26.09.2011

Posted at 11:59h in Yleinen by
0 Likes

Ihana viikonloppu takana! Ei ole tullut paljoa koneella nyhvötettyä, kun on ollut kaikenlaista kivaa menoa ja puuhaa. Sen verran olen kuitenkin blogissa vieraillut, että olen ehtinyt lukea kaikki edelliseen postaukseen tulleet ihanat kommentit. Kiitos kaikille tsemppaamisesta ja vertaistuesta. Lohduttaa tietää, ettei ole pulmiensa kanssa yksin. 🙂

Tänään on luvassa vielä pukeutumiseen liittyvää postausta illemmalla kun saan valokuvaajani paikalle. Sitä ennen kuitenkin hieman viikonlopun touhuja ja tunnelmia.

Mahtava ja voimauttava viikonloppu sisälsi mm. seuraavia asioita:

Ihanan Encen seuraa iltana jos toisenakin.

Osallistuin perjantaina Encen järkkäämille Tuksu-etkoille, mutta en houkutteluista huolimatta lähtenyt muiden mukaan katsomaan Tukiaisen siskosten esiintymistä baariin. Pelkäsin mielenterveyteni puolesta.

Uuteen viitta-/shaalihässäkkään tutustumista

Käydessäni muutama viikko sitten kotikotona, löysin mamman varastoista Marja Kurjen luonnonvalkoisen villashaalin. Koska valkoinen ei kuitenkaan ole ihan mun juttu, lupasi äitee värjätä sen minulle. Uudeksi väriksi valitsin tumman ruskean. Onneksi mamma ei kuitenkaan ehtinyt pistää väripataa liedelle, sillä äidin kaverin kirppiskasasta sattui löytymään tasan sama shaali vielä ihanamman värisenä. Äiti vaihtoi sen shaalin ylimääräiseksi jääneellä peilillä, kun sellainen taas oli ystävättären hankintalistalla. Kätevää. Se valkoinen shaali puolestaan matkaa nyt kirppikselle.

Viime viikolla postitse luokseni matkannut tumman viininpunainen, priimakuntoinen shaali on 100 % merinovillaa ja aivan hurmaavan pehmeän ja lämpöinen. Mitään muuta vikaa ihanuudessa ei sitten olekaan kuin että mä näytän sen kanssa ihan Taikaviitalta. 😀 Mut ihanaihanaihana se on silti.

Pärekorin heiton MM -kisojen seuraamista

Lauantaina vietettiin Porin päivää joten kaupungilla tapahtui yhtä jos toistakin. Pärekorin heiton MM -kilpailut keräsivät torille huimasti yleisöä ja huimien pitkälle kantaneiden kiskaisuiden lisäksi kisassa nähtiin myös monta heittoa jotka eivät ihan osuneet sektorille. Noita heittoja seurasi aina selostajan kova ”varokaa!!!” karjaisu pärekorin tipahtaessa milloin mihinkin päin yleisömerta. Eli viihdettä ja vaarantunnetta samassa paketissa. Pakko tykätä.

Tässä näyte naisten maailmanennätystä (14,99 m) halussaan pitävän tamperelaisen Helmi Hopun heittotekniikasta. Viime vuoden maailmanmestari joutui tällä kertaa taipumaan porilaisen painonnostaja Anna Everin edessä ja tyytymään hopeaan. Katselin kisaa Hopun siskon vieressä ja kertoi minulle ME-naisen hallitsevan monta muutakin heittolajia. Helmi kuulema kiertää kisoja Eurooppaa myöten ja viskoo mm. moukaria, keihästä, kiekkoa ja saapasta. Kas siinä vasta mamma!

