03.04.2016

Posted at 22:34h in Yleinen by
0 Likes

Multa kyseltiin jokin aika sitten postausta siitä, että mä laitan hiuksiani. Aika sopivasti tulikin valokuvin just ikuistettua yksi sessio, joten tässäpä tämä menestystarina kuvina.

Puhdas tukka kuivana ja harjattuna, sehän on jo ihan yllättävän pitkä! Koska putipuhtaat hiukset ovat silkkiset ja liukkaat ja siksi hallitsemattomat, suihkutan niihin usein suolasuihketta tuomaan tekstuuria ja volyymiä. 

Tällä kertaa sattui olemaan aikaa, joten päätin vihdoin kokeilla itse mitä saisin pehkostani irti, kun käsittelisin sen ensin kreppaamalla samoin kuin mulle on pari kertaa #Evekin kuvauksissa tehty. Että ei muuta kuin mutsilta saatu kreppirauta tulille ja soheltamaan. (äiti luki blogista, että mulla tekee mieli kreppirautaa ja penkoi välittömästi kotoaan sellaisen ja lähetti minulle. Mitä ei äidiltä löydy, sitä ei tarvita!)

Vaikka mulla ei ole tota pitkää tukkaa kuin osassa päätä, niin sitä oli silti vähän turhan paljon mun kärsivällisyydelle, kreppaaminen kun oli suoritettava melkoisen pienissä osissa.

Mut kärsivällisyys palkittiin ja hiukset taipuivat kasarilta tuttuun muotoon. Sirottelin joukkoon vielä hieman suosikkiainettani, eli hiuspuuteria. Tässä sattui käteen Syossin purkki, mutta lähes kaikki kokeilemani ovat toimineet ihan yhtälailla. Tällä hetkellä käytössä tuon Syossin lisäksi myös mm. Biozellin ja Batisten hiuspuuterit.

Tavoitteena oli hattarainen ja karhea, helposti muotoiltava pohja ja sen mä kyllä saavutin kammattuani kreppauksia hieman auki.

Ja sitten… Tässä kohtaa siis piti olla vaan taivas rajana, että sen kuin kääntäis ja vääntäis tukkaa miten vaan ja keksi jonku siistin kampauksen. Ja niin mä tein, koitin pyöritellä sinne päin ja tuonne päin ja tökin pinnejä ja koitin laittaa kiinni tuhannella ja yhdellä tavalla. Mutta kun ei. Kun ei osaa. Eikä riitä mielikuvitus.

Aikani siinä tuhersin. Sitten meni hermot.

Ja tähän mä sitten päädyin:

Laitoin tukkani kiinni ihan niin kuin joka ikinen päivä! Paitsi että käytin siihen puuhaan puoli tuntia normaalin 30 sekunnin sijaan. Sanonpa vaan, että voi nyt helvetti.

Niin, että jos vielä kiinnostaa miten mä normaalisti laitan hiuksiani, niin just näin, mut ilman tota kreppirautasekoilua.

Että saisko olla lisää näppäriä tukkavinkkejä? Voisin tehdä tästä vaikka ihan jonku sarjan videotutoriaaleja!


01.04.2016

Posted at 12:18h in Yleinen by
0 Likes

Viime viikon perjantaina sai elokuvissa ensi-iltansa blogimaailmasta kertova Onnenonkija, jonka pääosassa bloggaaja Marja Auroraa esittää Minka Kuustonen. Kävin itse katsomassa elokuvan lehdistönäytöksessä ja pääsin samalla jututtamaan itse päätähteä ja elokuvan ohjannutta Ville Jankeria.

Onnenonkija kertoo Marja Aurorasta, joka yrittää saada blogiaan lentoon, mutta taloudellinen menestys, vaan jää saavutamatta. Vanhemmat painostavat hankkimaan oikean työn ja muuttamaan kotoa ja sisko sekä ulosottomies karhuavat saataviaan. Siihen syssyyn, kun sitten tapaa rikkaan suvun Olavin (Olavi Uusivirta), miettii Marja voisiko siinä olla ratkaisu tilanteeseen. 

Heti jo leffan ekat kohtaukset saivat tämän bloggaajan hihittelemään ja nyökyttelemään, niin oli bloggaajatilaisuudessa skumppalasi kädessä poseeraaminen tutunoloista puuhaa. Myös bloggaajakaverin kanssa pidettävät kuvaussessiot tuntuivat enemmän kuin tutuilta. Parikan puputennarit vilahtelevat, Marja ihkuttaa blogissa  saamiaan kosmetiikka tuotteita ja Instagram laulaa. Kun vanhemmat kyseenalaistavat bloggaamisen järkevyyden, kertoo Marja pääsevänsä "viikon päästä siihen portaaliin. Se viisinkertaistaa mun lukijamäärät!" ja on varma, että samalla myös "affi-tulkut" nousevat huimasti. 

