13.03.2018

Posted at 18:38h in Yleinen by
0 Likes

-Kaupallinen yhteistyö Olympuksen kanssa-

Olin toissaviikonloppuna Kuva & kamera -messuilla esittelemässä Olympuksen kameroita ja siellä sai taas kerran keskustella todella monen asiakkaan kanssa aiheesta PEN vai OM-D. Niinpä ajattelin koosta pienen postauksen aiheesta avuksi teille, jotka kenties olette uuden kameran hankintaa harkinneet, mutta eri Olympus-mallien erot mietityttävät. 

Lähtökohta on se, että sekä PEN että OM-D -kamerat ovat ihan täysiverisiä järjestelmäkameroita, peilittömiä sellaisia. Kaikki niistä taipuvat siis monenlaiseen kuvaamiseen vaihdettavien objektiivien ja monipuolisten ominaisuuksiensa ansiosta. 

Myös kuvien nopean siirtämisen puhelimeen tai tablettiin ja kaukolaukaisun mahdollistava wifi-ominaisuus löytyy kaikista tällä hetkellä markkinoilla olevista malleista.

Kuvassa vasemmalla OM-D E-M10 MK II ja oikealla työkamerani OM-D E-M1 MK II

Ihan ensimmäisenä muutama sana siitä mitä kameroita itse käytän. Ammattikuvaajan hommat hoidan pääasiallisesti Olympuksen lippulaiva-rungolla, joka on OM-D E-M1 MK2. 

Vapaa-ajalla kuljetan mukanani ehdottomasti mieluiten pientä PENiä, josta itselläni on ollut nyt muutaman vuoden ajan käytössä malli E-PL7. Uusin E-PL9 kuitenkin ilmestyi juuri muutama viikko sitten!

Näiden välistä minulta löytyy myös työkameraani pienempi ja kevyempi OM-D E-M10 MK2. Tuota kameraa olen käyttänyt esim. kakkoskamerana työkeikoilla. Olen jonkin verran käyttänyt tuota kymppiä myös vapaa-ajalla ja blogikamerana, mutta aika usein huomaan kuitenkin ennemmin tarttuvani PENiin, kun olen lähdössä johonkin, sillä etenkin reissatessa haluan kameran vievän mahdollisimman vähän tilaa. 

Mutta niihin selkeimpiin eroihin siis!

Vasemmalla PEN E-PL7, oikealla OM-D EM10 MK II

Koko

Tuossa yllä tulikin jo ensimmäinen. PEN on selkeästi Olympus-perheen pienin jäsen. Jos olet todella pienten laukkujen ystävä ja haluat kamerasi olevan pieni ja kepeä, suosittelen ensimmäisenä tutustumaan PEN-sarjaan.

Vaihtoehtoisesti, jos kaipaat, että kamerasi on kooltaan ja malliltaan enemmän järjestelmäkameramainen kuin pienen pokkarin tyypinen, niin OM-D:t ovat hieman isompia ja niihin on saatavilla mm. lisäotekahvoja, joilla otetta kamerasta saa muokattua vieläkin tukevammaksi. Itselleni tukeva ote ja kunnon kahva kameran rungossa on todella tärkeää tehdessäni töitä, mutta vapaa-ajalla pienikokoinen kamera vie aina voiton.

Näytön kautta kuvaaminen on helppoa ja voit käyttää kosketusnäyttöä

Näyttö vs. etsin

PENeillä kuvataan suoraan näytöstä katsoen, OM-D-rungoista löytyy myös etsin. Jos siis koet etsimen itsellesi ehdottomaksi, suuntaa katseesi suoraan OM-D -sarjan  kameroihin, joilla voit kuvata sekä näytöltä että etsimen läpi katsoen.

Jos selfiet ovat iso osa kuvalamistasi, niin PENien 180 astetta kääntyvä näyttö antaa loistavat mahdollisuudet siihen. 

PENin 180 astetta kääntyvä näyttö on ahkeran selfiekuvaajan paras kaveri!

