Tyyliä metsästäessä ei sitä aina ihan joka paikasta ja joka päivä löydy, mutta nyt kuulkaa löytyi aivan hillitöntä tyyliä mun kotikodin autotallista!

Isäni on eläkepäivien puuhasteluna alkanut kunnostaa kummitätinsä/isotätinsä vanhaa 10- tai 20-luvun EDIT: 20- tai 30-luvun Husqvarna-polkupyörää, jonka ruosteinen raato ehti lojua liiterissämme vuosikausia. Olin kuullut tästä hauskasta projektista jo puhelimessa ja tiesin isän olevan projektista kovin innoissaan, mutta tänään pääsin vihdoin näkemään miltä se  oikein livenä näyttää. Koska kyseessä on vielä kovasti keskeneräinen homma, ei isä suostunut itse kuviin tekeleensä kanssa. Poseeraamisen vuoro on kuulema vasta, kun Husqvarna on kunnostajansa mielestä valmis.

Mutta hieno siitä on tulossa!

husqvarna

Rapistuneen ja lohkeilleen vanhan nahkasatulan isi on korvannut muotoilemalla parkkinahasta uuden. Siihen on vielä tulossa tumma väri päälle. Runko oli ruosteen runtelema, joten se on puhdistettu, hiottu ja maalattu alkuperäisiä kullanvärisiä vauhtiraitoja jäljitellen. Kädensijat isi on veistänyt kotipihan pihlajasta ja pyörän pinnat on laitettu kokonaan uudet.

Tilauksessa on uudet tyyliin sopivat renkaat, maalauksessa on kuulema vielä korjailun ja parantelemisen paikkoja, ohjaustankoon tulee kromimaali ja puhdistetut kettingit odottavat paikalleen asennusta. Virkatut pinnasuojaverkot on kuulema tilattu äidin taitavista käsistä. Niihin tulee mustia ja kultaisia raitoja. Eteen tulevan logon toteutustapaa on tässä viimepäivinä yhdessä pohdiskeltu. Paljon puuhaa on siis vielä edessä, mutta se tekeminenhän tässä tärkeintä onkin. Koko ikänsä käsillä töitä tehneen isän on luontevaa viettää aikaansa tällaisen puuhastelun parissa.

Isä haluaa korostaa, että kyseessä ei ole varsinainen entisöintiprojekti. Vaikka kunnostusta onkin toteutettu pyörän alkuperäinen ulkonäkö mielessä ja esimerkkiä netistä etsien, on tarkan jäljittelyn sijaan kyseessä kuitenkin enemmänkin ajan hengessä kunnostaminen, kuin ns. museolaatuun pyrkiminen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihan täyttä varmuutta vuosiluvuista ei ole, mutta tarina kertoisi vuonna 1902 syntyneen Jenny-tädin (mummini täti) saaneen pyörän aikoinaan rippilahjaksi. EDIT: Tultiin mummin luokse käymään ja hän meidän harhaluuloja korjasi. EI ole kuulema pyörä ollut tätinsä rippilahja, vaan Jenny on pyörän itse hankkinut päästyään töihin ompeluliikkeeseen Kajaaniin. Sen myötä myös pyörän alkuperävuosikymmen siirtyi aikajanalle 20-30 -luku.

Mustalla Husqvarnalla hän sitten kulki töissä Sotkamon Kaitaansalmelta aina Kajaaniin saakka. Matkaa kertyi lähes 50 km suuntaansa. Paljon on siis varmasti ehtinyt kertyä kilometrejä pyörälle, jolla vanhempani kertoivat Jennyn pyöräilleen vielä hyvin iäkkäänäkin. Polkemallakin hankittu hyvä kunto oli varmasti yksi syy siihen, että Jenny-täti eli yli 90-vuotiaaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ehkä kaikista hellyttävin yksityiskohta tässä kunnostusprojektissa on omasta mielestäni tuo isän alusta saakka itse näpertämä tarvikelaukku, jonka paikka on satulan alla. Kuin hieno! Laukun kannen saranat (eivät näy kuvassa) on kuulema kierrätysosat Versacen silmalasikotelosta. 😀 😀  Taidankin toivoa ensi jouluna lahjaksi nahkaclutchin made by iskä!


