Eka työpäivä lusittu. Selvisin hengissä. Itse asiassa ei se ollutkaan sitten läheskään niin kamalaa ja kaoottista kuin ennalta pelkäsin. Mun pomo oli nimittäin ollut tosi ihana ja käynyt mun sähköpostit läpi ja värikoodannut ne sen mukaan mitä toimenpiteitä mikäkin viesti vaatii. Ja ihanan monessa kohtaa oli vihreä pallukka, mikä tarkoitti, että kyseiseen viestiin oli jos vastattu eikä siis vaatinut enää minulta toimenpiteitä. Helpotti kyllä kovasti, kun vastassa ei ollut sekava inboksi vaan oli heti selkeät sävelet mitä pitää tehdä. Mä oon tainnut kertoa tän ennenkin, mut mulla on kyllä aika mahtava pomo. 🙂

Siihen ahdistukseen ei toki ole mitään lääkettä, että oon ihan varma etten osaa enää valokuvata lainkaan kolmen viikon tauon jälkeen. Kun eka kuvattava ylihuomenna tulee, niin mä varmaan vaan tuijottelen typeränä sitä isoa mustaa mötikkää ja kaikkia valoja ja mietin kuumeisesti, että mitä hittoa niillä kuuluu tehdä. Täytyy toivoa, että jostain sisältä ne hommat vaan taas kolmen viikon aivokuoleman jälkeen tulee.

Töissä viihdyin rennosti löllöhousuissa ja trikootopissa (joka muuten oli punaoranssi! se väri on ihan vienyt mut mennessään), mutta kun illalla lähdettiin murun kanssa pyörähtämään Jazz-kadulla, vedin jalkaan rakkaat Korfuni ja viime päivinä paljon päälläni viihtyneen midihameen.

hame/Lindex, neule/Marimekko, Ritva Falla, olkaimettomat liivit/Fantasie, kengät/Vagabond, korvikset/Gina Tricot

Voisi kuvitella, ettei minun vatsamakkaroillani kannattaisi paljoa pukeutua läpikuultaviin puseroihin, niin että alla on vain rintaliivit, mutta ei se minun mielestäni täysin tuhoontuomittu ajatus ole. Kun alaosa on riittävän korkea, pysyy jenkkakahvat paikoillaan ja silloin läpinäkyvä pusero paljastaa vain hieman palleanseutua eikä kokonaisuudesta tule ensimmäisenä mieleen pelastusrengasnäyttely.

Eli yksinkertaiset liivit tai toppi vaan alle ja riittävän korkeavyötäröinen alaosa, niin pieni ihon paljastelu toimii kivasti vaikka oma keskivartalo ei olisi pyykkilautaa edes nähnyt. Ainakin näin kokomustassa asussa tykkään tällaisesta pienimuotoisesta läpikuultavuudella leikittelystä sillä se keventää kokonaisuutta kummasti.

Kipiteltiin murun kanssa Jazz-kadulle tarkoituksenamme kuunnella Emma Salokoski Voicesin keikka, mutta todettiin jo muutaman biisin jälkeen sen olevan unettavan tylsää omaan makuumme ja poistuttiin paikalta yhden terassin kautta.

Syy tämän kuvan julkaisuun ei suinkaan ole muruni ylikasvaneen parran esittely, vaan minun lyhentynyt reuhkani. Tällä kertaa leikkauksen vaatimukset olivat ainoastaan käytännölliset. Halusin tukan vaan lyhyemmäksi ja eritoten niskan paljaaksi, jotta kesähelteet sujuisivat edes hieman miellyttävämmin. Leikkaus paljasti sivuilta ihanasti oman maantievärini + kaikki siellä piileskelevät harmaat. Maikun kalenteri oli viime perjantaina kuitenkin niin tiukka, että aikaa värjäykselle ei ollut ja aioinkin hoitaa homman heti viikonloppuna itse. Mutta tuolla se makaa edelleen Sokoksen muovipussissa se ostamani tummanruskea tukkaväri. 😀


Yhyyy!! Niisk, byääh!!! En kestä. Se on loppu nyt. Loma nimittäin. Huomenaamulla on edessä katkera ja karvas paluu arkeen. Olen potenut kammottavaa töihinpaluumasennusta jo useamman päivän. Onneksi elokuussa on sentään vielä hieman lomaa jäljellä.

Viimeiset lomapäivät ovat menneet lähinnä tehden ei mitään. Matkalaukutkin on vielä reissujen jäljiltä lopullisesti purkamatta. Tänään kuitenkin muistin yhden Sunny Beach -ostokseni ja kaivelin sen sekaisen kassini uumenista käyttöön.

Pehmeästä narusta ja hopeanvärisistä helmistä punotut sandaalit olivat muutaman korun ja kosmetiikkatuotteen lisäksi ainoa ostokseni Bulgarian reissusta. Ei nuo nyt ole mitkään maailman käytännöllisimmät sandaalit, mutta hurmasivat minut niin kovasti ulkonäöllään, että löin setelit tiskiin. Hintaa läpsyillä oli n. 15 €, joten ei ihan kauhean paha hinta yhdestä itselle ostetusta matkamuistosta.

Ryhditön olemus johtuu töihinpaluumasiksesta.

