Niin hyvin kuin tää itse itsensä kuvaaminen muuten onnistuukin, niin kuvausmestat ja kuvakulmat vois olla vähän moninaisempia, jos ois joku ihminen kuvaamassa. Eli, samalla rappukäytävällä mennään taas kuten monta kertaa ennenkin!  Ja vaikka on kuinka tylsä kuvauspaikka, niin ittestäni tykkään niin hirmuisesti, että tukin tänkin postauksen taas ihan turhan monella kuvalla. Rätit kävis varmasti ilmi vähemmistäkin ruuduista, mutta kun itserakkaus.

Mulla on jostain syystä ollut viime päivät jotenkin alakuloisia ja aikaansaamattomia. Olen nukkunut pitkälle iltapäivään ja väistellyt velvollisuuksia. Blogiinkin olis monta juttua kirjoitettavana, mutta ei vaan tunnu lähtevän. Onko tää nyt sitä kevätmasennusta sitten? Kun syksyllä tulee pimeetä, niin masentaa, se valon vähyys ja kun keväällä aurinko alkaa paistaa, niin taas masentaa.

Entisenä masennuspotilaana mä olen aina tosi varpaillani, kun tulee tällaisia jaksoja. Pelkää, että onko tää nyt jotain oikeasti pahaa, lähteekö tästä syöksykierre vai olisko kyse kuitenkin ihan normaalista mielialojen ja tunnelmien vaihtelusta. Vaikka sanoin tuossa, että "entinen masennuspotilas", niin mä kyllä itse koen, että tietyllä tavalla mä olen sitä edelleen ja tulen olemaan. Tai siis en oo potilas, mutta ei se taipuvaisuus siihen mielen mustaan ole kadonnut mihinkään ja tiedostan masennuksen uusiutumisen riskit. 

Terapiavuosien ansiosta mä olen kuitenkin niin paljon paremmin selvillä siitä kuka ja millainen mä olen, miten mä asioihin reagoin ja mikä on omalla kohdallani normaalia, että koen olevani aika tyynillä vesillä. Ehdottomasti suurin ja tärkein muutos ja oppi, joka on parantanut elämänlaatuani ja mielenterveyttäni, on ollut se, kun tajusin, ettei mun tarvii koittaa miellyttää muita ihmisiä oman oloni kustannuksella. Sanoin itelleni, että on enemmän kuin ok olla itsekäs ja yrittää miellyttää suurimmaksi osaksi itseään. Ei se tarkoita mitään kusipäisyyttä tai sitä ettei ota muita huomioon, mutta sitä, että jos meinaa voimavarat loppua, niin silloin pitää miettiä eka itseä ja vasta sitten muita.

Se on tarkoittanut itselläni esimerkiksi sosiaalisen elämän vähentämistä. Viihdyn yksin ja tarvitsen yksinoloa paljon ja usein. Nuorempana mietin enemmän, että loukkaantuuko joku jos kieltäydyn vaikka juhlakutsusta tai muusta ehdotetusta yhteisestä toiminnasta, nykyään mietin, että se loukkaantuminen on ihan sen toisen ihmisen omalla vastuulla ja jään ihan iisisti himaan, jos tuntuu, et mut tekee onnellisemmaksi yksinolo kuin kemuissa minglailu. 

Iloisen näköiset asukuvat ja mä jauhan jotain masisjuttuja. Kai tämä on mun keino laittaa asiat perspektiiviin, kun muistuttelen näin kirjallisesti itseäni, että kaikki on hyvin, enemmän kuin hyvin. On ihan normaalia tuntea olonsa välillä stressaantuneemmaksi ja alakuloisemmaksi. Se ei vielä tarkoita, että pää lähtee raiteiltaan.