Kaiken kaikkiaan on sanottava, että käsikirjoittaja ja muu tekijätiimi on kyllä todella hyvin lifestyle-blogiskenen ilmiöt opiskellut. Yksityiskohdista huomaa, että blogeja on seurattu pitkään ja hartaasti ja tällainen itsekin blogimaailmasta hyvin perillä oleva katsoja kyllä bongaa sieltä tuttuja juttuja jopa siihen malliin, että mistä blogista tai jutusta on mikäkin läppä saattanut saada inspiraationsa. 

Myös vastaus miksi Marja bloggaa, on kuin suoraan satojen bloggaajien suusta, bloggaamisessa kun hänen mielestään yhdistyy niin monta asiaa mistä hän tykkää: valokuvaus, kirjoittaminen ja muoti. "Mä vähän niinku näen kaiken Instagram -kuvina". *reps*

Marja Auroran nahkoihin solahtanut Minka Kuustonen kertoi lukeneensa paljon blogeja valmistautuessaan rooliin ja huomanneensa, että kirjoitustyyli on monilla bloggaajilla keskenään yllättävän samankaltainen. Vaikka Minka kertoi etsivänsä blogeista myös tyylivinkkejä, kolahtaa häneen kuitenkin eniten sellaiset blogit, joissa uskalletaan kertoa aroistakin aiheista.

Onnenonkijasta olisi helposti saanut tehtyä pelkästään meitä bloggaajia irvailevan elokuvan, mutta Minkan mielestä oli tärkeää, että päätettiin tehdä ennemminkin rakastava elokuva, jossa yritetään ennemminkin ymmärtää tätä ilmiötä ja ihmisiä sen takana. Kyllähän leffa piikittelyä sisältää, mutta se on ainakin näin bloggaajan näkökulmasta just se elokuvan viehätys, pelkkää tyhjäpäistä pissistä Marjasta ei kuitenkaan ole tehty.

Rikkaan suvun poikaa Olavia näyttelevä Olavi Uusivirta oli elokuvassa just niin ihana kuin odottaa saattoikin!

Ohjaaja Ville Jankeri ei tunnustanut blogeja ennen Onnenonkija projektia juuri lukeneensa, mutta Marjan tarinaan oli silti helppo samaistua. Marja Auroran unelma on tulla menestyväksi bloggaajaksi ja tuohon unelmaan ei tunnu kukaan muu uskovan. Ville puolestaan kertoi aina haaveilleensa elokuvaohjaajan urasta, mutta muistaa saaneensa paljonkin pilkkaa ja epäuskoa osakseen. Marjalle vanhemmat ehdottavat elokuvassa farmaseutin ammattia, Villelle kyseisenlainen kohtaus on tuttu omasta elämästä, sillä hän kertoo äitinsä ehdottaneen hänelle ryhtymistä bussikuskiksi, vaikka Ville itse uskoi tuolloin teon alla olleen Pussikaljaromaani -elokuvan menestykseen. Kannattaa siis uskoa omiin unelmiin, vaikka muut ehdottelisivat mitä!

Kun kerran romanttisesta komediasta on kyse, niin kepeää höttöähän Onnenonkija on eikä loppuratkaisua tarvitse paljoa arvailla. Mutta viihdyttävä elokuva kyllä ainakin kaikille blogimaailmaa seuraaville. Ja voisin veikata, että tätä leffaa katsotaan parinkymmenen vuoden päästä eräänlaisena ajankuvana, "ei vitsi, muistatko kun tuohon aikaan kaikki bloggas!?" 

 


31.03.2016

Posted at 21:40h in Yleinen by
0 Likes

-Postauksessa *-merkityt tuotteet saatu-

Tänään oli katastrofaalinen tukkapäivä, mutta hyvä naamapäivä, joten loistava tilaisuus postata turbaani- ja meikkikuva ja esitellä muutamia mun tämän hetkisiä meikkipussin suosikkeja ja kokeilussa olevia tuotteita.

Olen luottanut Lumenen CC-voiteeseen ihan siitä saakka, kun se tuli markkinoille. Talvella, kun iho on kuivimmillaan, olen käyttänyt mieluummin saman merkin seerumimeikkivoidetta (jonka ne ryökäleet nyt lopetti!) sen kosteuttavuuden ja paremman levittyvyyden vuoksi, mutta keväästä syksyyn käytän pääasiassa tuota CC:tä. Peittävyys on just hyvä omalle hieman epäpuhtaalle iholleni ilman, että tulee liian pakkeloitu olo.

