15.10.2018

Posted at 22:26h in Yleinen by
0 Likes

 

En ole ollut viime aikoina normaalia laiskempi blogin päivittäjä siksi, että olisin luopumassa blogista tai, ettei minulla olisi mielessä montakin asiaa josta haluaisin kirjoittaa. Mutta päässä on pyörinyt Elämä. Todellakin isolla kirjaimella.

Kun iso pyörä oikein huolella pyörii, on hankala keskittyä mihinkään muuhun kuin aivan pakolliseen. Sitä aivan pakollista on ollut viime kuukausina ne työt, jotka tuovat pääasiassa leivän pöytään. 

Aika on mennyt viime kuukausina siis lähinnä töihin ja sen ulkopuolella oman sisuksen kaiveluun. Niin herkullisia aiheita kuin tuolta pääkopan perältä irtoaisikin, niin niistä asioista kirjoittamiselle on kuitenkin oma aikansa vasta myöhemmin. Kun se aika tulee, niin mulla on sata asiaa joista haluan täällä blogissa taas kirjoittaa. 

Mutta life is good. Olo on hurjan paljon paremmin kuin kesällä, kun tuli uitua pelottavan syvissä ja mustissa vesissä. 

farkut – Ellos / kashmirneule – H&M / nilkkurit – Vagabond / takki – kirppislöytö

Kuvissa yhden todella myrksyisän (siis ihan säätilasta puhun, en pääni sisällöstä :D) työpäivän ankean värinen asu. Elloksen pillifarkut ja Zadaasta edullisesti löydetyt Vagabondin kiiltonahkanilkkurit ovat olleet tämän syksyn parhaita hankintoja ainakin jos käyttöajalla mittaa. Ne etsiytyvät päälle niinä päivinä, kun pukeutumista ei jaksa juurikaan miettiä. Eli kiireisinä ja aikaisin alkavina työpäivinä siis todella usein. 

Tän postauksen ydin oli siis sanoa, että pysykää edelleen kyydissä vaikka blogin konduktööri on ollut vähän hiljainen. Olen palaamassa melko pian. 

Uutta postausta luvassa itse asiassa jo huomenna, kun pistän pystyyn arvonnan, jossa jaetaan lippuja tulevan viikonlopun I Love Me -messuille. Pysy siis kuulolla, jos liput syksyn kivoimmille messuille kiinnostaa!


10.10.2018

Posted at 14:04h in Yleinen by
0 Likes

Mielenterveyskuntoutuja. Onpa kyllä jotenkin ankea sanahirviö. Mutta sellainen minäkin kuitenkin olen. Ihminen, jolla on ollut mielenterveysongelmia ja on kuntoutumassa niistä (taas vaihteeksi).

Etenkin julkisuudessa nostetaan usein esille tarinoita ihmisistä, jotka ovat jossain vaiheessa elämäänsä kärsineet mielenterveysongelmista, esimerkiksi masennuksesta, ja sen jälkeen Fenix-linnun lailla nousseet tuhkasta ja selättäneet sairautensa. Parantuneensa. On syöty pahimman hetken aikaa lääkkeitä ja käyty ehkä terapiassa. Sairauden ja siitä parantumisen myötä elämään on tullut ihan uusi asenne ja voimavarat. Mieli on jälleen terve.

Se on hienoa. Olen vilpittömästi iloinen joka ikisen ihmisen puolesta, joka on parantunut masennuksesta. Ja mitä suoraviivaisemmin ja nopeammin sen prosessin on onnistunut läpikäymään, niin sitä parempi. En toivo sitä mustaa pohjalleen väkivaltaisesti imevää kuoppaa kenellekään. 

Nuo parantumistarinat ovat kuitenkin hyvin samanlaisia mediassa usein nähtyjen laihdutustarinoiden kanssa. Kertomisen arvoista on vain sankarillinen onnistuminen. Entisen huonon ja sairaan minän ja ongelmien jääminen menneisyyteen. ”Ja vihdoin kaikki on hyvin”, kuten Unelmahäissäkin tavataan sanoa. 