Bloggaaja Korhonen tässä moi! Oon edelleen elossa, vaikka tämä hengentuotteeni pihisikin reilun viikon ajan täällä ihan yksikseen henkitoreissaan. Tahattoman blogiloman syynä oli ihan vaan mielen matalapaineet, jotka pistivät miettimään, murehtimaan ja märehtimään. Päivät ovat kuluneet pitkälti kotona pyjamassa makoillen ja ajatuksia uniin paeten. Vuodenvaihde on nostattanut pintaan paljon tuumailua tulevaisuuden suhteen ja hetken aikaa kaikki tuntui kovin näköalattomalta. Edelleenkin on oman jokapäiväisen elämän mielekkyys ja tarkoituksellisuus hieman hakusessa, mutta viime päivien aikana on onnekseni myös käynyt ilmi  työhön liittyviä asioita, jotka toivottavasti tuovat hieman rakennetta tähän alkaneeseen vuoteen. Voi olla, että vaihteluksi tälle vapaalle friikkuelämälle, saisinkin tehdä osan vuotta ihan kokopäiväduunia. Saa nähdä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun on hiippaillut päivä tolkulla himassa tukka paskaisena ja villasukat makkaralla, on oikeiden vaatteiden päälle pukeminen ja uloslähteminen todellakin ikuistamisen arvoista. Suunnattiin tänään miehen kanssa pikkuiselle ostoskierrokselle Puuvillaan ja onnistuin lähtiessä naamioimaan itseni ihmiseksi. Ostoslistallamme oli sellaiset hurjat asiat, kuin uudet kotilökäpöksyt murulle ja sulake meidän olkkarin jalkalamppuun. Tarpeelliset löydettiin ja jokereina ostoskassiin sujahti vielä niinkin mielenkiintoisia ostoksia kuin sukkia miehelle ja säilytyslokerikko minun korutarvikkeilleni. Aikaa meni 30 minsaa, euroja vähän vähemmän. Melko huima shopping spree!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olohousujen ostamisella miekkoselle on taustalla vähän isommatkin asiat. Nämä uudet colleget piti nimittäin hankkia siksi, että niitä yksiä jo olemassa olevia ei tarvitsisi kuskailla kaupungista toiseen. Meillä on nimittäin edessä jakautuminen kahteen kaupunkiin Tommin lähtiessä töihin pääkaupunkiseudulle. Pari viikkoa hän jo ehti reissussa käydäkin ja lähitulevaisuudessa on sitten edessä pysyvämmät työkuviot Helsingissä. Tämä tarkoittaa siis etäsuhteilua. Omat työkuvioni ovat tällä hetkellä pitkälti täällä Satakunnassa, joten ainakaan toistaiseksi en voi pakata kimpsujani, jotta muuttaisimme yhdessä Helsinkiin. Ensin tarvitsisi löytää sieltä minullekin elantoa.

Ollaan ehditty lähes 12 vuotisen yhdessäolomme aikana etäillä jo moneen otteeseen, joten se on tuttua, mutta nyt on saatu olla niin monta hurjan hyvää vuotta yhdessä ja lähekkäin, että tää tuntuu nyt hieman vaikealta. Ainakin, kun mennyt syksy vietettiin niin tiiviisti yhdessä, tuntuu nämä erot jotenkin erityisen suurelta muutokselta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

takki-Lindex/housut-Ellos/kengät-Dr. Martens/laukku-Liebeskind/huivi-Marimekko

Suuntasin tänään pikkupakkaseen asussa, joka toi kukkakuvioineen ja mummohuiveineen mieleen maatuskan. Ehkä hieman moderni versio, mutta tuollainen pyylevä huivimummo kuitenkin. 😀 Hirmu kivalta näyttää tuollainen kukkaprintti keskellä talvea. Itse asiassa jopa kivemmalta kuin vehreämpinä vuodenaikoina, nyt nuo kukkaset pääsemmät jotenkin paremmin oikeuksiinsa. Samat ruusupökät on nähty aiemmin tällaisessa asussa. Tykkään enempi tästä talvisesta versiosta.

