Siitä huolimatta, että ne on näköjään nuo kauneusihanteisiin, ulkonäköpaineisiin ja ylipainoon liittyvät sanaoksennukseni ovat blogissani niitä harvoja, jotka keräävät oikeasti lukijoita (edellinen postaus saanut tuhansia lukijoita fb-jakamisen kautta), niin palaan jälleen tuttuihin kepeisiin rättiaiheisiin. Lukija nimeltä Kati nimittäin linkkasi minulle niin järjettömän inspiroivan blogin, että piti heti viime yönä siellä käytyäni opetella jotakin uutta!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sain tosiaan kommenttiboksissa vinkin Wrapunzel-nimisestä blogista, jonka slogan kuuluu, että Your source for everything hair wrapping! Ja voi mikä turbaanien ja muiden huiviviritelmien rakastajan aarreaitta sieltä avautuikaan. Ai noinkin voi tehdä! Kaksi huivia yhdessä! Miten tuo on mahdollista! Ihana, pakko kokeilla!

Innostuin sitten heti siinä keskellä yötä opettelemaan yhden uuden hienon tavan koota huonon tukkapäivän pelastava turbaani. Kahdella pitkällä huivilla tehtävä Zig-Zag Criss-Cross -nimellä esitelty väkerrys on mielestäni huikaisevan upea ja näyttävä, eikä epäilyksistäni huolimatta lainkaan hankala toteuttaa. Wrapunzelin kirjoittaja Andrea on tehnyt monista blogissaan näkyvistä huivivirityksistä video-tutoriaalin ja niin tästä siksakistakin. Se löytyy TÄÄLTÄ. Katsoin videon kerran ja ryhdyin sen jälkeen toimeen kahdella erivärisellä leopardihuivilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja ai vitsit miten kamee siitä tuli! Kävin kommenttiboksissa kiittelemässä Andreaa mahtavasta blogistaan ja tutoriaaleistaan ja linkkasin Instagram-kuvan tästä ensimmäisestä omasta Criss-Cross -virityksestäni ja oli kuulema opettajan mielestä varsin onnistunut ensiyritys. Jeii!

Hieman itseäni aluksi epäilytti, että miten tuollainen melko muhkea takaraivolle nouseva turbaani itseläni onnistuu ja pysyy, kun ei ole mitään nutturaa päälaella jonka ympärille huiveja kiertää, kuten tutoriaalin tekijällä, mutta hienosti sain huivit asettumaan omalle takaraivollenikin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niin, että arvatkaa vaan mitä mä nyt sitten teen kaikki joulunpyhät? Tuijottelen huivitutoriaaleja ja opettelen uusia tapoja sitoa rättejä päähäni! 😀 Siinä samalla voisi sitten tehdä jonkun videon omista suosikkiviritelmistänikin tänne blogiin. Minun käyttämäni huivien sidonnat ovat sillä tavalla hyvin erilaisia kuin tuolla Wrapunzelissa nähtävät, että omat viritelmäni painottuvat lähes aina eteen ja ylös, kuten vaikkapa jokin aika sitten nähty ”dallaspulla” solmu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uskaltaisin sanoa, että tämä oppimani uusi taito jää varmasti käyttöön, etenkin kun sen myötä monta laatikoiden pohjalle käyttämättömänä jäänyttä huivia saa ihan uuden elämän.

Miltäs näyttää teidän silmään?


Hei, minun nimeni on Veera ja olen ylipainoinen. No eipä tää teille lukijoille mikään uusi uutinen ole, kyllähän mun kilot käyvät ilmi jokaisesta julkaisemastani valokuvasta. Aloin kuitenkin miettimään, että mikä on mun oma tiedostamiseni ja suhtautumiseni vartalooni ja sen kokoon.

Mä olen usein ajatellut, että multa puuttuu sellainen ns. läski-identiteetti. Kokoni ei ole koskaan ollut niitä ensimmäisiä asioita mielessäni, kun mietin vaikkapa adjektiiveja kuvaillakseni itseäni. Se on ennemminkin muut ihmiset, vieraat ihmiset, jotka asiasta muistuttavat. Asiakas ei muistanut puhelimessa nimeäni, joten kuvaili asioineensa ”sen pulskan tytön kanssa”. Farkkumyyjä totesi, että ”sulla näyttääkin noita reisiä olevan vähän reippaammin”. Jäätelömyyjä puolestaan ojensi ”ison jäätelön isolle tytölle”. Ja viimeisimmäksi lukija kommentoi työttömyyttä koskevaan postaukseeni, että ”työnsaantimahdollisuudet kohoaisivat huomattavasti, kun hoitaisin painoasian kuntoon”.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulle itselleni ei tässä ylipainovuosinani ole jotenkin ikinä tullut mieleen, että olisin jotenkin huonompi minä kuin olen ollut aiemminkaan. Mutta vähän väliä sitä saa pikkuruisia vihjeitä sieltä täältä, että pitäis älytä hävetä eikä nyt anakaan tykätä itsestään. Moni lapsuudesta tai nuoruudesta asti lihava onkin saanut noita viestejä kuulla koko elämänsä esimerkiksi koulukiusaamisen muodossa ja silloin ei todellakaan ole ihme, jos ajatus omasta itsestä on muotoutunut pitkälti sanan läski ympärille. Itse olin hoikka urheilijanuori, joka ei muista kiinnittäneensä huomiota painoonsa tai vaatekokoonsa ennen 20 ikävuotta. Silloinkin se oli toinen ihminen, joka huomion siihen kiinnitti. (Olin laihtunut (en siis laihduttanut) kilotolkulla ja  olin hoikimmillani ikinä, kun ex-poikaystäväni sanoi, että ”nyt sä näytät tosi hyvältä. Sä olitkin sellainen pyöreähkö, kun me tavattiin”. Olin tavatessamme 15 vuotias, normaalivartaloinen aktiiviurheilija. Itse keksisin tuon aikaisesta minusta hyvin paljon mitä tahansa muita adjektiiveja kuin pyöreähkö.)

