Mä mietin taas hetken, että onko nää kuvat liian tylsiä, jotta niitä kannattais tänne laittaa. Mutta kun tilanne on nyt taas kesätöiden myötä vaihteeksi tämä, että arkisin pukeutuminen pyörii tällä käytännöllisellä housut ja t-paita -linjalla, niin minkäs sille mahtaa. Tää blogi elää mun muun arjen lomassa, sen arjen muoto aina vähän vaihtelee ja se näkyy myös pukeutumisessa. Eli vaihteeksi tällaisia työpäivän päätteksi otettuja väsyneen lehtikuvaajan asuja.

Tämä kesän eka duuniviikko on mennyt aika nuutuneissa tunnelmissa. Ihan jo tämä normaaliin yhdeksästä viiteen viitenä päivänä viikossa -rytmiin vaihtaminen tuntuu taas vähän oudolta. Päivätöiden lisäksi illoiksi on riittänyt vielä omiakin keikkoja ja kaiken lisäksi mulla on ollut todella vaikea viikko allergian kanssa. Kaikki tämä yhdessä on saanut aikaiseksi sen, että olen ollut etenkin nyt loppuviikosta jo ihan poikki. Viikonloppu tulisi siis todellakin tarpeeseen, mutta eipä nyt vielä hihkuta, mulla on vielä huomisellekin kaks omaa kuvauskeikkaa.

Juu, ihan omia valintoja, että olen nuo keikat ottanut, mutta en viitsi hyville vakioasiakkaille pistää koko kesäksi kioskia kiinni noiden päivätöiden vuoksi. Kun pitää heistä kiinni kesänkin ajan, niin tulee keikkaa todennäköisesti taas syksylläkin, kun niitä tarvitsee. Koitan siis tärkeimmät hommat parhaani mukaan sovitella kalenteriin. Ja eiköhän tähän työrytmiin taas juhannukseen mennessä totu.

Jos ei tätä uupeloa oloa oteta huomioon, niin muutenhan on ns. oikeisiin töihin paluu ollut taas todella kivaa. Monen näköistä keikkaa on jo tähänkin viikkoon mahtunut. Olen rämpinyt luontopolullaja käynyt elintarvikepakkauksia valmistavalla tehtaalla. Olen kuvannut taiteilijoita ja heidän teoksiaan Vuojoen Kartanossa ja maanviljelijää pellolla. Kamerani eteen on ehtinyt myös rankkuri ja hänen suojattejaan sekä Einö Grön ja laulavia vanhuksia.

Ja viikon mieleenpainuvimpana keikkana sitten eilinen ns. hirventappokeissi. Aamulla tuli uutispäällikkö juoksulla kuvaamoon ja kertoi hirven uiskentelevan Kokemäenjoessa. Nakattiin kollegan kanssa reput selkään ja lähdettiin matkaan ajatuksena, että saadaan ehkä kiva kesäjuttu hirven uimareissusta. Toinen ottaisi stillit ja toinen videota, kun nyt satuttiin siinä molemmat vapaana olemaan.

No, lopputulos oli vähän muuta kuin kiva iloinen kesäjuttu hirvenvasan uimareissusta. Saldona olikin sitten videomateriaalia siitä, kun poliisit yrittävät lopettaa eläinparkaa.  Homma kesti kaiken kaikkiaan yli puoli tuntia, kun eläintä ei saatu heti ensimmäisellä eikä toisellakaan ampumakerralla hengiltä. Että ihan kaikennäköistä sitä kyllä saattaa tuo työ eteen heittääkin. 

Tän viikon hittivaatteeksi on osoittautunut tuo ihan superohut New Look Inspiren takki, jonka lunastin viime syksynä Plusmimmin kirppiskasasta. Pitää hieman tuulta, mahtuu rutattuna kamerareppuun ja takin isoihin taskuihin mahtuu vähän isompikin objektiivi. Aivan täydellinen työtakki siis!

Niinhän siinä kävi, että syöksyin jo heti tällä viikolla hankkimaan OTZit vielä toisessakin värissä. En kestänyt ajatusta, että olisin töissä joka päivä yksissä ja samoissa pinkeissä tossuissa. Ratsulassa oli sopivasti -20% alennusta kaikista ja multa löytyi vielä yksi 10 € etulappukin, joten sai jokusen kympin hinnasta pois.

Tässä kuvassa harmaat tossut ovat vasta ekaa päivää jalassa, mutta ehtivät jo saada tuollaisen kosteusvaurion. Mulla on siis työpaikalla vaihtokenkinä gore tex -lenkkarit, joissa suuntaan keikalle, jos keli näyttää märälle tai luvassa jotain ulkona rämpimistä.

