Ihana aurinkoinen ilma! Viime viikonloppuna jouduttiin siirtämään yksi hääkuvaus sateen vuoksi studioon, mutta tänään pääsi vihdoin tekemään kesäkauden ekan miljööhääkuvauksen ja varsin mukavassa säässä. Tarkeni hyvin työskennellä t-paidalla, joten nyt iho tuoksuu auringolle. Pitänee alkaa kaivelemaan kaikki kesäsandaalitkin jo kaapin perukoilta, sillä niitä vois pian jo alkaa käyttämään!

Nyt nähtävät kuvat ei kuitenkaan ole tältä päivältä, vaan reilun viikon takaa Helsingistä päivältä jolloin puut olivat vielä paljaat, mutta kesän tulon saattoi jo haistaa. Ihan pelkällä t-paidalla ei vielä uskaltanut lähteä liikenteeseen, mutta aurinko lämmitti hetkittäin todella lupaavasti. Seurana ja valokuvaajana oli maailman paras Iina, jonka luokse pääsen ilokseni jälleen ylihuomenna.

20130518-150854.jpg

Oranssia, valkoista, värikkäitä raitoja! Ja vain yhden vaatekappaleen verran mustaa. Olen kulkenut ainakin puolikkaan sateenkaaren mittaisen matkan vaikkapa NÄISTÄ AJOISTA. Tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia. Huono ehkä siinä mielessä, että kaupoista löytyy nyt paljon enemmän vaatteita joita himoita ja haluta kuin silloin, kun kaikki oli pelkkää mustaa.

20130518-150256.jpg

Mietin sitäkin, että korreloikohan tuo väriasia jollain tavalla myös mielialani kanssa, sillä fiilis on ollut parin viime vuoden aikana nousujohteinen. Ehkä hieman hitaasti kiipeävä, mutta on kuitenkin menty selvästi valoa kohti. Olen alkanut päästä irti siitä tahmeimmasta suosta, jossa tarvoin muutaman vuoden sairauksien kanssa tapellessani ja vielä pitkään niiden jälkeenkin. Pelko oli aina läsnä ja mieli ahdistunut. Hyvätkin asiat menivät ohi ikään kuin huomaamatta, kun päässä pyöri yksi ja sama stressin ja pahan mielen kakofonia.

Nyt kun katson aikaa taaksepäin, niin huomaan, että vaikka edelleen olen välillä melkoinen stressipeikko, niin siinä missä aiemmin moniin vuosilukuihin leimautui huonoja juttuja, niin esimerkiksi viimeisen vuoden ajalta muistan hirveästi kaikkia ihania, hyviä ja huikeita tapahtumia ja asioita.

20130518-150317.jpg

farkut-Lindex Generous (saatu), t-paita-Cubus, pellavajakku – Soft Grey, Ellos, laukku – Topshop, kengät -Vans

Toki se olisi ihan turhan suoraviivaista keittiöpsykologiaa, jos vertaisi vaatekaapin väriskaalaa päänsisäisiin sävyihin, mutta kyllä näillä jotain yhteistä siltikin on. Olen oppinut ottamaan hieman rennommin ja uskomaan myös hyvien asioiden mahdollisuuteen (melkoisella varauksella edelleen, mutta uskon silti). Samalla olen relannut myös tällaisten pintapuolisempien asioiden kuin vaatteiden suhteen. Ehkä mä sen vuoksi olen uskaltautunut laajentamaan skaalaani myös värien suhteen.

Hyviä muutoksia on siis elämässä tapahtunut ja mä toivon niiden jatkuvan.

20130518-150513.jpg

Niitä kivoja muutoksia on tapahtunut myös mun kenkäkaapissa tänä keväänä. Olen nimittäin löytänyt uuden nimen suosikki kenkämerkkieni listalle ja se on Vans! Vielä pari kuukautta sitten en omistanut ainuttakaan paria kyseisen merkin kenkiä, mutta nyt multa löytyy noita huikeita tpssuja jo neljä paria ja siitä on kiittäminen naapuritontin Nataa, joka on aiheesta kiitettävästi blogissaan saarnannut.

