25.06.2015

Posted at 21:27h in Yleinen by
0 Likes

Kuten kaikista muistakin talvisin loskaan hukkuvista harmaista suomalaiskaupungeista aina sanotaan, niin myös Pori on sellainen "kiva kesäkaupunki". Talvella kenelläkään vieraalla tuskin on asiaa tänne junaradan päätepysäkille, mutta suven tullen rannikkokaupunkiimme saattaa eksyä jokunen turistikin mielessään ehkäpä Pori Jazz tai Yyterin sannat. Mikäli tänne Satakunnan sydämeen eksyt, niin suosittelen etsiytymään muuallekin kuin Jazz-kadun kuppiloihin ja yleisötapahtumien keskeisille areenoille.

Yksi omia suosikkipaikkojani Porissa on ehdottomasti sympaattinen Reposaari eli porilaisittain Räpsöö. Vaikka saaresta onkin kysymys, niin Reposaareen pääsee ihan tietä pitkin, joten sinne voi huristella joko omalla autolla tai napata bussin keskustasta. Matkaa Porin torilta Räpsööseen tulee noin 30 km. Hienointa tuota aikoinaan jopa Suomen vilkkaimman vientisataman titteliä hallinneeseen mestaan olisi tietysti lähestyä meriteitse ja ankkuroitua  Marina Merilokin vierasvenesatamaan. Noin neliökilometrin kokoisella saarella on paljon hurmaavia ja idyllisia puutaloja, mutta toisaalta myös ylellisiä 2008 vuoden loma-asuntomessuille rakennettuja loma-asuntoja. Asutuksen lisäksi voi ihastella upeita merimaisemia ja tutustua alueen monipuoliseen luontoon.

Ja välillähän on tietenkin istuttava alas ja kumottava tuoppi kylmää juomaa kitusiin ihan vaan rentoutuen. Siihen on Reposaaressa yksi kiva uusi mesta, jonka itsekin pääsin vihdoin juhannuspäivänä testaamaan. The Merry Monk  on brittihenkinen gastropubi, josta löytyy juomavalikoima, jolle antoi siunauksensa jopa olutharrastaja mieheni. Nappailin juhannuspäivän visiitillämme muutamat kuvat paikan tunnelmallisesta sisustuksesta.

Ainakin tuolloin juhannuspäivänä Merry Monkissa kävi kova kuhina ja jengiä virtasi sisään tasaisena virtana. Paikasta saa nestemäisten tuotteiden lisäksi myös ruokaa, joten päivällä siellä näkyi myös paljon lapsiperheitä burgereita ja fish & chipsejä vetelemässä. Tommi valitsikin juuri fish & chips -annoksen, joka tehdään listan mukaan aina kulloisenkin päivän kalasta. Juhannuspäivänä se oli kuhaa. Itse valitsin makoisan bataatti-halloumi -burgerin. Lihaisampikin hampurilainen on ehdottomasti käytävä vielä testaamassa, sillä pihvit valmistetaan Kuuminaisten tilalla vapaana laiduntavan Hereford-karjan lihasta. Lähiruokaa siis.

Tykkäsin Merry Monkista kovasti ja kaikkien siellä vieraiden kavereidenkin suusta olen kuullut vain positiivisia arvioita. Fiilis "Merimunkissa" on lempeä ja leppoisa. Tuonne täytyy ehdottomasti palata vielä tänä kesänä kavereiden kanssa iltaa viettämään. Vaikka paikan sisustus onkin vallan rento ja ihastuttava, niin hyvällä säällä viileät juomat on mahtavaa nautiskella rantamakasiinin terassilla merimaisemaa ihastellen.


22.06.2015

Posted at 22:34h in Yleinen by
0 Likes

Ääh, onks tää ihan puuduttavaa, kun tulee asupostaus toisensa jälkeen? Vai oliko tää ihan hölmö kysymys? Kun blogin nimikin on Tyyliä metsästämässä, niin rättejähän se toki tietää. Ja nyt on kyllä lähiaikoina tuntunut pukeutuminen jotenkin harvinaisen kivalta.

Paitsi että.. ei se kyllä oikeesti tuntunut hyvältä viime keskiviikkoaamuna, kun tein lähtöä Helsinkiin päiväksi. Mulle kävi kuulkaa niin perinteisen nolo akkamainen juttu, että myöhästyin bussista, koska EI OLLU MITÄÄN PÄÄLLE PANTAVAA!!!

keinonahkalegginssit-HM Mama/t-paita-Asprit/takki-Even&Odd, Zalando/tennarit-Converse/aurinkolasit-Police (saatu)/laukku-COS, 2nd hand/korvikset-H&M

Jep. Olin illalla ostanut netistä lipun klo kuuden linja-autoon, koska sen sai halvemmalla kuin muille vuoroille. Nousin vähän yli viisi ja aikaa oli suihkun jälkeen ihan riittävästi, että normaalilla tuulella olisin ehtinyt bussiasemalle vaikka kontaten. Mutta kun ei. Ei vaan lähtenyt sujumaan.

