Mähän olen jo aiemminkin sanonut, että kantamistani ylikiloista huolimatta mulla ei ole mitään laihdutustavoitetta enkä koe ahdistusta vartalostani. Haluan ennenkaikkea lisää jaksamista ja voimaa ja jos niitä tavoitellessa samalla kroppakin muuttuu, niin asia on erittäin jees, mutta tekemisiäni ei ohjaa ajatus, että minun pitäisi painaa vähemmän.

Paitsi että, keskiviikkona punttikoulussa tuli eteen tilanne, jonka johdosta puuskahdin, että pitäis vissiin alkaa kutistaa tuota vatsanseutua. Tempausvetoa treenatessa, kun meinasi aina tanko ottaa mahamakkaraan kiinni!!! 😀

20141010-150339.jpg

(Kuva viime keväältä, oon jo päässyt eroon tosta lastentangosta ;D)

Että tähänkö se sitten menee, ulkonäön puolesta oon ihan sinut kilojeni kanssa, mutta nyt tulee laihdutuspaineet siitä, että maha haittaa harrastusta?!? Nyt äkkiä jotain aerobista rääkkiä ohjelmaan ja alan tekemään vatsalihastreeniä päivittäin, jotta saadaan pömppis pois tangon tieltä!

Mutta toisaalta, tiedänpähän tangon vatsaan takertuessa ainakin vedon kulkevan riittävän läheltä kroppaa!! 😀

Jos tempausveto ei ole terminä tuttu, niin tältä videolta asia selviää.

(Bloggaan puhelimella, enkä siksi onnistunut laittamaan videota suoraan tähän postaukseen..)

Nyt huomisiltaan saakka hummailua Helsingissä ja sunnuntaina sitten Lastaamolle kahvakuulan kimppuun! Mitenkähän ae mahtaa vararengas olla siinä hommassa tiellä.. ;D


Elämä on just nyt ihanan leppoisaa ja ihanaa. Koitan nyt aktiivisesti fiilistellä kaikkea hyvää arjessani vahvistaakseni uskoa siihen, että tämä tunne on oikeasti totta. En olisi tosiaankaan viime talvena kaikkea stressatessani voinut uskoa, että voisin saavuttaa tällaisen kepeyden tunteen. Nyt vain rukoilen, että tämä kestää, että nurkan takaa ei ainakaan ihan hetkeen huristaisi traktori kakkaa kauhassaan, vaan saisin jonkin aikaa vielä vetää henkeä vuosien äreyden, väsymyksen, ahdistuksen ja stressin jälkeen. Tässä muutamia palasia arjesta ja relailusta viimeisen viikon ajalta.

instapost1

kiekkokuva: SK 5.10.2014

Viime viikolla oli pari työpäivää Satakunnan Kansassa ja siellä pääsi taas vaihteeksi uusien asioiden äärelle, kun lauantain työvuorolle osui Ässien A-junnujen jääkiekkomatsi. Sitä jo edellisenä iltanan vähän täällä blogissakin jännitin. Kyllä sieltä jokunen käyttökelpoinen ruutu tuli, mutta huhhuh mikä meininki! Vannon, että toista kertaa en enää unohda kypärää toimitukseen, sen verran kauhulla katselin mailanperiä siinä vaihtoaitioiden välissä kauhusta täristessäni. No, kyllä mä ekan viiden minuutin epävarmuuden jälkeen sain pistettyä kauhuni sivuun ja laitoin kameran laulamaan. Hienoa päästä haastamaan itseään uusiin tilanteisiin ja huomata, että pystyy hoitamaan duuninsa vaikka ei homma ihan tutulta tuntuiskaan.

Ns. omina työpäivinä olen suunnannut aina iltapäivisin milloin mihinkin kahvilaan koneen kanssa, sillä saan hommista paremmin kiinni jossain muualla kuin kotona. On helpompi tehdä muutaman tunnin aktiivinen työrypistys jossakin missä tiskit ja pyykkivuori ei tuijottele syyttävästi eikä sohva houkuttele pohjalleen lukemaan naistenlehtiä. Eilen viihdyin tuntitolkulla Porin Taidemuseon Café Muusassa ja veikkaan, että paikasta voi tulla uusi suosikkitoimistoni!

instapost3

Viikon sisälle on mahtunut myös pari pientä reissua. Viime torstaina pyörähdin päivän verran Helsingissä missä ohjelmassa oli mm. kiva ja herkullinen ilta blogikollegojen kanssa Ravintola Juuressa Biozellin kutsumana. Keskimmäisessä kuvassa kielen mukanaan vienyt marjainen jälkiruokaherkku. En edes tarkemmin muista mitä se oli, mutta se oli taivas!

