No niin, nyt on sitten yksi uusi liikuntamuoto testattu. Raahasin nimittäin itseni tänä aamuna spinningiin!

Hieman siihen kyllä  tarvittiinTarun (henk.koht. valmentaja) rohkaisua ja kannustusta. Mutta menin. Enkä kuollut tai edes vihannut.

Mua mennessä ihan oikeasti jännitti, että miten kunto kestää, mutta tein välillä hieman rauhallisemmin ja vinkuvaa hengitystäni kuunnellen. Nyt kun tiedän meiningin, niin ensi kerralla uskallan rutistaa itsestäni vähän enemmän tehoja.

Kokonaisuutenahan se homma tuntui kyllä melko hoopolta. Ruotsinlaivan yökerhon tyyliin valaistu sali jossa yksi joikaa lavalla mikrofoniin. Hiki haisee, poppi soi ja viimeisenä hitaana Hotel California.

Ainoat erot siihen Viking Linen discoon on se, että tyypit polkee pyörällä eikä joraa tanssilattialla, hörpyt otetaan vedestä eikä kossusta eikä kukaan vonkaa sua hyttiinsä.

Mutta kuten sanoin, niin tää ei varmaan jäänyt viimeiseksi kerraksi. Aina siellä laivalla kuitenkin on ihan hauskaa! 😀

Posted from WordPress for Windows Phone


 Hahaa! Mä kaupassa aina himoitsen kaikkia Hello Kitty tai muita sarjis eväslaatikoita jos sellaisia sattuu näköpiiriin. Mutta nyt on kuulkaa uudet eväidenkuljetustarvikkeet Tahtoo!-listalla. Tai no, sellainen boksi olis edelleen jees niiden eväiden kuljetukseen, näissä lunch bageissa vois sitten kuljettaa ihan vaan muuta arkista tai juhlavaa omaisuutta.

 Jil Sanderin miesten syys-talvi 2012 näytöksessä herrojen kädessä heilui useaankin otteeseen ruskeita Jil Sander -tekstillä varustettuja paperipusseja. Bisnesmiehille on selvästi kotona hääräävä pikkuvaimo pyöräyttänyt mukaan parit voileivät. (Jotka mies kantaa kiltisti työpaikalle paperipussissa ja hilpasee sitten bisneslounaalle johonkin kalliiseen ravintolaan 😀 )

Paperisten lunch bagien lisäksi catwalkilla näkyi myös saman mallisia yläosasta ruttuun rullattuja pussukoita nahkaisina.

Täytyy sanoa, että tuo paperipussikin näyttää tuolla tavoin kannettuna niin coolilta, että pitäneekö kaivella sellainen keittiön siivouskaapista. Mut siinä ei kyllä sitten valitettavasti lue, että Jill Sander.. heti kaikki huomaa, että kyseessä on halpa kopio! Tai siis ihan aito paperinen biojätepussi! 😀

Minähän en tokikaan ole niin ajan hermolla, että olisin noita pussukoita pistänyt merkille vielä tammikuussa heti näytösten jälkimainingeissa, vaan menin ennemminkin perse edellä puuhun ja bongasin mielestäni mahtavan näköisiä eväslaukkuja ekana Etsyn taianomaisista syövereistä.

Tuo vahatusta kankaasta tehty remmillä varustettu laukku on oikeasti kyllä niin rähjäisellä ja rennolla tavalla hieno, että joudun jo vakavasti harkitsemaan sen tilaamista. Tukkijätkän eväslaukun näköistä hienoutta myy Etsy-putiikki nimeltä Overlap.

Mokkanahkaista yksinkertaista lunch bagia löytyy paperipussinruskean lisäksi mm. punaisena ja mustana. Nämä laukut löytyvät Etsy-puodista nimeltä Homestead LeatherWorks.

Näistä Etsy-bongauksista sitten lähti se Googlettelu jonka tuloksena sitten nuo Jil Sanderin catwalk-kuvatkin löysin ja toki monta muutakin eväspaperipussien estetiikan tajunnutta veskavalmistajaa.

Ehkä kauneimman ja hienostuneimman version tarjoaa Marie Turnor, jonka pienessä The Snak -clutchissa yhdistyy ihanasti niin ruttuisen voileipäpussin fiilis kuin salonkikelpoisen linjakkaan iltalaukunkin ylväys.

