Yritin laskeskella, että moneskohan muotinäytös eilinen Porin Häämessujen näytös minulle oikein oli. En ihan tarkkaa lukua saanut, mutta noin 15:ssä näytöksessä olen saanut olla mukana nyt ihan lähivuosina. Jotain yksittäisiä mahtuu sitten vielä kauemmaksi historiaan. Mutta sen tiedän tarkasti, että tämä oli kolmas kerta, kun keekoilin catwalkilla alusvaatteissa. 

Tässä muutama ystäväni Annin kännykkäotos näytöksen alusvaateosiosta. Niitä hääpukuja on luvassa myöhemmin, kun ehdin käsittelemään kaikki kuvat. Kuvasin nimittäin hääpuvut myös lavan ulkopuolella, mutta ankean ympäristön vuoksi kuvat vaatii vähän fotarijumppaa ensin. 

Vähissä pukeissa yleisön edessä esiintyminen herättää monessa ihmisessä ”hui, miten sä uskallat?” -kysymyksen. Myös kommentti ”oot kyllä tosi rohkea!” on yleinen. Koitinkin taas eilen tutkiskella fiiliksiäni, että tuntuiko nuo hetket lavalla mun mielestä jotenkin erityisen jännittäviltä tai koinko epävarmuutta ja jonkinasteista häpeää.

Tulin aatoksissa vain siihen tulokseen, että tykkään lavalla olosta olinpa sitten täyspukeissa tai näin napa paljaana. Jännitystä aiheuttaa joka kerta lähinnä korkkareissa kipittäminen. Ei siksi, etteikö sekin olisi tuttua, mutta se mahdollinen kompurointi kyllä on asia, jota aina vähän pelkää ja sitä häpeäisi. 

Mutta mitä itse vähäpukeisuuteen tulee, niin sitä en osaa mitenkään nolostella. Olen varma, että yleisössä on aina myös ihmisiä, joiden silmissä minun lihava vartaloni on ruma eikä heidän mielestä kokoiseni ihmisen kuuluisi noin esiintyä, mutta mitäpä tuosta. Ei se ole mikään syy omaa vartaloaan hävetä. 

Sen lisäksi, että muotinäytöksissä mukanaolo on mun mielestä lähes poikkeuksetta aina kivaa puuhaa, niin ajattelen että näin olen omalta osaltani pienessä määrin monipuolistamassa ajatusta siitä millaisten kehojen olisi ns. hyväksyttyä olla esillä.

Valkoinen alusasusetti – Gorsenia / mustat alusvaatteet – Rosa Faia 

Toivon, että lavalla nähtävä lihava leidi tarjoaa aina edes jollekin katsomossa olevalle samaistumisen tunteita ja  sitä kautta ehkä oivalluksia siitä, että se omakin vartalo on hyvä ja ihana vaikkei täyttäisikään kauneusihanteita. Ja tärkeää on toksi osoittaa myös, että monen ”ei sieltä kaupasta kuitenkaan mitään mun kokoiselle löydy” -pelko ei pidä paikkaansa.

Joten ei, ei kyllä yhtään hävetä olla isonkaan yleisön edessä alusvaatteisillani selluliitit, mahamakkarat ja raskausarvet näkyen. I might be fat, but I’m fabulous! 😀

Näytöksen alusvaatteet ovat Deva Lingeriestä, joka on täältä Porista löytyvä juuri joulun alla avattu alusasujen erikoisliike. Kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa liikkeen valikoimat, jos asut Porissa tai lähialueilla ja omistat tissit.

Jos on Pori kaukana, niin vinkkinä, että verkossa Gorsenian (valkoinen setti) tuotteita myy Lumingerie.


Toisinaan vaan tykästyy vaatteisiin, joista samaan aikaan ajattelee, että yäk. Mä olen ollut niin pitkään pillifarkkumimmi, että lähes kaikki muut mallit ovat tuntuneet vääriltä ja vierailta. 

Nyt kun mutsifarkkuja on katsellut itseä muodikkaampien tyyppien päällä jo pitkän aikaa, alkoi denimin löysemmät linjat kiinnostaa itseänikin. Siitäkin huolimatta, että kinttuja nuolevien pillien jälkeen ne tuntuivat samalla kamalilta. 

Jos nyt taas mietitään sitä ikiaikaista vaatteen ”imartelevuutta”, niin tämä takamuksesta lököttävä ja reisistä löysä farkkumalli ei varmasti ole mun vartalolle millään yleisesti hyväksytyllä top 5 -listalla. Mut ai että nää on virkistävää vaihtelua mun farkkukokoelmaan!

Pöksyjen vyötärö on just täydellisen korkea omenavartalolleni!

Hieman noiden kanssa tuntuu yläosien valinta haastavammalta kuin istuvampien farkkujen kanssa. Mutta johtunee vaan siitä, että on niin tottunut istuvampiin farkkuihin. Ei oikein mitään kovin löysää haluaa valita, jottei kokonaisuus tunnu liian veltolta. 

Kovin vartalonmyötäiset yläosat taas sitten taas tuntuvat näiden housujen kanssa korostavan alaosan muhkeutta liiaksi omaan makuun. 

Tämä Lindexin kietaisupaita on mielestäni just aika kiva pari mutsifarkuille. Ja alaosa kevenee hieman, kun jalkaan valitsee korot. 

Hieman on siis vielä kesken etsinnät, että mitä mun kaapista löytyy näiden farkkujen kanssa pidettäväksi. Pitää jatkaa sovittelua!

farkut – Asos Curve / toppi – Maidenform / pusero – Lindex 

takki – Missguided, Asos / kengät – Wonders (saatu Ziosta) / korvikset – Pramea (saatu)

Mut hei mutsifarkut ja ysärirotsi, onhan nää nyt hyvä pari!

