08.03.2018

Posted at 21:30h in Yleinen by
0 Likes

Juuri eilen kirjoitin postauksessa, että en keksi oikein mitään mitä itsessäni muuttaisin, niin tuota viestiä alleviivaten tänään julkaistiin Me Naisten mainoskampanja, jossa poseeraan paidassa, jonka viesti kuuluu ”Hyvä juuri näin”. 

Me Naisten lukijat saivat viime vuoden puolella antaa omia ehdotuksiaan siitä kuinka meistä naisista oikein tulisi puhua. Parhaat lausahdukset pääsivät Tiia Vanhatapion suunnittelemaan t-paitamallistoon ja nyt minä ja neljä muuta upeaa naista olemme tämän Sano se paremmin -kampanjan kasvoina. 

Kuinka siistiä olla samassa kamppiksessa Paula Koivuniemen kaltaisen tähden kanssa! Vasemmalla malli Maija Mattila.

Näyttelijä Jenni Kokander ei ole kenenkään kylkiluu ja valokuvaaja/ohjaaja Viivi Huuskan paita kertoo naisen paikan olevan kaikkialla. 

Tässä pari kuvaa kamppiksen kuvausksista. Mulle luotiin wet t-shirt -look ja se tarkoitti aika paljon veden valelua pitkin naamaa ja rinnuksia. Testattiin ensin stylistin kanssa olisiko voinut olla pelkällä t-paidalla tissit teipattuina, mutta eihän näitä hinkkejä nyt saanut järkevästi teipattua. Nudeliivienkin kanssa onneksi tuli sopivan paljaan näköistä jälkeä. 

Kampanjan kuvat otti tässä kanssani poseeraava Meeri Koutaniemi.

Veden valelu aiheutti meikkien valumisen silmiin ja näytinkin jo ekan 1o minuutin jälkeen ihan vampyyriltä silmieni alettua punoittaa todella pahasti. Fiilis oli kuin kunnon huippumallilla, kun ympärillä hääräsi meikkaaja, stylisti, tuottaja ja vaikka ketä. Välillä tuotiin pyyhettä lämmikkeekksi ja tiputeltiin silmätippoja noita tomaatteja rauhoittamaan. Onneksi on olemassa photoshop ja mun valkuaiset on saatu lopullisessa kuvassa kuntoon.

On aina jännittävää olla jonkun muun kuvattavana voimatta itse millään tavalla vaikuttaa kuvavalintoihin. Teet vaan juuri niinkuin kamppiksen suunnittelijat ja kuvaaja sanoo ja jäät jännittämään. Näytän kuvassa ihan erilaiselta kuin omissa otoksissani, mutta hauskaa nähdä toisinaan jonkun muunkin näkemys itsestä. Että kyllähän mä nyt aika kuumalta tässä näytän. Hyvä juuri näin!

Nämä limited edition t-paidat ovat saatavilla Stockmannilta vain rajoitetun ajan. Ostoksille pääsee täältä Me Naisten kamppissivun kautta. T-paitojen suurin koko on XXL ja jos en ihan väärin muista, niin mulla oli kuvauksissa koko XL.

Tää on kyllä aika huikee juttu ja olen tosi ylpeä ja iloinen, että saan olla kamppiksessa mukana! Kaikkea hienoa sitä saakin työnään tehdä.


07.03.2018

Posted at 18:09h in Yleinen by
0 Likes

Mietittekö te usein asioita, joita haluaisitte muuttaa ulkonäössänne? 

Minä nimittäin huomasin näitä kuvia katsellessani miettiväni taas hyvin voimakkaasti, että en haluaisi näyttää yhtään toisenlaiselta. Jos mietin vaikka jotain kauneuskirusgisia toimenpiteitä, niin itsestäni tuntuisi ihan hullulta ajatus, että ottaisin vaikka jotain pistoksia suurentaakseni huuliani. Tuntuu, etten se olisi enää minä.

Juteltiin kauneusleikkauksista kaverini kanssa ja mielipiteet meni molemmilla aika vahvasti siten, että jos esim iän myötä silmäluomet alkavat roikkumaan näköä haitaten, niin sellaiseen operaation toki voisi mennä. Mutta ajatus minkään keinotekoisen lisäämisestä itseen tuntui meistä molemmista aika pelottavalta. 

