-postaus sisältää mainontaa-

Tänään oli mustaa niin mieli kuin vaatetuskin. Mielen väritykseen vaikutti mm jo toista vuorokautta putkeen jatkunut kiristävä toispuoleinen päänsärky ja matala mieli puolestaan teki pukeutumisesta todella epäkiinnostavaa ja halusin vaan piiloutua ja sulautua, olla huomaamaton.

Mitäänsanomattomista vaatteista huolimatta päälle päätyi kenkien ja korun muodossa sellaisia juttuja, että piti pyytää Nelly nappaamaan muutama kuva allekirjoittaneesta hapannaamasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sain valita kesällä pari korua kotimaisen La Puellan valikoimista ja iskin silmäni ensimmäisenä tuohon eri värisiä metalleja yhdistelevään ketjukasaan. Metrin mittaiset ketjut  sopivat käytettäväksi yksin kerroin, mutta ylettyvät myös tuplasti kaulan ympäri, kuten minulla tänään. Ketjut ovat sen verran ohuita, ettei koru ole painava materiaalistaan huolimatta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Metallinhohtoa ei löytynyt tänään ainoastaan kaulalta, vaan kiedoin myös varpaani kultaan. Tilasin nämä glittertöppöset Spartoon lahjakortilla alennusmyynnistä äidilleni, mutta halusin testata niitä myös itse ennen kuin lähetän kengät eteenpäin.

Tohvelimalliset kimaltavalla keijupölyllä kuorrutetut kävelykengät ovat merkkiä RAS samoin kuin viime talvena tilaamani mustat paljettiset herrainkengätkin.

TYkkään kengistä itsekin, mutt kyllä ne menevät mammalle kuten on ollut tarkoitus. Minä vaan hieman pehmitin niitä valmiiksi! 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja tältä näytti koko mörökölli. Ei ihan kauhean pirteä tapaus. Elämässä on nyt moni asia hieman hukassa. En oikein tahdo löytää toimivaa päivärytmiä itselleni ja sen vuoksi tuntuu, että työt ja tehtävät kasaantuvat koko ajan uhkaavalla tavalla. Tälläkin viikolla kalenterissa on ollut vanhan työpaikan hommia, yhden tuurauspaikan töitä, omia duuniprojekteja ja vielä koulutehtäviä.

Odotan vaan sitä hetkeä, kun aikataulut hieman selkeytyvät muutaman viikon kulutta, mutta ennen sitä on vielä saatava To Do -listaa purettua oikein urakalla. Kyllä tää tästä. Kai. Jospa mua pian taas vähän hymyilyttäiskin.


Vihdoin mä sain sen käyttööni! Nimittäin tuon mustavalkoisen H&M:n neuletakin. Tilasin tuon puuvillaneuleen (kyllä 100% puuvillaa, iloinen yllätys henkkamaukan akryylin keskellä) jo viikkoja sitten, mutta ensimmäisenä valitsemani XL osoittautuikin harvinaislaatuisesti turhan reiluksi itselleni roikkumalla rumasti hartioilta.

hmprod

Tänään sitten sain noudettua uuden lähetyksen, jossa saapui yhtä kokoa pienempi versio kirjavasta kaverista.Se on aina kiva hetki, kun joskus harvoin saa vaihtaa vaatetta pienempään kokoon. Useammin kun tilanne on se, että kaipais isomman, mutta sellaista ei ole. 😀

Hienosti kyllä näkyy tuota H&M:n ja minun  omaa kuvaa vertaamalla, että hihan pituus on pikkuisen erilainen tuollaisella hoikalla ja pitkällä mallilla ja sitten tällaisella normipituisella largea käyttävällä pylleröllä. Mallilla hihat on tyylikkäästi vajaamittaiset ihan vaan pienellä hihojen ruttaamisella. Meikäläinen käänsi hihoja useamman sentin ja sittenkin ne saa vielä kiskaista ihan kunnolla ruttuun, jotta saa nätisti paljastettua ranteet. 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERAsammarit ja neuletakki H&M/ballerinat-Ellos/pellava t-paita-Esprit/laukku-Diesel (saatu, Spartoo)

Kauheen kivan näköinen tuo neule on mielestäni minunkin päällä, vaikken hoikka ja pitkä mallikaunotar olekaan. Neule on oikein hyvä lisä vaatekaappiini, sillä en tainnut entuudestaan omistaa mitään kuviollista neuletakkia, bleiseriä taikka muuta lämmikettä.