Mut mulla on vieläkin vähän sopeutuminen menossa tähän nykyiseen tunne"ilmastooni". Mä ehdin elää niin kauan sellaisesta huolten, murheiden, stressin ja epävarmuuksien täyttämää elämää, että en ole oikein vieläkään täysin käsittänyt sitä miten kaikki on muutamassa vuodessa muuttunut. On ollut esimerkiksi jännä huomata, että enhän minä olekaan yhtään niin negatiivinen ja pessimisti luonteeltani kuin pitkään kuvittelin. Se olikin ehkä vaan sairauden ja väsymyksen aiheuttamaa näköalattomuutta. Nykyinen minä on edelleenkin ennemmin realisti kuin yltiöpositiivinen, mutta nykyään näen asiat enemmän mahdollisuuksina kuin varmoina epäonnistumisen paikkoina.

hame-H&M/t-paita-Cubus/takkiasia-Seppälä/laukku ja kengät-Vagabond/korvikset-Kirju/aurinkolasit-Le Specs

Ehkäpä tähän hönttiin oloon auttaa vähän se, kun alan valmistelemaan esitystäni perjantaiksi. Mut on kutsuttu yhteen koulutukseen pitämään eräänlainen inspiraatiopuheenvuoro. Mietin aluksi, että mitä ihmettä ja miksi minä, mutta kun asiasta kutsujan kanssa keskusteltiin asia valkeni minulle ja mun pää on jo ihan täynnä omia oivalluksia ja kokemuksia joita haluan tuolla jakaa. Aiheena siis mm. ennakkoluulottomuuden ja avoimuuden merkitys omalla free lancer -urallani. Näiden juttujen pyörittely saa mielen varmasti väkisinkin piristymään, kun muistuttelen jälleen kerran itseäni miten paljon paremmaksi asiat ovat työn sarallakin viime vuosina muuttuneet. Ei Veera mitään hätää, ei yhtään mitään hätää.

 

Ja kas näin se taas toimi! Aloitin marinalla "vää-vää" ja kirjoittelinkin itselleni paljon paremman mielen! Ja olihan toi asukin nyt aika kiva.

 


9-vuotisen blogitaipaleen kunniaksi aloittamani asukuva-arkistojen koluaminen jatkuu nyt vuosilla 2012-2013!

Aiemmat osat olivat 2007-2009 ja 2010-2011

2012

 

Ooh, mikä ihana rokkibööna. Tykkään etenkin tukasta ja aurinkolaisesta (jotka katosivat saman vuoden kesällä mystisesti..) Ja tuo Flashin ihan maailman parhaan mallinen puuvillaneule pyörii mulla edelleen kaapissa, kun en raski heittää pois, vaikka on jo ihan kulahtanut. Töihin sen edelleen nakkaan toisinaan päälleni ja pyörin se päällä kotona. Antti Asplundin pieni metalliristi roikkui vuonna 2012 kaulassa todella usein.

Maaliskuussa 2012 kävin moikkaamassa Jonnaa Itävallassa ja vietettiin viikonloppu Wienissä. Punainen väri ja leopardikengät olivat matkapuvuston väripilkut. Sekä Bronxin kengät että tuo Asoksen punainen leohuivi kuuluvat edelleen lemppareihin. Muuten on kirkkaanpunainen kyllä pudonnut aika lailla pois vaatekaapistani.

Kesällä on näköjään turvauduttu mustiin mekkoihin ja näytetty vähän säärtä. Kaikki tässä nähtävät kamat ovat mielestäni edelleen käytössä. Eipäs kun keskimmäisen kuvan mekko lensi juuri kirppiskasaan, mutta kengät, laukut ja tuo trikoomekko on edelleen pop.

Raidasta tykkäsin jo tuolloin ja tykkään kovasti edelleen ja taidanpa nuo oranssinpunaiset sammaritkin kaivella kaapista taas kevään kunniaksi.

Indiedaysin kemuissa nähtiin päälläni tällainen lookki. Mekon suunnitteli Jussi Salminen.

Koska tukka näytti olleen suuren osan vuodesta 2012 jotenkin huonosti, niin ei ihmekään, että erilaisia rättejä ja koristevirityksiä tuli käytettyä.

2013

Alkuvuodesta 2013 kuvasin asujani innokkaasti silloisen työpaikkani melko tuoreella studiolla. Pukeutuminen oli talven pimeydessä pitkälti mustaa.

Kevättalven valonpilkahdukset toivat mukaan ripauksen valkoista ja harmaata. Punaiset asusteet pitivät edelleen pintansa. OIkean puoleisessa kuvassa yhdet tämän hetken lempikengistä, jotka makasivat muutaman vuoden kaapissa vähällä käytöllä.

Kesällä löysin kaappiini ekat vaaleat farkut vuosiin! Ja oli sit muuten ehkä imartelevimmat denimit mulla ikinä, pääsi melkein kyynel un vihdoin ratkesivat käyttökelvottomiksi.

