Posted at 17:17h
in
Yleinen
by Veera Korhonen
Viime päivien käsittämättömät kävijämäärät täällä blogissa sai mut hetkeksi jopa hieman ahdistuneeksi. Tuli tunne, että ”kauheeta, mitä mä nyt uskalla sinne enää kirjottaa, tai millaisia kuvia laittaa”. Niin, aivan, meinasi heti pukata ennakkosensuuria ja häpeilyä päälle, kun mietti, että täällä ravaa nyt ihan uusia tyyppejä vanhojen tuttujen ja turvallisten lukijoiden lisäksi.
Tiistaina blogissa oli kävijöitä enemmän kuin edellisessä kuussa yhteensä. Ihan hullua. Mutta tällaiset viraali-ilmiöt kestää aina vain hetken, joten eiköhän täälläkin liikenne taas muutaman päivän päästä jo rauhoitu. Koitan siis jatkaa täällä ihan normin päiväjärjestyksen mukaisesti ja olla liikaa miettimättä, että mistä kaikkialta tänne oikein jengiä eksyy.
Keskeneräisissä jutuissa olis niin Berliini kuin Tukholmaakin, mutta mä paiskaan nyt kuitenkin tähän väliin mun ankean syyspäivän työasun, joka päällisin puolin näyttää yhtä kiehtovalta kuin tuo ulkona vallitseva harmaus. Mutta just tätä mun huonojen aamujen (eli lähes aina, mä en oo aamuihminen) pukeutuminen on.
Mä en oikeesti yhtään tiedä mitä mieltä olisin noiden sammareiden väristä. Tai oikeestaan nyt kun katson näitä kuvia, niin alan varmistua, että ankeet ne on. Mulla tulee vaaleanruskeista sammareista aina jotenkin mielikuva sellaisesta tosi ujosta ja arasta ihmisestä. En tiedä miksi. Mutta nyt mulla on sitten sellaiset. Ankean väriset ujon ihmisen housut. Ujo mä olen vain hyvin harvoissa tilanteissa.
No miksikö mä sitten hankin nuo, jos olen itsekin sitä mieltä, että ei hyvä? No siks, kun niiden 9 € hinta sai mut kuvittelemaan, että koska olen koko syksyn rakastanut sammareita, niin rakastaisin näitäkin. Mutta nyt jo lyhyen tuttavuuden perusteella voin sanoa, että en rakasta. Mutta kyllä me toimeen tullaan niin, että voidaan käydä yhdessä töissä.
Lopputeksti sisältää mainoslinkkejä
Jos noi housut vähän masentaa, niin eilen Spartoolta saapuneet kengät sitten puolestaan ilahduttaa. Mä jouduin palauttelemaan sinne paritkin kengät väärän koon tai liian kapean lestin vuoksi, joten olen hiton onnellinen, että vihdoin sain tuhlattua blogiyhteistyöstä saamiani lahjakortteja, sillä nämä Pataugasin nilkkurit olivat aivan passelit.
Himoitsin jokin aika sitten mustia kiilakorkonilkkureita, mutta samaan aikaan vilkuilin taas tuttuun tapaan kaikenmoisia bikereita sun muita superkäytännöllisiä ja rouheita saappaita. Nämä olivat sitten mukava risteytys molemmista, joten enpä kahta kertaa miettinyt.
kuvat: Nelly Stenroos
Kiilakorko on tuollainen vähän epäilyttävän korkuinen, mutta kengät on muuten niin mun näköiset ja äärettömän mukavat, että edes outo korko ei haittaa. Kenkien jalkateräosat ja soljet (joista toinen on piilossa lahkeen alla) ovat nappanahkaa ja varret pehmoista mokkaa. Kärkiä puolestaan suojaa tennarit mieleentuova kumipäällys. Kärsii siis kolhia kengänkärkiä rappuralleihin sun muihin ilman, että heti on pinta rullalla.
Tykkään ihan valtavasti. Kolhiintuneet ja todella kämäisen näköiseksi kuluneet Cloun bikerit taisivat nyt saada kaverin jakamaan paikkaa ankeiden aamujen kenkinä. Kenkäkaappini on siis saanut ns. uudet työjuhdat.
