”Huonokuntoisuus on yleinen oire. Heikko fyysinen suorituskyky ilmenee rasitustilanteessa hengästymisenä tai uupumisena. Yleisin syy huonoon fyysiseen kuntoon on yksinkertaisesti liikunnan puute sekä tähän mahdollisesti liittyvä ylipaino (vastaan: syyllinen) tai tupakointi (vastaan: syytön). Kun elimistön hapen tarve rasituksessa lisääntyy, harjoituksen puutteessa oleva verenkiertoelimistö ei jaksa kuljettaa lihaksille riittävästi happea.” –terveyskirjasto.fi

 

Kuvauskeikka + kaunis ilma + matkaa n. 6 km + polkupyörä = Ihanaa!

Lisätään yhtälöön ihan helvetillinen puuskittainen vastatuuli ja tulos olikin ihan totaalisen läkähtynyt ja lähes itkua pidätellyt ämmä, joka ehti miettiä aika todella monta kirosanaa tuon matkan aikana. Eihän se mulle nyt mikään yllätys ja uutinen ole, että mun aerobinen kunto on ihan olematon ja surkea, mutta mä en jotenkin edes muistanut miten hirveältä se tuntuu, kun joutuu huohottamaan ihan verenmaku keuhkoista suuhun nousten ja tuntuu, ettei kärsimys lopu koskaan. Ei auttanut kuulkaa mitkään motivoivat mietteet, vaan lopputulema oli ainoastaan, että ”tää on ihan hirveetä kidutusta!!!”.

Mutta, koska kyse oli hyötyliikunnasta, jonka tarkoituksena oli viedä minut pisteestä A pisteeseen B tiettyyn kellonaikaan mennessä, ei ollut mahdollisuutta luovuttaa. En voinut pysähtyä, en kääntyä takaisin. Huvin vuoksi lenkkeillessä tai pyöräillessähän ei mikään muu kuin oma tahtotila (joka on siis arvatenkin heikko) ole esteenä keskeyttämiselle tai myötätuuleen kääntymiselle heti kun alkaa korpeamiskäyrä nakuttaa sietämättömiä lukemia.

Olen järjettömän mukavuudenhaluinen ihminen. Sänky, pehmeä peitto ja kirja houkuttelevat minua kymmenen kertaa enemmän kuin keuhkoja repivä pyörälenkki vastatuulessa. Olen nyt alkuvuoden aikana ehkä onnistunut ujuttamaan elämääni liikuntaa ihan kohtuullisesti aiempaan verrattuna, mutta kyllä sitä liikuntaakin leimaa lähinnä mukavuus. Olen tykännyt lajeista, joissa en oikeastaan huomaa urheilevani.

Painonnostossa ja uinnissa olen aloittelijana siinä vaiheessa, että kaikki ajatukset menevät tekniikkaan, eikä hengästymistä ja voimien puuttumisesta ehdi juurikaan ärsyyntymään. Mutta heti, jos pitäisi tehdä jotakin ns. monotonista, niin en ehdi muuta kuin huomaamaan keuhkojeni tilavuuden loppumisen ja sen, että reisilihasteni epätoivoisen tärinän. Ja sitten ei ookaan enää yhtään kivaa ja tekee heti mieli päästä takas kotiin peiton alle.

Aloinkin nyt sitten miettimään, että entä jos se kunto ei kohoakaan yhtään jos on kivaa. Jos juju onkin siinä, että kehittääkseen vaikkapa aerobista kuntoaan, niin kuuluis olla vähän tylsää ja raivostuttavaa ja vasta kun itku pyrkii silmäkulmaan, niin hapenottokyky kasvaa. Se on tämä luterilainen kärsimyksen kautta glooriaan ajatus. Ei kipuu, ei hyötyy jne.

Onko se niin? Onko tällaisen rapakuntoisen ok ihan vaan hakea sitä liikunnan iloa? Vai kuuluisko sitä väkisin repiä tippa linssissä vitutuksen  vallassa, jotta vois olla varma, että siitä on jotain hyötyä?

Siitä pyöräilymatkasta vielä. Kotimatka sujui sitten tietenkin leppoisammin myötätuulen tehdessä polkemisesta kepeää. Mutta kyllä minä sitten kotiin päästyäni mietin, että kyllä se kärsimys oli minulle varmasti kuitenkin vain hyvästä. Mutta en mä silti nyt lähtis samanlaiselle rundille, vaan paljon mieluummin meen vaan rauhalliselle kävelylle. Mut onks siitä mitään hyötyy???? 😀

 


Indiedays Blog Awardseissa tuli luvattua ihan naamatusten muutamille bloggaajakollegoille, että teen ohjeen noissa kemuissa päässäni nähtyyn huiviviritykseen ja olen näitä turbaanivideoita lupaillut usein teillekin, joten vihdoin sain itseäni niskasta ja huivista kiinni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä siis höpinän vuoksi hieman pitkäksi venähtänyt (n. 5 min) video, jolla selviää miten hurjan helposti kuvassa oleva turbaani oikein syntyy.