Nyt tässä kerättyäni ylikiloni tässä vajaan kymmenen vuoden aikana, en ole siltikään älynnyt samalla kasvattaa itselleni sitä läski-identiteettiä, joka saisi mut ymmärtämään, että olen huonompi, tyhmempi, rumempi ja laiskempi kuin itseäni hoikemmat. En siitäkään huolimatta, että jotkut edellä kuvailemani kaltaiset tahot yrittävät saada taottua sen päähäni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lueskelin jokin aika sitten joltain keskustelupalstalta ketjua jossa keskusteltiin siitä voiko ylipainoinen nainen saada itselleen miestä. Hirveän moni oli sitä mieltä, että ei voi. Moni sinkkunainen kertoi siellä omia mittojaan ja sanoivat, että ovat varmoja, että heidän kilonsa ovat ainoa syy miksi eivät kelpaa miehille. Ja aika moni näistä kirjoittajista kertoi mitoikseen sallaisia lukemia, että puhuttiin ehkä 5-10 kg ylipainosta. En voinut lainkaan käsittää näitä ihmisiä. Juu itse olen parisuhteessa ja kiloni olen kerännyt vasta sen aikana, eli mies otti aikoinaan alipainoisen parikymppisen tytön ja halailee nykyään samaa tyttöä mutta n. 25 kg ylipainoisena. Mutta kyllä mulla on sellainen käsitys, että mikäli olisin nämä vuodet sinkkuna ollut, niin kyllä sitä olisi varmasti useammillekin treffeille päässyt.

Mut ehkä se on nää läskit jotka tekee musta niin imbesillin, että kuvittelen tuollaista. Että muka joku mies kiinnostuis. Hirvee laardikasa. Tai no, niinhän sitä kuulema sanotaan, että läskeiltä naisilta irtoo helposti, ja puutteessahan sitä polkee vaikka mitä sotanorsua. Tällaisia juttuja sitä oppii, kun erehtyy lukemaan anonyymiteetin mahdollistavia kansan syvien rivien keskusteluketjuja.

Niin, että on se nyt kumma, kun en vielä vajaassa kymmenessä vuodessa ole älynnyt alkaa itteeni häpeämään ja ymmärtänyt, että kaikki vastoinkäymiset elämässä johtuvat vain ja ainoastaan ylimääräisestä rasvastani. Oiskohan jo aika? Sen työnhaunkin voin varmaan lopettaa siksi aikaa, että onnistun karistamaan vähintään 20 kg. Sillä eihän tällaista voi asiakkaat katsella. Näyttää laiskalta. Eikä se voi osata kuvatakaan, sehän on läski. Sillä jos ihminen on läski, ei se voi olla mitään muuta. Läski ei voi olla ammattitaitoinen, mukava, naisellinen, kaunis, seksikäs, aktiivinen, päämäärätietoinen taikka ahkera.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja paskat sanon minä. Voin kertoa, että nää mun 92 kiloa on todellakin pieni mun huolista tällä hetkellä. Vielä kun ne lakkais huolettamasta muita. Mutta onneks mä voin valita ympärilleni ihmisiä joita mun vararenkaat ei kiinnosta. Ihan niin kuin tuosta läskin hankalasta työllistymisestä kommentoineellekin vastasin, niin olen todella iloinen, jos ylipainoni pitää mut turvassa sellaisilta työpaikoilta, joissa katsotaan ihmisen perseen leveyttä hänen taitojensa ja persoonansa sijaan.

