28.08.2018

Posted at 20:26h in Yleinen by
0 Likes

Tuntui tiiättekö tänään jotenkin niin ihanan tutulta ja omalta arjelta, kun bussi suuntasi aamulla kohti Helsinkiä. Vaikka kesän ajan Porissa pitänyt päivätyökin on tosi kivaa, niin on musta silti mahtavaa palata taas vaihtelevaan friikkuelämääni. On jännittävää, kun ei tiedä omaa ohjelmaansa kuin muutaman viikon eteenpäin. Koska vaan voi eteen tulla vaikka mitä mielenkiintoisia töitä!

Ja on ihanaa, kun pääsee taas näkemään Helsingissä asuvia rakkaita tyyppejä useammin. Olin nähnyt Iinaa viimeksi yli kaksi kuukautta sitten, joten kiljuin riemusta, kun tänään ehdittiin yhdessä lounaalle ja ottamaan asukuvat. Kampissa juuri ennen bussiin menoa törmäsin sattumalta vielä Jonnaan, jonka kanssa viriteltiin illallistreffejä ensi viikolle.

Mulla on ollut niin ikävä noita ystäviä, Helsinkiä ja sen ihania ravintoloita! Mä olen ihan varma, että syksystä on tulossa monin tavoin mennyttä kesää parempi. 

Multa kysyttiin tänään eräässä yhteydessä, että mistä mä haaveilen. Menin jotenkin ihan hämilleni. Kun tuntuu tosiaan, että en ole osannut pitkään aikaan haaveilla mistään. Tai ainakaan en osaa haaveitani sanoiksi pukea. Ne ovat enimmäkseen olotiloja ja tunteita.

Ehkä mä haaveilen vain siitä, että olisi hyvä olla. Ettei pelottaisi ja huolettaisi aina niin kovasti. Haaveilen siis varmaan lähinnä mun möykyn sulattamisesta, mutta se vastaus tuntui siinä kysymyksen tilanteessa vähän turhan vaikealta.

Päädyin sitten vastaamaan haaveilevani pienestä söpöstä saukonpoikasesta. Mikä on toki totta sekin, mutta ei ehkä niitä toteuttamiskelpoisia juttuja. 😀 Mutta tämä vastaus kumpuaa kaikista niistä kymmenistä saukkovideoista joita olen katsellut aina kun haluan nähdä jotain rauhoittavaa ja ilahduttavaa. Pitäisköhän keksiä jotain muitakin stressinhallintakeinoja? 

legginssit ja paita – Lindex / takki – Pola, Tokmanni / kengät – Vagabond

Mut mitä hittoo, olin ihan muina naisina isolla kirkolla legginseissä ja lyhyessä paidassa! Että missä se nyt sit meneekään legginssien ja housujen raja… Otapa siitä nyt selvää, mut nää Lindexin pökät joka tapauksessa tuntuu ihan sellaisilta, että on ihan oikeasti pukeissa eikä kalsareilla liikenteessä. Se raja menee siis varmaan enimmäkseen omassa fiiliksessä. 

Kuvien kuviollinen pusero on jo vanha, mutta leggarit löytyy Lindexiltä parhaillaan ja myös tuo Polan ohut vetskarijakku on hankittu Tokmannista ihan parin viikon sisään. Että jos joku kaipaa syysgarderobiinsa taas jotain mustaa, niin tässä pari vinkkiä.


27.08.2018

Posted at 19:41h in Yleinen by
0 Likes

-Kuvien paita saatu Junaroselta-

Kenelle sä haluat kelvata? Kenen silmissä toivot olevasi kaunis? Kuka on se, jonka hyväksyntää eniten kaipaat?

Jos toivot miellyttäväsi ympärillä olevia ihmisiä ja olevasi ihana kaikkien silmissä, niin aivan turha toive. Olitpa minkä kokoinen ja näköinen tahansa, niin aina löytyy niitä joiden mielestä olet jollain lailla vääränlainen, hyi ja yäk. Miksi siis edes pyrkiä aktiivisesti kenenkään muun kuin itsensä suosioon?

Pue siis päällesi just sitä mistä itse tykkäät, sanoipa sun kaveri, naapuri, mummo tai joku random tyyppi mitä tahansa. Sä et koskaan löydä säkkiä joka päällä saisit aplodit koko maailmalta. Jos tekee mieli rannalle, niin pue päällesi bikinit jos haluat. Tee se vaikka kuinka pelkäät jonkun katsovan pahasti. Katse ei tapa ja et oikeasti edes voi tietää mitä muut ajattelevat.

Ja jos joku siellä rantsussa pitääkin sua rumana, niin kysy itseltäsi, että ketä varten sä olet ja hengität. Itsees vai sitä tyyppiä, jonka silmää sä et satu miellyttämään?

Me ollaan kaikki rumia ja kauniita riippuen siitä keneltä sattuu kysymään. 

Mulle kehopositiivisuus ja ylipäätään suht hyvä itsetunto ulkoisen olemukseni suhteen on sitä, että mä en ajattele ja toivo, että mun pitäis jotenkin miellyttää kaikkien tapaamieni ihmisten silmää. Mietin vain, että mun on tärkeää suhtautua itse itseeni positiivisella vireellä haukkumisen ja mitätöimisen sijaan. 

