”Ooh, Lindströmin pihviä pippuri-brandy -kastikkeella, kuulostaa herkulliselta.” Seuraava ajatus lounaan tilaamisen jälkeen olikin sitten, että ”voi ei!! Mulla on uusi valkoinen paita päällä ja tilasin just Lindströmin-pihviä, this is pink accident just waiting to happen!”

Koko ruokailun ajan mun päässä velloi kauhu siitä, että onnistun pudottamaan ruokaa päälleni ja sotkemaan tuon puhtaan valkoisen puseron päivän ruokalistaan. Kaikki herkullisen aterian tuoma nautinto peittyi sen ahdistuksen alle ja huokaisin niin helpotuksesta, kun laskin aterimeni lautaselle lopetettuani syömästä.

Minua ja valkoisia vaatteita ei ole luotu yhteen, ne aiheuttavat aina tuon saman kauhun ja minä vain odotan koska ketsuppipullo räjähtää päälleni tai sohellan punaviinilasin nurin ja päälleni. Minkään muun värisen vaatteen kanssa tätä pelkoa ei esiinny, ei vaikka kyseessä olisi jokin vaalea sävy joka ihan yhtä hyvin voisi ottaa itseensä punajuuren pinkistä tai pippurikastikkeen ruskeasta, vain valkoiseen pukeutuessa kurkkuani kuristaa koko ajan sottaamisen kauhu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

farkut-H&M Mama/pusero-Masai/bleiseri-HM+/kengät-Cubanas/laukku-Marimekko/huivi-Boss Orange/lasit-Gucci (saatu)

Selvisin kuin ihmeen kaupalla torstaina hengissä niin lounaasta kuin myöhemmin pr-toimiston tarjoiluista (jotka myöskin sisälsivät punajuurta!!!), mutta olo oli koko päivän epämiellyttävä. Tunnetta lisäsi vielä se, että päivä olikin niin kuuma, etten mitenkään voinut koko ajan pitää päälläni tuota bleiseriä, kuten olin aamulla ajatellut, vaan jouiduin riisumaan sen välttyäkseni läkähtymiseltä ja sehän paljasti esiin valkoista väriä huomattavasti suunnittelemaani suuremman pinta-alan. Tunsin oloni huutomerkiksi, jotenkin liian näkyväksi, ja kirkkaaksi.

 No miksi minulla sitten on uusi valkoinen paita, kun se niin kovin ahdistaa? Koska noin mustaan ja väreihin yhdistettynä ja sopivassa määrin annosteltuna se näyttää kivalta ja raikkaalta ja asialliselta. Olen pitkään toivonut, että kaapistani löytyisi yksi asiallinen valkoinen pusero. Ei mitään kauluspaitoja, ne eivät ole minua varten, mutta tuollainen yksinkertainen ja simppeli paita. Ja nyt minä sen löysin. Sama Masain viskoosipusero on ollut minulla mustana jo keväästä saakka, joten tiesin mallin ja materiaalin hyväksi ja ostopäätös oli siksi helppo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Äiti on opettanut, että kun löytää jotain hyvää, niin kannattaa ostaa monessa värissä. Hän on opettanut myös, että hyvästä kannattaa maksaa. No, kahdeksankymppiä oikeasti hyvästä ja laadukkaasta puserosta jolle tietää olevan paljon käyttöä ei ole mielestäni liikaa, mutta eilen tajusin, että se oli ehkä kuitenkin liikaa valkoisesta puserosta joka päällä koen koko ajan kauhua. Mietin pelkäisinkö sottaamista vähemmän, jos vaate olisi halvempi? En tiedä, ei se toki esim. siinä lounashetkessä olisi auttanut vaikka päällä olisi ollutkin kolmenkympin paita kahdeksankympin vastaavan sijaan, ne punajuuret rinnuksilla olisi näyttäneet yhtä pahalta. Mutta mikäli tahra olisi jotain pois lähtemätöntä sorttia, olisi harmitus ehkä pienempi, jos käyttökelvottomaksi sottaantuisi ensimmäisellä käyttökerralla monta kymppiä vähemmän maksanut vaate.