Juttukeikalla ollut Satakunnan Kansan toimittaja Anna-Mari Vuollet taas tempaisi omaksi yllätyksekseen töiden ohessa koppaa siihen malliin, että kotiinviemisinä oli pronssinen pokaali. Tämä kilpailija kiinnitti huomioni erityisesti kilpasiskoistaan erottuvalla heittoasulla. Anna-Mari arvelikin korkosaappaista olleen heittäessä jopa apua, mutta hame kuulema tuppasi hieman ikävästi kiipeämään leveää heittoasentoa hakiessa. Mutta mitäs pienistä, sillä tyyli ennen kaikkea. Niin että kuka vielä väittää, ettei urheilla voi  muuta kuin verkkareissa?! 😀

Muutama maukas juoma lähibaarin tiskillä

Ei ole kunnon siiderin voittanutta. En yleensä koske päärynäsiidereihin vaan pysyttelen turvallisessa omenassa, mutta tämä luomu päärynäsiideri pääsi yllättämään ilosiesti. Voiton lauantaina maistelemistani juomista vei kuitenkin Henry Westons vintage joka toimii aina vaan. Eikä varmasti vähiten 8,2 alkoholiprosenttinsa ansiosta.

Uudet räyheän punaiset farkut

Kaksikymppiä Lindexillä kustantaneet pöksyt paljastuivat kuitenkin hieman vikatikiksi sillä vielä sovittaminen ei paljastanut niiden todellista luonnetta, vaan ongelmat ilmenivät vasta kunnon käytössä. Housut ovat malliltaan sellaiset perseenpaljastajat, että huhhuh. Jos käyttäisin stringejä ja sentiiäkään lyhyempiä paitoja, niin olis kuule sellainen whale tale esillä että.. Farkut ovat siis melko matalat ja jotenkin vielä yhdessä oman ahterini kanssa muodostavat erityisen pelottavan parivaljakon. Pitänee testailla vielä vyön kanssa (en kyllä yhtään tykkää vöistä), mutta jos ei homma yhtään parane, niin joutuvat kyllä kiertoon. Onneksi eivät maksaneet maltaita.

Porkka Playboysin keikka torilla

Jos et vielä koskaan ole kuullut PP:n musisointia, niin suosittelen ehdottomasti tutustumaan jos sattuvat omalle paikkakunnallesi. Poikien soitinrepertuaariin kuuluu kitaran ja mandoliinin lisäksi mm. jesarilla paikattu pikku haitari ja nuo kuvassa näkyvät matkalaukkurumut joiden soundin salaisuus oli ainakin tänä viikonloppuna Pirkka paperikassi. Soittimet vaihtuvat poikien käsissä lennosta ja biisit esitetään moniäänisesti ja uskomattomalla draivilla. Jos bändin ohjelmistoon kuuluu mm. Pokemon, Pandoran Trust Me, Iron Maidenin Run to the hills ja Motörheadin Ace of Spades niin voiko sitä nyt olla viihtymättä? No ei tasan voi.

Aito Porilainen Porin torilla

Sain Satakunnan Kansassa olleesta porilaisuustestistä hävettävän huonot pisteet (26/100) kymmenestä täällä vietetystä vuodesta huolimatta. Päätin siia lauantaina alkaa hankkimaan lisäpisteitä ja nappasin välipalaksi aidon porilaisen ihan vain kuullakseni murulta hetken päästä, että eihän se porilainen edes ollut testissä mukana, vaan ruoan puolesta pisteen olisi saanut vaikkapa Ojalan lihapiirakasta tai Porin päivän ohrakryynivellistä. Eli ei tullut pistettä, mutta maistui se silti. Ja tuli sitä kuuluisaa Ojalan lihistäkin sitten maisteltua murulta. Tykkäsin enempi porilaisesta.

Herkkujen hankintaa torilta

Näitä uljaita kurpitsoja en sentään kotiini kantanut, mutta paikallisista omenoista olisi tänään tarkoitus pyöräyttää piirakka ja lauantaina ostetut British Fudge Companyn herkutkin odottavat vielä syöjäänsä.