Käytettävyys

Kaikki valokuvaamisen perussäätömahdollisuudet löytyvät tietenkin kaikista malleista, mutta säätönamiskoiden määrässä ja asettelussa on hieman eroja. Suurimpana erona se, että PENeissä säätörullia on yksi ja OM-D -rungoissa kaksi. 

Jos kuvaat lähinnä eutomaattiasetuksilla tai puoliautomatiikalla (aukon esivalinta, suljinajan esivalinta), niin sillä yhdelläkin pärjää aivan mainiosti. Mutta etenkin manuaaliasetuksilla kuvatessa OM-D:n kaksi säätörullaa nopeuttaa toimimista selkeästi. Toisesta voi säätää aukkoa, toisesta aikaa. Tai mitä toimintoja sitten päättääkin niihin ohjelmoida.

PENin yhtä säätörullaa pystyy käyttämään joko peukalolla tai etusormella. OM-D:n mahdollistavat nopeat säädöt.

OM-D:ssa on näytön lisäksi etsin. Siinä on myös enemmän funktionäppäimiä, joihin voi ohjelmoida haluamiansa toimintoja.

Ohjelmoitavuus

OM-D-kamerat sisältävät huomattavasti enemmän kustomointimahdollisuuksia. Niin säätörulliin kuin funktionäppäimiinkin saa ohjelmoitua toiminnot kussakin kuvausohjelmassa oman halunsa mukaan. Tämä harvoin koskettaa aloittelevia kuvaajia, mutta perehtyneemmälle harrastajalle varsin hyvä juttu ja helpottaa ja nopeuttaa kuvaustilanteista toisiin siirtymisiä. 

Äänet

PENeistä saa toki tarkennuksen merkkipiipityksen pois, mutta OM-D -kameroissa hiljennettyä saa myös sulkimen. Jos siis tiedät tarvitsevasi kameraa usein esimerkiksi hautajaisissa tai huopatossutehtaalla, on jokin OM-D -malleista parempi vaihtoehto.

Objektiivien käyttö

Kameran valintaan liittyy jossain määrin myös objektiivit. Mitä isompia ja painavampia objektiiveja tarvitset ja käytät, sitä järkevämpää on valita myös kookkaampi kameran runko, eli OM-D PENin sijaan. 

Karkeasti vetäisin rajaan niin, että PRO-sarjan linssien kanssa valitsisin OM-D;n ja PEN-mallien kanssa käyttäisin etupäässä M.Zuiko ja M.Zuiko Premium -linssejä, jotka siis PRO-linssejä pienempiä ja kevyempiä. Mutta kaikki Olympuksen OM-D ja PEN -objektiivit käyvät siis ristiin.

Sääsuojaus

Jos kuvaat paljon luonnossa ja epävakaissa olosuhteissa, suosittelen kameraksi esim. OM-D E-M5 MK2:sta, joka ei PRO-linssien tapaan pikku sateita ja pakkasia säikähdä. 

Siinä siis selkeimpiä eroavaisuuksia. Tiivistetysti vetäisin asian yhteen ehkä niin, että jos sinulle on tärkeää etenkin pieni koko, kuvaat enimmäkseen perusarkea ja lomakuvia ja olet kenties vasta siirtymässä kännykällä kuvaamisesta kameroiden maailmaan, niin suosittelen tutustumaan PEN-sarjaan.

Jos taas olet astetta totisemmalla harrastusmielellä liikenteessä ja sinulla on jo mielessä vaativampia kuvauskohteita kuten eläimet, urheilu tai luontokuvaus säiden armoilla tai ihan vaan koet tarvitsevasi etsimen, niin ota vertailuun eri OM-D-mallit. 


12.03.2018

Posted at 20:03h in Yleinen by
0 Likes

Kun vielä opiskelin ja olin silloin todella epävarma tulevaisuuden ja työllistymisen suhteen, olisin hirmuisesti halunnut kuulla muiden kokemuksia ja tarinoita siitä millainen heidän urapolkunsa on ollut. Sitä kun kuvitteli, että kaikilla muilla oli jo valmistumisen aikoihin ihan hurja CV täynnä oman alan työkokemusta. Olisi ollut rauhoittavaa kuulla, että ei se niinkään ole.

