12.11.2017 Isä, tytär ja porakone
Muistelen vieläkin ylpeydellä mm. sitä punaista pientä vasaraa, jolla sain jo kolme vuotiaana hakata nauloja autotallissa isän tehdessä vierellä remppahommia. Se tuntui niin hienolta, että minulla oli ihan oma oikea työkalu! Jokunen vuosi myöhemmin isän nikkaroidessa minulle upean vaaleanpunaisen pupusängyn, sain itse olla mukana maalaamassa. Isi otti minua ilokseni mukaan erilaisiin hommiin jo varhain.
Yksi supertärkeäksi lapsena kokemani homma oli aina isän automaalivärikarttojen järjestely. Kun maalifirmasta saapui uusia väriliuskoja, piti niitä sisältävät kansiot järjestellä uusiksi ja se oli minun työni. Muutaman markan liksankin siitä sai. Tarkasti laitoin jokaisen liuskan omaan lokeroonsa laittaen automerkit aakkosjärjestykseen. Osasin jo viiden vanhana pitkän liudan automerkkejä ulkoa. Erityisen jännältä omaan korvaani kuulosti Wauxhall.
Lukioikäisenä olinkin sitten jo kesäisin töissä isän autopeltikorjaamolla. Maalaushommiin ei sentään ollut asiaa, mutta värien sekoittaminen, autojen suojaaminen, hiominen ja kaikenlainen purkaminen kuuluivat työtehtäviini. Siinä puretun auton kokoamispuolessa en sitten enää ollutkaan yhtä haka. 😀
Yhtenä kesänä isä puolestaan pisti akkuporakoneen käteeni ja käski minut katolle kiinnittämään sinne edellispäivänä nostetut kattopellit. Siellä se on pysynyt minun kiinnittämä peltikatto paikoillaan jo yli 15 vuotta!
On minulla isän kanssa yhdessäolosta toki monenlaisia muitakin muistoja. On metsäretket, teatteri- ja elokuvakäynnit ja uimareissut. On jouluaaton kuusenhakuperinne ja sunnuntaiaamujen huvipuistoleikit. Mutta jotenkin todella iso ja tärkeä asia isässä on ehdottomasti ollut se, että olen aina saanut olla mukana tekemässä ns. oikeita töitä.
Siinä on samalla saatu viettää aikaa yhdessä, mutta samalla on tullut opittua kädentaito jos toinenkin. Tekemisen lomassa minulle on välitetty kannustavaa viestiä, että minä osaan, pystyn ja pärjään. Ja se on kyllä hurjan tärkeä ajatus ja kantanut elämässä pitkälle. Ajoittaisista alhoista huolimatta, on taustalla aina ollut sellainen kotoa saatu perusluottamus itseen ja elämään.
Ja toisinaanhan se itseluottamus toki läikkyy ihan ylitse, kuten tänä aamuna. Onnittelin isääni sanomalla, että ”On varmaan hieno, kun oot näin mahtavan lapsen ihan ite tehnyt. Vähemmästäkin sitä varmaan ihminen ylpistyy.”
Ihanaa isänpäivän iltaa kaikille!
PS. Hollywood-tähdeltä näyttävä siloposkinen jamppa kuvassa on isäni inttiaikoina vuonna -65. On se ollu kommee. Van onhan se tietysti vieläkin.
