Minun piti tänään toimittaa eräälle taholle itsestäni mahdollisimman neutraalit kokovartalo- ja kasvokuva ja kun nyt sattuu tässä studion nurkassa työskentelemään, niin pyysin työkaveria nopeasti nappaamaan nuo tarvittavat ruudut. Ja tässähän ne nyt voi sitten samalla paiskata tänne blogiinkin.

Päälle oli aamulla eksynyt myöskin jotain hyvin neutraalia ja rentoa, sillä tämä päivä on sisältänyt vain ja ainoastaan kuvankäsittelyn äärellä puurtamista, joten ne ensiksi aamulla ajattelemani paljettihousut tuntuivat vähän hukkaanheitettävältä kimallukselta tässä tilanteessa. Eli tässä neutraali kuva hyvin neutraalista Veerasta. Ilman mitään venkoilua, irvistelyä ja imartelevimpia kuvakulmia.

Veera_kokoB

Ei siis mitäänsanomattomista vaatteista sen enempää, mutta yksi huomionarvoinen asia tämän päivän lookissa on. Mä nimittäin ihan vahingossa onnistuin laittamaan ton tukan mielestäni aika kivasti!

Päätin uuden pään kunniaksi olla kerrankin viitseliäs ja tuunasin kuontaloani oikein pitkän kaavan kautta föönaamalla sen kuivaksi. Kun siis mähän olen normaalisti sitä mallia laiskiainen, että annan karvakasan vaan kuivua itsekeen ja pöyhin sitä sitten jollain hiuspuuterilla irti päästä. Mutta nyt päätin alkaa panostamaan useamminkin kuin vain kekkeröimään lähtiessä.

veera20130919B

Jotain tuuheuttavaa ja volyymia antavaa sprayta mä siihen ensin tuuttasin ja föönasin kuivaksi pöyhien tukkaa pystyyn. Sitten Maikunkin maanantaina päähäni laittamaa Cutrinin karvaliimaa, jota sattui löytymään omastakin kaapista saatuani sen jostain tapahtumasta ja vielä antelias suihkutus lakkaa päälle ja hiukset ihan kuin vahingossa asettuivat noinkin siististi! Maikkukin antoi peukkua naamakirjassa. Tää oli varmaan tuuria eikä tuu onnistumaan toiste.

PS. Kyllä, kuvia on photoshopattu. En oo oikeesti noin hehkuva ja siloinen.


Mitä tulee, kun yhdistää asiat perjantai-ilta, muutama juoma sekä kuvaajalle, että kuvattavalle, kiire ja pimeä? No, tietenkin hyvin kököt asukuvat! Mutta haluan siitä huolimatta pistää nämä fotot eetteriin, koska kyllä niistä nyt jonkun aavistuksen saa noista mustista asioista joita päälleni viinitreffeille lähtiessä kasasin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Perjantai oli sillä tavalla harvinainen päivä, että kipitin koko päivän koroissa. Töissä olin Vagabondin peeptoe-kiilakorkonilkkureissa ja illalla vedin jalkaan nuo Guessin leopardikorkkarit, jotka olivat asuni ainoa ”väripilkku”. Eli tuli yhden päivän aikana käytettyä korkoja enemmän kuin normaalisti viikossa yhteensä. Pitäis petrata ja valita korkoja jalkaan useammin, niitä kun löytyy kaapista melkoisesti ja olokin muuttuu koroille noustessa aina asteen ylväämmäksi ja naisellisemmaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

housut H&M Mama/toppi-InWear/nahkarotsi-S.T.I./kengät-Guess/turbaani-Kirsi Nisonen (saatu)/laukku-Pieces

Tukalle ei ollut jälleen kerran yhtään mitään järkevää tehtävissä, kuten ei ole olut enää aikoihin, mutta onneksi kaapista löytyy noista nättejä pääasioita. Luotin myös siihen, että tuo näyttävä rusetti veisi hieman huomiota pois melkoisen antavasta etumuksestani. Kaveri kyllä kommentoi, että ei juuri auttanut, mutta yritys hyvä.. 😀

