Jos meinaan etsiskellä Tukholman reissulta täydellistä nahkalaukkua, olisi varmaan hyvä olla rahaa sitä varten. Jotta saisin luvan hankkia veskan tai mitä tahansa muuta tuolta reissulta, niin täytyy pistää joitakin juttuja kaapista kiertoon. Porilaisille informoitakoon siis, että minulla on kirpputoripaikka sunnuntaihin saakka Sisätorilla. Paikka 129.

Osan kamoista tuuppasin huuto.nettiin ja koska osa lukijoista sitä on toivonut, niin linkkaan ne tännekin. Siellä olisi tarjolla lähinnä täysin uusia ja käyttämättömiä vaatteita, joissakin jopa laput kiinni. Tässä muutama esimerkki tarjolla olevista kamoista.

Vila mekko

Vilan violetti mekko/tunika taskuilla koko L. UUSI!

Arrogant cat ruusuhame

Arrogant Cat merkkinen kukkakoristeinen hame, jonka kokolapussa lukee L, mutta väittäisin olevan M ellei jopa S. kohteesta löytyy mitat. UUSI!

paljettitakki asos

Asoksen  paljettitakki koko 14 eli 42. UUSI!

pitsimekko Fransa

Fransan pitsinen juhlamekko koko L. UUSI!

pitsibolero Cream

Cream-merkkinen pitsisomisteinen bolero koko 44. UUSI!

Noiden lisäksi tarjolla on myös blogissa jo pariin kertaan esillä ollut Miss Sixtyn monikäyttöinen loimi persikan värisenä koko L. Sekin on uusi. Väri ei natsannut oman ihoni kanssa yhtään, enkä viitsinyt maksaa palautuksen postikuluja. Myynnissä on myös Lindexin ihanan pehmoinen musta nahkaminihame kokoa 44.

Käykää ihmeessä kurkkaamassa, jos kiinnostaa. Mikäli joku blogiristeilylle tuleva huutaa jotain, niin hän säästää luonnollisesti postikulut! Kohteisiini pääset TÄSTÄ. Huudot sulkeutuvat ensi maanantaina.

PS. ALapuolella oikeampikin postaus tältä illalta!!!


Vielä muutama vuosi taaksepäin hamstrasin valtavat määrät eri mallisia, kokoisia ja värisiä laukkuja halvoilla hinnoilla ja materiaaleista välittämättä. Laukut vaihtuivat myös käsivarrella lähes päivittäin eikä parin kympin veskoihin syntynyt minkäänlaista tunnesidettä. En voi olla vertaamatta tätäkin asusteasiaa ihmissuhteisiin: jossain vaiheessa sitä vaan kyllästyy hetken hurmaa tarjoaviin yhden illan juttuihin ja alkaa jatkuvan uutuuden viehätyksen sijaan kaivata ja arvostaa luotettavaa ja pitkäaikaista kumppania, joka viihtyy vierelläsi niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä. Minä olen viimeisen vuoden aikana siivonnut noita hetken hurman kotiini tuomia kasseja kiertoon oikein urakalla. Toki kaapit pullistelee edelleenkin, mutta poistoon on mennyt monin verroin enemmän laukkuja kuin mitä niitä on kannettu sisään.

Musta vetoketjulaukku Donna Karan

Olen kiintynyt muutamaan erilaisiin tarkoituksiin hankittuun yksilöön ja arkipäivän tarpeet ja tarvikkeet saavat asustaa pitkiäkin jaksoja yhdessä ja samassa laukussa. Kun kassia ei vaihda ja vehtaa joka päivä alkaa pikku hiljaa muodostua ajatus siitä millaisia laukkuja todellisuudessa tarvitsee. Olen viimeisen vuoden aikan käyttänyt melkolailla seuraavia laukkuja: jättikokoinen musta olkalaukku parin päivän reissujen matkatavaroita varten, arkikäytössä vuosi sitten ostamani musta ketjusomisteinen nahkalaukku (löytyy tästä postauksesta) sekä marraskuussa hankkimani arkisemman näköinen CKJ:n harmaa pienehkö olkalaukku (esittelemättä vielä kokonaan) ja iltamenoissa olen vaihdellut lähinnä kahden tai kolmen mustan cluthcin välillä. Noiden lisäksi käytössä on sitten nanson kangaskassi ja kesällä joku pirtsakan värinen kesäveska. Entisten aikojen kassirulettiin verrattuna melkoisen hillitty valikoima siis.