Cape Universalin ystiksissä tuli soviteltua Vansin mahtista rosvopipoa. Mietin, että oisko toi hyvä ratkaisu talven moniin paska tukka & naama -päiviin. 😀

instapost

Reissuhommat jatkui sunnuntaina, kun suuntasimme plussabloggaajaporukalla Viking Gracelella risteilemään Junarosen kutsumana. Oli ihan harvinaisen rentouttava blogireissu, sillä kiireisen paikasta toiseen juoksemisen sijaan ohjelmassa oli spassa rentoutuista, pitkät yöunet ja monta herkullista ateriaa. Mahtava miniloma syksyn harmauden keskelle!

instapost2

kuvan Merrel-kengät saatu

Syksyn tullen olen taas aktivoitunut liikuntahommissa ja treeaaminen on pari kertaa jo tuntunut jopa aika kivalta! Sporttifiiliksistä kiinnostuneet voivat lukea lisää kesätauon jälkeen  takaisin vauhtiin päässeestä Rapakunnossa-blogistani. 

Näyttökuva 2014-10-9 kello 21.14.55

Ihan kaikista parasta on lähiaikoina ollut kuitenkin se, että Tommikin on ollut kotona odotellessaan uuden työprojektin alkamista ja se on tarkoittanut monia pitkiä ja laiskoja yhteisiä aamuja. Ajan viettäminen murun kanssa on mitä parhainta arjen luksusta. Huomenna suunnataan kuitenkin pikaisesti arkea pakoon, kun matkaamme yhden yön pikalomalle Helsinkiin. Luvassa on mm. ravintolasyöpöttelyä, Amorphiksen keikka ja hotellilakanoissa kieriskelyä. Lauantaina sitten suunnataan vielä kannustamaan Tommin pikkuveljeä Suomen Olutmestari -kilpailussa.

Loppuun haluan vain lainata Lilyssä bloggaavan Emmin blogin nimeä ja kysyn sen mukaisesti, Mun elämä, milloin siitä tuli näin ihana?

Näitä snapshotteja arjesta voi siis seurata mun Instagramissa @vieruska. Sinne tulee lisäiltyä kuvia etenkin reissuilla, kun ei ehdi blogin pariin.


Tiiättekö kuule mitä.. Tänään oli ehkä eka kerta, kun mua ei treenatessa ollut kertaakaan sellanen olo, että ”en pysty, en jaksa, loppuispa tää äkkiä!” tai muutenkaan silleen yleisesti vituttanut. Toki siinä kohti, kun tempaus tuntui taas kerran ihan ylivoimaisen vaikealta ja tuli epäonnistuneita suorituksia, niin teki mieli potkia tankoa ja kiukutti, mut se oli erilaista se ärsytys. Se oli sellaista ”jumalauta, mä haluun onnistua tässä!” eikä sellaista ”äää, tuntuu epämukavalta, haluun kotiin” -fiilistä. Ekaa kertaa mulla oli siis Punttikouluun mennessä lähtökohtaisesti positiivinen olo ja mä odotin innokkaasti mihin kaikkeen mä tällä kertaa pystyisinkään. Suunnaton ero siihen yleensä vallinneeseen ”en mä kuitenkaan jaksa mitään” -ajatusmaailmaan. En tiedä oliko tämä nyt vaan joku hetkellinen viiraus vai olisiko tästä tunteesta pysyvämmäksikin. Mä toivon jälkimmäistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

positiivista fiilistä nostatti myös mun törkeän hienot sukat! Törkeän hienot Adidas Neon pääkallosukat löytyivät kuukauden takaiselta Berliinin reissulta ja harmittaa, etten ostanut näitä vain 3 € maksaneita pääkallomahtavuuksia kahta paria enempää.

Vaikka se tempaus tosiaan taas kerran pistikin irvistelemään ärsytyksestä (miten voi yks liike olla niin hemmetin vaikee???), niin päällimmäiseksi tunteeksi treeneistä jäi tällä kertaa onnistuminen. Mä nimittäin päätin miettiä vaan niitä asioita joissa huomasin edistyneeni ja joissa ylitin itseni. Tällä kertaa onnistumisen tunteita tarjosi takakyykky. Fiilistä nostatti ihan jo se, että huomasin keskivartalon (kirjoitin ensin, että keksivartalon, mutta sekin taitaa olla omalla kohdallani ihan relevantti termi) hallinnan parantuneen ja selän pysyvän kyykätessä paljon paremmin pystyssä kuin aiemmin.

Lisää tunnelmaa kohotti uusi takakyykkyenkka! 55 kiloa on kaikille true sporttaajille varmaan suurin piirtein avaimenperän paino, mutta meikäläiselle se oli suunnattoman ilon aihe! Tehtiin siis kyykkysarja jossa vähennettiin aina toistoja ja lisättiin painoja. Eli 5-4-3-2-1 toistoa tavoitteena löytää sinne ykköselle sitten se oma maksimi. Kaksi toistoa meni 50 kilolla ja ykkösen puristin sitten tuolla itseäni ilahduttaneella 55 kilolla. Mulla pyörii koko ajan mielessä, että ”toi on kyllä kaikkien muiden mielestä varmasti niin nolon onneton suoritus, ettei kannattais ehkä kenellekään kertoa”, mutta sitten taas toisaalta mä olen siitä itse niin ylettömän iloinen, että pakko fiilistellä ja muistuttaa, että kisaan tasan itseäni vastaan. Joka ikinen lisäkilo tarkoittaa, että kehitystä on tapahtunut!

Mä en melkein malttais odottaa seuraavia treenejä!