Mutta vaikka ei välttämättä minkäänlaista kehopositiivisuutta tunnistaisikaan itsestään ja näkis muissakin ihmisissä koko ajan vaan virheitä, niin ihan peruskäytöstapoihin voitaisiin koittaa omaksua kuitenkin kehorauha. Että tuijoteltais kaikki enempi sitä omaa napaamme sen sijaan, että keskityttäis kertomaan muille miten vääränlaisia ne oikein on. 

Kukaan ei ole velvollinen täyttämään toisten ihmisten kauneusihanteita. Mutta kaikkien meidän olis hyvä tulla itsemme kanssa toimeen. Itsestään kun ei pääse hetkeksikään eroon. 

(Ja ei, edelleenkään kehopositiivisuus ei ole kannustamista lihavuuteen tai ”läskien ihannoimista”, jos joku nyt edelleen on (aika moni tuntuu olevan) siinä käsittämättömässä harhaluulossa.)

 


26.08.2018

Posted at 20:42h in Yleinen by
0 Likes

(Kuvan kanat eivät liity postaukseen millään tavalla)

Mitä mulle kuuluu? Ihan itseänikin varten ajattelin tällaisen kysymyksen tänään esittää. On sellainen olo kuin pitäisi tässä kesän vedellessä viimeisiään hieman kerätä mietteitään, että kuka, mitä, häh?

Töiden suhteen tilanne on se, että tuleva viikko on viimeinen kesäduuniviikko Satakunnan Kansassa. Ja sekin jo repaleinen sellainen, sillä blogihommat vievät mua Helsinkiin parinakin päivänä. 

Tämän kesäpestin jälkeen olisi toki mukava vetää vaikka edes viikko happea ennen kuin hyökkää taas täysiaikaisesti sekalaiseen yrittäjäelämäänsä, mutta ei tule tapahtumaan. Syyskuun pari eka viikkoa on jo buukattu kivalle projektille, jonka myötä saan kierrellä pitkin Suomea. Turku, Helsinki, Lahti, Kuopio, Oulu, Tampere -rundi luvassa. Kerron myöhemmin lisää mitä luvassa, ehkä näen teitä lukijoitakin!

Muuten työrintamalla ei ole kalenteri vielä ihan hirveän pitkälle täynnä, mutta toisin kuin aiempina kesinä mulla ei tällä kertaa ole asiasta lainkaan huolta. Kyllä niitä keikkoja taas alkaa putoilemaan. Tarjouksia on sisällä ja lisää pitäisi kirjoittaa. Eikä pieni lomailukaan tosiaan olisi pahitteeksi.

Kuukauden päästä tulee ensimmäinen vuosi oikeana yrittäjänä täyteen ja olen saanut ilokseni huomata sen menneen huomattavasti paremmin kuin uskalsin aluksi ennustaa. Toteutunut liikevaihtoni on yli 40 % enemmän kuin alkuperäiset arvioni. Hyvä minä!

Entäs masennushommat? Jos parin kuukauden takaiseen oloon verrataan, niin ero on huima. Lääkeannoksen nosto teki tehtävänsä ja pahin musta pyörre sekä itsetuhoiset ajatukset alkoivat onneksi helpottaa jo muutamassa viikossa.

Nyt tilanne on se, että koen perus toimintakyvyn olevan ihan ok, joten pystyn tekemään töitä ja pitämään yllä arjen rutiineja suht hyvin. Terapiassa käynti jatkuu ja myllään mielessäni sitä painavia asioita ja yritän päästä kärrylle mitä elämältäni toivoisin. Eli tässä kohtaa lääkitykselle iso kiitos. Sen avulla pysyn arjessa kiinni.

Eikös syksyyn kuulu aina jonkin uuden alku? Harrastus, koulu, elämäntaparemontti, luottamustehtävä tai mitä vaan. Minä valitsin opiskelut ja mulla alkaa viikon päästä maanantaina Raumalla pukeutumisneuvojan opinnot!

Vähän oli nyt sellianen yllättävä siirto itsellenikin, siitäkin huolimatta, että olin jo aiemminkin noita koulutuksia googletellut. Nyt kuitenkin täytin vähän ohimennen hakemuksen ihan vasta jokunen viikko sitten ja kutsu opintoihin tulikin sitten jo ihan muutamassa päivässä. Maanantait pitäisi siis seuraavan lukuvuoden ajan pyhittää Rauman reissuille. 

Uskoisin, että opiskelut tarjoavat aiheita myös tänne blogiin. Joten niistä varmasti lisää jahka saan homman käyntiin!

Tällä hetkellä päällimmäisenä ajatuksena on vaan, että nyt pitäisi jotenkin vaan selviytyä seuraavat todella kiireiset kolme viikkoa. Ehkä sen jälkeen voisi varovasti miettiä jotain harrastushommia tai vaikka sosiaalista elämää. Mut nyt vaan raivoselviytymismoodi päälle ja töitä öitä myöden, niin kyllä tää taas tästä. 

Mitäs teidän syksyyn?