Mut oonko mä ainoa jonka silmiin tuo mallin päällä oleva neule näyttää siltä kuin siinä olisi enemmän mustaa kuin mun versiossa? 😮

Nyt kun on kerrankin niin tuore vaate, että sitä on edelleen myynnissä, niin linkataanpa se tännekin. Neuletakki löytyy H&M:n nettikaupasta TÄÄLTÄ. Hintaa puuvillaisella mukavuudella on 39,95 € ja koot tosiaan mun kokemukseen melko reilut.

PS. Tilasin muuten myös tuon keltaisen pellava-teepparin joka on tuossa H&M:n kuvassa. Ihan vaan siksi, kun se näytti niin kivalta tuon neuletakin kanssa. Ja mä olen ihminen, joka on aina saanut huomata, ettei keltainen oo mun juttu. Katsotaan oisko se tällä kertaa..


Iinan ansiosta mulla on ennen näkemätön asukuvaputki meneillään. Eilen hengasin päivällä pilkkumekossa kuten jo edellisestä postauksesta kävi ilmi. Illan rientoja varten kävin kuitenkin vaihtamassa mekon toiseen.

Ehdin vilauttaa tämän Asos Curve -printtimekon helmaa jo heinäkuussa heti sen saavuttua, mutta yläosan kirjavuudet jäivät tuolloin vielä näkemättä. Eilen parista tapahtumasta kotiin palatessamme saatiin kuitenkin Iinan kanssa tämäkin ihana kolttu ikuistettua kokonaan.

kirjavakolttu2-700x717

Tällainen riemunkirjavuus on kyllä melkoinen harppaus kaltaiseni entisen mustiin pukeutujan kaapissa. Mutta ajattelin, että kyllä minäkin tarvitsen edes yhden vähän räväyttävämmän mekon ja täytyy sanoa, että tämä oli kyllä loisto ostos. Kolttu on villissä printtisekamelskassaan todellinen huomionherättäjä. Toinen loisto juttu on se, että kuviointi onnistuu vielä jollain hämmentävällä tavalla imartelemaan tynnyrivartaloani mieltäylentävästi.

kirjavakolttu1-700x1051

mekko-Asos Curve/kengät-Crocs (saatu)/laukku-Diesel (saatu)

En ole mitenkään suuri printtien ystävä, mutta kai se on tässäkin niin, että överi sekamelska muuttuukin mielenkiintoiseksi ja kauniiksi ylittäessään tietyn rajan. Hämmästyin itsekin miten päättömästi rakastuin tuohon timantteja, ristipistokuvioita, geometrisia muotoja ja vaikka mitä muuta yhdistelevään kuviointiin. Tykkään. Valtavasti.

  kirjavakolttu3-700x501

Mikäli Asos Curven kokoasiat kiinnostavat, niin tuo minun mekkoni on kokoa UK 20, eli vastaa EU kokoa 48. Mekko on tällaiselle normaalistikin 46-48 kokoja käyttävälle muuten varsin passeli, mutta 167 senttiselle varrelleni mekko voisi olla muutaman sentin lyhyempikin. Mutta koska kyse on vain muutamasta sentistä, pituusasia korjaantuu nostamalla mekkoa kevyesti ruttuun vyötärön kohdalta.

Jos joku innostui tuosta kuvio-oksennuksesta, niin mekkoa löytyy edelleen alehinnalla TÄÄLTÄ.