Olisi ollut lohdullista kuulla myös, että ei todellakaan kaikki muut ole silloin 25 vuotiaana ole tienneet mitä heistä tulee ja päässeet heti huipputyöpaikkoihin hyvällä palkalla. Sitä kun jotenkin kuvitteli, että jos ei sen ikäisenä jo ole ihan super osaava ammattilainen, niin peli on menetetty. Onneksi vuodet ovat osoittaneet pelkoni vääriksi monella tavoin. Sillä tilannehan on se, etten mä vieläkään tiedä mitä haluan ”isona” tehdä. Sehän tässä on parasta, kun ei koskaan tiedä mihin tie vie.

Ajattelin kuitenkin jakaa oman työhistoriani ja bloggaajakollega Iineksen innoittamana kertoa samalla myös palkkakehityksestä. Sillä palkoista ja rahasta ylipäätään olisi hyvä puhua avoimemmin. On nimittäin todella vaikeaa esimerkiksi miettiä palkkatoiveita työhakemuksiin tai perustella palkankorotuspyyntöjä, jos kaikkien palkat on aina ihan pelkkää salaisuutta. Muutenkin rahasta puhuminen on mielestäni meillä Suomessa vähän turhaan jonkinmoinen tabu. 

Kun teiniaikojen lyhyitä leiriohjaajapestejä ja isän autopeltikorjaamolla työskentelyä kesäisin ei lasketa, niin ensimmäinen oikea työpaikkani oli lastenhoitajan pesti eräässä peheessä viettäessäni välivuotta lukion jälkeen.

Vastuullani oli kolme pojanviikaria ja työaika jotakuinkin 35 h viikossa. Työ sisälsi lapsista huolehtimisen lisäksi lounaan valmistamisen ja imuroinnin kerran viikossa. Palkkani oli 3000 mk/kk. Satunnaisista iltakeikoista ja yön yli kestävistä vahtihommista maksettiin sitten erikseen. 

Kuvassa neiti lastenhoitaja lähdössä viihteelle. Palkasta riitti rahaa millä mällätä. 😀

Kolme tonnia markoissa kuulostaa nyt todella vähältä, mutta tuolloin vuosina 2000-2001 se oli kotona asuvalle 19 vuotiaalle varsin ruhtinaallien raha. Ja mitä itse duuniin tulee, niin tuo yli 9 kk kestänyt pesti oli mitä loistavin koulu moneenkin asiaan. Kriisinhallinta, neuvottelutaidot, pinnan venytys.. kyllä te kaikki lasten kanssa eläneet tiedätte. 😀

Aloitin opiskelut Porissa syksyllä 2001. Aluksi ei töiden etsintä ollut mielessäkään, vaan keskityin opiskeluihin opintotuen ja -lainan sekä vanhempien avustusten turvin. Kesäksi 2002 palasin kotiin Sotkamoon, mutta en hakemisesta huolimatta onnistunut saamaan kesätöitä. Mutta hommia riitti onneksi taas isän autopeltikorjaamolla.

Kesäksi 2003 sainkin sitten työpaikan Porin Rajala Camerasta. Ja siellä viihdyinkin vielä neljä seuraavaakin kesää. Lisäksi tein yhden äitiysloman sijaisuuden ja tein vuoroja muina aikoina aina tarvittaessa. Työni sisälsi kaikkia fotoliikkeen hommia kuvien valmistamisesta (ja sen pirun kuvakoneen epätoivoisista korjaushommista) laitemyyntiin. Kuukausipalkkani tuossa työssä vuosina 2003-2007 liikkui n. 1350-1450 € välillä, jos en ihan väärin muista. 

Tämä oli vielä aikaa, kun kiireisimpinä päivinä sai kehittää jopa yli 100 rullaa filmiä!

