06.11.2014 Pikku Myy tuhkauurna ja muita ihania astioita
Voi kipot ja kupit, niitä on jo keittiön kaapit piukassa, mutta silti kauniit uutuusastiat saavat miettimään kuumeisesti, josko vielä löytyisi tila ja tarve jollekin mukille, lautaselle tai kulholle. Kävimme tänään Iinan kanssa tutustumassa Iittalan ja Arabian ensi kevään uutuuksiin ja kaikki tuotteet oli laitettu niin vastustamattomasti esille, että väkisinkin alkoi miettimään löytyisikö omasta astiakokoelmasta jotakin puutteita joita olisi syytä täydentää.
Graafinen Koko-sarja juhlii 10-vuotista taivaltaa kahdella kevään uutuusvärillä. Oranssin mukin päällä keikkuvan mukin sävy nimeltä sahrami ja se saa kaverikseen kauniin vihreän värin nimeltä Niitty. (Valitettavasti kuviini ei osunut yhtään astiaa värissä Niitty). Tilaisuuteen oli koottu Koko-astioiden värikirjoa koko vuosikymmenen mittaisen historiansa ajalta ja vaikka omaan keittiööni ei tällainen värien sekamelska sopisikaan, niin sikin sokin esille asetellut astiat saivat kuitenkin huokailemaan ihastuksesta ja ihan pikkuisen haaveilemaan tällaisesta vallattomuudesta yksivärisen astioaston sijaan.
Koko-astioita omistava Iina tunnusti jo hetken aikaa harkinneensa noiden opiskelukämppään hankkimiensa väriläiskien myymistä, mutta tuli nyt tuolla asetelmia katsellessaan kuulema ehkä toisiin aatoksiin. Ehkäpä rakkaus syttyy vielä uudelleen.
Napattiin Koko-huoneen nurkassa kuvia kippojen lisäksi myös päälle päätyneistä kuteista. Yhden yön reissusta kun oli kyse, niin en viitsinyt pakata täksi päiväksi kokonaan uuttaa vaatekertaa, vaan eilisen asusta vaihtui ainoastaan yläosa.
farkut, toppi ja neuletakki – H&M/kengät-Ellos/laukku-Pieces/silmälasit-Gucci, Lensway (saatu)
Jos neuletakki näyttää tutulta, niin kyllä, se on se sama merinovillainen mustana minkä näitte jo aiemmin harmaana. Vaikka alkuun pohdinkin onko malli välttämättä parhain omalle vartalolleni, päädyin tilaamaan saman vielä mustanakin, kun niin sen pehmeyteen ja lämpöön tykästyin. (aleosastolta löytyy edelleen hintaan 35 €). Ja kyllä se taisi olla niin, että ei se minua itseäni mietityttänyt ’suurentavuus’ ollut kiinni neuleen mallista, vaan minua hämäsi ehkä enemminkin harmaan neuletakin vaaleus, sillä tässä mustassa ei tullut lainkaan samanlainen fiilis. Mutta, molemmat nyt siis kovin tykättyjä ja ovat kashmirneuleiden ohella varmasti talven käytetyimpiä vaatteita.
Koko-sarjan lisäksi viihdyimme pitkän tovin ihastelemassa Arabian uusia Muumi-astioita. Itse en ole koskaan Muumi-mukeja keräillyt eikä niitä kaapista löydykään kuin murun lahjaksi saama Haisuli-kuppi, mutta tammikuussa joutunen yhden mukin hankkimaan. Tykästyin nimittäin kovasti tuohon alla näkyvään Muumitalo-mukiin, jolla juhlistetaan Muumien 70-vuotista taivalta. Muumitalo tulee myyntiin tammikkuussa, joten hetki pitää mukikeräilijöiden vielä odottaa.
Muumiastiat olivat esillä kuin lasten kutsuissa keksi- ja karkkitarjoiluineen ja herkuttelimme kakulla samalla, kun tutustuimme uusiin astioihin ja sarjakuviin joista kukin kuva oli kotoisin. Alla näkyvän sokeripaloja nakkeleva Pikku Myykin on saanut oman punaisen mukin ja lautasen. Mukin voit kurkata TÄÄLTÄ.
Samasta Muumi ja velvollisuudentunto -sarjakuvasta oli löytynyt toteutukseen myös kuvia touhuilevasta Muumimammasta. Tästä allaolevasta kuvasta, jossa mamma on ihan stressaantuneena hillopurkkiensa keskellä silmänympärysten sykkiessä mustana ei vielä ole älytty tehdä mukia. Koitin kylöä ehdottaa, että se olisi täydellinen tuote kaikille väsyneille perheenäideille, he varmasti osaisivat samaistua. Äiti on nyt vähän väsynyt. 😀
Muitakin tuotekehitysideoita mulla oli. Tai no, ei se tarkasti ottaen ole kehitysidea, jos on joskus erehtynyt tuotteen käyttötarkoituksesta, mutta jonkinlaista ajatusten laajennusta ehkä. Minä nimittäin ekan kerran nähdessäni tuon Pikku Myy -keksipurkin kaupassa luulin sitä nopeasti vilkaistuna tuhkauurnaksi. 😀 😀 😀 Purkin toisella puolella vielä Pikku Myy on selin, niin siinä on jotain sellaista haikeaa tunnelmaa ja symboliikkaa poismenosta, joten miksipä ei voisi joku super Muumi-fani levätä takanreunuksella Pikku-myy tuhkauurnassa keksipurkissa. Arabian edustaja kertoi, etten ole kuitenkaan kuulema ainoa, jolle tämä mielleyhtymä on tullut, joten mieleni ei ole mitenkään harvinaisen musta.
Muumiastiat tuntuvat olevan todella yleinen keräilykohde. Mites on muumiastiat Jeiiiii vai Eiiiii?