Mun tukka on jo melko monta viikkoa aiheuttanut oheisenkaltaisia epätoivon ilmeitä. Olis vissiin pitänyt soitella Maikulle jo aikoja sitten, mut en oo saanu vieläkään aikaiseksi. Pieniä elvytystoimenpiteitä tuli kuitenkin kokeiltua ihan omin käsin, kun viime viikolla pidettiin Emma-Kaisan kanssa tyttöjen tukanvärjäysiltamat.

Oma kiilloton tummanruskea lähtökohtani siis näkyi ekassa kuvassa ja tässä yllä puolestaan Emma-Kaisan punainen pehko jossa oli alkanut jo puskemaan hieman juurikasvua. Muutenhan nuo E:n karvat olivat jo varsin värikylläiset ennen operaatiotamme. Mutta oltiin siis joka tapauksessa molemmat jonkinmoisen tukkavärikylvyn tarpeessa.

Tukkakatastrofiin tarjosi apua kokeiltavaksi saamani Schwarzkopfin uudet, juuri kauppoihin tulleet Live Shake it up -kestovärit. Oltiin valittu kuuden saatavilla olevan sävyn joukosta molemmille punaista. Emma-Kaisalle väri numero 589, Red Berry Passion ja mulle 488 Cranberry Kick.

Värijauhe ja litku vaan kippoon ja sitten sheikkaamaan kuin baarimikko. Muutaman kymmenen kiivaan ravistuksen jälkeen tuloksena on koko kipollinen käyttövalmista värivaahtoa.  Tuon värijauheen kippoon kaatamisessa kannattaa olla tosi varovainen, sillä itse humpsautin sen sinne vähän liian reippaasti ja taisin saada jauhepölyä hieman henkeeni. Ei kiva tunne.

Tuossa värissä on muuten erityistä se, että siinä on huomattavasti normaalia tukkavärikatkua miellyttävämpi tuoksu. Purkin kylki lupailee, että Permanent vibrant foam colour with juicy fruity scent. Eihän sitä ammoniakin käryä mikään kokonaan peitä, mutta kyllä tuossa oli myös sellainen karkkimainen tuoksu kokonaisuutta pehmentämässä.

Emmis tuossa kuvassa näyttääkin suunnittelevan sheikkaamansa drinksun kumoamistakurkkuunsa, mutta sehän toki olisi ollut tuormioksi, joten päätettiin sitten kuitenkin nauttia tuotteet ulkoisesti. Nousihan se päähän sitäkin kautta kun oli kerran tukkaväristä kyse.

Emma-Kaisan kokemus oli, että vaahtokoostumus oli miellyttävä ja sitä oli helppo levittää hiuksiin käsin. Hiusrajat käytiin sitten vielä läpi sudin kanssa jotta saatiin varmasti kaikki pikkuhiuksetkin värikylpyyn.

Siinä missä E:n mielestä väri oli helppoa siistiä levittää, niin mun kohdalla taas tuo vaahto osoittautui todella sotkevaksi tavaraksi.  Tai siis mä oon ilmeisesti vaan melkoinen rähmäkäpälä. Mutta jotenkin mä onnistuin pudottelemaan sitä vaahtoa käsistäni vaikka minne.

Värin annostelukin oli itselläni jotenkin hukassa ja sen vuoksi vaahtoa valui pitkin korviani ja kaulaa. Onnistuin siis vaahdon avulla sotkemaan itseäni ja paikkoja melkoisesti. Eli itseni kaltaiselle rähmäkäpälälle sopii kyllä paremmin väri joka on sellaisessa purtilossa, että sitä voi tuutata siististi suoraan päähän. Mutta vakaampikätiset tyypit varmasti pärjää hienosti tämänkin töhnän kanssa.

Karvojen imiessä värin vaikutusta itseensä oli kätevästi aikaa ottaa urpoja kuvia, juoda punkkua ja lukea akkainlehtiä.

Ja tukanpesun jälkeen voi sitten yrittää ottaa itse kuvia uudesta tukastaa, kohteeseen kuitenkaan juuri osumatta.

Ei tuolloin värjäysiltana saatu aikaiseksi ottaa ”jälkeen”-kuvia, joten napattiin nämä kököt kuvat sitten eräänä huonona tukkapäivänä kun oltiin suuntaamassa studioon Sovitukoppia tekemään.

Näissä kuvissa näkyy kuitenkin kivasti se, miten hyvältä väri näyttää edelleen muutaman pesun jälkeen. Joidenkin kokeilemieni värien kanssa kun on tuntunut siltä, että väristä lähtee se paras terä heti ekaa kertaa pestessä. Tämä väri näyttäisi kuitenkin ainakin puolentoista viikon kokemuksella pysyvän varsin hienosti.

Omissa hiuksisani lopputulos oli selkeästi entistä tukkaa punaisempi ja väristä tuli mielestäni oikein kiva. Väri on siisti ja muilta osin tasainen, mutta vaaleammat raidat toki ottivat muita hiuksia vielä kipakamman värin.

