Mulla olis ihan hirveästi ajatuksia jotka haluaisin saada puettua tekstiksi tänne blogiin. Niitä on niin paljon, että se on saanut vähän lukkoonkin, koska en tiedä mistä aloittaa ja sitten on iskenyt tyhjän "paperin" kauhu.  Mulla olis kerrottavaa baby stepseistäni kehityksessä, mä haluaisin kirjoittaa ristiriitaisista fiiliksistäni kyykkyihin, mun tekis mieli pohtia tavoitteita ja vaikka mitä. Mut nää asiat myllää mun päässä nyt niin kaiken uuden ja ihmeellisen sekamelskana, että ajatuksiin on vaikea tarttua. Mutta ei se auta kuin kirjoittaa ja koittaa saada juttuja jäsenneltyä pienessä mielessään. Viimeiset viikot ovat tosiaan laittaneet päässä ihan uuden pyörän pyörimään liikkumisen suhteen. Jostain on vihdoin ja viimein löytynyt pikkuinen palanen sitä paljon mainostettua liikunnan iloakin, sillä olen saanut yllätyksekseni huomata odottavani treenipäiviä. Esimerkiksi tällä viikolla mulla oli eiliselle Helsingin reissu ja suuntaan sinne takaisin jälleen huomenna ja mun mies sitten kysyikin, että eikö mun olis ihan sama jäädä sinne jonkun kaverin luo sen sijaan, että reissaisin edestakaisin. Mutta, en mä voinut, koska treenit! Mä tosiaan halusin tulla välissä kotiin, jotta pääsisin tänään CT voima -tunnille enkä halunnut, että treeneihin jää liian monen päivän taukoa. Siis tokihan siellä isolla kirkollakin treenaamaan pääsisi, mutta tässä vaiheessa tuntuu tärkeältä ja turvalliselta se tuttu valmentaja ja porukka ja kynnys lähteä taas ihan johonkin vieraisiin ympyröihin on aika suuri.  Mä olen myöskin polkenut treeneihin sateessa, kiskonut trikoot jalkaan vaikka väsyttää ja suunnitellut muiden menojen aikatauluja treenien mukaan. Aivan selkeää ja suurta muutosta siis ilmassa. Näyttökuva 2014-11-4 kello 20.47.52

Roikkumistouhuissa on ilo kyllä vielä kaukana. Mä vihaan. Piste.

Mä olen miettinyt, että mitkä asiat ovat vihdoin saaneet kurssin pikkuhiljaa kääntymään sieltä "en pysty, en jaksa, oon ihan paska, treenaaminen tuntuu aivan kamalalta" -kurssilta positiivisempaan suuntaan. Yksi syy on tietenkin se minimaalinen kehitys jota olen huomannut tapahtuneen. Kunto ja voimat ovat väkisinkin kasvaneet ainakin jonkin verran, mikä tekee tunneilla jaksamisesta joka kerta pikkuisen helpompaa.

Mutta ehkä isoin juttu on se, että mä olen pyrkinyt aktiivisesti muistuttamaan itseäni muutamista tärkeistä asioista pitääkseni yllä positiivista fiilistä. Tässä muutamia asioita joita mä hoen itselleni toistuvasti niin treeneissä kuin ylipäätään sporttihommia miettiessänikin:

  1. Se ei haittaa, vaikka en jaksaisi tehdä jostain liikkeestä sitä määrää toistoja mitä valmentaja käskee. Jokainen tekemäni toisto vie mua joka tapauksessa eteenpäin.
  2. Hidaskin kehitys on kehitystä
  3. On ihan ok kuunnella treeneissä itseään ja valita liikkeestä helpompi versio vaikka kaikki muut tekisivät raskaimman kautta. Liikunnan ei tarvitse tuntua helvetin kamalalta ollaakseen hyödyllistä.
  4. Tärkeintä on vaan se, että ylipäätään liikun!
  5. Mä olen paljon jaksavampi ja voimakkaampi kuin esimerkiksi viime talvena
  6. Hyvä Veera!!!

