Mikä on koko päivän paras hetki ottaa asukuvia? No tietenkin välittömästi käveltyäsi vesisateessa ja meikkien ja tukkatuotteiden huuhtouduttua katuojiin. Mutta onneksi aina voi tuijotella ujona kohti varpaitaan jotta naamavärkki pysyy piilossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

nahkahame-H&M/pusero-Lindex/kengät-Bronx

 

Torstaina tuli koluttua Helsingissä pr-toimistojen pressipäivillä ruokatarjoilujen määrään ja ja herkullisuuteen nähden aivan liian pinkeässä nahkahameessa. Täytyy tästälähin muistaa, että tuota hamosta kannattaa käyttää lähinnä nälkälakkopäivinä tai heti viiden päivän vatsataudin jälkimainigeissa.

Onneksi kuitenkin fiksusti yhdistin tuohon seisomahameeseen myös seisomakengät. Toisin kuin ystäväni Piia, joka kerran muinoin pisti yhtäaikaa juhliin päälleen juurikin niin kireän kynähameen, ettei istumaan taipunut, mutta myös niin korkeat ja epämukavat kengät, ettei oikein tahtonut seisominenkaan onnistua. Se on kuulkaa tytöt siis niin, että yhtälö seisomahame + istumakengät = tuutin täydeltä epämukavia hetkiä.

Allekirjoittanut puolestaan koki epämukavia hetkiä eilen baarin naistenvessassa, kun vartalonmyötäisen pikkumustan alle oli tullut tuupattua yhtäaikaa sekä läskinkuristussukkahousut, että bodyalaosalla varustettu alusmekko. Tuohon yhtälöön lisättiin sitten vielä siideripissahätä jonka varmasti tiedätte aika nopeaa toimintaa vaativaksi kriisitilanteeksi. Jostain sitä on jännitystä elämäänsä hankittava. Ja tuolla kombolla sai jännityksen lisäksi myös selkärangan liikkuvuutta hajoittavan urheilusuorituksen. Siihen malliin sai siellä kopissa tämä ämmä kiemurrella.

Näiden viime päivien epämukavia tilanteita aiheuttaneiden pukineiden sijaan olenkin tänään keskittynyt pyörimään kotona pyjamahousuissa ja pitsanhakureissullekin suuntasin kommandona.

Olisko tässä nyt riittävästi alusvaatteisiin iittyviä paljastuksia yhteen postaukseen. Ehkä aika painaa pää tyynyyn.. 😀

 

 

 


Kenkienostolakko ei suinkaan tarkoita sitä, että olisin täysin sulkenut silmäni upeilta jalkineilta. Ihasteltua on tullut kyllä ihan entiseen tahtiin. Eilen kiitäessäni Helsingin Citykäytävän läpi matkalla ystävää tapaamaan ohitin elokuussa auenneen kenkäkauppa Bläkin.

Nopeasta ohituksesta huolimatta ehdin nähdä silmäkulmastani näyteikkunassa jotain mikä pysäytti askeleeni aivojeni ehdityyä reakoida näkemääni. Vilkaisin kelloa ja totesin aikaa olevan muutamia minuutteja, joten syöksyin sisälle ottamaan selvää mitkä ne näkemäni veret seisauttaneet upeudet oikein ovat.

miista

Mitkä nuo läpinäkyvällä korolla varustetut nilkkurit ikkunassa oikein ovat? Vastaus oli, että nilkkurit ovat espanjalaista merkkiä nimeltä Miista, mallin nimi Amaya ja hintaa näyttävillää korolla koristetuilla nahkanilkkureilla oli 249 €. En voinut vastustaa kenkien sovittamista. Koot olivat sen verran nafteja, että omaan normaalisti 37 jalkaani passasi paremmin koko 38.

Mallihan on muuten hyvin pelkistetty, mutta tuo korko on yksinkertaisesti upea. Olen käyttänyt H&M:N MMM-malliston pleksikorkkareita todella paljon ja ne ovat herättäneet laajemmankin kiinnostuksen tuollaisia läpinäkyviä korkoja kohtaan.

Kengät tietenkin jäivät edelleen sinne kauppaan, mutta pakko vaan oli ottaa selvää minkä merkkisistä kengistä oli kyse, sillä mielenkiintoinen korko lupailee, että merkillä voisi olla muutakin mielenkiintoista. Ja onhan sillä. Miistan verkkosivuilta löytyi melkoinen kavalkadi persoonallisen näköisiä, mielenkiintoisia kenkiä. Suosittelen kenkäfriikkejä tutustumaan mikäli merkki ei ole tuttu. Toimituskulut Suomeen näyttäisi olevan 10 €, mikäli jotain ylitsepääsemättömän ihanaa löytyy. 😉


Elän tällä viikolla taas matkalaukkuelämää Helsingissä, joten päälle eksyi yksi useimmin reissuille mukaan eksyvä vaate. Blogiani pitkään lukeneet varmasti jo tietävätkin mikä se on.

Niin, etkö arvannutkin? En matkusta oikeastaan koskaan mihinkään ilman, että mukana on joku mustista neulemekoistani. Tiedän, että tämä asia toistuu blogissani kerta toisensa jälkeen, mutta minkäs teet, neulemekot on mun juttu. Koittakaa kestää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Tänää kuitenkin piristin yksinkertaista mekkoani hilpeillä paljettisilla korvilla ja kenkäkaapin pohjalta mukaan pakkaamillani vetoketjukoristeisilla korkkareilla ja kokonaisuudesta tuli ainakin omasta mielestäni kaikkea muuta kuin tylsä. Paljettikorvat päässä ei yksinkertaisesti voi olla tylsä(ä)!

paljettikorvat

neulemekko-Esprit/super hyvöt mammasukkikset-H&M Mama/kengät-Dinsko/hiuspanta-H&M

Ja jos joku miettii, että yli kolmekymppisen akan ei kuuluis hiihtää julkisesti paljettiset nallekorvat päässä, niin en oo kuulkaa ainoa. Myös bloggaajakollega Nelliina on löytänyt saman söpön asusteen ja kirjoittikin siitä miten ne saavat vastaantulijoiden huulille hymyn. Hymyä ei maailmassa ole koskaan liikaa, joten toivottavasti tänään jotain minunkin korvat bongannutta henkilöä hymyilytti edes vienosti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Työttömän arjesta sen verran, että löysin yhden avoimen työpaikan joka olisi mielestäni ihan kuin minulle tehty. Aloin välittömästi suunnittelemaan millaisen portfolion räätälöin tuon hakemuksen kylkeen ja millaisia asioita minun olisi tärkeä hakemuksessa kertoa. Aion pistää hakemukseen ja portfolioon ihan kaiken osaamiseni ja energiani. Viime viikkoja vaivannut päämäärättömyyden fiilis muuttui kuin taikaiskusta tilanteeseen, jossa mulla on selkeä maali johon koitan osua. Tietenkin on ihan hirvittävän suuri todennäköisyys, ettei tästä maalia tule, mutta olen innoissani jo siitä, että minulla on kova halu yrittää. Haasteet ja tavoitteet pitää ihmisen virkeänä.

Mutta pakko kysyä vielä loppuun, että onko paljettiset nallekorvat teidän mielestä jei vai ei?