Posted at 21:15h
in
Yleinen
by Veera Korhonen
-yhteistyössä LensWay–
Millaisella tolalla teillä oikein on aurinkolasi- ja silmälasiasiat? Katosiko lempparipokat jollain viime kesän terassireissulla ja uudet on vielä hankkimatta tai onko viime aikoina alkanut tuntumaan, että sanomalehdet ovat pienentäneet printtiään? Jos kyseiset asiat tuntuvat ajankohtaisilta, niin nyt olisi tarjolla tosi kiva kilpailu teitä varten!
Itselläni on muutamat eri silmälasit, sillä minulle on tärkeää, että ne sopivat kulloiseenkin pukeutumiseeni, mutta aurinkolaseissa minulla on kyllä yleensä tapana jumittua yksiin tai kaksiin laseihin. Ainakin yhdet lasit on aina oltava laadukkaat kunnon UV-suojalla varustetut lasit ja tyyliltään sellaiset, että ne käyvät oikeastaan asun kuin asun kanssa. Lisäksi eteisen laatikosta löytyy aina parit muutaman euron halpislasit jotka valitsen päähäni juurikin niille kesäiltoihin sijoittuville terassireissuille joilla lasien hukkaamisen riski on jostain kumman syystä hieman kohonnut. 😀 Pari kesää sitten hukkasin mystisesti yhdet Ray Banit ja siitä saakka on ollut yksien aurinkolasien kokoinen aukko omassa kokoelmassani.

Kuvat LensWayn sivuilla olevan ”sovita laseja”-toiminnon hedelmiä. Toiminto on tosi kätevä itselle sopivien mallien seulomiseen, mutta samalla myös ihan mahtavaa hupia! 😀 Ei muuta kuin omaa lärvikuvaa sinne latailemaan!
Vuodesta 2000 saakka toiminut ruotsalainen silmälasien, aurinkolasin ja piilolinssien nettikauppa LensWay on tänään, lauantaina, avannut ensimmäisen kivijalkaliikkeensä Suomeen, Helsingin Keskuskadulle. Suomen liike on samalla myös ensimmäinen uudistuneen konseptin ja visuaalisen ilmeen omaava Lensway-liike. Uuden liikkeen avajaisten kunniaksi sain mahdollisuuden arpoa teidän lukijoiden kesken melko messevän pokapaketin!

kuva: Lensway.fi fb-sivulta
Yksi onnellinen teistä voittaa itselleen Lenswayn Survival Kit -paketin, johon kuuluu kahdet aurinkolasit (1 premium-lasit ja 1 muut) ja 1 silmälasit omilla vahvuuksilla. Lisäksi voittaja saa kutsun 14.5. illalla pidettäviin LensWay-liikkeen VIP-avajaisiin, joista myöskin saattaa vielä tarttua yhdet aurinkolasit matkaan.
Mikäli tuollainen arvokas setti silmien hyvinvointia kiinnostaa, niin voit osallistua palkinnon arvontaan kertomalla millaiset olisivat sinun unelmiesi aurinkolasit tai silmälasit. Haaveiletko jonkun tietyn merkin laseista tai onko sinulla mielikuva jostain upeista luomuksista joita kukaan ei vielä ole edes älynnyt tehdä. Kerro siis minulle unelmiesi pokista, muista täyttää kommenttilomakkeesta myös kohdat nimimerkki ja sähköpostiosoite ja tee tämä kaikki maanantai-iltaan 12.5. klo 21 mennessä, niin olet mukana palkinnon arvonnassa.

Omat unelmieni aurinkolasit olisivat suuret, mutta silti sellaiset etteivät ne ottaisi kiinni mikki hiiri -poskipäihini. Niissä olisi myös jokin mekanismi, niin että jotain osaa voisi vaihdella sen mukaan minkä värinen fiilis itsellä olisi. Vaikeasti selitetty, mutta siis sellaiset lasit jotka olis aina oikean väriset! 😀
Tuolla juuri auenneesa LensWayn liikkeessä (Keskuskatu 10, Helsinki) vietetään muuten kaikille avoimia avajaisia nyt tulevana maanantaina klo 14-18 ja liikkeessä on tuolloin melko huikeita tarjouksia, kuten 50% alennus kaikista silmälaseista. Lisää tietoa avajaisista löytyy LensWayn FB-sivuilta!
Jos siis parit aurinkolasit + yhdet silmälasit olisivat tervetullut setti juuri sinulle, niin osallistu arvontaan!
EDIT: KILPAILUAIKA ON PÄÄTTYNYT! KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE. VOITTAJAAN ON OTETTU YHTEYTTÄ SÄHKÖPOSTILLA.