Mamman suunnittelemia ja toteuttamia upeita neuleita on ollut blogissa esillä ennenkin ja tässä olisi jälleen yksi lisää. Tänään päälle päätyi äidin viime talvena suunnittelema Alina-huivi. Ohje syntyi, kun mamma kaipasi jotain nopeaa ja helppoa neulottavaa kaikkien aikaavievien isotöisten neuleiden vastapainoksi. Hän ei löytänyt mieleistään helppoa ja kaunista kolmiohuivin ohjetta, joten suunnitteli sitten itse. Muutamasta kymmenestä jo neulotusta huivista yksi kauniin punainen päätyi minulle.

2010_10_27_2

Päivän asu koostui Alina-huivin lisäksi uudesta Espritin neulemekosta, jota koristavat olkapäillä olevat pikkuruiset napit sekä uusista nilkkureista jotka nyt kahden päivän käytön jälkeen ovat osoittaneet olevansa äärimmäisen mukavat. Kuvauskaverina Siiri-koira joka on työkaverini. (siis Siiri on mun työkaveri ja pomo on sen emäntä 😀 )

2010_10_27_1

Hyväilevän pehmeästä  100 % kashmirlangasta neulottu kaunis ja keveä kolmiohuivi tuo kaivattua lämpöä ja turvaa syksyn viimoihin.   Kätevän mallinsa vuoksi se taipuu kaulahuivin lisäksi loistavasti myös suojaavaksi hupuksi, josta riittää edelleen myös kaulan lämmikkeeksi. Tätä ei haluaisi heittää kaulastaan lainkaan. Haluaisikohan mamma tehdä tämän saman minulle mustana…

alina3

Minun Alinani on neulottu irlantilaisen käsityöläisen, Beata Jezekovan taidokkaasti käsin värjäämästä kashmir-langasta. Voin kertoa, että kyseessä on aivan äärettömän kaunis ja ihanan tuntoinen materiaali! Näitä upeita lankoja on tilattavissa Etsyn kautta.

alina2

Äiti oli miettinyt huivin ohjeen julkaisua jo aiemminkin, mutta hänen syyskuun lopulla saamansa rintasyöpädiagnoosi pisti asioihin vauhtia. Mamman ihanat neulojaystävät käänsivät ohjeen myös englanniksi ja italiaksi ja sitä käännetään parhaillaan saksaksi.

Ohje julkaistiin äitini leikkauspäivänä 6.10. neulojien kansaivälisessä yhteisössä, Ravelryssä, jossa on tällä hetkellä n. miljoona jäsentä ympäri maailman. Ohjetta onkin nyt muutaman viikon aikana ladattu ahkerasti aina Japania ja Kanadaa myöten.

Ostamalla ohjetta neulojat ovat tehneet samalla hyvää, sillä jokaisesta lokakuun aikana ostetusta Alina-ohjeesta tilitetään 2 € Roosa nauha kampanjaan. Monet neulojat ovatkin kuulema neuloneet Alinaa nyt lokakuun aikana nimenomaan pinkkinä, Roosa nauha -kampanjan hengessä.

alina

Nyt Alinan ohjeen ostaminen on tehty mahdolliseksi myös Ravelryyn rekisteröitymättömille neulojille. Ohjeen hinta on 5 € ja maksu tapahtuu PayPalin kautta. Maksun jälkeen ohje on ladattavissa pdf-muodossa halamallasi kielellä. Nyt siis vielä sunnuntaihin saakka voi ohjeen ostamalla tukea samalla rintasyöpätutkimusta!

Alinan ohjeen pääset ostamaan TÄSTÄ!


Mulle tuli tänään perhekuvaukseen melkoisen mustanpuhuva sakki. Pariskunta Nahka-Nilkkurinen oli onnellinen perheen uudesta tulokkaasta, joka vietti keskosena saapumisensa jälkeen vielä viikon hoidossa ennen kotieteiseen pääsyään.