Äidin opetuksia on kyllä myös se, että isompiakin vahinkoja maailmassa sattuu, kuin se, että joku tavara menee rikki tai häviää. Eli ei tavaroiden takia kannata surra, niitä saa kaupasta uusia. Että pitäisköhän munkin vaan relata tän valkoisen paidan kammoni kanssa ja tilata rohkeasti pastaa ja punaviiniä, jos siltä tuntuu, vaikka päällä olisikin hintavaa valkoista. Elämässä on isompiakin asioita mitä pelätä kuin soosit rinnuksilla.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitä paitsi, minusta tuntuu kuin vaatekaappini olisi saanut ihan uuden ulottuvuuden tuon yhden valoisen puseron ansiosta. Voin halutessani näyttää asialliselta (jotenkin valkoinen paita on mulle yhtä kuin asiallisuus ) ja raikkaalta ja jotenkin ihan uudelta. Vaikka olo olikin paikoin eilen outo, niin mä tykkään hirveästi siitä millaiselta mä näytän esimerkiksi näissä kuvissa. Ihan kuin olisin jotenkin skarpimpi versio itsestäni. Astetta aikuisempi ja mukana ministi menestystä. 😀

Ehkäpä siedätyshoito aina vähän kerrallaan auttaisi ja vielä joku päivä osaisin nauttia valkoisen puseron raikastamasta ilmeestä ilman täriseviä käsiä ja punaviinin pelkoa.


Tajusin viime viikolla laukkua Berliiniin pakatessa, että tuo minun mahtava hapsumekkoni on jäänyt aivan liian vähälle käytölle. Viimeksi mekko pääsi kekkeröimään viime marraskuussa pidetyissä Re:fashionin kemuissa ja sen jälkeen se on raukka itkeskellyt pimeässä kaapissa. Nyt kuitenkin muistin taas miten upeasta koltusta on kyse ja vein sen Berliiniin bilettämään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

mekko-Ellos, La Redoute/kengät-Vagabond/laukku-Global Accessories

Hieman on ämmä jo elähtäneen näköinen näissä yöllä kemuista palatessa otetuissa kuvissa. Torstai-illan kemuissa juhistettiin tosiaan Alcatelin uusia tuotteita ja bileiden tunnelmasta vastasi hittinikkari Avicii. Vaikkei ihan ominta musiikkia olekaan, niin kyllä tuli tanssittua, joten sanoisin, että näiden kuvienkin hehkeä olemus on ihan vaan puhtaan hauskanpidon tuotetta. Kuvia itse kemuistakin odottaa tuossa julkaisemistaan, mutta ne sitten omassa postauksessaan.

Nyt kun taas muistin miten loistava tuo hapsumekko onkaan, tahtoisin äkkiä taas jotkut uudet kivat kekkerit missä sitä ulkoiluttaa. Mis on bileet?!?!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siinä missä viime viikko meni töissä ja reissussa, niin tällä viikolla sitten otetaankin astetta rauhallisemmin flunssan kaadettua mut petiin. Tänään piti kuitenkin sen verran kasata voimia, että raahauduin mm. Maikun kampaamotuoliin kaunistettavaksi. Instaan ehdin jo yhden kuvan uudesta tukasta heittää, mutta kuvailen sen pian paremmin tänne blogiin.

Huominen olisi vielä aikaa levätä ja toipua, mutta torstaina on taas suunnattava työpalaverien merkeissä Helsinkiin ja sitten on taas kuvausduunejakin muutamaksi päiväksi. Nyt siis kaikki peukut pystyyn ja jäniksenkäpälät tanaan, että flunssani ymmärtää vierailunsa olevan päätöksessä.


