Mä en voi sanoin kuvailla kuinka ihanaa täällä on! Aurinko paistaa, kaupunki on kaunis, hotelli on loistava,  seura on mahtavaa, kakku hyvää, viini halpaa ja ennen kaikkea mun mieli on kerrankin hetken aikaan täysin huoleton.

Tänään ollaan vaan pyöriskelty ympäriinsä ilman kummempia suunnitelmia. Välillä kävelt sinne minne nokka näyttää ja toisinaan hypätty ensimmäiseen kohdalle osuvaan raitiovaunuun.  Nyt tultiin hotellille hieman hengähtämään ja siistiytymään ennen kuin suunnataan viininmaistelutilaisuuteen.

Tuulen suunta on ollut tänään koko ajan väärä meikäläisen kampausta ajatellen. Mihin virastoon tästä voisi valittaa?

Jonna puolestaan näyttää koko ajan tyylikkäältä ja huolitellulta.

Ainakin suurimman osan aikaa..

Musta nahkarotsi tuntui välillä aurinkoisimmissa paikoissa jopa turhan kuumalta. Vastapainona kuitenkin vastaan on tullut mm. naisia turkishatuissa ja talvisaappaissa.

Jonna ihastui mun leopardihuiviin joten annoin sen tänään lainata sitä. Täytyy pitää huivia vähän silmällä ettei se ”epähuomiossa” päädy väärään matkalaukkuun.

Tämänkin ihanan päivän asu jatkaa taas ihmeen värikkäällä linjalla. Montaa eri punaista! Siniset farkkushortsit! Leopardikuosia! Oon ihan innoissani ja tykkään noista vaatteista  hurjasti.

gif maker

Mä pääsin tänään vihdoin käyttämään ekaa kertaa joulukuussa itselleni synttäriulahjaksi tilaamia Bronxin ihania leopardikenkiä. Minä kun siis olin ahne ja hemmottelin itseäni kerralla sekä leopardikorkkareilla, että matalilla versioilla. En kadu pätkääkään tuota tuhlailuani.

Kirjoittelisin mielelläni pidemmästikin, mutta nyt saatte tyytä lähinnä kuviin, sillä viininmaistelu odottaa ja minun on vielä taiottava itsestäni ihmistävä muistuttava olento. Kuullaan taas!


Aika perusmeininkiä multa taas.. neljän tunnin päästä pitäis jo suunnata linja-autoasemalle ja ottaa bussin nokka kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Mutta mitä tekee tämä neiti? No istuu sohvalla, kattoo Master Chefiä ja bloggaa. Ja tavarat ei siis ole vielä matkalaukussa päinkään. Siellä matkalaukussa taitaa itse asiassa olla vielä jotain jäämiä edellisen reissun jäljiltä. 😀

Mut mikäs hätä tässä… Ehtii ihan hyvin ensin esitellä vaikkapa päivän asun, eli tarkemmin ottaen katastrofaalisen kiireisen aamun tuoksinassa päälle pätyneen vaatekasan.

Koska viime viikon plussakelit osoittautuvat tänä aamuna vain hetken hurmaksi ja mittari näytti jälleen kirpsakoita miinusasteita, halusin kiskoa päälle takuuvarmaa lämpöä ja turvaa. Ja mikäs muu tarjoaisi noita molempia paremmin kuin mamman muutama viikko sitten lähettämä kokovartalovillasukka.

Mitään kummempaa  musta neulemekko ei sitten kaverikseen kiireessä saanut kuin pari päivää sitten esittelemäni aurinkoiset hapsunilkkurit ja korviin roikkumaan ruskeat höyhenkorvikset. Tuo viime viikkojen viininpunainen suosikkilaukku passasi onneksi tääninpäivän asuun enemmän kuin loistavasti. Kiva yhdistelmä tuo keltainen ja viininpunainen mielestäni! Enä tasan olisi vielä vaikkapa vuosi sitten voinut kuvitella että

Manchesteristä viime talvena ostamani Evansin tekokarvatakki oli päässyt jotenkin ihan unohtumaan minulta ja löytyikin ullakolta  taas käyttöönvasta n. kuukausi sitten. Yritän tässä nyt epätoivoisesti ottaa siitä kaiken ilon irti vielä sen aikaa, kun siihen ei aivan läkähdy.

Mutta takeista puheenollen.. se ei todellakaan ole kuuma karvareuhka jonka heitän niskaani kun lähden reissuun. Jonna nimittäin vahvisti, että Itävallassa on ihanat nahkarotsikelit!

Nyt voisin siis vihdoin suunnata tuone vaatehuoneen puolelle tonkimaan jotain releitä joilla pärjäisi viisi päiväisen viinin juonti ja sacherkakun syönti -reissun. Mut ei kai sitä nyt kummaisia tarvii? Passi, hammasharja, lompakko, kamera, joku kolttu ja pirtsakka huulipuna.. Ja eikai mulla nyt paljoa muuta mahtuiskaan, sillä pelkästään Jonnalle meneviä vaatteita on jo yks kangaskassillinen ja sille pitää viedä vielä säkillinen Pätkiksiäkin.

