Posted at 23:47h
in
Yleinen
by Veera Korhonen
Päädyin jossain mielenviirauksessa taltioimaan arkeani kuviin kahden päivän ajan ja kokosin näistä kännykkäräpsyistä tämän mammuttipostauksen. Jos siis jotakuta kiinnostaa miten tällainen kokopäivätyössä käymätön vapaa valokuvaaja/bloggaaja keskimääräisesti viettää arkeaan, niin tästä se selviää. Seuranta-aikana yksi päivä olisi antanut vääristyneen ja yksipuolisen kuvan, joten päädyin siksi kahden päivän taltiointijaksoon. Eikä tässäkään tietenkään ole koko totuus, sillä viikot ja päivät ja työnteon määrä vaihtelevat todella kovasti. Mutta näin sujui mun tämän viikon torstai ja perjantai!
Herään torstaiaamuna Helsingistä Iinan luota, jonne saavuin kylään edellisenä päivänä. Kello on vasta hieman yli kahdeksan, joten ilmeemme ovat sen mukaiset. Olen todella huono aamuihminen ja nukkuisin mieluiten aina vähintään yhdeksään tai kymmeneen.
Aamun ensimmäinen homma on aina popsia lääkkeet naamaan. Suihku piristää hieman ja sitten alkaa ihmistäytyminen, että kehtaisi lähteä ovesta ulos. Tukkaan suihkuttelen yhtä suosikkituotettani eli Biozellin suolasuihketta (tuote saatu), joka antaa puhtaisiin hiuksiin sopivaa karheutta ja rakennetta.
Naamarasvat käyn pihistämässä Iinan jääkaapista. En oikeastaan koskaan kuskaa Iinan luokse mitään tukkatuotteita, pesuaineita tai voiteita mukanani, sillä saan vapaasti käyttää hänen varastojaan. Bloggaajaystävysten kosmetiikat ovat yhteisiä. 😀
Saatuani meikit naamaan käyn moikkaamassa sängyllä köllöttelevää hyväntuulista bebeä. Kutittelen poikaa ja saankin osakseni monet hersyvät hymyt.
Kun Iina on syöttänyt beben, hän sujauttaa pikkuisen kantoreppuun ja minä nappaan heistä kuvat Iinan kantoreppupostausta varten. Sitten kello näyttääkin jo puolta kymmentä ja kiskomme takit niskaan ja suuntaamme räntäsateen pieksettäväksi.
Mulla ei ole mitään talven tuloa vastaan, mutta isot räntäklimpit naamalla ovat asia jota en hirveästi arvosta. Naamani on ihan märkä rartikkaan päästyämme ja silmälaseista ei näe enää läpi. Huraa.
Päivän ensimmäinen kohde on Iittalan ja Arabian uusien kevättuotteiden esittely Korjaamolla. Nappailemme kuvia kauniisti esillelaitetuista astioista ja kuulemme paljon mielenkiintoista infoa tuotteista ja niiden historiasta. (Muumi- ja Koko-astioista ehdinkin tehdä postauksen jo aiemmin.)
Tilaisuudessa on tarjolla myös aivan järjettömän herkullinen brunssi ja kiskomme napamme täyteen salaatteja ja croissantteja. Ehdimme myös pikaisesti poseeraamaan kaverikuvassa.
Sitten hypätään jälleen ratikkaan sillä tarkoitus on ehtiä vierailemaan vielä parin pr-toimiston lehdistöpäivässä ennen kuin minun täytyy suunnata takaisin kohti Poria.
Räntäsateen keskeltä on toiveita herättävää päästä katselemaan raikkaita kevätkamppeita. Kosmetiikkatuotteiden puolelta ilahduttaa erityisesti Biozellin Color Mask -sarjan uusi sävy Rosewood, joka näyttäisi ihan siltä, että voisi sopia itselleni. Jään innolla odottamaan tämän saapumista kauppoihin. Tutkisin mielenkiintoisia uutuuksia mielelläni pidempäänkin, mutta kello alkaa olla jo sen verran, että pakko lähteä kiitämään kohti Kamppia ja Poriin vievää bussia. Tarjolla olevat lounasherkutkin jäävät maistelematta, kun on jo niin kiire.
Ehdin hikisesti (ja hikisenä) klo 13 lähtevään linja-autoon ja päätän käyttää matka-aikaa hyväkseni valitsemalla ja käsittelemällä kuvat mielessäni olevaa Arabia-postausta varten. Ehdin matkan aikana myös tehdä tarjouksen yhdestä kuvauskeikasta ja saada samointein ilmoituksen sen läpimenosta. Jee! Jokainen varmistunut keikka lämmittää aina mieltä ja helpottaa stressiä toimeentulosta.
