Minulla on vieläkin nostalgia-arvon vuoksi tallessa yksi teiniaikojen hakaneuloilla tuunattu lempipaita. Äidin Italiasta tuoma Calvin Kleinin mesh-paita sai etumukseensa hakaneulakoristelun joskus ysärin loppupuolella ja edelleen joka ikinen neula on juuri sillä sijoillaa, johon ne silloin onnistuin kauniisti asettelemaan. Paita mahtui viimeksi joskus kymmenen vuotta ja kaksikymmentä kiloa sitten, mutta en voi koskaan heittää sitä pois, sillä tuo paita on yksi niistä muutamasta vaatekappaleesta joihin ikimuistoisimmin kiteytyy nuoruusvuosieni tyyli.

Aina ei kuitenkaan pelkkä hillitty koristelu riittänyt, vaan piti tehdä muutakin. Enemmänkin noloudella kuin lämmöllä muistelen mm kaikkia niitä paitoja joista leikkasin kaikki saumat auki, jotta saatoin koota ne uudelleen hakaneuloilla. No, kyllä kai niitä timmin urheilijateinin kylkiä saattoi paljastellakin.. 😀

Tuon hakaneulojen edustaman henkilökohtaisen nostalgia-arvon ja edelleenkin minua miellyttävän estetiikan vuoksi en siis voinut kuin ihastella viime viikonloppuna Voicen muotiviikkoilla vastaan kävelleen ystävän asua.

Muodin huipulle -ohjelmasta tutuksi tulleen Jussin päällä oli hänen näyttävästi hopeisilla ja kultaisilla hakaneuloilla tuunaama liivi, joka todellakin pisti tämän metallinkiillon perään olevan harakan silmään. Miten voikin niinkin yksinkertainen ja arkinen asia kuin hakaneula olla oikein käytettynä niin äärimmäisen näyttävä ja kaunis elementti. Ennen tämän hetkistä olomuotoaan hakaneulaliivi on kuulema ollut takki, joka sekin ehti palvella Jussia monin eri tavoin koristeltuna. Voi kun itselläkin olisi edes pieni hitunen sellaista luovuutta, että osaisi loihtia oman vaatekaapin asukeille jatkoaikaa uusiksi tuunaamalla.

Jussillahan on nykyään oma vaatemerkki Olav design by Jussi Salminen jonka ensimmäistä mallistoa hän parhaillaan kiivaasti työstää. Pientä esimakua luomuksista voi käydä vilkaisemassa Olavin nettisivuilta tai Facebook-sivuilta joissa on molemmissa kuvia Thing for the Bling -blogin Teemun Elle Style Awards -asusta. Jussi muuten lupaili myös, että nettikauppa hänen sivuillaan aukeaisi joskus marras-joulukuun tienoilla. Itse ainakin jään melkoisella mielenkiinnolla odottamaan mitä mahtavaa sieltä oikein tulee löytymään.

 


Asukuva päivältä X. Kuka niitä erottaa? Maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai ja perjantain, kaikki lipuvat ohi samanlaisena massana. Nousen, käyn suihkussa, pesen hampaat, puen päälle, töitä, kotiin, ruokaa, koomailua, riisun, pesen hampaat ja menen nukkumaan. No ei se ehkä oikeasti ihan noin ankeasti aina mene, mutta nyt syksyllä on kyllä tuntunut, että monta viikkoa on vaan hurahtanut ohi samalla oravanpyörällä.

Ehkä tämä on sitä päälle pukannutta ikäkriisiä. Ohitse huomaamatta lipuvat päivät ovat alkaneet kauhistuttaa, sillä olen yhtäkkiä tajunnut, että ei se ole pelkästään päivä tai viikko joka voi mennä ohi huomaamatta ja harmaana. Niin voi käydä pahimmassa tapauksessa kuukaudelle tai jopa vuodelle.

On pakko alkaa oikein miettimään mihin viimeiset 10 vuotta ovat menneet.  Jossain sisällä tuntuu kuin olisin edelleen se 20 vuotias juuri opiskelut aloittanut tyttö, jolla on edessään avoinna koko maailma, mutta kun katson valokuva-albumista vanhoja kuvia, en ole varma kuka sieltä katsoo takaisin. Tai saati siitä kuka minua katsoo peilistä.

