20.02.2012 Lohtua naamakriiseihin
”Jos oisin enää yhtään väsyneempi, julistettais mut jo kuolleeksi.” Tuo perjantainen facebook-statukseni määrittelikin sitten samontein koko viikonloppuni. Perjantain töistä lähdön ja maanantaiaamun välissä taisin laskujeni mukaan olla hereillä yhteensä alle 20 tuntia. Ei siis varmaan ihme, että täälläkin oli taas päivätolkulla hiljaista. 😀
Maanantai valkenikin sitten aurinkoisena ja minäkin tunsin oloni jo lähes eläväksi olennoksi. Koska omasta vaatekaapista ei tuntunut löytyvän mitään, kävin keski-ikäisen alter egoni vaatekaapilla. Midimittainen hame yhdistettynä Pirjo-Riitan pikkujoulujakkuun = takuuvarmat mummoiluvibat.
Kun vitosen kirppismaiharit taas puolestaan lisäsivät kokonaisuuteen ripauksen teiniangstia, niin keskiarvoksi tulikin sitten aika jees fiilis ja oma olo.
Aina kun taas ahdistun ja pelkään näyttäväni jo neljävitoselta, kaivan muistilokeroistani sen hetken, kun Alkon myyjä viimeksi kysyi papereita. Siitä on kuitenkin vielä alle puoli vuotta aikaa. Epäilen kyllä, että se nainen joko jonotti parhaillaan silmien laserleikkaukseen tai sitten oli vaan nauttinut liikaa työpaikkansa antimia, mutta lämmitti se hänen erehtyväisyytensä silti minun mieltäni. Kohteliaisuuksia kuulee nykyään sen verran harvoin, että ne on osattava omatoimisesti tonkia esiin vähän epäilyttävämmistäkin kommenteista. 😀
Ai miten niin kuulostan ikääntymisestään ahdistuneelta ja ihonsa kimmoisuuden kadottaneelta naiseläjältä? Kaikki jaksaa aina lohdutella sanomalla, että ikä on vaan numero, mutta ikävä kyllä se on myös aamulla peilissä pelottelevat silmäpussit ja paljon muuta.
Tähän onkin hyvä sitten ottaa pari lohdutuksen sanaa ennen kaikkea itselleni, mutta myös kaikille niille muille joita oma naama ei ihan joka aamu miellytä. Tajusin nimittäin tuossa yhtenä iltana, että muruni minulle lausumat sanat minun vastustellessa sinisen auton ostoa, passaavat hyvin myös ulkonäkökriiseihin: ”Mutta kulta, ethän sä sitä väriä näe, kun olet itse ratin takana!” Ei lisättävää.