Tukkapulmat pitäis kyllä taas hetkeksi ratketa, kun suuntaan huomenna pitkästä aikaa Maikun saksittavaksi, mutta kun mulla ei oo taas hajuakaan mitä mä haluan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tykkään hirmuisesti tuosta InWearin vatsalle armollisesta topista, mutta se on tosiaan aika hemmetin paljastava ja nimitänkin sitä siksi ”tissitopiksi”. Ei mulla omasta mielestäni ole tisseissäni mitään hävettävää ja kun muu asu on peittävä, niin ei rintavaon ”esittelyn” pitäisi niin kamalaa olla, mutta kun tuntuu vaan, että yleisesti on sellainen ilmapiiri, että isorintaisella naisella avonainen kaula-aukko on aina tyrkkyä ja halpaa.

Musta onkin tullut viime vuosien aikana melko arka avonaisen etumuksen suhteen, mikä on harmi sinänsä, sillä syy siihen on nimenomaan pelko siitä mitä muut ajattelevat. Ja on siinä toki sekin syy, että esimerkiksi baarioloihin lähtiessä tuon leuan aluksen haluaa verhota senkin takia, että saisi olla rauhassa sellaisten idioottien äijien ei-toivotulta huomiolta jotka ajattelevat, että avonainen kaula-aukko + suuret rinnat = suoranainen käsky tulla sanomaan mulle jotain törkeitä huomioita.

Miksei vaan saa ihmisellä olla tissit, oli ne sitten isot tai pienet, ilman että niiden mukaan määritellään ihmisen ”kevytkenkäisyyttä”, älyä tai vartaloon kohdistuvien huomioiden sietokykyä. Äh. Rupespa vaan ärsyttämään taas, kun tätä asiaa ajattelin. Eli vois siis ajatella, että pitämällä poolopaitaa ei tätä asiaa tarttis ajatella, mutta kun se olis sitten sitä alistumista. Pöh.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mikäs se on teidän suhtautuminen tisseihin ja kaula-aukkoihin? Sana vapaa!


Ai että, selasin blogista viime syksyn ja talven asukuvia muistellakseni, että mitäs sitä on tullut viileämpinä vuodenaikoina päälleen puettua ja mitä ihania ahaa-elämyksiä mä koinkaan!

Tässä kuukausia ballerinoissa, sandaaleissa ja tennareissa tallustelleena mä olin jo ihan ehtinyt unohtaa mitä kaikkia kenkäaarteita mun kaapeissani piilotteleekaan. Mahtava tunne kokea jälleen uutuudenviehätystä ostamatta yhtään mitään.

Muotibloggaaja Veera Korhonen Minun tarina -palstalle.

kuva: Harri Joensuu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

punmartens

Punaisten kiiltonahka-Martensien olemassaolon mä kyllä muistin, ne kun ovat olleet eteisessä koko kesän, mutta asukuvia katsellessani mä muistin taas sen miten mahtavilta ne näyttää jalassa. Kyseisten kenkien kanssa on kyllä vaarana, että jumiutuu pukeutumaan mustaan, koska kengät pääsevät kokomustan asun kanssa erityisen hyvin oikeuksiinsa.

20130526-233523

Keväällä sain EMP:ltä mustat sisarukset punaisille Martenseilleni. Näitä en ole ehtinyt vielä kauheasti käyttää, joten vahinko on korjattava nyt syksyllä. Nämä passaa yhteen suurinpiirtein koko mun vaatekaapin kanssa.

veerakenkia

Mä ”löysin” myös monia muita mahtavia jalkineita blogia selatessani. Omenanvihreät desert  bootsit ovat väriltään hieman villi kortti mun kaapissani, mutta ehkä juuri siksi niin makeet. Tuo viininpunaisten samamreisen ja vihreiden kenkien kombo täytyy ehdottomasti muistaa pukea päälleen tänäkin syksynä.

Mutta viimeisenä ehkä se suurin ”ylläri”. Nuo Tukholman Zarasta viime syksynä ostetut leopardinilkkurit mä olin ihan oikeasti kesän aikana tyystin unohtanut. Ja nyt mulla pon tunne kuin mulla olis uudet kengät, kun muistin ne taas. How cool is that!

Oletko sinä tehnyt hyviä löytöjä omasta kaapistasi viime aikoina?