Jotta vuosikymmen ei tuntuisi niin valonnopeudella ohikiitäneeltä hetkeltä, täytyy muistuttaa itseä kaikesta siitä mitä niihin vuosiin on mahtunut ja kuinka paljon olen kokenut ja muuttunut. Olen muuttanut kotoa, eronnut, ihastunut moniin, rakastunut yhteen. Nukkunut tuhansia öitä lämpimässä kainalossa. Saanut uusia ystäviä, jäänyt ikävöimään joitakin vanhoja. Sairastunut ja parantunut. Laihtunut ja lihonut. Juhlinut satoja iltoja. Matkustanut kymmeniin kaupunkeihin, lentänyt tuhansia kilometrejä, kolkutellut pitkin raiteita tunnin jos toisenkin. Opiskellut pari tutkintoa ja aloittanut kolmannen. Hakenut töitä sieltä täältä ja tuolta ja päässyt töihin sinne tänne ja lähes tuonnekin. Ostanut aina uusia punaisia housuja vanhojen menetettyjen tilalle. Ja paljon paljon muuta.

Jos nyt vaan vedän henkeä, rauhoitun ja muistutan itseäni, että en tarvitse kymmentä vuotta ehtiäkseni paljon asioita. Ikimuistoisia asioita tapahtuu tunneissa, minuuteissa jopa sekunneissa. Ja mikä parasta niitä mukavia muistoja syntyy onneksi myös harmaan arjen keskellä, kun vain muistaa pitää aistit auki.

Mutta nyt on perjantai ja se tarkoittaa sitä, että edessä on taas muutama päivä aikaa seikkailuille. Pakkaan laukkuni ja hyppään aamulla jälleen bussiin. Luvassa vaihtuvia maisemia, muutama eri kaupunki, paljon naurua, jännittystä, keskittymistä, rakkaita ihmisiä ja kuka tietää mitä muuta.

 

Ihanaa viikonlppua ja paljon ikimuistoisia hetkiä kaikille!


Yllätyin muutama päivä sitten iloisesti, kun Malena lähetti minulle valokuvia kesäisistä Fashion TV:n kuvauksista. Jaksot pyörivät televisossa vasta nyt, mutta ensimmäiset kuvaukset olivat jo kesäkuussa. Mihinkähän kuukaudet ovat taas oikein hujahtaneet, kun muistan tälläkin viikolla näkyvän hius-jakson kuvaukset kuin eilisen päivän.

En silloin vielä voinut kertoa mistä oli kyse, mutta intoilin tuona kuvauspäivänä minulle taiotuista kampauksista jo tuoreeltaan. Nyt kun näin nämä Malenan ottamat kuvat, tajusin taas kuinka mahtavalta tuollainen ylös nostettu tötterötukka oikein näyttääkään.

Karvoja kääntelemässä oli ihanan iloinen ja uskomattoman taitava Tom Wennerstrandt johon ainakin minä ihastuin ihan täysillä niin tukkataikojensa kuin aurinkoisen persoonansakin vuoksi. Ennen kuin aloitimme kuvaamaan, olin itse yrittänyt epätoivoisesti sukia tukkaani johonkin ojennukseen, mutta sitten tuli Tom ja kysyyi minulta ja Jenniltä, että ”tarvitsetteko te tytöt hiuslakkaa?”. Mikä hienovarainen tapa sanoa, että tarttis tehdä jotain. 😀 Niinpa siis annoin harakanpesää muistuttavan karvakasani Tomin käsiin ja muutamassa minuutissa oli kuin uusi ihminen. Katsokaa vaikka!

Ihana tötterö! Miksi mä en osaa tehdä tuollaista itse silleen kätevästi käden käänteessä?

Ja mites nuo Tomin mahtavat surffikutrit? Valloittavat!

Meitsin perusilme. 😀

Samana päivänä kuvattu syksyn meikeistä kertova jakso nähtiin jo pari viikkoa sitten ja tuolla tötterötukalla kuvattu kampauksiin keskittyvä jakso puolestaan pyörii tällä viikolla. Mikäli se ei ole televisiosta osunut silmiisi, niin voit katsoa sen tästä alta. Ohjelmassa Tom näyttää mm. miten pitkätukka huijataan upeaksi polkkamittaiseksi kampaukseksi ja kertoo millainen jakauksen kuuluu olla tänä syksynä.

 

[iframe width=’420′ height=’250′ src=’http://blip.tv/play/hN4ngtfkfwA.html’ frameborder=’0′ scrolling=’no’]

 

Kannattaa käydä myös Fashion TV:n blogissa osallistumassa hiustuotteiden arvontaan. Torstain arvontaan ehtii osallistua puoleen yöhön saakka ja huomenna, perjantaina on luvassa vielä uusi arvonta.

Postauksen kuvista kiitos Malenalle!