Pidempään blogiani seuranneet saattavat muistaa, että kenkäkaapissani on ennenkin ollut sen tasoista sutinaa, että 1+1 onkin 3. Tällä kertaa lisääntymispuuhiin olivat tulokkaan ulkonäöstä päätelleen ryhtyneet mustat nahkanilkkurit.

perhepotretti3

Vasemmalla uudet pienokaiset, Asoksen 16 £ alelöydöt, keskellä perheen siro äiti, Vagabondin Volt-korkkarit ja oikealla rennon ryppyset Biancon isi-nilkkurit. Kaikki samaa maltillisten korkojen sukua, joka tunnetaan varsin mukavana sakkina.

perhepotretti1

Sisäsyrjän vetoketjuominaisuus peritty äidiltä, varren korkeus selkeästi isältä.

perhepotreti1

Koron malli on aikalailla sama kuin faijallakin ja vallitseva mustan värin geeni tietenkin saatu mutsilta.

perhepotretti4

Kärjen muoto on selkeästi saanut hieman vaikutteita molemmilta vanhemmilta.

Kuten jo aiemmin manitsin, niin uudet poikaset saapuivat hieman keskosina ja joutuivat siksi hoitoon. Ristiriitaista kyllä, nämä keskoset olivat hieman suuren puoleiset, joten asia hoidettiin kuntoon kestävillä nahkapohjallisilla, jotka veivät kengistä pahimman väljyyden. Sileät ja kovat pohjat puolestaan tuunattiin Suomen talviolosuhteisiin sopivaksi taitavan kenkälääkärin suorittamassa ”uudet puolipohjat” -operaatiossa.

pohjat

Edellisen Asos-kenkäostoksen koon mentyä pieleen nelosen oltua aivan liian pieni, menin sitten tällä kertaa tosiaan ottamaan koon viisi. Ja pyllylleenhän se homma meni jälleen. 😛 Onneksi piirun isot kengät kuitenkin fiksaa helpommin sopiviksi kuin pienet. Ja mahtuupahana nyt sitten villasukatkin ihan suosiolla.

Kaiken kaikkiaan tämä perheenlisäys ei tullutkaan siis ihan niin halvaksi miltä se alunperin tuntui. Alkuperäinen alle parinkympin hinta kun hieman kasvoi noiden hoitotoimenpiteiden vuoksi. Mutta alle 40 € todella mukavista ja hyvännäköisistä nahkanilkkureista ei sekään paha ole.

Toinen juttu on tietenkin se, että kaipasiko perhe Nahka-Nilkkurinen todella uutta tulokasta.. En vain ole edelleenkään keksinyt täysin varmaa ehkäisykeinoa tähän kenkien lisääntymiseen. Hormonitoiminta on selkeästi tämän vuoden aikan heikentynyt, eikä lapsosia ole putkahdellut ihan siihen tahtiin kuin ennen, muta välillä näitä vahinkoja tuntuu edelleen sattuvan. Mutta lapsethan on lahja, vai miten se nyt olikaan…


Hieman unelmointia sunnuntaipäivän ratoksi. Minun ja henkeäsalpaavan upean Balmainin mokkanahkaisen mekon välissä nyt sattuu vaan olemaan n. 6500 € ja n. 4 vaatekokoa. Pikku juttuja.. 😀

balmainmekko

kuva: Net-a-porter

Välillä mä aina mietin, että miten paljon mun koko oikeasti mahtaa rajoittaa ja sanella pukeutumistani. Miten pitkälti nykyinen tyylini on pelkästään sopeutumista ylikiloihini? Millaisia vaatteita kaapissani olisi, jos en joutuisi ohittamaan suurta osaa tarjonnasta liian pienten kokolappujen takia? Mutta toisaalta jossittelun tielle tuskin kannattaa lähteä. Yritän vain muistaa, että kaikki maailman vaatteet eivät vain ole kaikkia varten. Ihminen muuttuu ja tyyli sen mukana. Nyt mennään tällä vartalolla ja sille sopivilla vaatteilla. Mutta voin minä siitä huolimatta valuttaa pari pisaraa kuolaa tuota mekkoa katsoessani. Onnellisia ne joilla on siihen vadittavat lompsa ja kroppa.