2005-2008 työskentelin Rajalan lisäksi myös tarjoilijana paikallisessa ravintolassa. Syksyllä ja talvella opintojen ohella tein pari-kolme iltavuoroa viikossa ja kesällä sitten enemmänkin. Kesällä tosiaan oli myös se kokopäivätyö Rajalassa ja sen päälle sitten vielä illat tarjoilemassa.

Kyse ei ollut siinä, ettenkö olisi pärjännyt rahallisesti yhdellä työllä, mutta satuin vain tykkäämään molemmista hommista ja silloin tuntui jaksamistakin riittävän. Tarkkaan en muista, mutta tarjoilijana tuntipalkka pyöri jossain kympin tienoilla. Lisä ilona oli sitten melko hyvät tipit, joista osa-aikaisestikin työskentelemällä kertyi helposti muutama satanen kuussa. 

Opintojen viimeisen vuoden aikana (2007) en siis enää nostanut opintotukea, koska palkkatuloja oli sen verran hyvin. Muistan kuinka heinäkuun lopussa tuijotin epäuskoisena pankkitiliäni, kun palkkaa kilahti tilille (kahta työtä tekemällä) nettona jopa pari tonnia (Pori Jazz-viikko teetätti pitkää påäivää). En ikinä ennen ollut saanut kerralla niin paljon rahaa. 

Työharjoittelussa Moskito televisionilla vuonna 2004 olin mukana tekemässä SUBille ohjelmaan nimeltä Suoraa huutoa

Opiskelujen aikana tuli tietenkin tehtyä myös pari oman alan työharjoittelua, mutta niissä tienestit jäivät muutamaan sataan euroon kuussa. Tv-tuotantoyhtiössä en saanut palkkaa, mutta sentään lounas- ja puhelinedun.

Mainostoimistoharjoitteluni 300 € kk-liksa olikin sitten jo ihan todellinen onnenpotku. Noista harjoitteluista kun ei ainakaan tuolloin ollut tapana maksaa. En tiedä onko tilanne sittemmin yhtään parantunut.

Opintoihin kuuluvat työharjoittelut olivat kuitenkin sikäli ihan loistavia, että vaikkei niiden aikana ehkä selvinnyt mitä haluan tulevaisuudessa tehdä, niin selvisi silti monta asiaa mitä en halunnut. 

Kun valmistuin AMK:sta medianomiksi joulukuussa 2007, oli mulla ihan hirveä paniikki etten koskaan tule löytämään töitä. Ajattelin ettei mulla ole yhtään mitään taitoja tai kokemusta joiden avulla voisin työpaikan löytää. Ratkaisu löytyi tuolloin kuitenkin ajatuksestani, että haluaisin opiskella oppisopimuksella valokuvaajaksi.

Portfolion kasaamista ammattitutkinnon näyttöön

Siemenet tähän suuntautumiseen oli tietenkin kylvetty työskennellessäni Rajalassa missä olin jo useamman vuoden ajan tehnyt mm. kuvankäsittelyä ja studiokuvauksienkin pariin olin ehtinyt viimeisinä kesinä jo hieman perehtyä.

Oppisopimuspaikka löytyi loppujen lopuksi yllättävänkin helposti paikallisesta valokuvaamosta ja aloitin työt ja opinnot alkuvuodesta 2008. Työllistymiseen auttoi työkkärin lupaama palkkatuki, joten olin työnantajalla eika edullinen työntekijä. Etenkin, kun ensimmäisten kuukausien ajan palkkani oli joku onneton harjoittelijan summa, muistaakseni 1100 €/kk.

Sitten loppuajaksi tuosta parin vuoden määräaikaisesta pestistä liksani nousi 1450 € kuussa. Ihan onnettoman vähän kyllä näin jälkikäteen kun miettii. Vastuuta kuitenkin oli melkoisesti siitäkin huolimatta, että olin vain ns. opiskelija. Mutta hinku alalle oli niin kova, ettei palkalla ollut juuri väliä. Kunhan pääsi tekemään ja oppimaan. 