Tummien silmänalusten ja isompien virheiden peittelyyn mulla ei ole mitään tiettyä vakkarituotetta, vaan testailen milloin mitäkin. Nyt on vuorossa pari viikkoa sitten ostettu Kicksin Concealer -trio ja tykkään kyllä. Mulla on joskus ollut samanmoinen Make Up Storen Cover All Mix -peitepaletti, mutta sen tuotteen koostumus oli omaan makuuni liian jäykkä ja vahamainen. Tuon Kicksin paletin peitevoiteet puolestaan ovat ohuempia ja paljon helpommin levittyviä. Kicksin trio voittaa MUSin paletin myös parikymppiä halvemmalla hinnallaan.

Käytin vuosikausia vain kivipuutereita, koska koin irtopuuterit liian sotkuisina ja pakkaukset suurina, mutta nyt olen aivan ihastunut Lumenen kepeään irtopuuteriin*, jonka sain viime syksynä testiin muutaman muun Roosa Nauha -kampanjatuotteen kanssa.

Poskille ja vähän ympäri naamaa sutimani Lumenen Touch of Radiance Highlighter* on muutaman vuoden takainen kausituote. Miksi aina tehdään kaikkia ihania kausituotteita, joihin ihastuu itse liian myöhään ja sitten niitä ei enää saa? 

Pikkuisen pinkkiä poskipäille ja varjostusta buldog-poskille puolestaan kaivelin ihanan pakkauksensa innoittamana ostamastani Viva La Divan Dream Cheek -paletista. Mulla on jostain syystä tullut helmi-maaliskuun aikana ostettu ihan hemmetisti normaalia enemmän meikkejä ja tuokin paletti tämän hetken hullantumisen tulos. 

Kulmakarvat piirsin paikoilleen Rimmelin kulmakynällä. Niihin viimeaikojen meikkitörsäilyihin on kuulunut monta erilaista kulmakarvatuotetta, kun olen innostunut testailemaan ja opettelemaan, että miten noi pehkot sais parhaimmilleen. Nyt viimeiset viikot olen napannut käteeni mieluiten tuon vain muutaman euron maksaneen Rimmelin kynän. 

Luomiväreistä lähiaoikojen suosikkipaletti on ripsarin kylkiäisenä saatu Diorin minipaletti, jonka ainoa vika on tosiaan sen onneton koko. Hyvä kun saa siveltimet sopimaan noihin nappeihin!

Lumenen True Mystic Volume -ripsari* ja täydellinen rajaustussi* viettelivät mut välittömästi saatuani ne kokeiluun. Olen vähän heikko noissa silmänrajaushommissa ja etenkin nestemäisten rajaustuotteiden käyttö on tuntunut aina vähän hasardilta. Kun ei niistä vaan tuu saman näköiset niistä viivoista!! Mutta toi uusi Lumenen tussi on jotenkin just hyvä käteen ja sen kärki on hyvän kokoinen ja siinä on vaan joku taika, joka saa mutkin onnistumaan keskimääräistä useammin. Väriä tulee just sopivasti eikä tussi levitä mitään turhia sotkuja. Peukku tälle!

Huulilla oli tänään kerros vähän sitä sun tätä. Väritin ensin koko huulet Kikon pehmeällä ja ihanasti marjan tuoksuisella rajauskynällä ja lisäsin päälle hieman vaaleaa väriä Lumenen True Passion huulikynällä* ja kiiltoa Artctic Glow huuliöljyllä*. 

12 tuotetta ja ihan hirveen pitkä lätinä. Voin kuitenkin sanoa, että tän kirjoittamiseen meni huomattavasti kauemmin kuin itse meikkaamiseen. Tämä setti oli mulle arkimeikiksi jo melko "raskas" ja läträänkin useimmiten huomattavasti vähemmillä tuotteilla. Se kevyempi arkimeikki tulee n. kahdessa minuutissa, tähän laitetumpaan versioon menee ehkä viisi.

pellavapusero-Marks & Spencer/huivi-2nd hand/korvikset- H&M

Turbaani päätyi päähän huonon tukkapäivän vuoksi, mutta peilikuva ja työkavereiden ihastelut muistuttivat kyllä, että vois taas elvyttää huivienkäyttöä. 

Tuo Marks & Spencerin pellavapaita on kuvattava tänne blogiin kyllä paremminkin. Ostettiin mamman kanssa reissussa ollessa samat paidat molemmille ja mä oon ihan in love, vaikka en yleensä niin valkoisten puseroiden ystävä olekaan.