Liebeskindin laukku osoittautui loistavaksi synttärilahjahankinnaksi, sillä en ole juuri muuta laukkua Wienis reissun jälkeen enää käyttänytkään. Ei tule raahattua turhaa tavaraa mukana, kun laukku on kompaktin kokoinen.

Nyt pitäisi kuitenkin pakata pikkuisen isompi kapsäkki, sillä suuntaan tiistaina kotikonnuille pohjoiseen isiä, äitiä ja muita läheisiä moikkaamaan. Sattuu nimittäin olemaan käsillä kokonainen viikko ilman sovittuja töitä. Onks tää nyt siis niinku lomaa??


”Pidä huoli, että sulla on riittävästi vaatetta jotta tarkenet koko pelin?” ”Siellä on aina kylmää ja pimeää, eli kaikinpuolin unelmakeikka.” ”Laita kunnon talvikengät, että jaksat seisoskella kylmällä alustalla.” ”Käy puoliajalla lämmittelemässä toimitsijoiden tiloissa.”

Työkavereiden neuvot ja kommentit antoivat odottaa hyytävää ja haastavaa kuvauskeikkaa ja perjantain sääennusteita katsellessa ne eivät tuntuneet lainkaan liioittelulta. Puolitoista tuntia jääpallokentän laidalla kamera kourassa yli kymmenen asteen pakkasessa oli asia, joka pisti vähän miettimään varustusta.

Jääpalloa Narukerä-Akilles 26.12.2014

Tapaninpäivän sääennusteet eivät sitten onnekseni pitäneetkään aivan paikaansa eikä iltapäivällä matsiin suunnatessa pakkasasteita ollut kuin muutama. mutta ei siellä kentän laidalla kyllä olisi silti ihan onnettomissa kamppeissa pärjännyt. Ensimmäinen puoliaika meni lähes kivuttomasti, mutta illan pimetessä ja viiletessä jälkimmäisellä puoliskolla piti kyllä muistaa jumppailla pitääkseen lihakset lämpiminä.

Koska kyseessä oli elämäni ensimmäinen jääpallo-ottelu niin katsojana kuin kuvaajanakin, en voi juurikaan kehuskella huikeilla kuvilla, mutta varustukseeni olin varsin tyytyväinen.

selviytymisvalineet1

Wolfordin merinovillasukkikset ovat kuuluneet talvipukeutumiseni kulmakiviin jo useamman vuoden. Ne ovat ohuet, pehmeät, lämpimät ja vielä kestävätkin, eli kaikkea mitä voi sukkahousuilta toivoa. Kaivelin eilen kaapin perukoilta käyttöön uudet ihan iskemättömät villapöksyt, jotka olivat odotelleet siellä viime talven alennusmyynneistä saakka. Nämä villasukkikset siis sujautin housujen alle (mulla oli eilen jalassa nämä) ja tarkenin alaosan puolesta vallan hyvin.

45 € hinta sukkahousuista voi tuntua jostakin todella kalliilta, mutta itselläni nuo ovat kestäneet käytössä aina vähintään pari talvea, niin eipä se enää niin hintavaa olekaan. Itse onnistuin kuitenkin viime talvena löytämään nuo Asoksen alesta puoleen hintaan ja ostin tosiaan silloin jo varastoon tätä talvea odottamaan.

