-sisältöyhteistyö-

Jota kuinkin heti, kun rakas Iina aloitti työt  Jumpin-liikkeessä, ilmoitti hän minulle päättäiväisesti jotain sen suuntaista, että ”vielä mä saan sut Veera houkuteltua haalareihin vaikka kuinka niille nauratkin”. Ja tässä sitä nyt ollaan, tuoreen viininpunaisen teletappiasun omistaja ja menossa  Kluuvin Jumpin Storen Chill Out -blogikekkereihin perjantaina (jonne muutamalla teilläkin olisi mahdollisuus tulla!). Minä, joka onnistui välttelemään opiskelijahaalareitakin koko seitsemän vuotisten opiskelujeni ajan.

 

Mutta en minä kyllä pysty väittämään etteikö tuo sisältä unelmanpehmoinen yli iso ”unipussi” olisi todella naurettavasta ulkonäöstään huolimatta juurikin sopiva kotiasu viileisiin iltoihin, kun tekee vaan mieli käpertyä sohvannurkkaan piiloon pahaa maailmaa. Ja sellaisia koti-iltoja on kuulkaa luvassa taas syksyn ja talven myötä paljon.

Ja ehkäpä se naurettava ulkonäkökin on vaan plussaa, en nimittäin itsekään pysty olemaan nauramatta kun katson peiliin haalarissani. Jo väistyy surumieli, kun pelleilee pöhkön näköisessä puvussa. 😀

Mutta niin, ne postauksen alussa manitsemani CHILL OUT -blogibileet tänä perjantaina (21.9.). Meitä olisi paikalle tulossa minä, Iina, Jonna ja Aino ja me kaikki saimme luvan kutsua muutaman haalarihommista ja perjantai-illan hyväntuulisesta hengailusta kiinnostuneen lukijamme mukaan.

CHILL OUT -meiningit alkavat perjantaina 21.9. klo 18 Kluuvin Jumpin Storessa ja kestävät klo 21 saakka.  Luvassa on rentoa hengailua, huonoa loistavaa läppää ja kuplajuomaa ja pientä naposteltavaa. Illan aikana tehdyistä ostoksista saa -20% alennuksen. Kaikkien kutsuttujen kesken myöskin arvotaan Jumpin haalari.

Minulla olisi siis jaossa 6 kpl avec-kutsuja ja jaan ne kuudelle ensimmäiselle halukkaalle, jotka ilmoittautuvat sähköpostilla osoitteeseen: veera@indiedays.com  Huom, kekkerit ovat K18!

Eli jos sijaitset perjantaina pääkaupungissa ja haalarihommat kiinnostaa, niin pistäpäs minulle meiliä. Olis kiva nähdä!

Loppuun vielä viime viikolla Iltalehdestä bongaamani sarjakuva, joka olisi yhtä hyvin voinut olla kohtaus tänään minun työpaikallani, kun näytin kollegoille mitä postipaketista paljastui. Mä olen Pai. 🙂


Awww! Ihan pakko näyttää teillekin miten ihania postimerkkejä tänään bongasin pakettia noutaessani. Molemmat merkit ovat ilmestyneet tämän kuun alussa.

Minulla ei nyt edes ollut mitään tarvetta postimerkeille, mutta nämä arkit oli silti ihan pakko ostaa. Menevät siis säilöön monien muiden keräilyn vuoksi hankittujen arkkien joukkoon.

Miika Saksin kuvittama viiden 1. lk:n merkin Syysuni -arkki ilmapalloineen ja linnunpelättimineen hurmasi taianomaisella värimaailmallaan. Jotenkin ihan tuli sellainen fiilis, että tuolla hevosella olisi pitänyt olla vielä sarvi otsassa.

Vaikka arkin merkit (kuumailmapallo, linnunpeläti, lyhdyt, joutsenent ja tyttö + hevonen) toimivat varmasti kauniisti yksittäinkin, niin ihaninta nämä merkit olisi silti liimata kokonaisena arkkina paketin kylkeen lähettäessään ystävälle vaikkapa syntymäpäivälahjaa.

Toiset ostamani merkit saivat minut todellakin sanomaan aaaaawwwwww! Minulla on meneillään ihan hillitön innostus söpöihin eläimiin. Tuijottelen iltaisin pupujen, kissanpentujen ja suloisten koirien kuvia Cute Overloadista ja murukin tietää ottaa kaikki eläinlapsukaisia sisältävät luonto-ohjelmat nauhalle minua varten. En siis mitenkään voinut vastustaa tuota Satu Lusan suunnittelemaa kuuden ikimerkin postimerkkivihkoa.