Kesällä viihdyin trikoomekoissa ja roikottelin kädessäni isoja nahkakasseja. Vasemman puoleisen kuvan kiilakorko Crocsit on edelleen mun ihan suosikki kesäkengät. Odotan jo, että pääsen niitä jälleen käyttämään.

Oranssi Nanson mekko on oma, mutta sen kanssa olevat laukku ja kengät lainassa Iinalta. Miksi oi miksi, en ostanut noita Finskejä häneltä?? Vihreässä pliseeratussa leningissä ja Nousevan Myrskyn koruissa juhlin ystävän häitä. Nämäkin koltut ovat edelleen kaapissa ja käytössä, samoin oikean kuvan pleksikorkkarit ja vintage-laukku.

Niin ihana kuin tuo korvahattu olikin, niin ei se mulle kyllä käy. Mut paljettihame ja Dieselin raitamekko passaa kyllä edelleen!

Tukka oli vuonna 2013 jo selvästi paremmin kuin edellisvuonna. Päältä pitkää ja sivuilta lyhyttä oli toimiva konsepti tuolloinkin.

Koska jaksan kuitenkin käydä melko harvoin kampaajalla, oli huonoja tukkapäiviä lyhyt hiuksisena usein, joten turbaanit ja hatut olivat ahkerassa käytössä myös vuonna 2013.

Ei tästä jälkimmäisestä vuodesta iankaan saa enää kauheasti huumoria revittyä, kun alkaa olla kaikissa kuvissa semmosta kampetta mitä käytän edelleen! 

 


Tarvitseeko näiden kuvien rinnalle vielä erikseen kirjoittaa, että minä rakastan leopardikuosisia kenkiä? Luulisin, että käy selväksi ilman sen suurempaa todisteluakin. Otoksesta itseasiassa puuttuu vielä ainakin kaksi paria, sillä mulla on vielä yhdet kärjestä avonaiset leo-korkkarit ja kissakuvioisena löytyy nauhallisten Vansien lisäksi myös slip on -malliset, mutta en jaksanut kompata vaatehuoneen kenkalaatikkokasoja niitä nyt metsästääkseni.

Nämä kuvat tuli otettua sen kunniaksi, että kiuperheeseen saapui uusi jäsen tällä viikolla. Nuo yllä olevat supermukavat karvapintaiset Colors Of Californian lenkkarit löytyivät YOOXilta ja vielä lisäaslen kanssa, joten hintaa jäi 42 €. Kokoa 39 näyttäis vielä olevan jäljellä, mutta nyt hintaan 55 €.

Mä olen vuosia ollut sitä mieltä, että punaiset kengät pelastavat asun kuin asun, mutta mun maku on tainnut sillä viisiin muuttua, että nykyään se voisi olla, että leopardikengät pelastavat asun kuin asun. Sen verran enempi tunnun nykyään käyttävän kissakuosia kuin punaisia kenkiä, kun pukeutumisen värimaailma on pikku hiljaa muuttunut.

Tänään kisulenkakrit pääsivät jalkaan ikiaikaisen klassikkoasuni kanssa, musta neulemekko ja nahkarotsi taitavat olla pisimpään kaapissani pintansa pitäneet vaatteet. Tuo Espritin puuvillainen kolttu on ollut mulla käytössä varmaan jo ainakin kuusi vuotta.

Olin alunperin laittamassa ihan toista neulemekkoa, mutta sain ikäväkseni huomata, että kyseinen pitkähihainen merinovillamekko oli oli kohdannut tuholaisia, ehkäpä turkiskuoriaisia ja olkapää oli nakerreltu ihan reikäiseksi. Että mua korpee!! Niiden vihulaisten häätäminenhän on ihan helvetillinen homma. Ja siis yhtään ötökkää ei ole koskaan vielä nähty, mutta mulla on nyt useammastakin villavaatteesta löytynyt reikiä. Se on aina hieno hetki löytää joku kolminumeroisen summan maksanut lempivaate jyrsittynä. Argh. 

Tässä olis pääsiäisen pyhinä ollut kivasti aikaa tehdä vaikka niitä mieltä painavia koulutehtäviä, mutta arvatkaa oonko tehnyt mitään? No en oo, oon vaan relannut. Ja ajattelin jatkaa sitä vielä tän ja huomisen.