Vuoden 2010 alusta syksyyn 2013 työskentelin toisessa  valokuvaamossa, missä samassa firmassa oli myös mainostoimisto. Tuossa työpaikassa sain kuukausipalkkani noiden vuosien aikana hilattua alun 1500 eurosta 1900 euroon. Hoidin firman valokuvaamopuolta melko itsenäisesti, joten tuossa työpaikassa sain hyvän pohjan tulevaa itsenityöllistämistä ajatellen, kun sain rutiinia hinnoitteluun, laskuttamiseen ym. yrityksen pyörittämisen kannalta tärkeisiin asioihin.

Sain tuossa työpaikassa ollessani loppuun kuvallisen ilmaisun perustutkintoni ja aloitin Valokuvaajan ammattitutkintoa, jonka sitten tein loppuun vihdoin vuonna 2015.

2010 alusta lähtien päivätyön tulojen lisäksi alkoi kuitenkin bloggaaminenkin tuoda hieman lisätuloja. Ei ekoina vuosina muutamaa satasta enempää per kuukausi, mutta tervetullutta rahaa sekin. Samoihin aikoihin tein myös reilun vuoden ajan radio-ohjelmaa paikalliskanavalle, mutta se oli enempi kokemusta ja harrastus kuin tienestejä.

EVEK oli yksi hauskimmista duuneista ikinä!

Vuonna 2013, lähes 6 vuotta AMK:sta valmistumiseni jälkeen, en siis ollut vielä koskaan nähnyt kakkosella alkavaa kuukausipalkkaa yhdessäkään työpaikassa. Siksipä tuijotinkin ihan silmät suurina seuraavana keväänä työsopimustani, jonka tein Satakunnan Kansan kanssa.

Lehtikuvaajana tuntipalkkani oli tuolloin vajaat 17 € ja kesän kk-palkkaisessa pestissä liksa oli yli 2600 € ja vielä omasta näkökulmastani katsottuna ihan hurjan hyvät lisät päälle. En ollut ikinä osannut edes haaveilla tuollaisesta palkasta. Sittemmin palkka on noussut kuukausitasolla n. parin sadan euron verran.

Viimeisin vakiduunini loppui siis syksyllä 2013. Sen jälkeen olen ollut  freelancer ja työskennellyt lisäksi pätkittäin Satakunnan Kansassa. Nyt syksyllä 2017 perustin vihdoin oman toiminimen laskutettuani muutaman vuoden ajan Ukko.fi-palvelun kautta.

Mun työhuone

Tuloni koostuvat tällä hetkellä valokuvaamisesta ja bloggaamisesta ja milloin mistäkin. Kouluttamista, puhujakeikkoja, messuedustamista, mallikeikkoja esimerkiksi. EVEK-oli menneiden vuosien yksi iso projekti myös. Satakunnan Kansasta saan palkkaa verokortilla, kaiken muun tekemäni laskutan toiminimelläni.

SK-työvuorojen määrä vaihtelee kuukausittain. Joskus voi olla vaan parikymmentä tuntia ja joskus taas parinkin viikon verran. Kesällä menen taas tekemään 2,5 kuukauden mittaisen kokopäiväisen pätkän. 

Mitään varsinaista kuukausituloa on nykyään vaikea sanoa, kun tulot aaltoilevat melkoisestikin, mutta muutaman viimeisen vuoden ajan verotettava vuosiansioni on pyörinyt n. 40 000 € tietämillä. Toisena vuonna vähän ali, toisena hieman yli. Eli keskimäärin bruttotuloni vaihtelee kuukaudessa 3000-3500 € välillä. 

Mallinakin saan välillä pyöriä

Vaikka en nyt suurituloisten joukkoon omalla liksallani pääsekään, niin omalla mittapuullani pidän tulojani varsin hyvinä. Etenkin, kun elämäni on nyt aika paljon vapaampaa kuin vielä jokunen vuosi sitten, kun tein kokopäiväduunia toisen leivissä alle parilla tuhannella kuussa. 