Yritän kovasti miettiä kuka karvapalleroista on mielestäni kaikista suloisin, mutta se on lähes mahdottomuus. Hieman surkean näköistä mäyristä tekisi kyllä ainakin heti mieli paijata, mutta mielelläni ottaisin syliin noista jokaikisen, jos en olisi allerginen. Oih ja voih. Mutta onneksi aina voi kuitenkin katsella edes kuvia. 🙂


-sisältää mainontaa-

Tällä viikolla ne saapuivat. Kenkäkokoelmani uudet kuninkaalliset nimittäin. En ihan helpolla pysty keksimään miten kengät voisivat olla enää yhtään ihanammat kuin nämä RASin paljettikuorrutteiset herrainkengät. Ja samaa mieltä oli myös rakas Ence, joka oli lähes vihreänä kateudesta nähtyään nämä kaunokaiset eilen jalassani. Todella harmi, ettei meilla kahdella ole sama kengänkoko, sillä makumme menee todella usein yksiin, joten  olisi kiva pystyä lainailemaan popoja puolin ja toisin.

20120916-212703.jpg

Tilasin kimaltavat kaverit siis Spartoo-yhteistyöstä saamallani lahjakortilla. Samassa paketissa tuli myös yhdet bikerit, jotka kuitenkin olivat valitettavasi liian suuret, joten lähtevät palautukseen. Mutta tärkeintä on, että nämä upeudet olivat täydellisen kokoiset!

Tuolla RAS-merkillä on muuten muutamia muitakin huikeita kimallus- ja paljettitöppösiä. Minua jäi kovasti kutkuttelemaan vielä esimerkiksi kullanväriset paljettiballeriinat, mutta sellaisten hankkiminen näin syksyllä ei tunnu kyllä kauhean järkevältä. Mutta toisaalta, koskas minä olisin ollut järkevä kenkiä hankkiessani? Aika harvoin. Saa siis nähdä pystynkö vastustamaan kullan kimallusta.

20120916-212716.jpg

Suunnattiin eilen illalla Encen kanssa radiokanavamme Eazyn saunailtaan höpisemään ja kittaamaan alkoholijuomia pomojemme ja muiden ohjelmien juontajien kanssa. Radiohommia on nyt takana kahdeksan kuukautta takana ja täytyy sanoa, että on kyllä ollut ihan mahtavaa oppia uusia taitoja ja päästä toteuttamaan yhtä pitkäaikaista haavettaan. Minä kun olin jo vuosikausia ehtinyt ajatella, että olisi huikeata päästä kokeilemaan radiojuontajan töitä.

Mutta siis.. palataanpas takaisin itse tän postauksen aiheeseen, eli eilisiin vetimiin. Halusin siis ehdottomasti saada jalkaani nuo uudet kimallukset, joten valitsin vaatteet sitten niin, että kengät pääsisivät loistamaan.

Näin upeita töppösiä ei tietenkään piilotella lahkeiden alle, joten vajaata punttia kehiin. Discopallon kaltaisen kimalluksen vastapainoksi passasi mielestäni erittäin oivasti sammarit. Minua nimittäin viehättää tuollainen blingblingin ja arkisten vaatteiden yhdistäminen.

20120916-212722.jpg

Lopputulos näytti siis tältä. Lempparisammarit on viime vuotinen vitosen hankinta hennesiltä. Paljettiteemaa hieman jatkanut kangaskassi löytyi pari vuotta sitten saman puljun lastenosastolta ja on minulle todella rakas. Pusero Sokoksella myytävää Kaiio-merkkiä ja rotsi vanha tuttu Saki. Ja kengät siis RAS, joka on itselleni ihan uusi tuttavuus kenkämerkkirintamalla.

Pirtsakan oranssit sulkakorvikset löytyi eilen KappAhlista ja olivat juuri sitä mitä garderoobini on kaivannut. Aurinkolasit nappasin Roomassa yhdeltä katukauppiaalta vitosella alkukesästä kadonneiden Wayfarereiden korvaajaksi siihen saakka kunnes raskin hankkia uudet. Arvatkaa vaan kuinka paljon harmittaa kadottaa rakkaimmat ja kalleimmat aurinkolasinsa! Paljon.

Mitenkäs mun paljettiuutukaiset ja niiden ensiesiintyminen teihin uppoaa?