Tänään päälleni pukemaa Soaked In Luxuryn mekkoa ei olekaan aiemmin tainnut näkyä täällä blogissa. Ostin sen jo joskus talvella Porin torin liepeillä sijaitsevasta Muotiliike Bonitasta. Pistäydyin liikkeessä muuten vain katselemassa, kun myyjä huikkasi, että heille on juuri saapunut jotain ihan minun näköistäni. Mekkoja ei ollut ehditty edes purkaa laatikosta, vaan myyjä kipaisi hakemassa sen jostain takahuoneesta. Ja oikeassahan hän oli. Mustia valuvia linjoja. Tiesin jo ennen sovituskoppiin menoa, että joutunen poistumaan kassan kautta. Yritän joskus muistaa ottaa mekosta kuvia myös sivuilta ja takaa, sillä etuosan drapeeraukset eivät ole koltun ainoa kiva yksityiskohta.

Tällä kertaa mustaa asua pääsi värittämään ennen Wieniin lähtöä Aleksi 13:sta ostettu Ril’sin nahkainen clutch. Pienten värivirheiden vuoksi näitä veskoja myytiin pois puoleen hintaan, joten hintaa upean väriselle ja unelmanpehmeälle laukulle jäi 24,50 €. Ei lainkaan paha summa nahkalaukusta.

Vaikka katselin kaihoisasti laukkua myös hiekan värisenä, niin tuo kaunis punaoranssisävy vei kuitenkin kirkkaasti voiton, sillä kyseinen väri on ollut vaatekaapissani ehdoton tämän kesän hitti. Muutamia oransseja hankintoja onkin edelleen esittelemättä..

Tämän lennokkaampaan sisältöön en just nyt kykene. Mut jospa tää taas iloksi muuttuu, kun pääsen taas kiinni normaaliin työarkeen.


Olin tuossa joskus toukokuun lopulla viestintätoimisto Hill & Knowltonin yhdessä Adoben kanssa järjestämässä aamupäivän mittaisessa tilaisuudessa, jossa käsiteltiin videopostausten tekoa. Näyttelijä Jaakko Saariluoma kertoi hieman omia kokemuksiaan ja vinkkejään kameran edesä esiintymisestä, musiikkivideo-ohjaaja Mika Kurvinen antoi vinkkejä videoiden suunnitteluun ja Max Hagelstam Adobelta tutustutti meidät Premiere Elements -editointiohjelman saloihin. Tilaisuus oli ainakin itselleni todella antoisa ja aloinkin hieman pohtimaan josko voisin muuttaa omaa ”en varmasti tee videopostauksia” -linjaani.

Olen suhtautunut videopostauksiin melko nihkeästi ehkä siitä syystä, että en kovinkaan monta kertaa blogeissa törmännyt mielenkiintoisiin sellaisiin. Videolle höpötellyt päivän kuulumiset kun eivät minun mielestä hyödynnä videon mahdollisuuksia kovinkaan mielikuvituksellisesti ja kiinnostavasti. Itse ainakin kaipaan videoilta sitä, että ne tuovat selkeästi jotakin lisäarvoa verrattuna pelkästään still-kuvia ja tekstiä sisältävään postaukseen. Omat harvat videoideani ovat kuitenkin aina tyssänneet viimeistään oikeiden välineiden puutteeseen.

Nyt kuitenkin tilanne on se, että sopivasti samaan aikaan, kun sain tuolta Hill & Knowltonin tilaisuudesta itselleni varsin näppärältä vaikuttaneen Adoben Premiere Elements 9 -ohjelman, osti muruni meille uuden tietokoneen vanhan viimeisiä vedelleen tilalle. Nyt siis olisi sekä blogivideoiden editointiin passaava ohjelma ja vielä konekin joka sitä suostuu nätisti pyörittämään. Olenkin nyt hetken aikaa tässä muhinut päässäni tätä asiaa ja miettinyt josko kokeilisin laatia jotakin lisäsisältöä postauksiin toisinaan myös videon muodossa, mutta en ole vielä päässyt toimintaan saakka.

Nytpä siis heitänkin palloa teille päin ja kysyn millaisia videoita te haluaisitte ehkä nähdä? Millaisiin aiheisiin video toisi blogissa mielestänne hyvän lisän? Jaksatko ylipäätään katsoa blogeissa olevia videoita? Kertokaa ihan vapaasti ajatuksianne aiheesta. Heitelkää villejäkin ideoita. Kannustakaa tai tyrmätkää.

 

Kommentoiminen kannattaa, sillä kaikkien maanantai-iltaan (11.7.) mennessä ajatuksiaan jakaneiden kesken arvotaan kuvassa näkyvä n. 150 € arvoinen Adoben Photoshop 9 + Premiere Elements 9 -paketti. Eli sekä kuvankäsittely- että videoeditointiohjelma samassa paketissa. Mikäli haluat osallistua kommentillasi palkinnon arvontaan, niin muistathan täyttää sähköpostiosoitteen sille varattuun kohtaan.

EDIT: Osallistumisaika on päättynyt! Kiitos kaikille osallistujille. Voittaja ilmoitetaan täällä blogissa huomenna ja otan häneen yhteyttä myös henkilökohtaisesti.