Koska tiedossa oli seisoskelua kylmällä alustalla, oli kiinnitettävä huomio myös jalkineisiin ja niiden eristävyyteen. Jalkaan kiskomani Crocsin Luxe Duck -saappaat (saatu) osoittautuivat sukkahousujen lailla loistovalinnaksi kentän laidalle. Karvavuori ja Croslite-pohja pitivät varpaat lämpöisinä ja ulkopohjan nystyrät antoivat pitoa. Voin nimittäin sanoa, että jäällä hiiviskely kymppitonnin kamerakamat sylissä on aika jännittävää, joten siinä kyllä arvostaa sitä, ettei töppöset luista. 😀

 Jääpalloa Narukerä-Akilles 26.12.2014

Jääpallokuvat Narukerä-Akilles: Veera Korhonen/SK 27.12.2014

Ei sit muuten ole tuo jääpallo ihan helpoimmasta päästä urheilulaji noin kuvaamisen puolesta! Kenttä on pirun iso, mut peliväline ihan turkasen pieni, joten maalin syntymisen ainakin näin ensikertalainen tiedosti lähinnä vasta sitten, kun selostaja asiasta ilmoitti. Olosuhteet on pimeät ja kentälle valoa luovat valonheittimet väriltään kaikkea muuta kuin kaunista. Ja etäisyyksien vuoksi on kuvattava niin hillittömällä teleputkella, että sen kanssa on käytettävä monopodia (yksijalka), jonka kanssa kuvaaminen on ainakin omasta mielestäni vähän kömpelöä. Ja sitten vielä se, että pakkasessa kyllä näpit jäätyy ja mä en osaa kuvata hanskat kädessä, koska sitten katoaa tuntuma kameraan!

Paitsi että, osaanpas, kun on oikeanlaiset työrukkaset ja mullahan onneksi on.

hanskat

Äidin neulojaystävä TeijaS. ystävällisesti neuloi minulle pari vuotta sitten todella toimivat kuvaushanskat joissa yhdistyy räpikkäät (joidenkin toisten murteella siis kynsikkäät) ja lapaset. Hupun saa siirrettyä syrjään myös peukalolta, mikä mahdollistaa kameran takapaneelin nappuloiden sujuvan käytön. Itse haluan myös etusormen olevan paljaana, sillä tuntuu, että hanskan kanssa sormi lipsuu laukaisijalta, joten pidän kuvatessa lapasosaa vain kolmen sormen päällä, jos ei tarkene olla kokonaan ilman ”huppua”. Myös vasemmassa kädessä riittää, jos on etusormi ja peukku vapaana, jotta saa hyvän otteen objektiivin zoomausrenkaasta.

Ilman näitä nerokkuuksia ei olisi kyllä tuosta eilisestä keikastakaan kyllä selvitty, sillä jos vaihtoehtona olisi ollut jotkut normilapaset/sormikkaat tai kokonaan paljain käsin, olisin joutunut valitsemaan jälkimmäisen ja täten palelluttamaan nakkini aivan totaalisesti. Se metallinen monopodi tai kameran runkokaan kun eivät tunnu ihan hirmuisen herkulta pakkasessa paljaisiin räpylöihin.

Ei niin mahtavista lähtökohdistaan (pimeetä, kylmää, vieras laji jne jne) huolimatta oli loppujen lopuksi ihan kiva keikka. Oli mielenkiintoista tutustua uuteen lajiin ja kiva ulkoilla. Mutta sen voin sanoa, että jos varustus olisi ollut huonosti valittu, niin tuosta puolitoistatuntisesta olisi tullut kaikkea muuta kuin kivaa.

Kortille tarttunut kuvamateriaali oli jääpallo-ensikertalaisella 99% puhdasta soopaa, mutta kyllä sieltä ne julkaisukelpoiset ruudutkin löytyi, joten tehtävä täytetty. Ei musta kyllä ikinä mitään huippua urheilukuvaajaa tule, mutta seuraavalla kerralla jääpallokentän laidalle joutuessani olen kuitenkin jo astetta viisaampi pelin luonteen suhteen ja onnistun ehkä jo hieman paremmin.