Matkaeväinä minulla on aamun tilaisuudesta saatuja Muumi-karkkeja ja herkkuttelenkin parilla lakulla ja NIpsu-suklaalla. Loppumatkasta pistän koneen kiinni, kääriydyn takkiini ja otan tunnin tirsat ennen Poriin saapumista.
Kotona löydän sohvalta komean murun. Ehtikin olla jo vähän ikävä vaikka olin poissa vain yhden yön. Kello on jo viisi joten nälkäni on kiljuva ja pistänkin heti perunat kiehumaan. Ruokaa odotellessa on hetki aikaa lueskella uusinta Me Naiset -lehteä.
Ruokana on Tommin pari päivää aiemmin tekemää karjalanpaistia jota tuli ihan hillittömän iso satsi. Ruoan jälkeen on aika korjata naama ja vaihtaa vaatteet, sillä suuntaan seuraavaksi Isokarhun Glitteriin Demin lukijailtaan bloggaajan roolissa. Puolitoista tuntia menee kuin siivillä kävijöiden ja henkilökunnan kanssa höpötellessä ja koruja ja asusteita hipelöidessä.
Kasin jälkeen suuntaan vihdoin kaupan kautta kotiin. Loppu ilta menee telkkarin ja koneen äärellä. Katsellaan murun kanssa edellispäivän Under the Dome ja minä teen loppuun bussissa aloittamani postauksen. Yhdentoista jälkeen alkaa haukotukset repiä leukaa siihen malliin, että on pakko siirtyä sänkyyn. Muru jää vielä valvomaan, mutta käy peittelemässä minut sänkyyn ja pussaamassa hyvää yötä, kuten joka ikinen ilta.
Perjantaina herätys on hieman yhdeksän jälkeen. Ikuistan lennokkaan aamutukkani vessan peillistä ja samaan kuvaan osuu myös edellisenä iltana Glitteristä saamani uudet pupu-puhelimenkuoret. Olen lähdössä kuvauskeikalle, joten pakkaan kameralaukun ja tsekkaan, että siellä on oikeat objektiivit ja riittävästi muistikortteja.
Päivän eka keikka on onnekseni vain korttelin päässä kotoa, joten kävelen sinne muutamassa minuutissa. Yöllä on satanut ihan hillittömästi lunta ja ulkona näyttää ihanan valoisalta edellispäiviin verrattuna. Työkeikka on henkilökuvaus Satakunnan Ammattikorkeakoulun sidosryhmälehti Agoraan. Saapuessani kuvattavan työpaikalle on siellä samaan aikaan paikalla myös Markkinointi & Mainonta -lehden kuvaaja ja mainostoimiston aamu täyttyykin totisesti salamavalon räiskeestä lahden kuvaajan tehdessä töitään.
Saatuani tarvittavat ruudut suuntaan takaisin kotiin missä muru on edelleen sängyssä, enkä voi vastustaa kiusausta kaivautua vielä hetkeksi takaisin hänen kainaloon. Otan siis puolen tunnin unet ja laitan herätyksen varttia vaille kahdeksitoista. Kellon soidessa hyppään ylös, kiskon vaatteet takaisin päälle ja syöksyn ulos. Seuraavaksi on vuorossa viikottainen tunnin mittainen terapiaistunto. Villasukat jalassa istun terapeutin sohvalla nojatuolissa ja keskustelemme tällä kertaa mm. peloista. Saan kotitehtäväksi miettiä mitkä peloistani ovat sellaisia joihin voin itse vaikuttaa ja niihin joille puolestaan en voi yhtään mitään.
Terapian jälkeen käyn nappaamassa taas kameralaukun kotoa ja suuntaan bussilla kohti entistä opinahjoani. Päivän toinen kuvaus tapahtuu SAMKin Tiedepuiston kampuksella ja haluan mennä sinne sen verran ajoissa, että ehdin syömään nostalgialounaan koulun ruokalassa. Ehdin hengailla hetken koulun kirjastossa ja kahvilassa ja muistella omia opiskeluaikojani ja mahtavia luokkatovereitani ennen kuin tapaan toimittajan ja kuvattavan. Kuvaus on ohi melko nopeasti ja jo kolmelta olen taas kotimatkalla.