Nyt olen kuitenkin jo monta kertaa (siis ihan oikeasti monta, ei kaksi tai kolme kertaa) törmännyt tilanteeseen, jossa olisin ehdottomasti kaivannut vielä yhden mustan laukun. Tämä tilanne on tullut eteen arjessa päivinä jolloin käsivarrella kuljetettava laukku (ketjulaukkuni ei oikein taivu olalle talvitakin kanssa) tuntuu jäykältä ja on kaiken lisäksi himpun liian pieni, mutta Mexxin jättikassi (laukun vetoisuuden voitte todeta täältä) olisi jo melkoista liioittelua. Silloin olen epätoivoisesti kerta toisensa jälkeen kurkistellut laukkukätköihini ja toivonut, että jostain putkahtaisi esiin joku totaalisesti unohtamani keskikokoinen olalla kuljetettava pehmoinen ja rento, mutta yhtäaikaa tyylikäs nahkalaukku. Toistuvista etsinnöistä huolimatta sellaista ei ole kaappieni syövereistä ilmaantunut ja olen tullut siihen tulokseen, että sellainen olisi hankittava. Laukkuun on aina mahduttava kaikki tarpeellinen, mutta se ei saa olla liian suuri, siksi loistava luottolaukku on löydyttävä ainakin neljässä koossa ja sanoisin, että multa puuttuu nyt se koko M.

Donna Karan vetoketjulaukku

Net-a-Porterissa tarjolla oleva Donna Karanin yksinkertaisen tyylikäs pitkällä hihnalla varustettu laukku on onnistunut yhdistämään oikeastaan kaikki ne ominaisuudet, jotka haluaisin tarvitsemallani laukulla olevan. Ainoa mikä pitäisi muuttaa on tuo hinta. Jos siitä otettaisiin  viimeinen numero pois, niin olis minunkin hankittavissa. 😛

Musta pehmeän näköinen nahka yhdistettynä hopeisiin vetoketjuihin ja laukun loistava koko juuri kahden mustan laukkuni välistä ovat juuri sitä mitä nyt kaipaisin. Tuon näköisen laadukkaan veskan kanssa pystyisin varmasti luomaan pitkäkestoisen ja luottamuksellisen suhteen, joka kestäisi niin ala- kuin ylämäetkin. Mutta mistä löytää sopivia ehdokkaita, kun hinnan on oltava korkeintaan ykkösella alkava kolminumeroinen summa? Ehdotuksia?

Tämän tarpeen tyydyttäminen tulee olemaan ykkös prioriteettini tulevalla Tukholman reissulla, mutta pelkään pahinta. En nimittäin aio tyytyä mihinkään ihan kivaan, vaan etsin täydellistä pakettia.


Aluksi se ei aiheuttanut minussa minkäänalaisia tuntemuksia. Pleksin palasia näkyi roikkumassa aina silloin tällöin muutaman tyypin kaulassa, eikä ne näyttäneet minusta ihanilta eikä kamalilta. Sitten niitä alkoi kuin taikaiskusta näkymään aina vain uusien ihmisten navan seudulla ja ne, jotka eivät vielä kyseistä esinettä omistaneet, kirjoittivat siitä haaveilevansa.  Kuvat silkkipaperiin käärityistä useimmiten mustista tai valkoisista yksilöistä tarttuivat blogista toiseen kuin rutto ja minua näky alkoi pian jo ällöttää. En ymmärtänyt ihanuutta enkä saanut tartuntaa edes jouduttuani taudinaiheuttajan kanssa fyysiseen kosketukseen messuilla.

asplund risti

Mutta minäkään en ollut loppujen lopuksi turvassa. Indiedaysin launch-bileiden lahjakassista se ryömi minunkin kotiini. Antti Asplundin inhasti sormenjälkiä keräävä ristiriipus nimittäin. Nyt en osaa päättää mitä mieltä siitä pitäisi olla. Kyllähän minun tyyliini ihan helposti passaa musta ja graafinen riipus, ei siinä mitään, mutta joku tuossa sopuliefektin aiheuttaneessa muotituotteessa tökkii. Onko se juurikin se aiheuttamansa sopuliefekti? En osaa määritellä. Tunteet ovat ristiriitaiset. Päätin kuitenkin antaa läpyskälle mahdollisuuden ja tämän päiväiseen synkkään asuun riipus sopikin ihan mukavasti. Mies puolestaan tyrmäsi riipuksen välittömästi sen nähtyään. Se on kuulema ”ihan kamala”.

asplundin risti

Ehdin jo hetkeksi unohtaa negatiivisia tunteita herättäneen käsittämättömän sopuliefektin, kunnes riensin tapaamaan ystävääni. Ainoalla tänään tapaamallani ihmisellä roikkui kaulassaan, mikäs muukaan kuin tasan samanlainen risti. Mieleen nousivat kuvat lapsuudesta ja nuoruudesta, kun parhaan kaverin kanssa pyrittiin pukeutumaan mätsääviin kamppeisiin. En minä välttele vaatteita ja asusteita joita moni muukin käyttää, vaan useatkin oman tyylini kulmakivistä ovat totaali sopulikamaa. Mutta jostain tiedostamattomasta syystä tämä muovin kappale kaulassa tunsin itseni vähän typeräksi.

Katsotaan miten tulevaisuudessa käy. Hautautuuko riipus korukasan alimmaksi jääden totaalisesti unholaan, vai pääsemmekö vielä kavereiksi asti. Ei se ensimmäinen asia olisi johon olisi alkuällötyksen jälkeen tottunut ja jota olisi oppinut negatiivisuuden haihduttua jopa käyttämään. Kattoo ny.