Jos mukana pitää kuljettaa isommat eväät niin pienen snackin nielevän pussukan lisäksi tarjolla on myös isommat laukut nimeltä The Picnic ja The Dinner. Minun suhteeni yksinkertaisiin nahkaisiin pussukoihin ja laukkuihin varmasti jo tiedetään täällä, joten ei liene yllätys, että pidän näistä todella!

Ympäri internetiä noiden Jil Sanderin näytöskuvien arveltiin aiheuttavan yhden tulevan kauden suurimmista DIY-hiteistä ja täytyy sanoa, että ihailtavan monesta ulkomaisesta blogista jo löytyikin hienoja itsetehtyjä versiota nahkaisesta eväspussukasta. Yhden kauneimmista oli huristellut kasaan australialaisen Le Fanciulle blogin kirjoittaja Trish. Kuvat kullanhohtoisesta lunch bagista ja ohjeet sen tekoon löydät TÄÄLTÄ.

Mitenkäs eväspussiestetiikka iskee teihin? Joko lähditte kaivamaan kaapista ruttuisia paperipusseja?

PS. Tuli muuten mieleen, että meidän imurin pölypussikin on ruskeaa paperia… josko siitä kehitettäis seuraava IT BAG? 😀


 Tämä päivä ei ole lähtenyt käyntiin ihan parhain mahdollisin tavoin. Heti aamusta nyrjäytin nilkkani taas kerran ja sitten oltiin studiossa tekemässä puhelinhaastattelua nauhalle tämän illan Sovituskoppia varten, niin ryssittiin jotain sihen malliin, että kaikki nauhoitettu katosi  ja jouduttiin tekemään koko haastis uudelleen. Graaah. Ja nyt kun mun pitäis lähteä polkemaan töihin, niin mulla on jostain syystä aivan karmea olo ja mahassa muljuaa. Mahtoikohan se suuttua jostain mitä söin äsken lounaalla? Ei kiva.

Mutta eilen oli onneksi edes astetta iloisempaa!

Vappubrunssia kävin murun kanssa nautiskelemassa aurinkoisilla väreillä piristetyssä mustassa perusasussa.

Mokkanahkaiset aurinkotossut täällä on jo aiemmin esiteltykin.

Kaulassa loistaa Mamman käsissä syntynyt Alina-huivin kevyempi kesäversio. Punainen talvihuivi on kashmiria ja tämä oranssi ihanan vilpoista silkkipellavaa (45/55). Tämä on ihan ehdoton tämän kesän suosikkihuivi niin värinsä mallinsa kuin tekijänsäkin vuoksi.

Oranssia toistaa myös talvella neljällä eurolla kirppikseltä löytynyt mokkalaukku, joka on tämän oranssi-innostukseni myötä alkanut keikkua käsivarrellani todella ahkerasti. Kivan rento säkkimäinen malli yhdistettynä kaiken tarpeellisen nielevään kokoon tekee siitä loistavan arkiveskan.

Mutta ikävä puolihan noissa säkeissä on, että ihan kaikki tavarat on siellä pohjalla ja sieltä ei tosiaan löydä yhtikäs mitään ainakaan nopeasti. Aloin jo kiukuspäissäni lompakkoa taas kerran raivolla etsiessäni suunnittelemaan, että rupean kantamaan sitä sekä puhelinta, puhelinta ja kaikkea muuta tärkeää miesten tapaan taskuissani ja annan käsilaukun vain olla silmänilona ja koristeena käsivarrella. 😀

Ja mitä tuohon päässä keikkuvaan tylliseen rusettihärpäkkeeseen tulee, niin aivan kuten eilen veikkasin, niin se ei jäänyt vain vappuasusteeksi, vaan on päässäni tänäänkin. Vähän tyttömäisyyttä kehiin minunkin rönttöiseen arkityylini!

Mutta nyt on niistä vatsanväänteistä huolimatta lähdettävä polkaisemaan työpaikkaa kohti! Pitäkää peukkua ettei lennä laatta jonnekin tienpientareelle. (Tai no parempi se siellä on kuin puserolla….)

PS: Tänään Sovituskopissa haastattelussa Tukholman shoppailuasiantuntija Minttu! Me porilaiset kun päästään vihdoin lentämään täältä perähikiältä suoraan tuonne lahden toiselle puolelle, niin pitihän se ottaa selvää, että mihin siellä voisi rahansa tuhlata. Sovituskopin voit kuunnella tänään, keskiviikkona klo 18 Radio Eazy101:n nettisivuilta.