Piipahdan ennen kotiinmenoa vielä viereisellä kirppiksellä varaamassa itselleni myyntipaikan. Ensi viikosta lähtien siis mun kamppeita myynnissä Porin Sisätorilla! (siinä Torin laidalla)
Kotona teen pari tuntia töitä: siirrän päivän kuvasaldon koneelle, vastailen työmeileihin ja hoidan hieman laskuasioita Ukko.fi-palvelussa. Satakunnan Kansasta tulee viesti, jossa tarjotaan työvuroja joulunajalle, joten tutkailen kalenteria hetken ja vastaan töihin ottavani vuorot vastaan. Parin päivän aikana on töitä tippunut tielle siinä määrin, että voin karistaa huolet harteiltani ainakin tammikuulle asti. Syystäkin siis hymyilyttää!
Perjantai-ilta jatkuu myöhemmin siten, että suuntaamme Tommin kanssa työkaverini tupareihin. Paikalla on paljon työkavereita ja ilta sujuu saunomisen ja boolinjuonnin merkeissä. Olen myös todella innoissani, kun pääsen paijailemaan kyläpaikan ihanaa koiraa ja lupaudunkin vapaaehtoiseksi hoitajaksi haukulle, jos sellaista joskus tarvitsevat. Juon nykyään melko harvoin lasia tai kahta enempää, mutta tänään tulee kyllä maisteltua niin viiniä, boolia kuin pari siideriäkin. Ilta jatkuukin puolenyön jälkeen vielä baariin, missä käyn hoilottamassa karaokessa vakkaribiisini Kaija Koon Tinakenkätytön. Parit humpatkin siellä tulee tallottua työkaverin varpaita. Kaikin puolin kiva ilta, mutta kotiin suunnatessani tiedän lauantaipäivän olevan tuhon oma.
Kirjoitin helmikuussa vasta punttikoulun aloitettuani nolosta tilanteesta treeneissä, kun pelkkä kepin kanssa valakyykyn yrittäminen aiheutti nolon pyllähdyksen. Lähdin siis viime talvena todella jäykästä tilanteesta ja ass to grass -kyykky oli mielessäni vain lähinnä jotakin täysin saavuttamatonta. Pitkään mun kyykyt olivatkin treeneissä varovaista 90 asteen haparointia ja sekin oli tietysti vähäisillä voimilla jo raskasta. Mutta kuulkaa. Se oli hieno tunne, kun liikkuvuus alkoi paranemaan ja itseluottamus omaan liikkuvuuteen ja lihaksiin kasvoi siihen malliin, ettei tarvinnut enää pelätä pyllähdyksiä. Sammakkovenytykset ja toistuva hengailu maljakyykkyasennossa sekä nilkkojen liikkuvuuden treenaaminen tekivät tehtävänsä ja jossain vaiheessa sitä vaan sai ilokseen huomata, että kyllä sen perseen sai maahaan halutessaan. Ja mikä parasta, sieltä pääsee ylöskin suht sutjakkaasti. Punttikouluun mennessänihän ainoa keino päästä ylös kyykystä oli perse edellä. 
Ja miksikö sitten tällainen kyykky on niin mahtava asia? No esimerkiksi siksi, että slaavikkyykystä on tullut sittemmin paljon käyttämäni työasento. Huomaan hyvin usein kuvatessani hakeutuvani seisoma-asentoa matalemmalle ja aiemmin se tarkoitti joko istumaan heittäytymistä tai kovalla alustalla ikävältä tuntuvaa polvillaan oloa. Istualleen heittäytyessä on ylösnousu hitaampaa ja perseellään lattialla raahutuminen vähän hankalahkoa. Mutta kyykyn tultua elämääni kuvaaminen sujuu näppärästi kyykistellen eikä ylösnousukaan ole tosiaan enää samanlaista pungertamista kuin aiemmin. Siinä missä aiemmin jouduin laskemaan kameran lattialle kammetakseni itseni ylös ottaen tukea lattiasta kädellä nosutakseni ylös perse pystyssä, voin nyt dippailla itseäni kyykkyyn ja ylös nopeasti kamat kourassa. Ei se ole asentona kauhean kaunis tuollainen jalat levällään kyykistely, mutta käytännöllistä se kyllä on. Ja kyllähän lehtikuvauskeikalla jossain kostealla metsämättäällä on kivempi kyykistellä kuin kastella persettä sinne istuutumalla. Aivan selkeä liikunnan tuoma hyöty siis!! PS. Hajosi muuten yhdet farkut tuossa ennen näiden kuvien ottamista, kun intouduin valakyykkyä ne jalassa kokeilemaan… No, hyvä syys hankkia uudet duunipöksyt. 😀