Huomenna olis sit taas vuorossa muotinäytöshommia, kun kiipeän Porin häämessujen lavalle. Esittelyssä sekä hääpukuja että alusvaatteita. Eniten jännittää nää korot. Piti valita jalkaan jotain mahdollisimman korkeaa, jotta pukuja ei tarvitsisi kovasti lyhentää. Pitäkää peukkuja että en kompuroi!


”Hyvää huomenta!!!”, huudahdin innokkaasti samalla, kun loikkasin alusvaatteisillani pukuhuoneesta teatraalisesti keskelle pesuhuonetta. Olin hölmönä päähänpistona ajatellut yllättävällä sisääntulollani säikäyttää saunassa remppaa tekevän isäni, mutta kauhukseni lauteiden alta nostivatkin päätään sinisiin työhaalareihin pukeutunut putkimies ja hänen nuori apupoikansa. 

Siinä oli herroilla naurussa pidättelemistä, kun toivottivat vastavuoroisesti huomenia minulle. Tunsin häpeäaallon hyökyvän ylitseni ja poskien lehahtavan punaisten alusvaatteideni väriseksi, kun huomattavasti edellistä repliikkiäni ujommin toivotin miehille hyvää työpäivää ja poistuin takavasemmalle. 

Hetkeä myöhemmin tuo samainen apupoika tuli yläkertaan koputtelemaan minun huoneeni ovea, kun piti kuulema ”säätää vähän pattereita”. Siinä meikkaamisen lomassa yritin sitten parhaani mukaan jutella normaalisti ja esittää kuin edellistä kohtausta ei olisi koskaan sattunutkaan. Mutta ai saatana sitä häpeän määrää. Tuollaiset nolot hetket tuntuvat näin aikuisempanakin kirpaisevilta, mutta tuolloin 19-vuotiaana sellaiseen kuvitteli ihan oikeasti kuolevansa. 

Kohtaamisemme ei suinkaan jäänyt viimeiseksi, sillä seuraavana viikonloppuna törmäsin epäonnekseni samaan virnuilevaan jantteriin. Yritin livistää, mutta huonoin tuloksin. Jätkä tuli luokseni ja totesi, että ”ei ollu huonot maisemat teillä tiistai-aamuna. Mää aattelin, että taian äänestää sua niissä kunnallisvaaleissa!”

Ai luoja tolle jutulle on jälkeenpäin tullut naurettua kymmeniä kertoja. Että melkoista vaalityötä teki Korhosen neiti nuoruudessaan. Ehkä ihan hyvä, etten jatkanut poliittista uraani enää yhden varavaltuutettuna toimimani kauden jälkeen. 

Niin on paljon vastaavia myöhemmin mahtaviksi nauruiksi muuttunutta häpeällistä hetkiä mahtunut elämän varrelle, että muistankin joskus ajatelleeni, että häpeä on yksi niitä tunteita, jotka saavat todellakin kokemaan olevansa elossa. Mokaan, siis olen. 

Paljon turhaa häpeää on onneksi onnistunut vuosien myötä päänsä sisältä karsimaan. Siinä missä teini-iässä hävetti jatkuvasti jostain syystä, ei nykyään jaksa ihan pienimmille mokille enää juuri korvaansa lotkauttaa. Mitä siitä, jos käsilaukusta putoaa tamponi työkaverin nähden tai sekoaa sanoissa kaupan kassalla. Mutta tuonkin tason asiat sitä sai nuorena posket punottamaan ja hikikarpalot kihoamaan otsalle. 

Nykyään tunnen useimmiten häpeää tilanteissa, joissa epäilen omaa osaamistani asiassa missä haluaisin olla hyvä. Viime viikonlopun juontajakurssilla esimerkiksi hävetti tehdä esiintymisharjoituksia, kun koki olevansa huono asiassa, jota haluaisi osata. 

Toki edelleen hävettää myös laulaa karaokessa (teen sitä silti), jos kaatuu liukkaalla kadulla ohikulkijoiden nähden, jos kulkee huomaamattaan hameen helma sukkahousujen vyötärön alle tarttuneena kaupungilla ja monet muut arjen sattumukset. Mutta tuollaisten tilanteiden häpeä on jotenkin sellaista positiivista ja voimauttavaa. Ei lamauttavaa ja itkettävää kuten nuorempana ja epävarmempana.

Voimauttavalla häpeällä tarkoitan sitä, kun nolo tilanne kääntyykin fiilikseksi, että tästäkin selvittiin! Hyvä esimerkki nolosta ja minua hävettäneestä tilanteesta, joka kääntyikin päässäni kokemukseksi siitä miten nousin takaisin jaloilleni, ihan kirjaimellisesti, oli nämä megalipat muotinäytöksessä. 

Ja onhan se toilailuille jälkeenpäin nauraminenkin aika voimauttavaa ja hauskaa. Kuinka monta nauruhermoja kutkuttavaa stooria köyhempiä me kaikki oltaiskaan, jos ei koskaan oltais mokailtu ja hävetty oikein urakalla! 

Kaikkihan meistä on joskus vaikka lähettänyt puolitutulle kuvan hanuristaan, juonut pari liikaa työpaikan pikkujouluissa ja avannut oven naapurin mummolle pelkät stringit päällä! Vai eikö? 😀 😀

Kaikkien noiden jälkeen olen todellakin voinut todeta, että Hitto että hävettää!!

Me Naisissa vietetään parhaillaan häpeäviikkoa, lisää aiheesta löytyy otsikon #vähänköhävettää alta!

Kerro kommenttiboksissa mikä sua viimeksi hävetti!!