Posted at 10:11h
in
Yleinen
by Veera Korhonen
Minulla pyörii niin paljon ajatuksia eilisiltaisesta Madonnan keikasta, että en pysty edes pukemaan niitä vielä sanoiksi. Niinpä postaan täältä hotellihuoneen pehmeästä sängystä teille hieman eilisiä keikkaa edeltäneita tunnelmia. Jospa saisin jäsenneltyä Madde-ajatukset iltaan mennessä,niin voisin kirjoitella keikalta sitten illalla bussissa, kun köröttelen takaisin kohti kotia.
Paras ystäväni (jo 30 vuoden ajalta) Piia olikin minua jo Helsingissä odottamassa ja eilen sitten majoituttiin itselleni monista Indedays-viikonlopuista tuttuun Radisson Seasideen. Saatiin ihana ja valoisa pienellä parvekkeella varustettu huone 7. kerroksesta. Voi kun täällä saisi viettää useammankin yön kuin vain tämän yhden
Piialla oli tukkakriisi ja minä olin paiskonut aamulla kassiin vaan tyhmiä vaatteita, joten hotellilla vietettiin hetki jos toinenkin tuskaillen ja peilin edessä pyörien. Piia suunnitteli jo kiskovansa päähänsä edellisenä päivänä ostamansa sinisen peruukin (älkää kysykö..), mutta rohkeus ei sitten riittänyt siihen sunnuntaina aikaisin iltapäivällä. (edelliseltä illalta oli kyllä todistusaineistoa, että biletetty oli smurffitukka päässä.. 😀 )
Lopulta minä pelastin Piian tilanteen omalla huopahatullani ja oman tilanteeni seeprakuosisilla mukavuushousuillani ja saatoimme lähteä rauhoittelemaan ärtyneinä kiljuvia vatsojamme ravintolaan.
Vielä tässä vaiheessa päivää päälläni oli tuo oranssi silkkitoppi, mutta kappas kummaa taas kerran joku päätti hypätä lautaselta rinnuksilleni ja sotata puseroni oikein huolella. Piia lupasi kotiin päästyään lähettää mulle tyttäreltään juuri tarpeettomaksi jääneitä ruokalappuja. Ipana kun ei suostu niitä enää käyttämään. Mutta eipä sen kaksi vuotiaan tarvitsekaan, kun osaa varmasti syödä minua siistimmin.
Murut rinnan alle survottuamme suuntasimme Kluuviin moikkaamaan ihanaista Iinaa hänen työpaikallee haalaripellejen kauppaan. Siellä se aikansa kuluksi kopeloi ja muutenkin seksuaalisesti häiritsi tuota miespuolista mallinukkea. Nyt siis selvisi kuka se on se mies ja ”mahdollinen poikaystävä”, josta se on blogissaan viime aikoina vihjaillut. Aika hiljainen kaveri ja pukeutuu rumasti, mutta kyllä sillä runko näytti olevan kunnossa.
Mutta mites tuo Iinan vartalotyyppi tuon haalarin kera? Sellaista pientä alapainotteisuutta kenties havaittavissa. 😀
Siis tuo kuvassa näkyvä Jumpin on kokoa S. Voitteko kuvitella? Nyt siis herää kysymys, että onkohan se haalari pirun iso vai onko rakas ystäväni vaan todella pieni? Olipa kummin vaan, niin ei nuo kaksi ehkä ole ihan match made in heaven.. 😀
Keskellä rinnuksiani töröttänyt rasvatahra teki minut ihan hetkessä jo niin hulluksi, etten enää kestänyt, vaan poikkesin ohi kävellessämme henkkamaukan ovesta sisään ja kävin pikaisesti nappaamassa päälleni puhtaan paidan. Oranssin topin tilalle oli hakusessa jotain muuta värikästä, ja olinkin enemmän kuin mielissäni kun törmäsin tuohon 15 € hintaiseen persikan väriseen pellava t-paitaan.
Kassan kautta, paita vaihtoon ja elämä hymyili jälleen, kun ei sotkut ja roiskeet enää osuneet koko ajan omaan silmään. Ja kerrankin sellainen hätäpäissään tehty pakko-ostos josta on oikeasti ihan innoissaan. Väri, malli, hinta ja matsku kaikki kohdallaan!
Tässä vaiheessa iltapäivää oli fiilis kaikin puolin vielä melko korkealla, mutta kuinka kävi myöhemmin stadionilla? Siitä lisää myöhemmin..
Mä rakastan punaisia aletarroja ja suuria miinusmerkkisiä summia kuiteissa! Tiger of Swedenin muuttoale järjesti minun ja täydellisen mustan reissuolkalaukun suloisen kohtaamisen Kings of Leonin luritellessa taustalla Use Somebodya. ”I could use somebody… Someone like you..”