Itse toivoisin, että puhuttaisiin enemmän myös niistä tarinoista, joissa sieltä kuopan pohjalta koitetaan kiivetä ylös kerta toisensa jälkeen. Toki masennus voi iskeä elämässä ihan kertarysäyksenä vaikka jonkin raskaan elämäntilanteen yhteydessä ja se jää siihen yhteen kertaan.

Mutta paljon on myös meitä, joiden olkapäälle musta korppi ilmestyy kerta toisensa jälkeen. Kutsumatta ja yllättäen se lehahtaa takavasemmalta ja lyöttäytyy matkaan vaikka olit jo luullut sen menneen. Mitä useammin tuttu kuokkavieras saapuu, sitä vähemmäksi käy usko siihen, että masennuksesta pääsisi koskaan lopullisesti eroon.

Ja ei kaikki meistä pääsekään. Masennus voi olla toistuvaa ja se voi myös kroonistua. Silloin ei ole sankarillisia parantumistarinoita kerrottavana. Käytettävissä ei ole ehkä edes sairastamiseen usein liitetty verbi ’taistella’. On mieli, jonka terveyden kanssa joutuu tasapainoilemaan kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Joskus on helpompia jaksoja ja elämässä värejä. Toisinaan tunnelin päässä ei tunnu pilkahtavan valoa. 

Mutta sekin on elämää. Ja siihen elämään mahtuu myös onnistumisia ja oman elämän sankaruutta. Mielenterveys ei ole kenelläkään staattisen varma ja pysyvä asia, kuten ei fyysinen terveyskään. Toiset pysyvät paremmin terveinä, toisiin iskee sairaus ja useampikin. Joku paranee, toinen elää oireilun kanssa koko elämänsä.

Kuulostaa ehkä surulliselta. Mutta sitä se on, että aina sairaudet eivät ole voitettavissa ja selätettävissä. Joskus niiden kanssa on vain opittava elämään. Mutta se ei tarkoita, että kannattaisi luovuttaa. Vaikka masennus on itsellenikin toistuva seuralainen, niin tiedän yleensä kaiken mustan keskelläkin kokemukseni ansiosta, että välillä on myös helpompien aikojen vuoro.

Olitpa sitten ensikertalainen tai jo mielenterveysongelmien kanssa aiemmin paininut, niin muista aina, että pahan olon kanssa ei pidä jäädä yksin. Avaa suu, pyydä apua. Tai jos huomaat jonkun toisen voivan huonosti, kysy miten hän voi ja voisitko jotenkin auttaa.

Tänään 10.10. vietetään maailmanlaajuista mielenterveyspäivää. Tietoa mielenterveydestä ja ohjeita avun hakemiseen löydät mm. Mielenterveysseuran sivuilta.

Ps. Oma terapiani jatkuu. Samoin lääkitys. Venlafaxin 150 mg/pv on ystäväni.


08.10.2018

Posted at 20:22h in Yleinen by
0 Likes

-Kaupallinen yhteistyö, Olympus-

Minun tulisi ehdottomasti petrata yhdessä asiassa blogin asukuvien suhteen. Pitäisi muistaa useammin kuvata myös erilaisia yksityiskohtia! Yleensä, jos minua kuvaa joku kaveri, pyydän kyllä kuvaamaan erikseen vaikkapa kengät tai korvakorut, mutta itsekseni jalustan kanssa puuhaillessa se tahtoo helposti jäädä. 

Vaikka asun osat näkyvätkin ihan hyvin myös tällaisissa kokokuvissa tai korvikset vaikka kasvolähiksissä, niin erilaisia kuvia sekoittamalla kokonaisuudesta saa ehdottomasti sekä visuaalisemman että kertovamman.

Olipa kyse sitten asupostauksesta tai vaikka lomakuvista kootusta kuvakirjasta, pysyy katsojan mielenkiinto ja kuvasarjan jännite paremmin yllä, kun mukana on kaikenlaisia ruutuja aina laajoista yleiskuvista pieniin yksityiskohtiin. Jos miljöö on kiinnostava, saa se henkilökuvissakin ihan reilusti näkyä.

