Minulta on usein kyselty lempparivaatteisiini kuuluvan Miss Sixtyn rinkulamallisen paidan perään, ja pyydetty vinkkejä mistä samanmoisia voisi saada.

Oman paitani ostin jo joskus puolitoistavuotta sitten, mutta nyt viime aikoina tuollaisia moneksi taipuvia trikooloimia on ollut tarjolla useammallakin merkillä.

your_face_rinkula

Kuva: Your Face

Bongasin viime viikolla Aleksi 13:sta tuon kuvassa näkyvän Your Facen loimen ja ajattelin, että se voisi kiinnostaa jotakuta teistä. Rinkula on melkoisen pitkä ja luulenkin, että sitä saisi väänneltyä päälle melkoisen monella tavalla. Hintaa puserolla  on 49,90 €.

Kuten ehkä olettekin jo huomanneet, niin itsehän olen ihan koukussa tuollaiseen paitamalliin. Voin siis suositella kaikella lämmöllä.


Tukholmasta kertyi kuvia lähes paristakymmenestä näytöksestä, joten näitä nyt riittää vielä hetkeksi aikaa, joten toivottavasti kiinnostusta edelleen riittää. Itse olin niin innoissani tuosta näytösten kuvaamisesta, että ilolla tuppaan tuotoksiani myös tänne.  Whyredin näytöksestä kuvia sen verran valtava kasa, että jaan ne kahteen postaukseen, naisten ja miesten vaatteet erikseen.

Whyred marssitti eleettömän kauniiksi stailatut mallinsa yleisön eteen urkumusiikin säestämänä, joten tunnelma Liljevalchsin taidehallissa oli, jos ei nyt ihan uskonnolinen, niin ainakin hienolla tavalla harras.

sfw_whyred-01

sfw_whyred-19

sfw_whyred-13

sfw_whyred-11

Mallistossa oli käytetty paljon rehellisen raikasta vihreää ja yllättäen se näytti jopa minun mielestäni todella hyvältä. Taisinkin joutua muotiviikoilla melkoiseen aivopesuun, sillä aloin jo hieman kiinnittää huomiota siihen, että on olemassa muunkinlaisia vaatteita kuin mustia. Mietin jopa, että voisin kokeilla jotain pientä vihreää piristystä omaankin vaatekaappini.. nyt pelottaa.

sfw_whyred-12

sfw_whyred-14

sfw_whyred-07

sfw_whyred-05

sfw_whyred-06

Itse saan keskittyä ainoastaan haaveilemaan tuollaisista kauniista ja avonaisista selkämyksistä, mutta oi miten kaunista katseltavaa ne ovatkaan.

sfw_whyred-03

sfw_whyred-20

sfw_whyred-21

Yleislinjoiltaan Whyred tarjoili melko minimalistisia ja linjakkaita vaatteita, mutta mielenkiintoisiin materiaaleihin ja pieniin yksityiskohtiin kuten kauluksiin ja pliseerauksiin oli kiinnitetty paljon huomiota. Ei ehkä paljoakaan sellaisia oman vaatekaapin kannalta kiinnostavia juttuja, mutta yleisesti ajatellen mallisto oli todella hieno ja tyylikäs kokonaisuus. Ja koska poiketen monista muista muotiviikoilla esitellyistä mallistoista Whyred esitteli ihan huomattavan paljon muutakin kuin mustaa, oli näytöksen seuraaminen kaikin puolin mielenkiintoista.


No mihin se sunnuntain pakkauskriisi sitten johti? No tietenkin siihen, että paiskasin laukun täyteen yhteensopivia mustia palasia, parit housut, hameen, huituloita, alustoppeja jne. ja mausteeksi liian monet kengät ja kasan koruja. Ja loppujen lopuksi tajusin paikan päällä, että oikeastaan kaikki stressaaminen oli turhaa. Kun pakkaa mukaan juuri ne vaatteet mitä muutenkin koko ajan käyttää, niin ei voi mennä pieleen ja juuri niin minä tein. Näytin itseltäni ja tunsin oloni hyväksi enkä kokenut alemmuuskomplekseja vaikka ympärillä pyöri upeammin pukeutuneita fashionistoja.

Ja totuushan on kuitenkin se, että vain pieni osa näytöksissä hengailleista tyypeistä oli jotenkin super mahtavasti pukeutunut. Suurin osa tallusteli ihan samalla tavalla kuin minäkin, melko neutraalisti ja huomiota herättämättömästi mustissa rennon näköisissä asuissa ja näyttivät ihan yhtä tavallisilta pulliaisilta kuin minäkin. Ja suurin osa ihmisistähän olikin siellä nimenomaan töissä ja pukeutui sen mukaisesti. Esimerkiksi mukavat matalat kengät olivat itselleni ainoa oikea valinta hektiseen näytöksestä toiseen juoksemiseen. En ikinä olisi kyennyt siihen koroilla useamman kilon kamerareppu selässä keikkuen.

Tässä siis pari päälle päätynyttä asua maanantailta.

ma_paiva-asu

Nämä vaatteet olivat itse asiassa mun matkustusasu niin mennessä kuin tullessakin. Mennessä vaan koneemme sattui olemaan sen verran myöhässä, että ehdimme Filippa K:n näytökseen vain komean mersu-kuskimme raskaan kaasujalan ansiosta, joten lookki on tasan se millä olen aamulla lähtenyt ajamaan kohti Tamperetta.Mutta ai että rakastan kaikkea tuota mitä minulla on päällä.

On muuten ihanaa kun mulla on vihdoin ja viimein myös tuollaiset housukengät. Mulla nimittäin on tahtonut aiemmin olla se ongelma, ettei mitkään mun kengistä passaa housujen kaveriksi, kun lahkeet on aina jotenkin törpösti, enkä haluaisi piilotella kenkiä typerästi lahkeiden alla. Mutta nyt rakkausbikerit pelastivat minut!

ma_ilta-asu

Muutaman näytöksen jälkeen ehdin onneksi pikaisesti käydä hieman siistiytymässä ja vaihtamassa vaatteet ennen illalista ravintola F12 Studiossa. En sitten aiemmin ollutkaan syönyt ravintolassa, jolla olisi Michelin tähtiä. Illallispaikallamme oli yksi.

Päällä siis jälleen kerran ihan täällä blogisssa jo moneen kertaan nähtyjä kamoja. Henkkamaukan viime viikolla ostetut housut, Monkin huitula ja Feudin korkkarit. Onneksi älysin lähteä matkaan rakkaalla nahkarotsillani, joka passasi sujuvasti asuun kuin asuun.

Matkan tärkein pukeutumisopetus siis oli, että olipa paikka ja tapahtuma mikä hyvänsä, niin tärkeintä on tuntea olonsa kotoisaksi, silloin näyttää, jos ei nyt ihan kaikkien mielestä tyylikkäältä, niin ei kyllä ihan tyylittömältäkään. Liika yrittäminen ja itselle vähänkään vieraat asut johtaisivat vain epämiellyttävään oloon, joka näkyy yleensä myös ulospäin.