Muistatte ehkä. kun mietin muutama postaus sitten, että kuvakollaasit vois olla hyvä apu matkalaukkua reissuille pakatessa. Että hyväksi havaitut ja käyttöön päässeet ”palapelit” olisi hyvä tallettaa seuraavia pakkauskriisejä ajatellen. No, ajattelin sitten aloittaa näiden muistiinpanojen tekemisen ja kasasin Polyvoressa kollaasin samankaltaisilla vaatteilla ja asusteilla jotka löytyivät laukustani Wienin reissulla.

Travelling light

 

Jos haluat nähdä kollaasin tuotteiden tiedot (merkin ja myyntipaikan), niin tsekkaa ne mun Polyvoresta.

 

En tiedä miksi en ole tätä pakkauskollaasien tekemisen hienoutta ennen tajunnut, sillä olen harrastanut tätä samaa asiaa ihan paperille kirjoittamalla. Siinä vaiheessa, kun olisi jo pitänyt paiskoa kamoja kassiin, olen minä usein vasta maannut sohvalla kynän ja muistivihon kanssa ja listannut vaatteita joita aion pakata sitten kun siihen saakka pääsen. Koska olen yrittänyt miettiä vaatteiden yhteensopivuutta toistensa kanssa on vihossa listan perässä sitten ollut esimerkiksi tällaisia yhtälöitä:  ”nahkah.+raitapaita+nanso+pun.nilk.+pun.leo”, ”paljetti+kaiio+pun.nilk.+pieces pussukka”. Ota noista nyt sitten erkkikään loppupeleissä selvää, joten mitä jos pistäis saman visuaalisiksi ärsykkeiksi!
Elikkäs näin:
pakkaaminen
Postauksissa reissun asuja on näkynyt jo lentoasu TÄÄLLÄ, ilta-asu TÄÄLLÄ ja joku muuten vaan kokonaisuus TÄÄLLÄ.

 

Tommi tuossa just tuskailee, että ei kiinnostais kuulema laukun pakkaus työviikkoa varten. Koitin sitten ehdotella kivaa kollaasileikkiä hänellekin. Vois olla Tommi telineasentajan asukollaasit aika mielenkiintoisia työhaalareineen ja tennissukkineen. 😀

 

Itselläni tämän päivän pakkaustuskailut liittyi äsken paperiin käärimääni viimeiseen Joulupuu-lahjaan, jonka kävin anopin puolesta hankkimassa. Mä vaan olen ihan poropeukalo noiden lahjojen käärimisen kanssa. Meni hermo siinä räpeltäessä. Olis kannattanut sittenkin jonottaa siihen jalkapallojunnujen paketointipisteelle, niin ois päässyt ehkä vähemmällä korvien savuamisella. En aio enää hankkia lahjoja. Tai jos jonkun hankinkin (kummilapsosille on sentään hankittava), niin se on sitten tuo meidän talouden herra paketointimaisteri, joka sen teipin ja nauhojen kanssa painii.

 

Mites teillä sujuu pakkaushommat? (laukkujen tai lahjojen :D) Listoja, kollaaseja? Aina mukana vain tarpeelliset vai kuus kiloa ylimääräistä?

Mä olen jo ihan tunnettu siitä, että mun kampaamokäyntien välit venähtää aina ihan tuskallisen pitkiksi ja karvalakkia sitten peitellään keinolla jos toisellakin. Tälläkin kertaa edellisestä puleerauksesta ehti instagram-kuvien perusteella vierähtää 13 viikkoa! Nyt voin kyllä sanoa, että yritin kerrankin olla liikkeellä ihan ajoissa ja koitin varailla aikaa jo joskus lokakuulla, mutta Maikku oli silloin lomalla ja sen jälkeen jouduin kaksi kertaa perumaan ajan töiden takia ennen kuin nyt vihdoin tämän viikon keskiviikkona pääsin istahtamaan Glazen tuoliin.

En ole saanut vielä otettua tämän kummoisempia kuvia kuontalosta, mutta kyllä niistä nyt vähän väriä ja leikkausta näkee. Ihan noin sliipatusti mitä hiukset oli kampaajalta lähtiessä (värikuvat) tuskin osaan tukkaa pitää, vaan aika entisellä meiningillä tulen varmasti menemään, eli tupeerausta, takkua ja karvat pois naamalta.

tukka

 

Kerrankin minulle oli itsellä hyvin selvät sävelet Maikun luo mennessä, että mitä hiuksiltani haluan. Olen viime aikoina tykästynyt kovasti tuohon pitkään etuosaan, joten sen mittaan en halunnut liikaa koskettavan, mutta halusin molemmat sivut lyhyiksi. Värin puolesta halusin jatkaa sellaisella linjalla, että ei ole pelkoa ihan törkeästä juurikasvun rajasta, vaan halusin värin sulautuvan luonnolliseen sävyyni. Mitään vaalennushommia en enää missään nimessä halunnut sillä nuo raidoitukset veivät hiukseni todella huonoon kuntoon.

Toisaalta tuntuu, että mulla ei tukkatyyli muutu koskaan mihinkään, mutta kyllä tässä melkoisia muutoksia kuitenkin näkee, kun tarkastelee vähän pidemmällä aikavälillä. En ainakaan muista koska minulla olisi viimeksi ollut näin pitkää tukkaa kuin nyt. Siis tuo päällysosa on oikeasti omassa mittakaavassani aivan tolkuttoman pitkä.

TÄÄLTÄ muuten löytyy aika kattava postaus viime vuosien tukkatötteröistä!

PS. Vielä on aikaa osallistua Lenor-huivini arvontaan!!


Muutaman Wien-kuvan heitinkin jo eetteriin heti reissusta palattuani, mutta nyt olisi luvassa lisää. Reissussa oli siis kyse Olympuksen valokuvaus-work shopista jouluisessa Wienissä ja paikalle oli kutsuttu bloggaajia ympäri Eurooppaa. Tarkoituksena oli tutustua uusimman PEN-mallin E-PL7:n kuvausominaisuuksiin. Huolimatta siitä, että olin ehtinyt kuvata tuolla kameralla jo lähes pari kuukautta, niin kyllä opin itsekin reissussa muutaman uuden jutun ja innostuin kamerasta jälleen hieman lisää.

PC030062

Saavuimme Wieniin keskiviikkona (3.12.) iltapäivällä ja nakattuamme kamat hotellille ja suoritettuamme nopean freesauksen ja vaatteiden vaihdon suuntasimme Olympus Playgroundin kautta kaupungin keskustaan joulutorille suorittamaan meille annettuja kuvaustehtäviä. Christmas lights, selfie ja favourite street style, siinä muutamia kuvaustehtävän osia. Saimme jokainen myös 30 € rahaa ostaaksemme rekvisiittaa jouluista asetelmakuvaa varten. Todella kiva tehtävä siis! Oli niin mukava kuljeskella jouuvalojen loisteessa kuvaillen ihmisiä ja ihastellen myyntikojujen tarjontaa.

PC030038

PC030040

PC030048

Omaan kuvasarjaani kuulunut selfie syntyi käyttäen 9mm fisheye-linssiä, pitkää valotusaikaa ja kameran omaa salamaa. Taustan upeat värit tarjosi kirkon sienustalla palaneet värivalot.

 

PC030080

PC030144

PC030151

Kuvasimme toisiamme kuvaamassa toisiamme. Perusmeininki. 😀

PC030107

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yksi kuvaustehtävä oli käyttää kameran Photostory-toimintoa. Olin kyllä tätä kollaasitoimintoa jonkin verran kokeillut, mutta uutta infoa minullekin oli se, että E-PL7:ssa kollaasia ei tarvitse kuvata kerralla, vaan sen voi tallentaa keskeneräisenä ja palata siihen myöhemmin. Itse kuvasin Photostoryyni perinteisen joulutarinan; herran enkeli kertomassa ilosanomaa, taivaalla loistava ”tähti” johdattaa paikalle ja sitten syntyi bebe. 😀

PC030180

PC030082

PC030100_1

PC030152

 

Kun tehtävät oli suoritettu, palautimme muistikorttimme järjestäjille jotka nappasivat sieltä kuvaustehtävämme tuotokset, ja lähdimme piipahtamaan hotellilla ennen iltatilaisuuden alkua. Playgroundilla ohjelmassa oli näyttelyyn tutustumista, syömistä, juomista, pikkujoululahjoja ja kuvaustehtävissä parhaiten suoritutuneiden palkitsemista. Olisi kyllä ollut siistiä, jos olisi voitto osunut kohdalle, sillä tehtävän voittaja pääsee suunnittelemaan jonkin kameravarusteen/-asusteen yhdessä Olympuksen kanssa. Ei tullut voittoa, mutta ilo löytyi kyllä ihan jo osallistumisestakin.

PC030100

PC030193

Playground näyttelu oli itselleni toinen järjestyksessään, ensimmäisen näin ja koin puolitoista vuotta sitten Berliinissä. Pari drinksua tuli heitettyä naamaan ja heiluttiin aikamme näyttelyn istallaatioita ihmettelemässä ja kuvaamassa, mutta päivän aiemmat matkakilometrit painoivat meitä kaikkia siinä määrin, että kömmittiin jo hyvissä ajoin hotelille nauttimaan kylpyammeista ja leveistä sängyistä.

PC030135

PC030143

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

flat

 

Viimeisenä kuvana vielä kuvaustehtäväni ns. Flat lay. Mozartin kuulat ehdin syödä jo Wienissä ja kukkakaupasta ostamani kultaiset oksat päätyivät kuvan jälkeen mappi ööhön, mutta kameran päällä vanhanaikasta salamaa merkkaava minikokoinen lumipallo, Stephandom-kirkko sisällään jäi minulle söpöksi matkamuistoksi reissusta.

Toivottavasti jaksatte näitä kuvaoksennuksia, olis nimittäin vielä päivä 2 tulossa!

-matkan tarjosi Olympus-