Ota siis reissussa sen perinteisen maisemakuvan rinnalle lähikuva vaikka viereisen puun kauniista lehdestä ja täydennä ravintolassa napatun annoskuvan tarinaa ikuistamalla myös ympäröivää miljöötä. Kaverin juhla-asua ikuistaessa nappaa kuva myös upeista kengistä tai mielenkiintoisesta korusta.

Vaikka aina sanotaankin jo yhden kuvan kertovan enemmän kuin tuhat sanaa, niin muutaman tarkoin valitun ja toisiaan täydentävän otoksen avulla sitä kertookin sitten jo melkoisen stoorin.

Samalla kannattaa kuitenkin muistaa etenkin kirjoittajille tuttu ohje ’kill your darlings’ ja uskaltaa myös karsia kuvia reippaalla kädellä, jos ne eivät tuo kokonaisuuteen mitään uutta. Kuvia katsoessa uupuu ja tylsistyy helposti, jos vaihtelua ei ole riittävästi ja samanmoiset kuvat seuraavat toisiaan. (Kaikki meistä on joskus katsonut jonkun tuttavan tuskastuttavan pitkäveteisiä loma-albumeja… :D)

Voidakseen kuvata monipuolisesti, ei kameralaukussa tarvitse kuljettaa hirmuista määrää erilaisia objektiiveja. Jo parilla oikein valitulla ja toisiaan täydentävällä linssillä saa käyttöönsä jo paljon ilmaisuvoimaa. 

Töitä tehdessä mun laukusta löytyy toki hieman enemmän tavaraa, mutta vaikkapa lomamatkoilla tai juurikin blogikuvia kuvatessa, mukanani on yleensä juurikin se pari objektiivia. Toinen polttoväliltään laajakulmaisempi (esimerkiksi 17 mm) ja toinen taas jokin muotokuviin sopiva lasi (tilanteesta ja fiiliksestä riippuen vaikka 30 tai 45 mm).

Pienikokoisten Olympus-kamojen ollessa kyseessä, mahtuu mun PEN E-PL9 ja pari objektiivia näppärästi hyvin pieniinkin laukkuihin. Tyylistä ei siis tarvitse tinkiä heittämällä selkään jotain tylsän näköistä kamerareppua!

Minulta kysellään usein, että mikä objektiivi kannattaisi hankkia kittilinssin (14-42 mm) lisäksi, kun kuvaamisen nälkä kasvaa. Asiaan ei toki ole yhtä oikeaa vastausta, vaan se riippuu sitä mitä itse kukakin enimmäkseen kuvaa. Nyt on kuitenkin menossa kiva kampanja, missä PEN E-PL9:n kanssa saa kaupan päälle 30 mm 1:3.5 makro -objektiivin (arvo 279 €).

Vaikka ’makro’ linssin nimessä tarkoittaakin sitä, että kyseisellä objektiivilla voi kuvata pieniä kohteita hyvinkin läheltä, niin tuo sama linssi sopii loistavasti myös muotokuviin. Yhdellä ja samalla objektiivilla kuvaa siis yhtälailla korujen pikkuruisia yksityiskohtia kuin myös kauniisti piirtyviä henkilökuvia. 

Monipuolisuutta kuviin saa erilaisten rajauksien ja kuvakokojen lisäksi myös leikittelemällä syväterävyydellä. 30 mm objektiivilla saa jo kivasti epäterävää taustaa henkilökuviin. Tai niin kuin yllä, epäterävää henkilöä kamerakuvaan. 😀

Postauksen ensimmäinen kuva on otettu 14-42 mm f/3.5-5.6 kittiobjektiivilla ja kaikki muut 30 mm f/3.5 makrolla.

Jos kamerat ja valokuvaus kiinnostaa, niin lue myös aiemmat Olympus postaukset! Niistä löydät ohjeet mm. Olympuksen wifi-ominaisuuksien käyttöön, vinkkejä parempiin kuviin ja apua kameran valintaan.

 

-Kaupallinen yhteistyö, Olympus-