Maksimekko? No ei, kun sen kans haluis laittaa sandaalit ja sielä on kuitenkin ehkä vähän turhan kylmä paljaille varpaille. Lyhyt mekko, maiharit tai nilkkurit ja nahkarotsi? No ei, kun tää helma on ihan tyhmä eikä nää mitkään kengätkään näytä nyt yhtään kivalta. Sää vaikutti epävakaalta ja ei tiennyt, että olisko luvassa viilee vai aurinkoinen päivä. Samaan aikaan olemassa oli riski pukeutua liian heppoisesti taikka sitten raskaasti. Voi helvetti tätä Suomen kesää.

Kiskoin kuteita päälleni, näytin kieltä peilikuvalle, heitin vaatteet sohvalle ja sama alusta. Missään ei vaan tullut hyvä fiilis. Mut vihreet korvikset halusin laittaa vaikka väkisin. Seisoin välillä peilin edessä päälläni vain alusvaatteet ja nuo tärkeäksi kokemani korvikset. En hitto muista koska olis viimeksi ollut pukeutuminen niin vaikeeta. Siinä sitten hiki päässä säntäiltyäni mä tajusin, et nyt ois viimeinen hetki painua ovesta ulos, jos haluaisin ehtiä sotkemaan pyörällä asemalle. Mutta ku päällä oli silloin jotain ihan nounouta. Ei vaan tuntunut yhtään hyvältä.

Ja niin mä jouduin myöntämään itselleni myöhästyväni bussista rättisirkuksen takia! Ai saasta, että nolotti. Ei muuta kuin Iinalle viesti, että "treffit siirtyi tunnilla, en ehtinyt bussiin" (en vielä tässä kohtaa tunnustanut syytä) ja hetkeksi sohvalle vetämään henkeä. Ei ollu enää kiire.

Ja näihin mustavalkoisiin kamppeisiin mä sitten päädyin. Ei ehkä kellekään tulis mieleen, että näiden päälle päätymiseksi on ensin sovitettu kymmenen muuta asua ja myöhästytty keinonahkaleggarit-t-paita -tennarit -kombon kokoamisen vuoksi julkisista. Kyllä vähän meinas naurattaa, kun vihdoin olin peilikuvaan tyytyväinen. Kun tää kaikki lähti siitä, että en halunnut lähteä farkuissa ja t-paidassa, koska pukeudun niin joka päivä töissä. Halusin vapaapäivän kunniaksi jotain vaihtelua. No mut onhan tässä. En ikinä menis töihin valkoisilla tennareilla. 😀

Että se siitä etukäteen hankitusta halvemmasta bussilipusta. Kankkulan kaivoon ja silleen.

Sanokaa nyt, etten oo ainoo jolle näin on käynyt!

Ja paljonko oli tän rättisirkuksen hinta? Seitsemältä lähteneen bussin lipunhinnan verran, eli 25 €. Ihan vaan koska "ei mitään päälle pantavaa".


20.06.2015

Posted at 22:25h in Yleinen by
0 Likes

Onpas mulla nyt ollu vähälle aikaa paljon uusia vaate- ja asusteostoksia täällä blogissa. Myönnän, alennusmyynnit on mulle melkoinen kompastuskivi ja tulee hankittua jotain vähän kokeilevampiakin juttuja kaiken tutun ja turvallisen lisäksi. Aika kokeilufiiliksellä päädyin ostamaan tämänkin Lindexin Generous-osastolta puoleen hintaan löytyneen silmissä vilisevän jakun. Olen aiemmin kovasti vältellyt tuollaisia leveähihaisia yläosia, koska koen niiden suurentavan yläkroppaani entisestään, mutta jokin tässä sitten kuitenkin vetosi ja tunsin, että vaikka hihat ehkä hieman leventävätkin figuuria, niin toisaalta se taas tuntuu hieman häivyttävän tissiosastoa.

