Viime viikolla jäi sporttihommat ihan harmillisen vähälle, kun yhdistelmä normityöt + vapaapäivien freekeikat + kemujen järjestely, juhlinta ja jälkityöt pusersivat kalenterin jo ihan piukkaan. Sen verran kuitenkin sain väänneltyä aikatauluja ja psyykattua itseäni kaiken väsymyksen keskellä, että suuntasin elämäni toiselle tankotanssitunnille.

Osallistuin Studio Moven Pole Start -tunnille, jossa harjoitellaan perusjuttuja kuten pyörähdyksia ja esimerkiksi tangolla seisomista ja istumista. Alkeistasosta huolimatta homma oli itselleni todella haastavaa, mutta eka kerta parisen viikkoa sitten jätti todella positiiviset fiilikset ja intoilin, että "tätä lisää jee!". Toisella tunnilla ei tunnelmat sitten ollutkaan enää yhtä korkealla, ei edes puolitangossa.

Kerroin joskus viime vuonna Rapakunnossa-blogin puolella, miten painonnostotreeneissä pyrki ilmoille hirmuinen itkukohtaus, kun iski epätoivo, häpeä ja paniikki. Nyt puolestani pääsen kertomaan miten kyyneleet valuivat poskilleni tangon ollessa tällä kertaa pystysuunnassa.

Kun ei vaan onnistunut. Ei mikään. Olin ihan nolla. Mun kädet hikoaa niin hemmetisti, että pidosta ei ollut tietoakaan käsien ja tangon toistuvasta kuivaamisesta huolimatta. Yhdistelmä onnettomat käsivoimat, litimärät tassut ja yli 90 kiloo lihaa kannateltavana ei varsinaisesti tee pyörähdysten opettelemista helppoa. Ämmä putoo tankoa pitkin alas kuin säkki sementtiä. Ja kun riittävän pitkään katselin miten muut saivat itsensä pyörimään kepeästi tangon ympärillä pääsemättä itse edes alkuun, lähti se tuttu häpeän ja ahdistuksen sekainen sporttipaniikki hiipimään vatsan pohjasta ja pian sainkin nolona pyyhiskellä kyyneliä treenitoppini helmaan.

Se tunne, kun ei pääse edes pieneen alkuun asiassa jota todella kovasti haluaisit oppia, on ihan hirvittävä. Olen saattanut aiemminkin kertoa, mutta minulle ei ikinä ole ollut tärkeää olla missään asiassa paras, mutta jos tunnen itseni kaikista huonoimmaksi, menen ihan palasiksi ja tuntuu, että kuolen häpeästä. Tää on pätenyt niin kouluun, työhön kuin liikuntaankin. Mulle toiseksi viimeiseksi jääminen koulun hiihtokisoissa oli aina ihan voitto ja valokuvaajan duunissa mä koen hirveää helpotusta, kun näen lehdissä sen tasoista matskua jota en itse ikinä luovuttaisi asiakkaalle.

Kerroin näistä tankotanssi-iktuista heti samointein Instagramissa ja sain kommentin, jossa kehotettiin keskittymään sellaiseen liikuntaan, joka on itselle luontaista ja sujuu. Eli kuten candylander_ sen hyvin ilmaisi niin "Eli tanko poikittain ja akka sen ylle tai päälle ja romua kyytiin ja sit ylös ja alas.". 😀 Ja täytyy kyllä myöntää, että tällä hetkellä se taitaa olla ainoa liikuntamuoto, jossa koen edes toisinaan onnistumisia ja niiden onnistumisien avulla mä sitten kestän ne treenien nöyryyttävämmätkin hetket. Mutta, kun asiassa on sellainen puoli, että toi tankotanssi kiinnostais mua ihan hirvittävästi. Ja just siitä syystähän se itkukin tuli. Se tulee, kun en osaa vaikka kovasti haluaisin.

Mutta mä en haluais antaa tälle häpeälle ja ahdistukselle valtaa, joten aion mennä tunnille vielä kolmannenkin kerran. Ohjaaja neuvoi, että aivan kuten tangon ollessa poikittainkin, niin myös pystytangon kanssa voi otetta parantamaan käyttää esimerkiksi nestemäistä mankkaa. Siispä meinaan kokeilla pääsenkö hommassa yhtään eteenpäin, jos saan hikitassuprobleemaan hieman apua. Sitten on seuraavana kompastuskivenä olemattomat voimani, mutta nehän lisääntyy, kun treenaa. Joten perkele, menen vielä uudelleen.

Pahoitteluni kaikille niille, jotka odottivat tältä postaukselta jotain mielenkiintoista raporttia siitä mitä tankotanssitunnilla tapahtuu. Nyt ei ollu muuta kerrottavaa kuin ahdistusta ja pillitystä. Mut ehkä sit ensi kerralla jotain muutakin!


Lupasin edellisessä postauksessa esitellä juhlista jokusen muunkin asun kuin vain omani, joten tässä olisi kaksi kaunotarta 20-luvun tyyleineen. Tanjan ja Eevan asut ovat loistava osoitus siitä, että vaikkei teemabileiden asua löydy valmiina omasta kaapista, niin sellaisen voi saada todella edullisesti.