Kuvissa näkyvät kirjavat upeudet löytyivätkin Natan kirppispöydästä maaliskuussa ja saivat minut suunniltaan ilosta. Olin nimittäin etsiskellyt juuri kyseisiä kenkiä jo edelliskesästä saakka nähtyäni ne yhdellä tytöllä ratikassa, mutta omaa kokoani ei enää löytynyt mistään. Ja sitten tuli Nata kirppiskamoineen ja yllätti iloisesti. Hiphei! Olen käyttänyt noita tossuja jo ihan hurjasti. Olen kulkenut itse asiassa viimeisen kuukauden ajan 80 % ajasta Vanseissa. Mun täytyy esitellä mun vaatimaton kokoelmani täälläkin!

Nyt täytyy kiitää.. mua tullaan noutamaan kesän ensimmäiseen grillaus sessioon anopin kesäasunnolle. Shortsit jalkaan ja arskat päähän. Illalla sitten viisukatsomoa! Ihanaa lauantaita kaikille!


Huikkailinkin tuossa jo eilen, että olen menossa sunnuntaina Tampereen Pakkahuoneella pidettävään muotikirppistapahtumaan ja asiaan liittyy myös Olympuksen kamerat. Tässä nyt hieman tarkempaa infoa asiasta!

Muotikirppis on yhdeksän Tampereen AMK:n Proakatemiassa yrittäjyyttä tiimiyrityksissä opiskelevan, muodista kiinnostuneen nuoren naisen ideoima ja toteuttama tapahtuma. Yksi porukan jäsenistä on täältä Indiedaysistäkin tuttu 365 days with Ida -blogin Ida.

Muotikirppiksen Facebook-sivut ovat päivittyneet ahkerasti jo yli kuukauden ajan ja sieltä pääsee kurkkimaan esimerkiksi sneak peakejä paikalle saapuvista myyjistä ja tapahtuman yhteistyökumppaneista. Kaikki kirppispöydät oli varattu alta aika yksikön, joten sieltä luulisi löytyvän paljon mielenkiintoista ja muodikasta tavaraa. Myymässä myös muutamia tunnettuja bloggaajia kuten Nelliina ja tietenkin aiemmin mainitsemani Ida.

Muotikirppis-juliste1

Muotikirppis ei ole tyytynyt pikkuiseen koulun jumppasalissa puuhasteluun, vaan projektiin on lähdetty kunnon meiningillä ja mukaan menoon on hankittu myös läjä mainioita yhteistyökumppaneita. Tarjolla on siis muutakin ihasteltavaa ja ihmeteltävää kuin 2nd hand -löytöjä.

Yksi Muotikirppiksen yhteistyökumppaneista on kameramerkki Olympus ja tässä kohti meikäläinen tulee mukaan kuvioihin. Monenmoista reissua ja yhteistyötä on tässä parin vuoden aikana Olympuksen kanssa tullut tehtyä (esim. viime vuoden kohokohta, Amorphis-kuvaus!)  ja Muotikirppiksellä pääsen jälleen mukaan Team Olympukseen. Olen nimittäin sunnuntaina heidän edustajansa kanssa esittelemässä kameroita ja vastailemassa aiheesta kiinnostuneiden kysymyksiin. Mulla onkin aina välillä ollut ikävä takaisin kameramyyntitiskin taakse (työskentelin fotoliikkeen myyjänä 5 vuotta!), joten olen tästä keikasta ihan innoissani. 🙂

Kirppis_tarjous_HINNATMulla on mukana myös läjä PEN-kameroilla kuvaamiani valokuvia mm. reissuilta ja bändien keikoilta, joten kameroiden tuottamaa jälkeä pääsee tarkastelemaan ihan printeistä. Jos siis kameran hankinta on ajankohtaista, niin kannattaa tulla moikkaamaan mua! Ja vaikka ei olisikaan, niin tulkaa silti. 🙂

Luvassa on hyviä tarjouksia kuvassa näkyvistä Olympus-tuotteista ja ne tarjoaa verkkokauppa Topshot.fi. 

