Minulle on tullut viime kuukausina sekä kommenttiboksiin, että suoraan sähköpostiin kyselyitä opiskeluani ja työtäni koskien. Monia lukijoita tuntuu kiinnostavan niin valokuvaajan ammatti kuin siihen kouluttautuminenkin. Olenkin ajatellut, että voisin kirjoittaa jonkinmoisen postauksen missä kertoilisin hieman tuosta oppisopimuskuviosta, ja omista opinnoistani.

Jotta kiinnostuneet saisivat vastauksia mahdollisimman hyvin juuri mieltänsä askarruttaviin kysymyksiin olisi mukava jos esittäisitte niitä tämän postauksen kommenttiboksiin. Vastaan mieluummin eksakteihin kysymyksiin kuin alan kirjoittaa kilometrin mittaista ympäripyöreää sepustusta.

veera-14

Eli, jos sinua siis kiinnostaa kysyä jotakin esim. seuraavista asioista: valokuvaajaksi opiskelu oppisopimuksella, oppisopimuspaikan työpaikan hakeminen, VVI (koulu jossa opiskelen), työni valokuvaajana ym. tähän aihealueeseen liittyvä, niin pistä kysymyksiä tulemaan.

Vastailen sitten niihin jotka tuntuvat omassa tilanteessani luonnollisimmilta ja joista osaan kertoa jotain yleisesti hyödyllistä.

Kysymyksiä voi esittää ainakin tämän viikon sunnuntaihin (23.1.) saakka. Jotta ehtisin tekemään postauksen kenties jo viikonloppuna, niin aikaa kysymyksille on sittenkin vain perjantai-iltaan saakka!


Viime perjantaiset Indiedaysin 1-vuotissynttärit oli kyllä kaikin puolin mukavat kekkerit. Pari sellaista tyyppiä joita toivoin näkeväni, ei valitettavasti päässyt paikalle, mutta muuten paikalla oli kyllä suurenmoinen  joukko bloggailun kautta saatuja ystäviä ja tuttavia. On se vaan jännä miten läheisiä ystäviä sellaisistakin ihmisistä muodostuu joiden kanssa ei kuitenkaan näe muuten kuin silloin tällöin erilaisissa blogitapahtumissa.

salla_meikkaa

Kaunis huonetoverini Sallukka peilaa ja kuvaa peilikuvaansa ja minä kuvaan kun salla peilaa ja kuvaa peilikuvaansa. Perushommia.

id1v_8

Mikähän on vetänyt yleensä niin hymyilevän Moksun turvan tuollaiselle rullalle vaikka nenän edessä on herkullinen frozen mojito?

id1v_7

Shampanja kohottaa juhlamieltä kummasti! Eikä ollut huonoja juomia nuo Hennessy-drinkitkään. Mä en ole koskaan pitänyt konjakista, mutta en ollutkaan koskaan tajunnut, että siitäkin saa maukkaita drinkkejä erilaisilla blisseillä. Nyt menikin sitten konjakkipullo ostoslistalle, sen verran hyvältä se mastui niin ginger alen, omenamehun kuin karpalomehunkin kanssa. Kävin tänään vilkuilemassa Hennessyn sivuilla ja sieltä löytyi vielä monta mielenkiintoista drinkkivinkkiä lisää.

Muutenkin oli kemuissa tarjoilut kohdallaan tarjoilijoiden kierrellessä ojentelemassa niin suolaisia kuin makeitakin coctailpaloja. Jos en ollut tajunnut miten hyvin konjakki ja ginger ale sopii yhteen, niin en ollut tajunnut samaa asiaa myöskään vaahtokarkeista ja vihreistä kuulista! Nyt on seuraavien omien kekkereiden tarjoilut selvillä. 😀

id1v_6

Mun mielestä illan parhaat asut löytyivät ehdottomasti Matilta ja hänen seuralaiseltaan (+ itseltäni, hei tietenkin!), sillä olimme kaikki pukeutuneet samanhenkisesti mustiin liehuviin ja roikkuviin asioihin. Taisinkin ihan jokusen kerran hiplailla ihastuneena mm. tuota mainiota hupullista paitaa joka oli kuulema hankittu Berliinin Henkkamaukasta. Ei meidän Hooämmässä vaan oo koskaan mitään noin kivaa. Nih. On se väärin.