Ne oli kyllä aikalailla sitten viimeiset voimat joilla mä raahauduin läpi eilisen päivän ja kaveripariskunnan häät. Nyt nimittäin makaankin sitten sängynpohjalla ihan kuolleena kamalan heti keuhkoihin hyökännen flunssan kourissa. Ääni on kuin seksipuhelin-Marjatalla ja hengitys vinkuu kuin kukkopilli konsanaan.

Olo alkoi eilisen mittaan pahenemaan siinä määrin, että sinnittelin häissä noin kymmeneen saakka, jotta sain ikuistettua vielä sukkanauhan- ja hääkimpun heitot, mutta sitten oli pakko luovuttaa ja lähteä kotiin potemaan Tommin jäädessä vielä jatkamaan juhlimista. Juhlien valokuvaaminen oli siis minun häälahjani pariskunnalle, joten olin siksi yhdistetyllä vieraana+töissä -moodilla.

wedding2

Oma juhlalookki tuli ikuistettua muutamalla kännykkäräpsyllä ja täytyy sanoa, että kiireestä, väsymyksestä ja kipeästä olosta huolimatta onnistuin näyttämään ihan suht ihmiseltä. Kävin aamupäivällä kuvaamassa hääparin viralliset potretit, jonka jälkeen sitten melko kiireellä puunaamaan itseni edustuskuntoon ja tiesin, ettei aika riitä kummoiseen taiteiluun tuon karvalakkini kanssa, joten piti keksiä jotain hämäystä päähän. Hiushärpäkelaatikosta löytyi musta höyhenpanta, jolla sitten koitin hieman kohdistaa huomiota toisaalle epäsiististä harakanpesästäni. (tiistaina vihdoin on vuorossa karvankatkaisua!!)

wedding5

mekko-Flash/kengät-Crocs (saatu)/laukku-kirppislöytö/rannekoru-Lapponia

Kolttu ja kengät piti kuvaushomman vuoksi valita sillä mielellä, että niissä pystyy vaivatta kumartelemaan ja kyykistelemään ja kulkemaan kirkossa hiljaisin askelin. Päälle valikoitui neljä vuotta sitten Tommin veljen häihin ostamani Flashin joustava pitsimekko ja jalkaan Crocsin mukavuussandaalit. Kengät olivat kyllä omaan makuuni hieman turhan arkiset häihin, mutta pakko tehdä kompromissejä, kun yhdistää asiaan työnteon.

Tuo mekko on toki venyvää sorttia, mutta aika samalta se näytti päälläni mielestäni nyt kuin neljä vuotta sittenkin, joten suht samoissa mitoissa lienen pysynyt. Moni muukin sovittelemani muutama vuosi taaksepäin hankittu juhlamekko mahtui edelleen päälle vaikka ehdin muuta pelätäkin. Hyvä niin.

Tuo mekko on kyllä materiaalinsa ja mallinsa vuoksi melko armoton nuollessaan pintaa hyvin häpeilemättömästi, mutta hyvin se kaltaiseni keskivartalolihavan pyllerönkin päälle passaa, kun valitsee alusvaatteet oikein. Pahin mokahan olisi siis valita vatsamakkaroihin porautuvat tai istuessa rullautuvat alushousut (näitä näkee juhlissa melko paljon..). Itse luotin jälleen kerran hehkuttamiini lahkeellisiin mummopantseihin, jotka ulottuvat aina tissiliiveihin saakka. Näin siis vältytään ylimääräisiltä muhkuroilta ja makkaroilta kyljissä, vyötäröllä, selässä ja pakaroilla. Läskikin näyttää astetta paremmalta, kun siihen ei puristeta ylimääräisiä vekkejä. 😀

weddingkol

Parin viikon päästä onkin sitten vuorossa kokopäivän kuvauskeikka blogikollega Irenen häihin ja minusta tuntuu, että voisin kiskoa tuolloinkin päälleni tämän jo kertaalleen toimivaksi ja riittävän julavaksi todetun kolttu-kengät -kombon. Mitä sitä pyörää taikka hyvää asua uudelleen keksimään.