Nyt arvioisin tekeväni töitä kaikenkaikkiaan keskimäärin 4 päivää viikossa. Itselleni tämä freelancerius/yrittäjyys on siis ollut ainakin tähän mennessä enemmän kuin hyvä juttu, vaikka se kovasti ajatuksena pelottikin silloin, kun vielä olin palkkatöissä. Se on ollut parannus niin taloudellisesti kuin elämänlaadullisestikin. 

Freelancerina teen lehtikuvausten lisäksi mm. erilaisia yrityskuvauksia

Tällainen oli siis minun uratarinani sieltä ylioppilaslakista tänne 36 ikävuoteen saakka. Mitään suurta suunnitelmallisuutta tähän ei ole mahtunut sitä lukuunottamatta, että AMKin jälkeistä valokuvausoppisopimuspaikkaa hain ihan tietoisesti ja tavoitteellisesti. Muuten olen moniin hommiin enemmänkin ajautunut tai päätynyt jonkun pyytämänä. 

Vieläkään en ihan tiedä mikä musta tulee ”isona”, vielähän tässä ehtii vaikka mitä!

Kommenttiboksi on avoinna uratarinoille ja palkkakeskustelulle! 

 

 


11.03.2018

Posted at 20:49h in Yleinen by
0 Likes

Kävin kampaajalla tiistaina. Mutta oikeastaan vasta tänään sain kunnolla käsityksen hiusten nykyisestä mitasta. Olin nimittäin pitänyt tukkaa tiistaista saakka vain pinneillä pään päälle kasattuna. Tänään sitten vihdoin pesun jälkeen tarkastelin paremmin, että minkä kokoinen karvalakki päähän oikein jäikään.

Edellä muutama hiusten entisestä mitasta kertova kuva. Eli pisimmillään latvat ylsivät hieman solisluun alle. En kasvattanut hiuksia todellakaan mitenkään suunnitelmallisesti, vaan tykkäsin vaan siitä että sotkunutturasta sai isomman, kun oli pidempi takkukasa.

Noin pitkänä en kuitenkaan yhtään tykännyt pitää hiuksiani auki. Ulkokuva kertonee fiiliksistäni. Niinpä annoin vihdoin Maikun saksille töitä enemmän kuin latvojen tasoituksen verran ja tässä lopputulos:

Minä taidan taas olla lyhyttukkainen tyttö muutenkin kuin sielultani!

Värin puolesta koitettiin saada vanhaa punaista piiloon ja tilalle suklaisen ruskeaa. Kyllä se punaisuus sieltä edelleen latvaosasta hieman läpi paistaa, mutta se ei toki haittaa.

Pituutta lähti tällä kertaa vihdoin ihan reippaasti. Ja paksuimpia kohtia tuolta päältä vähän kevennettiin, jotta hiukset asettuisivat kivemmin, jos haluankin pitää niitä auki. Tässä mitassa, juurikin näin hieman kiharaan rutistelemalla, voisin nimittäin taas ajatella viihtyväni välillä hiukset auki hulmuten. Ainakin tänään onnistuin viettämään päivän pahemmin hiuksista ärsyyntymättä. 

Kun mittaa on selkeästi aiempaa vähemmän, jaksaa tukka paremmin vetää itseään hieman kiharaan. Tämän päivän rutistellut laineet syntyivät ihan vaan kuvan aineilla (tuotteet saatu). Schwarzkopfin Mad About Waves -sarjan shampoo ja hoitoaine yhdistettynä pesun jälkeen käytettyyn tekstuurisprayhin saavat luontaisesti taipuisat hiukseni mukavasti astetta enemmän mutkalle. Millään viisipiikkistä kummemmalla työkalulla en siis hiuksiin koskenut. 

Tavallaan hiusmalli ei siis juurikaan muuttunut, kun sama vanha ananastukka se edelleen on, mutta silti tuntuu taas ihan uudelta!