Emma-Kaisa pelkäsi aluksi hieman sitä, että tulisiko hiuksista liian tummat, mutta lopputulos oli hiusten kuivuttua loppujenlopuksi kuitenkin mieleinen. E iloitsi erityisesti siitä, että väri otti todella hyvin kiinni myös hiusten tyveen ja tyvi värjäytyi oikeasti saman väriseksi muun tukan kanssa eikä jäänyt sellaista tympeää värirajaa.

Eli hienosti antoi väri vähän ensiapua katastrofikarvoillemme. Emma-Kaisa haki sitten tällä viikolla vähän lisätukkaa päähänsä ja taltutti sivumarsunsa taas siistiksi siiliksi, mutta itselläni kampaamoreissu on siis edlleen varaamatta. Voisin huomenna ottaaitseäni niskasta kiinni. Tai ennemminkin ehkä sieltä niskatukasta.

PS. Postauksen tukkavärit siis saatu Schwarzkopfilta


Nyt kun vihdoin muutaman kuukauden harjoittelun jälkeen olen oppinut pitämään silmälasejani jo melko tunnollisesti, olen tullut siihen tilanteeseen, että himoitsen lisää laseja. Tällä hetkellä kiinnostaisi eniten jotkut punaiset pokat. Yllätyksekseni myös violettiin vivahtavat kehykset näyttivät kasvoillani yllättävän hyvältä.

Tässä muutama pikainen kännykkäkuva äskeiseltä Specsavers-piipahdukselta. Jostain kumman syystä löysin kaikki suosikkini taas kerran kaupan kalleimmasta hintakategoriasta. 😀

 


Työkoneelta löytyi parin viikon takaiset asukuvat meidän studion avajaispäivältä, joten tuupataanpas ne tännekin.

 

Juhlittiin tosiaan uusien toimitilojemme avajaisia perjantaina 13. päivä ja käsky kävi, että kaikilla täytyy olla päällä jotain firman värien mukaista. Se tarkoitti minulle ja mun harjoittelijalle studiopuolen tunnusväriä pinkkiä, mainospuolen tyyppien sisällyttäessä asuunsa jotain limenvihreää.

Niin kovasti kuin olen joskus pinkistä pitänytkin, niin tällä kertaa kaapista ei löytynyt mitään passelia. Onneksi henkkamaukka pelasti jälleen ja juoksin hakemassa sieltä edellisenä iltana juuri ennen sulkemista pinkin perus t-paidan.

Aamulla olikin sitten lähtiessä ihan epätoivoa, kun pinkki ei tuntunut sopivan lainkaan yhteen minkään tämänhetkisten lempparivaatteideni kanssa. Päälle päätyikin sitten hieman vieraan tuntuinen kokonaisuus. Mutta ei voi mitään sillä mentiin.

Johtuneeko sitten juurikin vaatevalinnoista, että kuvassa naamalla loistaa oikein kunnon teennäinen jäykkishymy. Tai ehkä se johtuu vaan siitä, että farkut oli jotenkin mystisesti kutistuneet tuosta vyötärön kohdalta sitten edellisen käyttökerran.. Hups..mites se silleen. 😀

Tuo H&M:n keinonahkahihainen trikoorotsi on taas hyvä esimerkki siitä, että yritän aina välillä antaa mahdollisuuden jollekin kivan näköiselle vaatteelle, vaikkei materiaalit ihan miellyttäisikään. Rotsi oli alennuksessa tarjolla kymmenellä eurolla ja pähkäilin siinä sitten, että ”kai minä nyt siedän yhdet keinonahkahihat, kun tää on niin edullinenkin”.

No.. pitäis vaan suosiolla jättää noi muovit kauppaan vaikka kuinka halvalla saisi. Kyllä nimittäin siihen malliin hikoilin noissa elmukelmu hihoissa, että meinasi kuolema tulla. Yäks. Ois se kuitenkin kiva, että vaatteissa toimis jonkinmoinen ilmanvaihto. Mutta tulipa nyt sitten annettua kökkömatskulle mahdollisuus ja todettua se jälleen huonoksi ideaksi.

Eli melko monta asiaa oli asussa pielessä.. farkut ahdisti, pinkki väri ahdisti, rotsin kuumottavat hikilähmämuovihihat ahdistivat ja kokonaisuus nyt muutenkin on jotenkin huono. Mutta selvisin päivän hulinat silti hengissä.

Vaikka vaatteet eivät juuri fiilistä kohottaneetkaan, niin kekkeröinnin aihe puolestaan ilahdutti sitäkin enemmän. Ja tämä riemu onkin sitten onneksi pitkäikäistä. On nimittäin kuulkaa melko mukavaa tehdä töitä uudessa ihanassa studiossa! Tältä mun työpaikalla sitten näyttää. 🙂

Että ei muuta kuin tervetuloa kuvattavaksi! 🙂 vidastudio.fi