Mä pukeuduin tänään ihan oikeisiin vaatteisiin. Siis johonkin muuhun kuin pyjamaan tai sporttivermeisiin. Se on kuulkaa tuuletuksen paikka. Olin myös hillittömän sosiaalinen ja mulla oli päivän aikana kahdet kaveritreffit. Kai se sängyn ja peiton houkutus tästä alkaa pikku hiljaa väistyä ja elämä muuttua taas aurinkoisemmaksi. Ainakin on sen suhteen mukavan toiveikas olo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sain nuo Esprit Denimin housut syksyllä (ehkä lokakuussa) käytyäni aiemmin tutustumassa heidän uuteen mallistoon. Ne ovat olleet siitä lähtien mun ykkösbyysat helppoutensa ja mukavuutensa vuoksi. Hyvän näköiset peruspillit, mutta materiaaliltaan farkkua huomattavasti pehmeämpää ja miellyttävämpää. Näyttävät törkeän hyviltä noin maihareihin survottuna, mutta toimivat myös korkkareiden kaverina. Ja tietysti mikä hienointa, niitä löytyi mullekin sopivassa koossa! Oma tuumakokoni taisi näissä olla 33″, mutta ainakin pikaisen vilkaisun perusteella Espritin useista farkuista ja jeggingseistä löytyy vielä yksi tuuma lisääkin, eli housuja löytyy suurimmillaan tuumakoossa 35″. Pisteet siitä heille, moni merkki kun tuntuu lopettavan farkkukoot 31-32 tienoille.

Ai että, tykkäänpä kyllä kauheasti tuosta asusta. Näytän jotenkin ihan just siltä miltä haluankin näyttää.

Yksi itkun aihe tuossa kuitenkin on… nuo mustat martensit eivät ole vieläkään pehminneet kunnolla ja hinkkaavat mua akillesjänteiden kohdalta. En tajua! Punaiset olivat maailman mukavimmat ekasta päivästä lähtien. Mikähän avuksi..


On olleet asukuvat aika vähissä viime aikoina. Ja ei, mä en edes syytä pimeyttä siitä,vaan syynä on ihan puhtaasti se, että mä en ole kauheasti pukeutunut viime aikoina mihinkään muuhun kuin pyjamaan tai johonkin sportti-/ulkoilukamppeisiin. Mitäpä mä yksikseni täällä kotona vaivautuisin koomassani sen kummempaan pukeutumaan kuin flanellipöksyihin, t-paitaan ja villasukkiin. Mutta asiaan on kyllä luvassa parannusta lähiaikoina niittäin esimerkiksi huomenna täytyy ihmistäytyä yhtä haastattelua (ei valitettavasti työhaastattelu kuitenkaan 😛 ) varten ja viikonloppunakin tulee lähdettyä ulos kämpästä eikä ensi viikolla Roomassakaan voi varmastikaan vaatteitta kulkea. Ihan jo oikeastaan mielenkiinnolla odotan, että millaisia vaatteita mun kaapissa oikein lymyääkään.. Oon jo ihan ehtinyt unohtaa.

Tässä todistusainestoa siitä minkälaisena tyylilyylinä mä tänään ulkoilin Kirjurinluodossa kaverini ja hänen koiransa kanssa.

ulkoiluasu

I feel like a Lady!! Mut tarkenipa ainakin kiertää yli tunnin lenkin, kun oli college-housujen alla Wolfordin villasukkikset ja leggingssit. Ohuen ulkoilutakin alta puolestaan löytyi pitkähihainen t-paita ja rakas Amorphis-huppari. Varpaita lämmittivät sukkahousujen lisäksi Vagabondin karvavuorelliset saappaat. Just oli täydellinen varustus tuohon hieman vajaan -10 pakkaseen. Ei tullut kylmä eikä kuuma. Aurinko paistoi ja lumi narisi kenkien alla, joten fiilis oli kaikin puolin loistava.