Näin jakun mielessäni mustien pillifarkkujen ja kiilakorkosandaalien kaverina, mutta päätin tänään lämpömittaria kurkatessani pistää ranttaliksi ja leikkiä kesää lyhyttäkin lyhkäisemmissä shortseissa. Se on muuten jännä miten sitä ei lainkaan pistä talvella merkille kaikkea reisissä asustelevaa selluliittiä. Se ei vaan yksinkertaisesti näy heppoisissa keinovaloissa, mutta auta armias, kun ensimmäisen kerran paljastat kinttusi kesän kovaan auringonvaloon, niin kyllä vaan jokainen kuoppa ja kuhmu muistuttaa olemassaolostaan. Mutta sekin on asia, jonka kanssa on vaan elettävä sen kummemmin itseään asialla piinaamatta.

Sellureisistä päästäänkin näppärästi sitten himppasen alemmas kintuissa ja siihen asiaan, joka mua oikeasti eniten omassa vartalossa ärsyttää. Mä olen sinut vararenkaideni, selluliittini ja monen muun yleisesti virheenä pidettävän asian kanssa, mutta, jos yhden asian voisin kropastani korjata, niin se olis polvet. Niin, luitte oikein, polvet. Oon joskus jopa sanonut, että haluisin polvien kauneusleikkaukseen. No tuskin kyllä ihan oikeesti veitsen alle koipiani veisin, mutta jos taikasauvaa heilauttamalla pystyis ne kaunistamaan, niin kyllä kiitos.

Ei mun polvissa ole alun perin mitään vikaa ollut, mutta elämä on alkanut näkyä niissä melkoisesti. Ensin yli kymmenen vuotta lentopallon peluuta runtelivat polvisuojista huolimatta, ja kaikenmoista pientä rustopattia ilmaantui kauniita sääriäni kiusaamaan. Sen jälkeen ihan vaan yleinen kompurointi on kostautunut jättäen jäljen jos toisenkin. Oikeaassa polvessa on iso rustottuma kaaduttuani talvella keskellä kauppatoria jääpaakun päälle. Samaista polvea koristava arpi puolestaan on muisto liukastuttuani baarissa ja laskeuduttuani rikkoutuneen tuopin päälle. (kyllä, alkoholilla oli osuutta asiaan) Päivystyksessä ei ollut aamuyöllä kiire tikata niin pikkuista vammaa eikä sitä sitten tuntien odottelun jälkeen tehty kauniisti. Vasemman polven ryppyinen arpi puolestaan muistuttaa Rooman reissusta, jonne lähtiessä liukastuin Helsinki-Vantaan liukuhihnalla. Polvesta lähti pala eivätkä ambulanssimiehet voineet sitä siksi edes tikata. Reissu meni hitaasti linkatessa polven vuotaessa verta ja toisen jalan nivelsiteiden nitistessä liitoksistaan.

toppi-Weekday/shortsit-Nanso/jakku-Lindex Generous/sandaalit-H&M/laukku-Liebeskind/aurinkolasit-Police

Elämän tuomia kauneusvirheitä, jotka ärsyttää, mutta joihin pitää suhtautua niin, että ne on muistoja. Muistan vielä joskus parikymppisenä miettineeni, että olis ihan kauheeta, jos saisi jonkun niin hirveän haavan, että siitä jäisi arpi. Siihen saakka kun olin sellaisilta onnekseni välttänyt. Mietin, että miten ihmeessä sitä sopeutuis, jos siihen silloin vielä virheettömään nahkaan ilmestyisi vaikka iso leikkausarpi. No, on niitäkin sittemmin siunaantunut ja omakseni olen ne ottanut. Vatsa muutti aikoinaan pysyvästi ilmettään, kun ylimäräinen kohtu ja toinen munatorvi jouduttiin poistamaan avoleikkauksessa. Monta vuotta se arpi mulkoili minua peilistä ja muistutti itsestään päivittäin kiristämällä ja kutiamalla ja luulin, ettei se koskaan jättäisi minua rauhaan. Nykyään en muista enää koko asiaa.

Nuo polvien jäljet mä muistan kyllä tälleen kesäaikaan ihan joka kerta, kun pukeudun hameisiin tai shortseihin. Vaikkei ne ole mitenkään iso juttu, niin itseä ne aina jaksaa vähän ärsyttää. Ehkäpä siksi, että mä olin aina pitänyt kinttuja kroppani parhaana osana, niin olisi ne mielellään nätteinä pitänyt vähän pidempäänkin. Mutta, koitan aina ajatella, että jos yhdet arpiset polvet on mun suurin ulkonäkökriisini aihe, niin eipä oo kovin kummoset murheet mulla.

Jos nyt koittais vaikka vähän hämätä noita kalkkunakoipia arpineen hieman nätimmäksi levittelemällä niihin jotain kevyesti päivettävää ennen kuin seuraavan kerran päättää esiintyä lyhyttäkin lyhyemmissä lahkeissa. Mutta tuskinpa muistan. Näillä koivilla mennään tämäkin kesä!