Videon myötä terkkuja Rillalle, Karlalle ja Kertulle! Olis kiva nähdä teidän blogeissa kuvat omista turbaanikokeiluistanne mikäli mun videosta on apua! 🙂


Turbaanivideo kaipaa vielä hieman editointia, monen muun postauksen kuvat vielä valitsematta ja jostain luonnoksissa odottavista aiheista ei vaan just nyt irtoa. Silti tekee kuitenkin mieli blogata jotakin, joten tässä muutamia random-poimintoja viime päiviltä.

Ekassa kollaasissa muutamia uusia juttuja.

insta1

Sain Adidakselta monen muunkin bloggaajan jalassa viime aikoina näkyneet ZX Flux-lenkkarit upealla salamaprintillä. Korkkasin kengät tänään ja ekan päivän perusteella voin jo todeta, että hiton ihanat jalassa! Ja hiton makeen näköisetkin vielä.

Viime aikoina saaduista tuotteista toinen välittömästi hyväksi havaittu on ollut Biozellin lähiaikoina kauppoihin saapuva suolasuihke. Puhdas ja liukas tukka on mulle ihan kauhistus ja siihen on aina saatava heti jollain aineella rakennetta ja karheutta ja siihen tämä myös volyymia antava suolasuihke on osoittautunut loistavaksi. Hakkaa monta kalliimpaa kokeilemaani vastaavaa tuotetta.

Itse hankittuja uutuuksia puolestaan edustaa uusi Elinchromen akkuvalosetti. Ensi viikolla pitäisi vielä saapua jalustat sun muuta tarvittavaa roipetta. Nyt pystyy taas tekemään monipuolisemmin kuvauskeikkoja.

Parasta uutta tällä viikolla kuitenkin edusti työsoppari! Kyseessä ei ole mikään kokoaikainen työ, vaan toimin toukokuusta alkaen tarvittaessa työhön kutsuttavana kuvaajana maakuntalehdessämme. Työpäiviä merkittiin kalenteriin kesäksi jo sen verran, että nyt uskaltaa henkäistä helpotuksesta, sillä perustoimeentulo on nyt ainakin syksyyn saakka turvattu. Tilanne on nyt oikeastaan loistava: töitä ja tuloa on riittävästi jotta pysyy katto pään päällä ja voita leivällä, mutta lisäksi minulla on myös paljon vapaa-aikaa jota käyttää juuri niin kuin huvittaa.

insta2

Pääsiäisviikonlopun tunnelmiin on kuulunut mm. eilen yhdessä kokkailtu lempeän tulinen kana-kookoskeitto, joka on yksi kotiruokalemppareistani.

Pitkäperjantain iltaan mahtui myös leffaelämys, kun kävimme katsomassa 3D-version Aronofskyn mahtipontisesta ja koskettavasta elokuvasta Noah. En olekaan ennen tajunnut kuinka karismaattinen mies Russell Crowe oikein on!

Tänään oli pakko pyytää murua ikuistamaan päivän rätit, kun oli taas vaihteeksi niin pirteän keväistä ja mielikuvituksellista päällä. 😀 Mammafarkut, ikivanha nukkainen neule, nahkarotsi, lenkkarit ja musta nahkainen ostoskassi. I’m so stylish!

Onneksi kotoa löytyy kuitenkin pieni pilkahdus väriä. Nappasin torstaina kaupasta neljä nippua tulppaaneja ja ripottelin niitä useampaan maljakkoon. Tänään aamulla vasta huomasin kuinka keittiöön valitsemani tulppaanit sopivat loistavasti yhteen värikkään Lenny Kravitz -julisteeni kanssa. Voisi jopa kuvitella harkituksi teoksi, mutta en mä nyt sentään mikään sisustaja ole.

Huomenna luvassa rutkasti kokkailua Tommin kanssa. Kutsuttiin anoppi miehensä kanssa syömään ja ruokalistalla on mm. kampasimpukoita ja lammasta jonka valmistus kestää 5-6 tuntia. Minä puolestaan lupasin huolehtia jälkiruoasta. Kokeilussa on itselle ihan uusi ohje, joten saa nähdä miten käy.

Ihanan rento viikonloppu siis menossa. Aurinko paistaa ja elämä hymyilee! 🙂