ID_1v_mina_jonna

Tuo pikkasen överillä teholla päin pläsiä paiskattu salama on kyllä siitä kiva juttu, että se taikoo kätevvästi piiloon ihon pikku virheet ja sen lisäksi se kaivaa nuo jo ennestään melko hallitsevan oloiset minnihiiri-poskipäät entistä paremmin esille. Onneksi en tästä kuvasta päätellen ole yksin poskieni kanssa,vaan Jonnalla on samanmoiset!

id1v_5

id1v_4

Koska illan musiikkiannista ei ole minkäänlaisia muistikuvia, niin kai se sitten tarkoittaa sitä että se ei ollut ihan superpaskaa, mutta ei varmaan mitään minua suuresti positiivisesti hetkauttanutkaan. Mutta tollaneen pörröpää DJ kuin Axl Smith soittaakin varmaan just sellasta viileen coolia musiikkia josta minä kehäkolmosen ulkopuolelta tullut juntti en mitään tajua. Minä kuuntelen vaan kunnon rytinää. Nih.

id1v_3

Minä en suinkaan ollut ainoa, joka luotti Youth Vs. Futuren näpsäköihin ja nätteihin sulkiin, vaan niitä roikkui myös tyylikkään ja aina yhtä iloisen Teemun kaulassa ja jo tuolla ylempänä nähdyn Sallan kaulassa.

id1v_1

Nadja kuuluu ehdottomasti siihen ihmisryhmään jotka onnistuvat aina ja ihan kaikkialla näyttämään hurmaavilta ja säteileviltä. Tämä kuva onkin tuon superhymyn ihan mun lemppari koko illalta. Harmi, että mun ”pyöräytys”-kuvan vuoksi Nadjan upeasta  sulkakoristeisesta pikkuhatusta ei saa juurikaan tässä kuvassa selvää, mutta pitäne esitellä jossain vaiheessa oma samantyylinen Manchester-hankintani jossain vaiheessa. Vielä kun kyseinen päähine passais joskus minun päähäni edes puoliksi niin hyvin kuin tälle neitoselle, niin olis kiva.

Loppuun vielä pikkaisen reaaliaikaisia kuulumisia. Arvatkaas mitä tein tänään? Allekirjoitin uudet oppisopimuspaperit! Päätin siis pitkän pohdinnan jälkeen jatkaa opintojani heti putkeen ja aloitan siis valokuvaajan ammattitutkinnon suorittamisen heti tuossa ensi viikolla. Että se siitä ”huh, vihdoin se karmea koulustressi on ohi!”-olosta. Ehtihän sitä kestääkin jo kokonaisen kuukauden. 🙂


Minulta on useinkin täältä blogissa kyselty, että mistä usein etenkin kesäisin käyttämäni musta turbaani on kotoisin. Koska kyseessä on jo useampi vuosi sitten H&M:lta tehty hankinta ei vastauksesta ole ollut kenellekään paljoa iloa.

Tänään kuitenkin bongasin uusimmasta Ellestä tämän kuvan:

turbaani_gt

Mikäli joku siis edelleen kaipailee tuollaista kätevää onnettomien tukkapäivien pelastajaa, niin kannattaa käydä kysäisemässä GT:sta.

Itsekin voisin taas kaivaa viime aikoina hieman paitsioon jääneen päähineen jälleen käyttöön nyt kun on vähän lämpimämmät kelit alkaa nimittäin neulepipot jo hieman tympiä.

Noista pipoista sitten tulikin mieleeni.. Arvatkaas minkä vuoksi jouduin perjantaina hädissäni ostamaan Helsingistä ensimmäisen vastaan tulevan mustan pipon?

.. no siksi kun pulu ripuloi omaan pipooni! Kyllä, oikein mahtavat löysät roiskeet täräytti suoraan päähän Uudenmaankadun kulmassa. Halus vissiin toivottaa tervetulleeksi kaupunkiin Ei sitten ihan tehnyt mieli kulkea siinä päähineessä enää paria päivää, kun ei sen huuhteluoperaatiokaan tuottanut ihan parhainta tulosta… Itsellä ei ollut just sillä hetkellä kauheen hauskaa, mutta seuralaisellani MouMoulla sitten senkin edestä. 😀