Yleensä olen sitä mieltä, että lomat on lomailua varten, eikä sieltä reissusta mitään bloggailla. Mutta kun nyt kerran on kyse kahden tärähtäneen blogimuijan reissusta, niin bloggailu oikeastaan ikään kuin kuuluu asiaan ja niinpä mukaan lähteekin pomolta lainaan saatu miniläppäri. Eli jonkinmoisia Linz- ja Wien-postauksia on siis luvassa myös matkan aikana. Jos ei muuta niin ainakin Mervin ja Pirjo-Riitan viininjuontikuvia. Pysykää siis kanavalla!

Mä julistan nyt siis tämän postauksen päätteksi talvilomani virallisesti avatuksi! Seuraavan kerran töihin sitten vasta 20.3.! Happy happy joy joy!

Nyt mä alan ihan oikeesti pakkaamaan… Lähtöön 3,5 tuntia.


Jokaiselle on varmasti ainakin joskus käynyt niin, että on tullut ostettua alennusmyynnistä jotain sellaista jonka ihanuudesta ei ole ollut edes ostohetkellä ihan täysin varma. Jotain hyvää ja jotain epäilyttävää, mutta hullun halpa hinta kuittaa epäilykset ja hipsit kassalle.

Ostos voi osoittautua joko oikeaksi helmeksi jonka upeus avautuu vasta hetken tutustumisen ja sovittelun jälkeen, tai sitten hudiksi jonka matka jatkuu vuoden kaapissa lymyilyn jälkeen kirpputorikasaan hintalappu edelleen saumassa roikkuen.

Tai sitten voi kohdalle sattua ns. pitkän kypsymisajan kaipaava ihanuus, jonka suhteen on jo ehtinyt luovuttaa, mutta mieli muuttuu vielä juuri hetki ennen kuin kirppiskassi lipuu ulos kotiovesta. Minä tein viime viikonloppuna löydön omasta kirpputorikasastani ja pelasti sieltä kuvassa näkyvät Hiawatha-tossut.

Ostin mokkanahkaiset hapsunilkkurit viime syksynä (vai oliko se keväänä..) Ratsulan Toripäiviltä kympillä. Ihastuin kenkien malliin ja mukavuuteen, mutta vaalea leijonankeltainen väri oli se joka epäilytti. Mietiskelin josko mokkaa pystyisi jollain konstilla värjäämään ja haaveilin kenkien muuttamisesta ruskeaksi. Koska hinta oli niin halpa, uskaltauduin ostamaan kengät ja tuumin ettei hommasta tule hirveää konkurssia vaikka kenkien värjääminen ei onnistuisikaan.

No niinhän siinä kävi etten koskaan saanut aikaiseksi lähteä etsiskelemään värjäyshommaan sopivia aineita ja löysin jo tyystin unohtamani, edelleen keltaisena hohtavat kengät eteisen kaapista noin kuukausi sitten ja nakkasin kirppiskasaan. Viime viikonloppuna sitten lajitellessani tavaroita blogikirppikselle, näinkin inkkaritossut ihan uusin, väreistä innostuneen ihmisen silmin. Ja kuin salama kirkkaalta taivaalta, leijonankeltaisten nilkkureiden ihanuus avautui minulle ja nappasin ne pois myytävien tavaroiden pinosta.

Tässä kävi siis jotakuinkin samalla tavalla kuin minulle ja murulle aikoinaan. Vuoden se pyöri jollain tavalla kuvioissa mukana, mutta moni muu tuntui kiinnostavammalta. Paljon oli tyypissä hyvää, mutta jotenkin sen vaan ei ajatellut olevan itselle sopiva, ”niin vanhakin vielä..” Mutta niin ne vaan silmät eräänä päivänä aukesivat, eikä komistusta tehnytkään enää mieli päästää kenenkään muun löydettäväksi ja siitä asti onkin asuttu kimpassa. Jo lähes yhdeksän vuotta. Toisinaan rakkaus tarvitsee syttyäkseen aikaa ja tuumailua.

Pirteät hapsutossut piristivät eilen ihanasti muuten kovin synkkää shortsiasuani ja niiden mukavuus varmisti sen, että tulemme kulkemaan tänä keväänä yhdessä usemmankin kilometrin. Ja niin se on kuulkaa tuon vieressä tässä sohvalla istuvan murunkin kanssa: aina silloinkin kun minä pelkään ja stressaan ja olen muuten vain synkkä, niin murun poikamainen hymy ja suuri syli piristävät kokonaisuutta.  Aika ihania ovat molemmat, sekä muru, että aurinkoiset hapsutossut.