Tuolla Pakkahuoneella on vain esittelykamerat mukana, joten sieltä ei voi kameraa mukaansa ostaa. Tilauksia kuitenkin otetaan vastaan ja tarjoukset ovat sitten voimassa tietenkin myös tuolta verkkokaupasta tilatessa. Kuvassa on hintojen kohdalla vielä kysymysmerkkejä, sillä tarjoukset julkaistaan vasta huomenna eli lauantaina. Blogin FB-sivulle ainakin nuo heitän jahka saan tiedot. EDIT: Kuva vaihdettu, nyt hinnatkin näkyvissä!

Mut siis tiivistettynä: sunnuntaina Tamperella kirppislöytöjä, kameroita, kahvia ja pullaa ja muuta mukavaa, tulkaa mukaan!


Mä en ehdi julkaisemaan asukuvia sitä tahtia, kun niitä on viime aikoina tullut napsittua! Eli tätä pylleröpukeutumista on lähiaikoina luvassa normaalia tiheämmin.

Mitään kronologista järjestystä en kuitenkaan jaksa ylläpitää, sillä tänään tekee mieli julkaista eilisen kuvat muutamien aiempien jäädessä vielä odottamaan vuoroaan.

Mittarilukemat kipusivat eilen sen verran reippaiksi, että uskalsin ensimmäisen kerran tänä keväänä jättää takin kotiin ja nappasin käsilaukkuun varulta vain kevyen neuletakin, joka kyllä sekin jäi käyttämättä.

seeprahousut_5

Tässä ekassa kuvassa näkyy hyvin tuo uusi laukkuni, jonka bongasin Campadrelta jokunen viikko sitten. Minulla on mielestäni ihan hyvä kokoelma käyttökelpoisia arkikäyttöön sopivia nahkalaukkuja, mutta yhden tarpeen olin silti viime aikoina huomannut. Tajusin nimittäin jokin aika sitten, että kaikki isot laukkuni olivat enemmän tai vähemmän sellaisia rentoja ja ryhdittömiä säkkejä, vähän niin kuin kantajansakin. Suurimman osan ajasta habitukseeni toki sopiikin parhaiten olalla rennosti roikkuva kassi, mutta aina toisinaan sitä on huomannut kaipaavansa sitä ryhtiä edes kantamalleen käsilaukulle.

seeprahousut_4

Kaipasin siis yhden arkipäivän tavarat sisäänsä nielevän veskan, joka olisi astetta siistimpi, ryhdikkäämpi ja pelottavasti sanottuna ehkä hieman aikuisempi. (joo, ikä ei tule yksin. Ikä tulee pikkusievän käsilaukun kanssa) Niinpä minä sitten päädyin tilaamaan itselleni tuollaisen hitusen virallisemman ja naisellisemman italialaisen nahkaveskan kullanvärisillä yksityiskohdilla, kun sattui Campadressa eteen hyvän matkaa alle satasella.  Kyseessä oli sen verran hyvä diili, että päätin hetkeni tulleen ja etenin käsilaukun mitan verran kohti aikuisuutta.

Mitään joka päivän luottolaukkua tuosta ei tule, mutta toimii loistavasti päivinä jolloin hartiat ovat liian lysyssä estääkseen säkkimäistä olkalaukkua putoamasta. Niinä päivinä hämätään olemukseen ryhtiä kantamalla aikuislaukkua Muumimamman tapaan.

seeprahousut_3

Käsilaukun kullanväriset metalliosat saivat seuraa Lindexin puseron olkapäitä koristavista kultaisista vetoketjuista, rauhanmerkin ja ristin yhdistävistä korviksista ja kirpparilta löytyneestä rannerenkaasta.

seeprahousut_1

pusero-Lindex/housut-H&M Mama/balleriinat-Ellos

Oikeasti jouduin lymyämään koko päivän sisällä näytön kelmeässä valossa, mutta viiden minuutin kuvaussession ajan ehdin nautiskelemaan auringosta firmamme takapihalla. Yritin kyllä miettiä olisiko töistäni mitkään sellaisia jotka voisin hoitaa läppärillä ulkosalla. Ehkäpä väännän huomenna laskuja ja suunnittelen tulevan viikon koulutuskeikkaa sisätilojen sijaan ulkona auringossa..

veera_kasvokuva

Aurinkoiset kuvat nappasi jälleen kerran työkaverini Nelly, mutta pikainen kökkö värien ruuvaaminen menee ihan minun omalle häpeälistalleni.