Mut ehkäpä mä tästä lähtien laitan työhakemuksiin lärvikuvan sijaan ton mun laardiperseen niin näkevät heti millaisesta työntekijästä on kyse. 😀


Vaatteiden ja kenkien ostaminen netistä on toisinaan haastavaa ellei merkki ja sen kokopolitiikka ole ennestään tuttuja. Itse koitan tutkia kokotaulukoita, mutta niitäkään ei enää kaikkien merkkien kamppeille löydy, eivätkä mitat välttämättä kerro mitään siitä kuinka jokin tuote istuu millaisellekin vartalolle. Tokihan aina on palauttamisen tai vaihtamisen mahdollisuus, mutta kyllä sitä vaan kovasti ilahduttaisi mikäli homma menisi kerralla putkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Annoin jokin aika sitten Tommille käskyn tutkia läpi yhteistyökumppanini verkkokauppa EMP:n valikoima, sillä halusin tuhlata yhden lahjakorttini hänen hemmotteluun. Muru löysikin montakin mieleistään vaatetta, mutta loppupeleihin saakka pääsi pari takkia ja kengät.

Tommi on hoikkavartaloinen ja esimerkiksi farkkujen ostaminen hänelle onnistuu helposti netistäkin, sillä tuumakoko 31/34 on lähes pomminvarma n. 95% tapauksista, kun kyse on suorista perusmalleista. Puserojen, paitojen ja takkien hankkimisen kanssa tuolla apinalla sitten tahtookin olla pulmia melko useinkin, sillä herran kädet ovat todella pitkät. Kropan puolesta mahtuisi usein hienosti muuten koko M, mutta hihat jäävät tuolloin ihan puolitiehen eikä usein L-kokokaan tarjoa riittävästi mittaa, jotta vaikkapa takki peittäisi myös ranteet.

tommi_emp

Tuon apinaprobleeman kanssa olikin EMP:n asiakasarviointisysteemistä hurjasti hyötyä takkia ja kokoa valitessa. Aika monessakin verkkokaupassa voi tuotteille antaa arvioita, mutta ainakaan itse en ole tuota ominaisuutta useinkaan nähnyt kovin ahkerasti käytettävän, mutta EMP:llä monilta tuotteilta löytyy jopa parikymmentä kommenttia ja arviota sen tilanneilta asiakkailta. Esimerkiksi Tommin vertailemista kahdesta takista saatiin lukea molemmista vähintään kymmenen kommenttia ja niissä osassa takin ostaneet kertoivat omat mittansa ja sen minkä kokoinen rotsi oli ollut passeli. Kommentteja oli myös laadusta ja vaikkapa kuvailua takin vuoren paksuudesta. Todella käyttökelpoista lisäinfoa siis. Lopullinen valinta osui sitten tähän usealla taskulla varustettuun mustaan rotsiin.

Takkien lisäksi Tommi iski silmänsä 10-reikäisiin perusmaihareihin, joiden kohdalla oltaisiin varmasti menty koon kohdalla metsään ilman asiakaskommentteja. Useammankin kommentin suositellessa normaali kenkänkokoa isompaa numeroa oli kehotuksia helppo uskoa. Ja oikeassa olivat!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luettiin siis tilausta tehdessä tarkkaan kaikki kommentit ja valittiin sekä kenkien, että takin koko niistä saatujen vinkkien perusteella. Paketin saapuessa kiskoi herra sitten molemmat uutuudet päälle, käveli peilin eteen ja hymyili tyytyväisenä. Ei vaihto-/palautusrumbaa. Sekä kengät, että takki istuivat kuin nakutettu. Apina sai jopa riittävästi hihoja!

Sekä takki, että maiharit ovat merkkiä Brandit, jonka pari lyhythihaista paitaa Tommilla oli jo ennestää. Maiharit eivät ole päässeet vielä ihan päivittäin jalkaan, vaan ovat käytössä pieniä aikoja kerrallaan sillä kaipaavat hieman pehmittymistä ennen pitkäaikaista käyttöä, mutta tuo takki sivuutti välittömästi kaikki muut rotsit ja on ollut käytössä saapumisestaan lähtien lähes tauotta. Enkä kyllä valita, aivan järjettömän mageen näköinen takkihan se on ja passaa Tommille loistavasti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(Oih.. onko ihan normaalia huokailla ihastuksesta katsellessaan kuvia miehestä, jonka kanssa on ollut yhdessä jo yli kymmenen vuotta?)

Vinkkinä muuten, että EMP lupaa kaikki tänään sunnuntaina tehdyt tilaukset vielä jouluksi perille, joten vielä ehtii ostoksille. Lisäbonuksena vielä tänään tilatuille tuotteille saa ilmaisen toimituksen!

Mikäli lahjottavista löytyy henkilöitä jotka ilahtuisivat vaikkapa Black Sabbath-lakanoista, Metallica-paidasta, Rammsteinin live-dvd:stä tai sadoista muista tummanpuhuvista rokkituotteista, niin ostoksille pääset TÄSTÄ.

Pitänee muuten muistuttaa tuota miestä, että käy itsekin lisäämässä omat arvionsa noista tuotteista! Ja nyt kun tietää miten paljon niistä voi olla hyötyä, niin aktivoitua itsekin palautepuuhaan niissä nettikaupoissa joissa se on mahdollista!

-yhteistyössä EMP-