Näyttökuva 2014-11-4 kello 20.48.07 Tänään esimerkiksi masensi ihan hulluna, kun alkulämmittelyssä oli useampikin itselle todella vaikea ja raskas liike. Piti välillä ottaa puuskutuksen lomassa ihan hetken mietintätauko ja takoa itselleen päähän juuri noita edellä mainittuja asioita. Että ei se mitään, jos en suoriudu kääpiökavelystä lisäpaino pääni päällä, kyllä se lämmin tulee ilman sitä painoakin!! Ja että vaikka jokin liike ei suju vielä lähellekään ns. täysmääräisesti (esim. seinälle kiipeäminen), niin se oma säälittävä pungertaminenkin on kuitenkin koko ajan eteenpäin vievää. Kerta kerralta se tuntuu vähemmän hirveältä. Onneksi Lastaamolla on tosi kivat valmentajat (Itse oon nyt käynyt Jennin ja Henrin tunneilla), jotka jaksaa kuunnella myös sitä treenien tuottamaa ajatusten virtaa ja osaavat lohduttaa sopivin tsemppisanoin masennuksen iskiessä. Mulle on aina ollut ryhmäliikuntatunneilla kauhuna sellaiset ohjaajat, jotka huutelee tunnilla rapakuntoisen henkeä vetäessä, että "ei laiskotella siellä takarivissä!!". Arvostan enempi sanomaa "kuuntele itseäsi ja omaa jaksamistasi". Jos mun kehkot sanoo, että nyt perkele on vedettävä henkee vaikka muut vielä hyppii, niin mä en kaipaa siihen ketään huutamaan, että "tänne ei oo tultu laiskottelemaan". No ei helvetti ookaan, mutta ei voi olettaa, että jokainen tunnilla olija on kunnoltaan ja jaksamiseltaan samassa pisteessä. Jollekin se stoppi tulee neljän kierroksen jälkeen vaikka jäljellä olis vielä yks. Mut se neljä on silti neljä enemmän kuin nolla!! Armollisuus on siis se asia, joka tehnyt hommasta vähemmän kauheeta. Ei se tarkoita sitä, että siellä treeneissä vätystellään ja laiskotellaan, vaan sitä, että on tajunnut, että se ei oo häpee, jos ei vielä jaksa kaikkea. Itseään pitää haastaa, jotta kehittyy, mutta se kohta joka on jollekin toiselle vielä ihan helppo nakki voi olla mulle jo sitä itseni haastamista. Tärkeintä on siis ollut tajuta se, että mä olen siellä liikkumassa ihan tasan itseäni varten, en sitä valmentajaa tai niitä kanssatreenaajia. Mun ei tarvii yltää kenenkään ulkopuolisen asettamiin tavoitteisiin, vaan tärkeintä on, että mä ylipäätään liikun. Siitä ajatuksesta löytyy se kohta joka vie sporttikauhusta kohti liikunnan iloa.


Kävin keskiviikkona vilkuilemassa ensi kevään mallistoja Bestsellerin showroomilla ja itseä kiinnosti tietenkin kokopolitiikkansa ansiosta erityisesti plussamerkki Junarosen tulevat linjat. Kevät-/kesä-mallistot eivät värimaailmansa vuoksi itseäni koskaan kiinnosta samalla tavalla kuin syksyn tummat ja dramaattiset värit, mutta muutamia kivoja juttuja sitä tietysti näistä hempeämmistäkin jutuista löytyy omaan makuun. Tässä muutamien kuvien muodossa pientä kurkistusta kaukana olevaan kevääseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Parin viime kesän aikana olen löytänyt hempeämmästä väriskaalasta oman suosikkini ja se on ollut herkullinen koralli. Kevät 2015 näyttäisi tuovan korallin tilalle entistä haaleampaa persikkaa. Näyttää kivalta henkarissa ja monen muun päällä, mutta omaan väritykseeni tällaisten sävyjen sopivuutta kyllä epäilen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Myös runsaasti esillä olleet erilaiset sinisen ja turkoosin sävyt jätän edelleen muiden ostettavaksi siitäkin huolimatta, että olen pari kertaa sovitellut jotakin petroolinsinistä todeten, että ’ei huono’. Mutta kun en vaan osaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta löytyihän sieltä kevään värimaailmasta jotain tälle nirsollekin! Rakastamani raitakuosit pitävät onneksi pintansa vuodesta toiseen. Monien raitapaitojen joukosta suosikikseni nousi tuo ikään kuin kahden puseron yhdistelmä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mustavalkoisen piritsäminen neonkeltaisella sai osakseen heräilevän kiinnostukseni. Samaa sarjaa oli esillä myös mekko. Hieman tuo valkoisen paljous on omaan makuun pelottavaa, mutta toisaalta mustat sivut huijaavat optisesti kapoisemman silhuetin. Sporttisuutensa ja väriyhdistelmänsä vuoksi tuo pusero toi mieleeni Ranskan ympäriajon, sehän on ihan selkeä pyöräilypaita!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rekistä erityisen huomioni kiinnittäneisiin tuotteisiin lukeutui myös tämä pirteän punainen Pikku Myy -takki. Takkivalikoimani on vuodenaikaan katsomatta melkoisen tumma ja synkeää, joten kiinnostaisi kevyesti kokeilla kevään ensi auringonsäteiden esiin tullessa jotain iloisempaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Junarosen kevät-kesä 2015 malliston huumoriannoksen tarjosi minulle tuo karmivalla tavalla 90-luvun yläasteajoista muistuttava pinkki pörröneuletakki. Minulla oli teini-ikäisenä tuollaisia pörröneuleita ainakin neonoranssi (kyllä, luit oikein) ja musta. Nuo puberteettiaikojen muistot yhdistettynä siihen mielikuvaan miltä tällainen omenavartaloinen pyllerö näyttäisi tuossa pinkissä ihanuudessa sai minut yhtä aikaa värisemään inhosta ja repeilemään naurusta. Mutta kyllä tästäkin varmasti joku tykkää. 😀