Ihania hetkiä hurmaavien pikkukissojen kanssa

Olen aina ollut allerginen kissoille ja olinkin tähän mennessä pidellyt pientä kissan pentua sylissäni vain yhden ainoan kerran ja sekin ihanuus loppui hengenahdistukseen. Lauantaina tapahtui kuitenkin jotakin varsin ihmeellistä, sillä vietin Encen uusien tulokkaiden Kasetin ja Nestuukin seurassa monta tuntia oirehtimatta lainkaan. Ei siis mitään, ei kutinaa, ei silmien turpoamista, ei hengen ahdistusta, ei mitään. Johtui varmaan tasaisesta allergialääkkeiden nauttimisesta viime päivinä.

Aikomus ei ole suinkaan alkaa uhmaamaan terveyttään toistuvasti, mutta täytyy sanoa, että noiden pienten söpöläisten kanssa peuhaaminen olisi ollut jopa pienen oireilun arvoista, niin onnelliseksi minä itseni tunsin pieni kehräävä kerä sylissäni.

Herkistymistä  paikallisessa nähtävyydessä

No sain minä sitten yhden porilaisuuspisteenkin viikonloppuna hankittua, kun vierailimme eilen murun kanssa kuuluisassa Juseliuksen mausoleumissa. En tajua miten en ollut vielä kymmenen vuoden aikana tajunnut käydä katsomassa tuota koskettavaa ja upeaa paikkaa. Kyseessä on siis teollisuusmies Fritz Arthur Juseliuksen 11-vuotiaana kuolleelle Sigrid-tyttärelleen 1800 ja 1900 -lukujen taitteessa rakennuttama viimeinen leposija.

Mausoleumia koristavat upeat freskot jotka maalasi alunperin itse Akseli Gallen-Kallela. Freskojen touhouduttua tulipalossa 1931 maalasi Gallen-Kallelan poika Jorma ne uusiksi isänsä tarkkojen luonnosten pohjalta. Mausoleum on täynnä upeita yksityiskohtia ja maalaukset sisältävät runsaasti erilaista symboliikkaa. Sigridin lisäksi mausoleumissa lepää balsamoituna myös itse Isä Juselius tinasta valmistetussa sarkofagissaan.

Rakennuksen kauneus, rauha ja tarina saivat ainakin minut todella vaikuttuneeksi. Sisälläni kulkivat kymmenet kylmät väreet kun katselin Sigridin päivänkakkaraveistoksin ympäröityä sarkofagia ja kuvittelin mielessäni hänen surusta suunniltaan olleen isänsä suunnittelemassa tätä arvokasta muistomerkkiä tyttärelleen. Herra Juseliuksen kärsimys ei loppunut tyttären kuolemaan, sillä toinen lapsi oli kuollut jo pienenä vauvana ja myöhemmin Fritz Arthur menetti vielä kaksi vaimoaan syövälle. Heidät on haudatu mausoleumin pihamaale.

Jos satut joskus reissuillasi tänne Poriin, niin suosittelen ehdottomasti vierailemaan tuolla Käppärän hautausmaalla sijaitsevassa mausoleumissa. Ja kaikki porialiset jotka eivät vielä ole paikassa käyneet, niin hop hop!

Viimeisten muuttolaatikoiden purkua

Jipii!! Vuhdoin sain kirjoja pursunneet muuttolaatikot tyhjennettyä, sillä kuvassa näkyvä vaha kirjahylly muutti eilen vierashuoneeseemme. Hylly löytyi huuto.netistä hintaan 6 €! Tai no, en suostunut ottamaan myyjältä vaihtorahaa takaisin vaan masoin hyväkuntoisesta ihanuudesta innoissani kokonaisen kympin. Hurja hinta. 😀

Hyllyn musta taustalevy on melkoisen nuhraantunut hyllyn ollessa muutoin varsin oivassa kunnossa. Laitettiin kuitenkin tausta toistaiseksi paikoilleen ja nyt pohdin sitten uudistaisinko taustan vetämällä pintaan kerroksen mustaa spraymaalia vai heittäytyisinkö astetta villimmäksi ja etsisin hyllyn piristeeksi jonkin kivan tapetin jolla taustan voisi päällystää. Tämä jää vielä nähtäväksi. Toistaiseksi iloitsen iha vaan siitä, että kirjat ovt laatikoiden sijaan hyllyssä!