Hirvikeikalle tuli kuitenkin niin kiire lähtö, etten muistanut vaihtaa kenkiä ja astuin videokuvaamiseen keskittyessä suoraan lätäkköön. Mutta noh, duunikengiksi nämä hankin, joten karmean näköisiksi ne tulee kuitenkin menemään. 😀

Näissä kahden päivän duuniasukuvissa on yhdet ja samat H&M:n raskausfarkut (nämä taitaa olla samaa mallia). Molemmat yläosat, musta pusero ja kukkakuvioinen t-paita ovat Junarosen. (Paidat saatu) Molempien asujen korvikset puolestaan virolaiselta Kirju-merkiltä ja molemmat tossut tosiaan OTZ Shoes. Asut eivät siis ole kaksoset, mut hyvin läheiset sisarukset kuitenkin. 😀

 

 


Tämän kylän homopoika -blogin Einosta on selvästi tulossa oma blogihaasteguruni, sillä tämä on vähälle aikaa jo toinen kuvahaaste, jonka hänen blogistaan nappaan. Viime kuussa esittelin Einon vanavedessä 10 vuotta FB-profiilikuvieni historiaa ja nyt on uuden kuvakavalkadin vuoro. 

Tämän kertainen kuvahaaste kuuluu seuraavasti: valitse puhelimesi kuvarullasta 10 jo olemassaolevaa kuvaa, jotka kertovat jotakin sinusta ihmisenä.

Mitään suuria salaisuuksia tai yllätyksiä ei kuva-albumini kyllä tarjonneet, vaan lähinnä sellaista materiaalia, jota olen jo muodossa tai toisessa julkaissut. Mutta tässä silti kymmenen kuvan satsi.

Hyvän joulun toivotukset ja pääsiäismunat sulassa sovussa yhtä aikaa esillä. Kertooko tämä, että olen laiska ja saamaton, vai nero, joka osaa varautua jo tulevaan? Joulu ja pääsiäinenhän tulee uudelleen joka vuosi!

Jos pääsen lähelle koilaa, en vain pysty olemaan rapsuttamatta! Enkä myöskään voi olla ottamatta kuvaa tästä ihanasta kohtaamisesta.

Minun ja avonaisten hiusten suhde on hieman kompleksinen.

Ei ole naista luotu elämään ilman kakkua.

#ilovemyjob

Yksi tämän sortin kuva ei vielä kerro mitään, mutta se kertoo, että näitä kuvia löytyy puhelimesta kymmenittäin. En omista autoa.

Tämä kuva kertoo suunnattomasta kauneudestani ja siitä, että jaksan poseerata ihmismäisesti keskimäärin viisi ruutua kerrallaan.

Kaikista vanhimmat ystävät ovat niitä rakkaimpia ja haluan pitää heidät lähelläni.

Minä en viinilasiin sylje. 

Mä olen söpö kuin kissa. Tämä tosin ei ole oma tulkintani, vaan löysin kuvan tänään Facebookin viestipyynnöistä. Joku ulkomaalainen miespuolinen henkilö siellä luritteli minun kauneudestani ja komppasi sanojaan tällä kokoamallaan hillittömällä kollaasilla.  En tiedä ollako kauhistunut vai otettu. 😀 😀

Huomenna toivon mukaan taas jotain asukuvaakin!


Vähän niin kuin eilisen asupostauksen hännäksi vielä yksi asu niillä samoilla college-housuilla. Kuvat ovat jo useamman viikon takaa työpäivältä, jolloin olin juttukeikalla vaihtelun vuoksi toimittajan ominaisuudessa. Tiesin päivästä tulevan pitkän, ajomatkoineen lähes 12 tuntia, joten mukavuus oli jälleen pukeutumisen tärkein asia. 

Ei siis mitenkään elegantti setti, mutta osoittaa yhdessä eilisen postauksen kanssa samojen housujen monikäyttöisyyden ja yhdisteltävyyden. Sopii niin korkkarimenoon kuin tällaiseen t-paita ja tennarit -löysäilyynkin ja vielä bleiserinkin kaveriksi. 

housut – Lindex / t-paita – Kaffe / takki – Mango / tennarit – Puma / laukku – Diesel / aurinkolasit – Eleven Paris / korvikset – Jaaza Kokko (saatu)

Mutta yksi asia tässä on nyt ihan helvetin pielessä. Sukat!!! Ai luoja mä vihaan sukkia ja sitä miten rumalta ne näyttää pilaten kivat kengät. Mä elänkin pääsääntöisesti sukitta ainakin toukokuulta syyskuulle. Tiesin edessä olevan duunipäivän kuitenkin niin pitkäksi, että arvelin tennarit + paljaat kintut hieman epämukavaksi yhdistelmäksi joten pitkin hampain kiskoin sukat jalkaani.

Eikä hemmetti ollut edes valkoisia puhtaana. Ne nyt olisivat maastoutuneet kenkiin edes hieman. Olisin noiden rumasti näkyvien sukkien takia todennäköisesti päätynyt vaihtamaan kaikki vaatteeni ellei kollega olisi jo soittanut olevansa oveni edessä juuri sillä hetkellä, kun kiroilin sukkalaatikolla.

Että niin vakava asia on tämä sukkahomma mulle. Kenkien ja sukkien kauhukombot on myös se asia, jota myönnän toisinaan katselevani katukuvassa ihmetellen ja otsaa rypistellen. En voi mitenkään ymmärtää esimerkiksi ballerinat + näkyvät sukat (vielä jotkut nukkaiset ja kulahtaneet sellaiset) yhdistelmää. 

Mutta ymmärrän tämän sukkainhon olevan lähinnä vain mun henkilökohtainen korvien välinen ongelma, joten en ala sen enempää paasaamaan aiheesta Lenita Airiston tapaan. 😀