Eeva oli löytänyt kauniin kaksikerroksisen mekkonsa New Yorkerista kympillä. Alunperin pitkillä hihoilla varustettu mekko koki muodonmuutoksen Eevan äidin käsissä ja hihat muuttuivat pitkiksi pitsi "hansikkaiksi". Asuun sopivat korut puolestaan löytyivät lainaan työkaverilta ja mukavat Riekerin korkkarit olivat oman kenkäkaapin asukit.

Tanja puolestaan oli tehnyt mekkolöydän Porilaiselta Kipunan Kirppikseltä naurettavaan kolmen euron hintaan. Myös tämän mekon muokkaamisessa oli äidillä näppinsä pelissä ja siihen oli lisätty musta pitsinauha lantiolle tuomaan 20-luvun henkeä. Pitkät satiinihanskat olivat kuulema "jonkun kasvorasvan kaupanpäällinen" ja läjä sopivia koruja löytyi omien korurasioiden kätköistä. Kengissä myös tämä lady luotti Riekeriin ja jalasta löytyikin mainiosti ajan henkeen sopivat remmikengät. Uutena asua varten oli tarvinnut siis hankkia vain hiuskoriste, joka oli löytynyt Glitteristä. Kiitokset hirmuisesti molemmille tämän postauksen tähdille, että sain teidän lookit täällä esitellä! 🙂

 


Eilen juhlittiin murun ja hänen kaverinsa yhteisiä nelikymppisiä, jotka me vaimokkeet järkkäsimme. Teemana toimi 20-luvun kieltolakin ja gangsterihommat ja täytyy kyllä sanoa, että vieraat olivat panostaneet pukeutumiseen aivan ihailtavalla tavalla. Laitan myöhemmin muutaman muunkin tyypin asuja, mutta ensin tietenkin itserakkaasti oman lookin esittely.

Etkoillessamme mökillä piti napata myös saunan ja paljun jälkeinen ns. before-kuvan, jotta pääsisin vertailemaan mitä sitä oikein naisihminen saa aikaiseksi skumpan voimalla ja kassillisella kosmetiikkaa vajaassa tunnissa. Ja saahan sitä.

 

Mun koko viikko oli ollut niin kiireinen, että en ollut ehtinyt kompata vaatteita ja asusteita kasaan etukäteen, joten paiskoin vaan lauantaina kasan kamaa kassiin hirveellä kiireellä just hetki ennen lähtöä.     Onneksi omista kätköistä löytyi ihan kaikki tarvittava mielessä olleen flapper-tyylin kasaamiseen eikä kemujen pukeutumisen takia tarvinnut hankkia mitään.

Ihan ajan hengen mukaisia kenkiä en kaapeistani löytänyt, joten nappasin mukaan mustat peruskorkkarit ja villinä korttina nuo punaiset remmikorkkarit (yläpuolella kollaasin alareunassa), jotka on mun vanhojentanssikengät vuodelta 1999! Päädyin kuitenkin huomiota herättämättömiin Vagabondin yksinkertaisiin peruskorkoihin.

Hiuskoristeen kokosin äidin joskus Italiasta tuomasta paljettipannasta ja 30vee synttärilahjaksi tulleen shampanjapullon koristeena tulleesta sulkahärpäkkeestä. Unelmoin sellaisista ihanista 20-luvun laineista etutukkaani, mutta aikataulu oli kiireinen, joten ei ollut mahdollista alkaa harjoittelemaan uusia tukkahommia. Saman syyn takia jätin suosiolla smoky eye -meikit unholaan, ja vedin vaan paksut rajaukset.

Alla vielä koko akka päästä varpaisiin. Ei huono, vaikka ihan ite sanonkin!

mekko-La Redoute, Ellos/kengät-Vagabond/korvikset-Lindex Extended/muiden asusteiden alkuperästä ei käryä

Noi Lindexistä muutama viikko sitten heräteostoksena nappaamani Extended-malliston korvikset ei ollut mitenkään näitä kemuja ajatellen tehty hankinta, mutta kun esittelin ne eilen Tommille, niin sieltä tuli selkeä mielipide, että ne on just loistavat mun asuun. Mies toimi muutenkin eilen loistavana stylistinä antaen kysyttäessä hyviä neuvoja ja kommentteja niin tukan, laukun kuin ripsiliimankin suhteen.

Mietin nimittäin kaupassa, että otanko ripsiliiman, joka kuivuu mustaksi vai kirkkaaksi ja olin itse mustan kannalla, niin mieheltä tuli muunlaiset neuvot. "Jos et sä oo kauheesti niiden irtoripsien kans pelannut, niin sillä mustalla saattaa helposti tulla vähän sotkua, joten olisko sulle kuitenkin se kirkas parempi". On se fiksu mies! Vaikkakin noiden paksujen rajausten kanssa nyt ei olis kyllä pieni sotku varmasti haitannutkaan, mutta seuraavia ripsihommia ajatellen miehen neuvo oli oiva.

Mulla olis helvetisti muitakin tarinoita siitä miten toi mun mies vaikuttaa toisinaan siltä, että se ei todellakaan oo oikeesti mikään telineasentaja, vaan sillä on oikeesti joku Tommin tyyliin -stailausohjelma jossain Livillä tai Avalla, siihen malliin tulee varteenotettavia neuvoja niin kynsienlakkauksen kuin asustamisenkin suhteen, jos sellaisia kysyn. 😀 Ehkäpä niistä kootaan joskus postaus.