Sellaista siis tänne. Nyt jatkan vielä yhden vapaapäivän viettoa mm. pyykkäillen ja survoen lisää tavaraa kirjahyllyn kitusiin!


15.09.2011

Posted at 10:12h in Yleinen by
0 Likes

Koko päivä ruokakuvien läpikäyntiä takana ja vielä pitäis hieman pusertaa itsestään kuvankäsittelyfiilistä ennen kuin pääsee kotiin ja viettämään huomenna vapaapäivää. Mutta, koska lihapullat, pihvit sun muut vilkkuvat sen verran kiivaina verkkokalvoillani, että on pakko pitää pikku breikki ennen lapsikuvien pariin siirtymistä. Ja mitenkäs sitä paremmin viettäiskään hengähdyshetkeä kuin bloggaamaalla. 😀

Yksi viimeviikolla muistikortille tarttunut asu ei ole vielä ehtinyt esille kenkiä lukuunottamatta. Viikko sitten olin hetkellisesti ihan innoissani kaiveltuani hyllyjen kätköistä kesän levänneitä housuja ja neuleita. Pukeutuminen tuntui pitkästä aikaa mukavalta ja tunsin jopa huolestuttavaa innostusta värejä kohtaan normaalin syysmustan sijaan ja hipeltelinkin kaupunkikierroksella jos jonkinvärisiä rättejä. Mallinukkejen päälle puettuna moni asia näyttää hyvin paljon houkuttelevammalta kuin omassa vaatekaapissa. Leijonankeltaista en sentään ihasteluistani huolimatta syyspuvustooni hankkinut, mutta yksi kaunis hiekan värinen paita ja ihanan punainen huivi muuttivat luokseni horjuttamaan mustan monopoliasemaa.

Mustan knallin lähes kasvettua päähäni kiinni, kaipasin myös sille hieman vaihtelua, jotta suosikiksi noussut hattu ehtisi välillä edes tuulettua kunnolla. Monenmoisia pääasioita soviteltuani paras fiilis tuli ehdottomasti Lindexin Indiana Jones -henkisestä huopahatusta. Ja seuraavana päivänä olinkin ainakin ulkoisen olemukseni puolesta valmis metsästämään kadonneita aarteita.

keinonahkahousut/H&M, hattu/Lindex, nilkkurit/Clarks, huivi/Esprit, Takki/Monki, kasmirneule/La Redoute, ellos

Olen selvästikin kadottanut sen ennen sisälläni asuneen naisellisen korkokenkä/minihame beiben, sillä nykyään tuntuu, että viihdyn sitä paremmin, mitä rentummalta ja jätkämäisemmältä vaatteeni tuntuvat ja näyttävät. Sen sijaan että astelisin lantio keinuen teräviä korkokenkien kopinalla säestettyjä askelia, tömistelen mieluummin raskailla saappailla huolettomia harppauksia.

Polvipussit, ruttuiset lahkeet, ryppyinen paita, ilman peilin apua kaulaan heitetty huivi ja suihkun jäljiltä olevan karvakasan peitoksi heitetty hattu, siinä minun tyyliteesini tälle syksylle. Ilmojen viiletessä lisätään reseptiin vielä villasukat joiden varret saavat reilusti vilkkua kengistä.

Laukkuakaan ei tarvitse joka aamu arpoa uusiksi, kun se yksi ja rakas passaa loistavasti yhteen sellaisten adjektiivien kanssa kuin: huoleton, rento ja sopivasti rähjäinen. Kyseinen kaiken oikeasti tärkeän nielevä veska oli mukana myös kuvien turpeasilmäisellä Miss Jonesilla hänen suunnatessaan ristiretkelle omalle työpaikalleen.

