19.10.2012 Jeesus ei tule oletko valmis

Ei pettäneet Paula ja Mira tälläkään kertaa. Ne ämmät vaan toimii joka ikinen kerta. Vaikka uusin levy onkin harvinaislaatuisesti sellainen PMMP-levy, että siinä on biisejä jotka skippaan suosiolla yli, kun en jaksa kuunnella, niin livenä meno oli jälleen sellaista, että sekuntiakaan ei tehnyt mieli deletoida.

Vielä joskus vuosia sitten valokuvaus oli harrastukseni. Etsimen läpi tuijottelun muututta työksi ainoa valokuvauksen muoto, joka on säilyttänyt paikkansa rakkaissa harrastuksissani, on keikkakuvaus. Rakastan homman haastavutta ja kymmenien ja kymmenien susiruutujen ruutujen joukosta toisinaan löytyviä helmiä. 99% lavoilta taltioiduista kuvista on suoraan sanottuna puhdasta p***aa, mutta sitä suuremmalla syyllä ne harvinaiset onnistumisen tunteet ovat todella huikeita.

(Huom! Tämä postaus sisältää veloituksetta saadun materian hehkuttelua, eli mainontaa)

Ison järkkärin kanssa täytyy keikoille lähtiessä aina punnita, että jaksaisiko sitä kameraa nyt mukanaan kantaa ja miten ison laukun se vaatii. Sitten kun joskus harvoin päättää keskittyä pelkästään musiikkiin, ja jättää kameran kotiin, taikookin valomies juuri sellaiset valot jotka tekisivät kuvaamisesta mahtavaa ja artisti intoutuu heittämään kärrynpyöriä lavalla. Silloin päänsisäinen sulkija sanoo raks raks raks, ja sielun silmät näkevät kaikki ne upeat ruudut jotka menetin, kun jätin taltiointivälineen kotiin.

Pienikokoisten peilittömien järjestelmäkameroiden myötä onkin avautunut mahdollisuus sulloa pikkuruiseen käsilaukkuun monipuolinen varustus ilman, että hartiat huutavat armoa laukun painosta. Paras kamera on ehdottomasti se, jota jaksaa kuljettaa mukana.

Minulla on ollut nyt reilun vuoden ajan käytössä Olympukselta saamani PEN E-P3, jolla otettuja keikkakuvia on nähtävissä esim. Porispere-postauksessa. Nyt viikon ajan olen puolestaan saanut tutustua Olympuksen uusimpaan malliin PEN E-PL5:een, joka saapuu kauppojen hyllyille ihan lähiviikkoina.    

Eilisen keikan valot olivat sellaista värien sekamelskaa, että värikuvat olivat makuuni liian puuroa. Niinpä otin käyttöön suuresti rakastamani ”rakeinen filmi” -nimisen taidesuotimen ja paukuttelin keikkakuvat suosiolla rosoisina mustavalko-otoksina. On hillittömästi tukkomustaa, puhkipalaneita naamoja ja hemmetisti raetta ja kohinaa, mutta juuri niiden ansiosta mimmien hikinen  ja pomppiva punk-energia pääsee loistavasti esille.

Objektiiveista käytössä olivat oma 45 mm 1.8 ja sekä kokeeiluun saamani huikea 75 mm 1.8. Lisäksi mukana oli vielä  pancakeksikin kutsuttu 17 mm 2.8, mutta sille ei melko laajan polttovälinsä vuoksi ollut juurikaan käyttöä. Kamerarunko ja kolme objektiivia mahtuivat kaikki sulassa sovussa lompakon, puhelimen, avainten ja huulipunan kanssa pikkuruiseen olkalaukkuun, josta ei olisi ikinä voinut päällepäin arvata sen syöneen järjestelmäkameran. Ehdottomasti hyvän kameran merkki!

Omasta mustan mekon + punaiset ballerinat sisältäneestä asustani ei ole sen kummemmin kuvaa, mutta lärvi ja tämän kertainen tukkahärpäkeyhdistelmä sentään ikuistuivat hissin peilin kautta kotiin palatessa. Pohjana jälleen Cailapilta saamani Jona-tyllihuivi, johon iskin tällä kertaa runsautta tuomaan laatikoideni pohjalta löytyneen tyllikukkasen. Se ei oma pääkään näytä yhtään niin hervottomalta kuin normaalisti, kun tukkahärpättimelläkin on kunnolla kokoa.

Tuosta uudesta PENistä (E-PL5) tulossa myöhemmin vielä lisää juttua viikonlopun aikana. Samalla pistän jakoon lippuja 2.-4.11.2012 Helsingin messukeskuksessa järjestettävään DigiExpoon, missä tuokin uutuuskamera on ensimmäistä kertaa kuluttajien hypisteltävissä Olympuksen osastolla. Mikäli tapahtuma kiinnostaa, niin pysy kuulolla!