Olen kertaalleen kokeillut sekä ripsipidennykset että omia nysiä pidemmät geelikynnet ja nekin tuntuivat jo hölmöiltä ja ahdistavilta. Hiusten pidennyksistä olen puolestaan nähnyt parikin kertaa painajaisia. Että minut on jostain syystä pakotettu sellaiseen Kim Kardashian tukkaan. 

Tykkään meikkaamisesta ja minusta on ollut kiva kokeilla vuosien myötä erilaisia hiustyylejä ja värejä. Olen ihan perinteinen naisille suunnatun kosmetiikamainonnan uhri ja menen siihen lankaan, että nainen tarvitsee lärvinsä ylläpitoon törpön toisensa jälkeen. On puhdistusta, kuorintaa, kosteutusta ja seerumia. On primeria, meikkivoidetta, valokynää ja sata erilaista huulipunaa. 

Mutta olen todennut, että en halua esimerkiksi kasvoihini mitään, mitä ei saa illan päätteksi pestyä pois. Esimerkiksi microblading -kulmat on omasta mielestäni ihan sairaan pelottava konsepti. Siis että viilellään ihoa! En ikinä uskaltais. 

Se, että en itse voisi ajatella ottavani naamaani tai vartalooni mitään pistoksia taikka implantteja, ei tietenkään tarkoita sitä, että yleisesti tuomitsisin kauneuskirurgiset toimenpiteet ja kaiken maailman lisäkkeet. Siinä missä minä en kokisi olevani minä, jos ulkonäköäni siten muunneltaisiin, joku muu taas kokee nimen omaan olevansa oma itsensä, kun saa haluamansa mittaiset tuuheat hiukset ja pulleat huulet. Jos se tekee sut onnelliseksi ja antaa hyvän fiiliksen, niin go for it! Kunhan se halu ihan oikeasti lähtee aidosti itsestä eikä vaikka siitä, että joku muu toivois sun olevan enemmän sitä ja vähemmän tätä. 

Mulle osui jokin aika sitten facessa silmiin jostain ryhmästä keskustelu, missä aloittaja kyseli tuleeko kellään muulla esim. instaa selatessa tosi surullinen olo siitä, ettei itse näytä yhtä täydelliseltä kuin kaikki superkaunottaret? Mulle tuli surullinen olo siitä keskustelusta. Että miksi ihmeessä vertailla itseään ja ulkonäköään toisiin ihmisiin?

Kun se meissä kaikissa on just hienoa ja ihmeellistä, että ollaan yksilöitä. Jokainen itsensä näköinen ja oloinen. Sellainen yleinen mielikuva ”täydellisestä ulkonäöstä” on kuitenkin loppujen lopuksi aika kapea ja riippuvainen trendeistä, joten sen perässä pysyminen on todella haastavaa. 

Minä haluaisinkin haastaa kaikki tänä iltana peilin eteen miettimään kaikkia niitä asioita mitä ei missään nimessä haluaisi itsessään muuttaa. Että ei kiinnitettäisi niin paljoa huomiota kaikkeen siihen mikä on muka huonosti ja mitä pitäisi korjata, vaan siihen kaikkeen mikä on ihanaa ja hyvää.

keinonahkalegginssit – Marks & Spencer / neule – KappAhl XLNT (saatu) / takki – Marks & Spencer / kengät – Minna Parikka / korvikset – Aarikka / huivi – Becksöndergaard

Aloitan itse ja totean, että vaikka nyt jo sanoin etten muuttaisi oikeastaan mitään, niin erityisesti haluan nostaa esiin ainakin seuraavat asiat:

– Hampaani. Vaikka teininä koin kulmahampaani häiritsevän ulkoneviksi ja näkyviksi, niin nykyään ajattelen niiden tekevän hymystäni just täydellisen. Suorempi ja ”täydellisempi” hammasrivistö olisi itselleni kauhistus. Os

– Minni-Hiiri poskipäät. Hymyillessä korkealle nousevat pallurat hankaloittavat toisinaan aurinko- ja silmälasien valintaa, mutta en luopuisi niistä mistään hinnasta.

– Leikkausarpeni. Ihan tosi outo valinta, kun arvet usein koetaan juuri sellaisiksi asioiksi joista halutaan eroon. Mutta niin paljon kuin alavatsan leikkausarpeni aikoinaan harmittikin, on siitä jotenkin tullut sellainen päiväkirjamainen asia kehossani. Että kaikenlaista paskaa sitä saikin tuolloin kymmenen vuotta sitten kestää, mutta niistäkin on selvitty.

