28.08.2012 Duuniasu ja karvahommia

Pikaiset terkut kesken työpäivän tällä tavalla kaksoisleualle armollisesta lintuperspektiivistä napatun asukuvan muodossa!

Nuo H&M:n reisitaskuhousut löytyivät mun omasta kirpputorikasasta ja päätin antaa niille vielä yhden mahdollisuuden.Mutta ei, ei ne vaan jotenkin miellytä vaikka niin mukavat ovatkin. Nuo karmivan kokoiset taskut vievät jotenkin ihan tarpeettoman paljon huomiota reisiin ja tekevät jaloista epätaapainoisen näköiset. Mikä lie päässä viirannut, kun olen nämä joskus hankkinut. Väri olis kiva, mutta kyllä se taitaa tämän duunipäivän päätyttyä olla bye bye näille pöksyille.

Kävin muuten tänään toistamiseen sokeroinnissa. Se oli nyt toisella kerrallakin edelleen yhtä kivutonta ja kivaa (oon outo, I know..) kuin aiemminkin. Viisi viikkoa ehti siis kulua edellisestä kerrasta ja niistä noin kolme viikkoa sääret ja kainalot pysyivät sellaisena, ettei karvat häirinneet vielä lainkaan. Jossain parin viikon paikkeilla säärten iho oli toisinaan  etenkin suihkussa käydessä hieman arka ja kihelmöivä, ihan kuin ne uudet säärikarvat olisivat siellä poranneet reittiään ihon läpi vapauteen. 😀

Viime viikolla sitten alkoi olla jo sen verran mittaa, että turkista eroon pääseminen rupesi tuntumaan oikeasti ajankohtaiselta etenkin, kun edessä on matka hellelukemilla hemmoteltuun Roomaan, missä tulee varmasti heiluttua kintut paljaina.

Parasta sokeroinnin jälkeisessä karvankasvussa on ollut ehdottomasti se, että esim. bikinirajat eivät missään nimessä olleet ikävästi kutisevat kuten terällä vedetyn sängen jälkeen. Säästyin siis ikäviltä pistelyn tunteilta ja myös toisinaan höyläilyn jälkeen esiintyviltä karvatupentulehduksilta. Myös kainaloissa pehmeänä takaisin kasvavat karvat eivät tuntuneet yhtään niin ikävältä kuin sellainen raapiva sänki yleensä tekee.

Eli vaikka sokerointi karvanpoistometodina vaatiikin sen, että ne jouhet aina ehtii kasvaa välillä sellaiseen mittaan, että myös tarttuvat sokeriin, niin ainakin omasta mielestäni tämä tuntuu ehdottomasti parhaalta tavalta päästä eroon karvoista. Tämä on siis tästä lähtien pakollinen meno, joka on tavalla tai toisella sovitettava kuukausibudjettiin. 😀

Nyt ahkerana takaisin töiden kimppuun. Vielä olisi tämä ilta ja pitkä huomispäivä edessä ja sitten koittaa reilun viikon loma!

23.08.2012 Punamustia muistoja

Musta ja punainen on ollut minulle rakkain väriparivaljakko jo varmasti puolet elämästäni. Muistan lukuisia punamustia asuja vuosien varrelta. Asuja jotka päätyivät päälle kerta toisensa jälkeen koska mikään muu ei ole tuntunut yhtä omalta.

Ylioppilasjuhlien jälkeisellä viikolla (vuosi oli 2000) matkustin tänne Poriin AMK:n pääsykokeisiin tietämättä, että tulisin muuttamaan tuohon kaupunkiin ja asumaan siellä vielä 12 vuotta myöhemmin. Muistan pääsykoepäivästä yhden mielestäni söpön pojan ja sen, että olin pukeutunut kirkkaan punaiseen nahkahameeseen ja mustaan lohikäärmekuvioiseen toppiin. En muista jännittikkö minua tai että toivoinko pääseväni kouluun sisään, mutta punamustaa asuani en unohda.

Lukuisat juhlat olen juhlinut päästä nilkkoihin saakka mustissa, mutta varpaita ovat verhonneet jotkut lukuisista punaisista kenkäpareistani. Uskaltaisinkin väittää, että monet hauskimmista illoistani olen viettänyt punaisilla kengillä tassutellen ja tanssahdellen.

Kun pakkaan laukkuani matkalle lähtiessä, haluan kaikkien vaatteiden sopivan yhteen toistensa kanssa ja päädynkin yleensä pakkaamaan mukaan läjän kaikenlaista mustaa. Mutta aina sinne laukkuun on sujautettava myös pieni pala punaista. Kengät, huivi tai vaikka edes yksi t-paita. Muuten tuntuu, että jotain jäi puuttumaan.

Ei siis varmaankaan ole kumma miksi tunsin oloni eilisissä vaatteissa jotenkin erityisen hyväksi. Tuntui, että punainen nahkarotsi päällä ryhtikin hieman oikeni eikä arki kuristanut ihan niin lujasti kuin monena muuna aamuna.