Ja nyt kun kerran ääneen julistin renttumaisen jätkätyylin ihanuutta ja pimuasujen inflaatiota, niin ennustan (ja ehkä jopa toivon) tulevalle viikonlopulle jotain ehdottomasti säärien esittelemistä kaipaavaa toimintaa! 😀


06.09.2011

Posted at 21:27h in Yleinen by
0 Likes

Mä olen melkoinen takinkääntäjä ja sanojeni syöjä mitä tulee pukeutumiseen ja hankintoihin. En usko enää itsekään mihinkään mitä blogissani julistan. Esimerkiksi reilu viikko sitten kirjoitin näin: Kesällä hankitut vaatekaapin väripilkut, kuten oranssit topit tuntuvat nyt vain kaukaiselta muistolta. Taivaan pikkuhiljaa tummuessa ja tuulen puhaltaessa hieman viileämmin tuntuu turvalliselta kietoutua tuttun mustaan. Siis joo, tuntuu turvalliselta kietoutua mustaan, mutta keskellä Stockmannin naistenosastoa lahjakortin poltellessa lompakossa minä sen tajusin, ei mun tarvitse hylätä niitä väripilkkujakaan!

Ja mikä oli se vaate, joka sai minut ymmärtämään, että myös syksyn viimaan ja talven tuiskuihin sopiva lämmin villavaate voi olla muutakin kuin mustaa ja harmaata?

neule/Whyred, mekko/mamman vanha, nahkarotsi/Saki, laukku/Alternative, hattu/Pieces, bikerit/Clou, ristikoru/Antti Asplund

Whyredin ohut merinovillaneule vangitsi katseeni juuri sillä oikealla, loistavasti itselleni sopivalla oranssinpunaisella sävyllä. Tämä kaunis väri yhdessä hohtavan smaagdinvihreän kanssa ovat hyvin vahvasti esillä Whyredin tämän talven vaatteissa. Kiinnitin väreihin huomiota jo Whyredin tammikuisessa näytöksessä Tukholmassa, mutta en todellakaan silloin vielä osannut kuvitella itseäni pirteässä oranssissa. Mutta niin se mieli muuttuu. Tämä neule tuo auringon talven pimeimpiinkin päiviin.

Neuletta ei ollut pilattu edes kammottavalla hinnalla, vaan se irtosi piirun alle satasella. Minulla oli lahjakortissa saldoa n. 85 € enkä joutunut pulittamaan puserosta itse kuin vajaan kympin. Olen siis todella iloinen uuden väripilkun omistaja. Olenkin ehtinyt tunustaa väriä jo useita kertoja viikon aikana ja asukuviakin tästä on luvassa varmasti lisää.

Tänään väritin neuleella mamman kesäisen maksimekon astetta lämpimämmäksi syysasuksi. Mekossa aiemmin vallinnut muumien mörkö -fiiliskin talttui kummasti kun yläosa muuttui. Ja sen lisäksi, että mieli on muuttunut hieman noiden värien suhteen, niin on ne ajatukset saaneet uuden suunnan näköjään noiden pitkien helmojenkin suhteen. Koskaan ei siis pitäisi sanoa ei koskaan. (mutta sanon silti:  oon ihan varma, etten koskaan opi puhumaan ruotsia, en koskaan aio sisustaa kotiani millään sinisellä, en koskaan pukeudu raidalliseen poolopaitaan, enkä koskaan opettele juomaan kahvia. Nih. Oon tosi kapinallinen)

 

Alla vielä muutamia ottamiani kuvia Whyredin tammikuisesta näytöksestä Tukholman muotiviikoilta. Valitsin tähän juurikin sellaisia asuja joissa näkyy noita kauniita punaisen, oranssin ja korallin sävyjä. Näin sinisen vihaajana ihan hävettää sanoa, että tuo toisessa kuvassa näkyvä tiilenpunaisen ja sinisen yhdistelmä näyttää aika hämmästyttävän hyvältä. (toisiko joku minulle kuumemittarin!)

Whyredin AW-mallistosta aiemmin postaamani kuvat olivat lähinnä tummemmanpuhuvista asuista. Kuvat löydät TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ.