Matkaan tässä parhaillani bussilla kohti Helsinkiä työkeikalle ja tämä viikko on muutenkin mennyt melkoisissa kiireissä. mutta nyt siis ehtii hetken naputtamaan näppistä. Noin 50 % tämän kuun duuneista tuntuu osuneen just tähän viikkoon. Mut näin friikkuna en toki valita, vaan olen hyvin iloinen, että voita on tiedossa leivälle hyvien keikkojen ansiosta taas pariksi kuukaudeksi eteenpäin.

Töiden lisäksi tällä viikolla minua on pitänyt puuhakkaana myös työkaverin matkan ajaksi hoitoon tullut koiruliini Viima, joka on pitänyt huolen minun ulkoiluttamisesta.

Näyttökuva 2014-11-20 kello 13.15.05

Viima on vielä melkoinen vauva, vasta 6 kk, mutta kovin kiltisti hän on ollut vaikka tämä onkin ensimmäinen pidempi ero omasta ”laumasta” ja meidän koti hänelle vieras. Mun ja Tommin menot on onneksi  menneet sopivastu ristiin, joten Viima ei ole joutunut olemaan juurikaan yksin. Tuhoilta on siis suurimmaksi osaksi säästytty. Mun ulkoilukengistä oli yhden lenksun nakerrellut poikki ja Halpa Hallin kuvasto oli eilen pikkuisena silppuna olkkarin matolla ja kuljetellut minun alusvaatteita siihen silppukasaan, mutta ei muuta.

Ikävöinti ja alakuloisuuskin alkoi jo toisena päivänä selvästi helpottamaan ja seurana on ollut iloinen ihana piski. Minun onnekseni Viima on hyvin hellyydenkipeä ja olenkin saanut paijata ja rapsutella häntä oikein hartaasti. Ihana tunne, kun saa illalla kylmissään olevat varpaat lämpeämään hauvan kylkeen tai kun karvakerä kiepsahta sohvalla kainaloon. Lauantaihin saakka saan tästä koiraterapiasta vielä nauttia.

 Näyttökuva 2014-11-20 kello 13.14.59

MInä olen aina niin innoissani, kun pääsen jossain koiria paijaamaan ja otan kavereiden haukkuja mielelläni hoitoon, että minulta usein kysytään miksen hanki omaa koiraa. Onhan se ajatuksen tasolla kauhean kutkuttava juttu, että olisi ihan oma karvapallero halailtavana, mutta ei meidän elämänrytmiin vaan koira sopisi. Kyllä minä näin hoitokoiran kanssa jaksan viikon verran nousta aamuisin ulkoilemaan ja tököttää iltaisin koirapuistossa sitä iloista kirmailua katselemassa, mutta en olisi valmis siihen, että koira olisi aina rytmittämässä arkeani. Mä reissaan niin paljon ja työskentelen kovin epäsäännöllisesti, että siinä olisi hankala antaa koiralle kaikki se aika ja huomio, jonka se tarvitsisi. Enkä mä sitä paitsi kestäisi päivästä toiseen sitä sydäntä raastavaa ”ai nytkö sä jätät mut yksin” -ilmettä, kun olen lähdössä ovesta ulos. Viima ainakin tuntuu olevan siinä ilmeessä ihan mestari. 😀

Kaltaiselleni ihmiselle sopii siis loistavasti tällainen koirahotellin emännän pesti aina silloin tällöin. Saan hieman tyydytystä söpön karvapalleron kaipuuseni ja eläinhalipulaani, mutta saan samalla muistutuksen siitä, että minusta ei olisi koiranomistajaksi.

Tänään en työreissun vuoksi ehdi Viiman kanssa ulos aamulenkkiä enempää Tommin hoitaessa haukkua minun poissaollessani, mutta huomenna otetaan Viiman kanssa ilo irti yhteisestä vapaapäivästä ja lähdetään taas koirapuistoon seikkailemaan. Jos siellä vaikka tulisi tuttuja leikkikavereita vastaan.


Apua, nyt pysyt Veera vahvana. Ei-saa-ostaa-kenkiä. EI.

Mutta täytyy myöntää, että kyllä ihmistä koetellaan, kun sellaisia kenkiä joita on ehtinyt ihastella jossain jo aiemmin, tuleekin yhtäkkiä vastaan internetin ihmeellisessä maailmassa kovasti normihintaa edullisemmin.

Tämän kertaisen itsehillintäoppitunnin tarjoaa Campadre, jossa on meneillään Lola Ramona -kampanja.

campadre

 

Karvavuoriset leopardinilkkurit olisivat niiiin ihanat talveen. Niitä ja vieressään olevia musta-punaisia matalia saappaita ehdinkin jo aiemmin syksyllä sovittelemaan jossain pikku putiikissa Helsingissä. En muista liikkeen nimeä, päädyin sinne koska nuo leo-kengät kutsuivat minua ikkunassa. Ja nyt sitten tuolla Campadressa silmille hyppäsi vielä nuo vasemman yläkulman matalat nilkkurit täydellisellä puna-musta-valko -värikombolla.

Noilla mun himottelemilla nilkkureilla olis nyt hintaa 69 € (norm 129 €) ja mulla olis vielä 30 € rahaakin mun Campadre-tilillä. Apua. Vastarintaani murennetaan pala palalta.Voin kertoa, että vastustelu on just nyt ihan todella vaikeata. Ehkä pakko sammuttaa läppäri ja haudata tämä vähintään metrin syvyyteen maahan siksi aikaa, kun tuo kampis tuolla Campadrella kestää.

Campadrelle täytyy rekisteröityä nähdäkseen meneillään olevat kampanjat ja tehdäkseen ostoksia. Jos kiinnostaa, niin liittyä voi tämän minun suosittelulinkkini kautta. (Suosittelija saa bonuksen, kun hänen kauttaan liittynyt asiakas tekee ensimmäisen ostoksen. Kannattaa siis vinkkailla kavereillekin, jos tuonne liittyy)

Tällä hetkellä meneillään on kampanjoita mm. sellaisilta merkeiltä kuin Snö of Sweden, Lee, Converse, Jeffrey Campbell jne.. Itse koitan tsekkailla tilannetta tässä joulun alla ahkerasti, jos löytyisi vaikka kivoja lahjoja lähipiirille.

Mutta.. nuo siksak-kuvioiset popot nyt kiusaavat mua aika kovasti. Onneks niistä ei oo kokoa 37. Puhun nyt itselleni järkeä ja kerron, että kyllä se 38 on liian iso. Unohda. Nyt Veera tää kone kiinni. Oikeesti.


Minulta aina välillä kysellään, että miten mä oikein laitan tukkaani. Olen sitten koittanut miettiä postauksen tekemistä aiheesta, mutta se tyssää aina siihen, että tajuan etten itsekään tiedä miten mä tätä karvakasaani ”muotoilen”. Huomaan nimittäin kerta toisensa jälkeen, että minun ja hiusteni yhteiselossa se on tuo tukka joka päättää suunnan ja mä vaan myötäilen perässä. Tässä eilisen kaksi erinäköistä tukkalookkia.

Näyttökuva 2014-11-16 kello 16.47.30

Aamupäivällä taltutin unen jäljiltä pörrössä ollee kuontalon ihan vain märillä viisipiikkisillä. Hiuksissa oli edellisen päivän jäljiltä hieman suolasuihkeen tuomaa karheutta ja lisäsin hyvin huolimattoman näköisen kasan päälle vain suihkauksen hiuslakkaa. Ihme pottatukka ja hajakarvoja ja tukkoja töröttää suuntaan jos toiseenkin. Eli ihan mun perus arkimeininkiä.

Tässä alla sitten asento, johon karvani hakeutuivat illalla saunan jälkeen, kun olimme lähdössä murun kanssa ulos. En käyttänyt hiusten pesun yhteydessä hoitoainetta, joten kasa jäi melko karheaksi. Kampasin hiuksista kosteana takut pois ja tein jakauksen ja jätin sen jälkeen tukan kuivumaan vapaasti päätä myöten.

Näyttökuva 2014-11-16 kello 16.47.39

Hiusten kuivuttua käytin naaman ja tukan laittoon yhteensä n. neljä minuuttia ja lopputulos on nähtävissä yllä. Tuosta ajankäytöstä n. neljäsosa oli budjetoitu hiuksille. Pörrötin päätä myöten kuivuneet karvat irti päästä hiuspuuterin kanssa ja siinä vaiheessa etutukka antoi vinkkejä tuollaisesta muodostelmasta ja päätin tukea sitä aikoimuksissaan. Ihan vaan kädellä hieman tötteröä kääntelin ja suihkutin samalla läjän lakkaa päälle. Minuutissa ei ehdi sen kummempia apuvälineitä ja kähertimiä käyttää. (niin kuin juuri käyttäisin vaikka olisi aikaakin)

Pääpirteittäin minun hiuskuontaloni asentoihin ja olemukseen vaikuttavia asioita on siis karvojeni tämän hetkinen kuiva ja hamppuinen kunto, viisipiikkinen ja hiuspuuteri. Niillä mennään.

Seuraava kampaamokäynti on tiedossa reilun viikon päästä ja mulla ei ole aavistustakaan mitä mä haluaisin karvalakilleni tehtävän. Huonon kuntonsa vuoksi olisi ihana päästä suurimmasta osasta hiuksia eroon, mutta olen niin tykästynyt tähän etuosan nykyiseen pituuteen, että en taida ihan superlyhyttä kampausta nyt kuitenkaan haluta. Mutta yksi on varmaa, mitään tukkaa tuhoavia vaalennushommia ei enää minulle kiitos. Aivan kaameeta hamppua nuo hiukset tuosta pidemmästä osasta, missä on vaaleita raitoja. Yäk.

Mitään kovin valaisevia tukanlaittovinkkejä ei minulta siis kyllä oikein irtoa. Miten voisikaan, kun tukan asento on päivittäin itsellekin aina varsinainen jännitysmomentti. Ja jos mua ei hiusten valitsena suunta miellytä, niin sitten turvaudun pipoihin ja turbaaneihin.