En mä kyllä mitenkään osaa vielä ajatella mitään ensi kevään pukeutumista, kun ei olla vielä päästy talveenkaan! Mutta kyllä vaan nämäkin alkaa saapua kauppoihin jo tuossa parin kuukauden kuluttua. Kyllä mulla nyt vielä on kevätkamppeita ennen ostoslistalla esimerkiksi villasukkahousut sun muuta, mutta valaahan näiden kevätmallistojen pällistely uskoa siihen, että joskus se aurinko vielä paistaa.


Noudatan asukuvien määrässä postauksissani yleensä periaatetta vähemmän on enemmän, mutta tänään olen itserakkaalla tuulella ja oli niin kiva kuvaussessio ullakolla itse itseni kanssa, että ei enää kriittisyys riittänyt kuvien enempään karsimiseen. 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näin keskiviikkona Helsingissä vilaukselta Jonnaa, jolla oli päällään nahkahousut punaisten nilkkureiden kanssa ja tuosta verkkokalvoilleni palaneesta upeasta näystä inspiroituneena kipusin vaatehuoneessa kenkähyllylleni ja nappasin itsekin tänään nahan  kaveriksi punaiset jalkineet.

Yläosaksi valitsin kaverin ja hänen äitinsä kanssa syömään lähtiessäni eilen Lindexistä ostamani pehmeän viskoosisen raitapaidan. Olin vielä joitakin vuosia sitten sen ”raidat leventää” uskomuksen uhri, mutta sittemmin olen ottanut menettämiäni minun ja raitojen yhteisiä vuosia innolla takaisin. Paskat ne raidat mitään levennä. Ja jos leventääkin, niin entä sitten. Tästäkin raikkaasta asukokonaisuudesta olisin jäänyt paitsi, jos edelleen uskoisin tuohon typerään mantraan.

Mutta kyllä minä edelleen vältän sellaista todella leveätä palkkiraitaa. Etenkin jos kyseessä on pusero, jossa osuu vaaleampi leveä raita juuri ryntäiden kohdalle, niin sellainen kyllä jää ehdottomasti kaupan tankoon. Mutta tällaiset ohuet raitakuosit ovat vieneet sydämeni ja vakuuttaneet ihanuudestaan jopa tissini.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

pusero-Lindex/nahkahame-H&M/nilkkurit-Bullboxer/korvikset-Nouseva Myrsky (saatu)/rannekoru-2OR+ByYat

Ehdin tänään jo fb-statuksessani sanoa, että pitäisköhän mun nyt vihdoin asettaa itselleni laihdutustavoite. Nimittäin tää nahkahame istuis paremmin, jos olis vaikka 3 cm vähemmän laardia vyötäröllä, eikä se silloin ehkä kiipeäisi niin härskin lyhyeksi. Tulin kuitenkin samontein siihen tulokseen, että ei mun vartalossa ole edelleenkään mitään vikaa, vaan vika on hameessa jos ei istu. Mutta täytyy sanoa, että jotain tuossa vyötärön seudulla on ehkä viime aikojen treenaamisen ansiosta tapahtunut, sillä pystyin käymään tuo hame päällä jopa syömässä. Viime keväänä taisi samainen nahkalipare jäädä usemmankin kerran kaappiin, kun totesin sen päälle sovittaessa aina epämiellyttävän tiukaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ei siis varsinaiset laihtumishommat ole edelleenkään ykkösenä agendassa, mutta liikunnan myötä parantunutta liikkuvuutta ja lisääntynyttä voimaa kyllä arvostan. En ole kovinkaan kiinnostuntu kiloista tai senteistä enkä masentele jos jonain päivänä joku vaate ei mahdukaan päälle. Silloin se vain jää kaappiin ja päälle puetaan jotain missä olo on hyvä. Sitten jonain toisena hetkenä se aiemmin kaappiin sullottu vaate saattaakin taas sopia. Mutta mahtuu tai ei, niin itseäni en sen mukaan arvota. Sen sijaan nostan itselleni hattua kaikesta siitä tominnallisesta kehityksestä, jota sporttailu on mukanaan tuonut. Ja etenkin siitä, että olen päässyt urheiluahdistuksen ja vitutuksen yli ja odotan nytkin jo innolla sunnuntaita koska silloin on treenipäivä!