Olen uuden vuoden jälkeen ihan selvästi piristynyt enkä tunne oloani enää lainkaan niin toivottomaksi kuin loppuvuodesta. Tulevaisuus on edelleen ihan yhtä pimennossa kuin tähänkin saakka, mutta se ei tunnu enää niin pelottavalta. Oon hengissä, oon ihana, mulla on mun rakas, saan tehdä mitä tykkään, ensi viikolla Roomaan! Mm. siinä muutamia hyviä asioita elämässä just nyt.

Tänne blogiin pyydeltiin pysyvää linkkiä tonne mun Rapakunnossa-tontilleni ja sellaisen nyt tuonne sivupalkkiin lisäsin Instagram-kuvien alle. Siitä siis pääsee lukemaan mun horinat tästä mun alkaneesta Veera-virkeämmäksi -projektistani. Tänään kirjoittelin mun eilisestä Sh’Bam -kokemuksestani.

Nyt olis edessä ihan hirveä operaatio nimeltä ’vaatehuoneen siivous ja ympäri kämppää kohoavien vaatevuorien purkaminen’, sillä matkalaukun pakkaaminenkin on ihan mahdottomuus tämän kaaoksen keskellä. Ja sitä laukun pakkaamista silmällä pitäen kysynkin, että onko teillä kiinnostusta lukea postausta siitä, että mitä pakkaan mukaan viiden päivän kaupunkilomalle? Jos mä teille raportin lupaamalla onnistuisin kerrankin miettimään todella ihan järjen kanssa, että mitä ja miten vähän sinne oikeasti tarvitsee kamaa raahata. Onnistuisikohan tuo…


Ai että, laadukasta asukuvaa pukkaa. Vuorossa klassinen kaupan peilin kautta napattu kännykkäräpsy!

Tällaisena kassialmana kuljeskelin eilen. Tuo syksyllä Cubuksesta ostamani takki on ollut tämän leudon talven suursuosikki ja passaa just loistavasti farkkujen ja maihareiden kanssa. Pituutensa puolesta kyseessä onkin ihan selkeästi housujen kanssa käytettävä rotsi, mekko- ja hamepäivinä päälle tulee useimmiten valittua astetta pidempi villakangastakki. Nämä takit on muuten tällä hetkellä Cubuksen alessa 19,90!

20140109_asu

Pari uuttakin juttua kuvassa mukana. Vaikka en missään nimessä olisi tarvinnut enää yhtään kangaskassia, niitä kun tursuaa laatikot jo ennestään, niin tuota vajaan kympin maksanutta kissakassia en pystynyt Oslossa Monkissa käydessäni vastustamaan. Se olikin  sitten yksi harvoista Oslon reissun ostoksista.

Kaulaan kiedottu unelmanpehmeä kashmirkaulaliina puolestaan oli joululahja minulta minulle. Kävelin Casa Ratsulan Marimekko-osaston läpi ollessani hankkimassa joululahjoja kummilapsille, kun silmäni iskeytyivät tähän hyllyn päällä yksinään lojuneeseen huiviin. 100% kashmiria, mun väri, normihinta 179 € ja alessa tasan viiskymppiä!! Ei tarvinnut miettiä sekuntiakaan, vaan se oli välitön kassan kautta himaan -liike. Mutta pyysin kylläkin myyjää pakkaamaan sen lahjapakettiin, jonka sitten ihastuneena aukaisin vasta palattuani joulunvietosta takaisin kotiin. Huivi on puhdasta mielihyvää kaulassa, joten loistava ostos.

Mietin taas eilen tuota minun ”kengät täytyy näkyä” -pakkomiellettäni. Monia kenkiä noidenkin farkkujen kaveriksi testasin, mutta kengät + lahkeet eivät vaan menneet yksiin. Mutta onneksi Martensit jälleen pelasti tilanteen. Tykkään ihan sikana tuosta lahkeet varsien sisällä lookista! Jonkun toisen mielestä ehkä täysin mitätön juttu, mut mulle se on oikeastaan se tärkein asia. 😀