Kun omaa kehoaan alkaa miettimään pala kerrallaan, että mitä jos tuo kohta näyttäis ihan erilaiselta, tulee itselleni vaan ajatus, että ”mutta enhän mä näyttäis enää minulta!” 

Mitä sinä et itsessäsi muuttaisi? Tai haluaisitko ihan ehdottomasti muokata jotakin?


06.03.2018

Posted at 16:32h in Yleinen by
0 Likes

Punaisen ja harmaan yhdistelmästä tulee aina mieleen ala-asteen joulujuhlat ja niiden harmaissa ja punaisissa puseroissa ja kulkuslakeissa harjoitetut tonttuleikit. Näiden asukuvien tonttufiilikseen toki vaikuttaa aika vahvasti myöskin nuo punaiset huopikkaat. Nehän on aivan viralliset tonttujalkineet.

Kiinnostus pukeutumista kohtaan on viime aikoina säiden vuoksi kohdistunut lähinnä vaatteiden lämmittävyyteen, ulkonäöstä viis. Ehkä osaksi siitä syystä blogissa on ollut viime viikot niin hiljaista. Asukuvien vähyys yhdistettynä yleiseen mielenkiinnottomuuteen ihan kaikkea kohtaan on aiheuttanut talviunimaista käytöstä. Hetket jolloin ei ole ihan pakko olla pystyssä töiden takia, on tullut vietettyä paljolti peiton alla. Se vaan on mun tapa toimia silloin kun kaikki tuntuu harmaalta.

Viime viikonloppu toi kuitenkin taas roppakaupalla hyvää fiilistä, onnistumisen tunteita ja uskoa siihen, että energiatasot ovat jälleen nousussa. Kolme päivää töitä Kuva & Kamera -messuilla antoi hyvän ja tarpeellisen muistutuksen itselle siitä, että mä osaan asioita ja pystyn kokemaan innostusta. Olen parjannut itseäni koko talven ajan siitä, että olen laiska ameeba, joka ei osaa eikä jaksa mitään ja tuntenut surua siitä, etten osaa olla mistään innoissani ja iloinen.

Ja sitten yhtäkkiä tuollainen asia kuin kameroista puhuminen messuilla onkin se juttu, mikä herättää horroksesta ja pistää yleisen fiilispaletin taas parempaan järjestykseen. Tunsin siellä ihmisten kanssa puhuessani olevani osaava, ahkera, sosiaalinen ja iloinen. Kaikkea sitä mitä en ole löytänyt itsestäni aikoihin. Minä ajattelin, että tästä ajatuksesta vois nyt koittaa pitää kiinni.

 

Tänään on aurinko paistanut kirkkaasti ja minä olen tuntenut itseni pirteämmäksi ja aikaansaavemmaksi kuin aikoihin. Tein kolme kuvauskeikkaa ja iltapäivä on kulunut kuvia käsitellen. Mulla ei ole hillitöntä kaipuuta päästä viltin alle päikkäreille, kuten yleensä iltapäivisin, vaan odotan innolla kampaajalle menoa ja ajattelin illalla vielä raivata to do -listan pikku juttuja kondikseen. Jaksaisiko tällä viikolla jopa nähdä ystäviä! 

Oisko se vaan taas uskottava, että kyllä tuo valokin on aika avainasemassa tän oman mielialan liikahtelujen suhteen. Se saa suuntaamaan ajatuksia jo eteenpäin ja kesää kohti.

Siitäkin huolimatta, että vielä pitää pukeutua villakerroksiin, ostin eilen Marks & Spencerin alesta kepeät fuksian väriset satiinihousut lämpimiä kevätpäiviä ajatellen. Ja huomaan jälleen iskeväni silmäni myös kaikkeen hempeään ja vaaleanpunaiseen. 

mekko – Uhana Design (saatu) / takki – Cubus / huopikkaat – Arctips (saatu) / huivi – Marimekko / korvakorut- Jatuli (saatu)

Mutta hetken taitaa vielä kestää tämä villavuodenaika. Pitää vaan olla kärsivällinen. Kyllä ne tennari- ja nahkarotsikelit sieltä joskus taas tulee. Ja niin tulee myös lisää parempia päiviä. Niin vaikeaa kun se onkin synkimpinä aikoina siellä peiton alla aina uskoa, niin pitäishän se jo kokemuksesta tietää, että niin kuin ei hyvätkään hetket, eivät myöskään huonot kestä ikuisuuksia.