27.05.2014 Mitä löytyy mekon alta? No seksintappajat tietenkin!
Joillekin tää voi olla nyt vähän too much information, mutta sen verran moni on viime aikoina kysellyt sekä olkaimettomista liiveistä, että noista mun kesämekkojen alla käyttämistä megapantseista, että päätin heittää mekon nurkkaan ja kuvata mitä alta löytyy.
Tältä siis näyttää mun seksintappaja catsuit kesämekkojen alla. 😀 Liivit toki aina valittu kunkin yläosan tarpeisiin sopivaksi, mutta esim. aiemmin nähdyn punaisen leo-maksimekon alla näytti tältä.
Liivit ovat merkkiä Fantasie ja mulla on noita kahdet vähän eri kokoiset. Kuvista päätellen tässä on nyt päällä ne pienemmät, joten ihan ei ole täydellisen istuvat, mutta koska pysyvät edelleen hyvin päällä eivätkä vaatteiden alta näytä mitenkään huonolta (ei siis aiheuta tuplatissiä hieman pienestä kupistaan huolimatta), niin on nämä pienemmätkin versiot edelleen käytössä isompi kuppisten rinnalla. Noissa liiveissä tulee mukana muunnelltavat olkaimetkin, mutta itse olen ne todennut ihan turhiksi. Jos ei tavallisin olkaimin varustetut liivit jonkin vaatteen alle sovi, niin sitten käytän näitä ilman olkaimia.
Hyvin pysyvät päällä olkaimettomatkin liivit myös isorintaisella, kun ympärys on oikean kokoinen eli tarpeeksi tiukka. Itsehän esimerkiksi käytän rintsikoissa mallista ja merkistä riippuen joko ympärysmittaa 80 tai 85, siitäkin huolimatta, että mittaustulos rintojen alta on yli 90 cm. Läski antaa periksi, samoin liivit joustavat, joten 90 kokoisella ympäryksellä varustetut liivit olisivat päälläni ihan yhtä tyhjän kanssa, eivätkä tukisi tippaakaan. Ei siis todellakaan kannata sokeasti luottaa siihen mittanauhan antamaan tulokseen, vaan kokeilla rohkeasti pienempiä ympäryksiä.
Jalassa, (vai pitäisikö sanoa torsossa :D) mulla puolestaan on mun kesän yksi tärkeimmistä vaatekappaleista eli lahkeelliset superkorkeat seksintappajapöksyt. Kuten jo joillekin kommenttiboksisa vastasin, niin suosikkiversioni megapantseista olen ostanut Anttilasta ja Tokmannista ja niiden merkki on Toppix, mutta jollain muullakin merkillä niitä on ihan samanmoisia mielestäni noissa liikkeissä kaupattu. Hinta on normisti 12,95 €, mutta alesta olen usein löytänyt mummiksia vitosella. Väreinä tarjolla mustan lisäksi nude.
Itse tykkään laittaa housujen yläreunan aina tuonne liivien alle, jolloin syntyy illuusio tuollaisesta haalarista. 😀 Moni on kysellyt, että eikö tuollaiset vermeet ole epämukavat ja tee oloa tukalaksi, mutta päinvastoin. Itselläni ainakin on helteellä paljon mukavampi olo, kun mekon alla tuollainen vatsan ja selänkin peittävä alusasu, joka imee kosteuden iholta itseensä. Vatsa ei hylly valtoimenaan minkään matalavyötäröisten pikkareiden päällä, reidet eivät nihkeile hikisinä toisiinsa tarttuen, eikä selkää pitkin valu mekon alla ällöttävä hikinoro. Mekot taikka puserot laskeutuvat nätimmin, kun eivät tarraile hikiseen ihoon ja keskivartalon siluettikin on astetta sulavampi kuin lanteille porautuvien matalampien alushousujen kanssa. Itselleni tää "catsuit" on siis ehdottomasti nimenomaan mukavuutta lisäävä asia.
Mietin hetken aikaa, että voiko sitä ihminen nyt tällaisia kuvia blogissaan julkaista, mutta tulin siihen tulokseen, että vähemmänhän mä tässä paljastan kuin uikkarikuvissa. Mutta kun ne on alusvaatteet.. voi kauheeta. Mustaa kangasta tynnyrivartaloni ympärillä.. 😀 No, jotta tää ei tuntuis liian paljastelulta onkin sitten eilen kuvailtu Jonnan kanssa bikinikuvia erästä blogikamppista varten. Joten jos et kestä nähdä lihavia ihmisiä uima-asuissa, niin kannattaa pysytellä pois blogista seuraavan viikon tai parin ajan, ettei vaan sun simät ala vuotaa verta.