Vaikka Sex And The City leffat eivät enää oikein itselleni uponneetkaan, niin tv-sarjan jaksoihin palaan mielelläni kerta toisensa jälkeen. Vaikka joistakin jaksoista muistaa jopa repliikit ulkoa, niin jokin niissä neljässä hahmossa vaan jaksaa aina kiehtoa  ja tiedän, että en ole suinkaan ainoa joka näin ajattelee.

Itselläni tuo kaikki tuotantokaudet sisältävä dvd-boksi on ollut jo vuosia saatuani sen murultani joululahjaksi, mutta mikäli se joltakin halukkaalta vielä puuttuu, niin bongasin NetAnttilasta melkoisen hyvän tarjouksen:

satc

Ei paha kuudesta tuotantokaudesta!


Hahaa. Aika perushomma.. Mun on pitänyt kirjoittaa näistä tämän postauksen ihanista koruista teille jo Pori Jazzeista saakka, mutta mun muistiinpanot aiheesta oli viikotolkulla hukassa. Ja arvatkaas mitä. Nyt kun mä löysin ne, mä en tajua omista sanan tai parin sepustuksistani enää juuri mitään. 😀 Mut, ei se mitään. Osaan mä ihkutella näitä kauniita asioita aika pitkälti ilman muistiinpanojakin.

Viime kesänä Jazz-kadun tarjonnasta suosikikseni nousi valokuvakoruillaan ihastuttanut Anna Pusu-design. (lue postaus täältä.) Tänä vuonna myyntikojuissa luurasi jälleen muutamia uusia tulokkaita, joista yksi erityisen mielenkiintoinen.

Tiesin välittömästi tähän kojuun astuessani, että tulisin poistumaan sieltä rahamäärässä köyhempänä, mutta jotakin ihanaa korua rikkaampana. Tuumailuun menikin sitten tovi  jos toinenkin, kun mallailin päälleni kaikkia itseäni ihastuttaneita tuotteita. Niitä nimittäin oli melkoisen monta.

22

Merry Go Round on yhden naisen viime syksynä perustettu tuotemerkki jonka takaa löytyy pohjoisesta kotoisin oleva, mutta nyttemmin helsikiläistynyt Henna Soronen. Jutellessani Hennan kanssa kävi ilmi, etteivät korut suinkaan ole hänen työnsä, vaan kuulema ihana harrastus. Jazz-kauppaakin valokuvaajana työskentelevä nainen oli tullut pyörittämään kesälomallaan. Kun Hennalta kysyi miten hän on päätynyt korusuunnittelijaksi, kertoi hän vaan ”tykkäävänsä kaikista tyttöjen jutuista”. Korut syntyvät Vallilassa Hennan omassa olohuoneessa inspiraation pulppuillessa taustalla soivan roklin tahtiin.

21

Akryylistä valmistetut korut toivat niin minulle kuin jollekin toisellekin asiakkaalle mieleen samaa materiaalia käyttävän Titi Madamin. Itse en kuitenkaan ole koskaan lämmennyt TM:n eläinaiheille, mtta Merry Go Roundin lystikkäät pääkallot, räyhäkkäät pistoolit ja hienostuneet höyhenet saivat minut todella innostumaan.

Ehdoton suosikki ”hahmoni ” oli juurikin tuo ilkikurisesti irvistelevä pääkallo, joka päätyikin sitten roikkumaan sekä korviini, että rintamerkkinä laukkuuni. (korvikset nähty In action esim. TÄÄLLÄ) Ikävä kyllä laukussa luurannut kallo koki karmean kohtalon tarttuessaan autossa johonkin ja napsahtaessaan leukanivelen kohdalta poikki. Nyt mulla on kallo ilman alaleukaa. Mä luulen, että täytyy tilata uusi, sillä haluaisin tuon tyypin koristamaan mustan bleiserini rintamusta.

20

Toinen omaan makuuni ollut aihe oli tuo sulka. Yllä olevan kuvan kierrätysnahkaa, ketjua ja sulkia yhdistelevä kaulakoru ei olisi millään halunnut irrota kaulastani, mutta kaikeen haluamaani ei kuitenkaan ollut varaa. Noiden korujen hauska yksityiskohta oli nahkaosien tarina. Hennan apurina ollut Ansku nimittäin kertoi nahan olevan peräisin hänen poikaystävänsä Günther-henkiseen valmistujaisjuhlien naamiaisasuun kuuluneista nahkahousuista. Kuinka mahtavaa, että jo jonkun päällä yhden elämän eläneet nahkahousut ovat päätyneet ensin kirpputorin kautta bilepöksyiksi ja sen jälkeen vielä materiaaliksi upeisii koruihin ja jonkun taas uuden ihmisen päälle.  Nahan lisäksi korujen materiaaliksi oli päätynyt myös mm. kavereiden vanhoja farkkuja. Kierrätystä juuri parhaimmillaan.

23

19

18

Itseäni ihastuttaneiden rock-henkisten muotojen lisäksi tarjolla oli hempeämpiäkin aiheita, kuten kuvissa näkyvät perhoset ja linnut  sekä kesämalliston palmupuut.

17

Tuollainen pistooli kiehtoisi kaulariipuksen muodossa!

16

Käsityönä syntyvät korut eivät tietenkään koskaan ole keskenään täysin samanlaisia ja etenkin kaulakoruissa oli selkesästi uniikkeja yksilöitä. Ketjumateriaaleja oli monia erilaisia ja niiden pituudet vaihtelivat runsaastikin. Riipuksiin oli myös yhdistelty esimerkiksi yksittäisiä kierrätyshelmiä.

Henna kertoi osan Merry Go Roundin mallien olevan pysyvää ns. perusmallistoa, joissa esimerkiksi värit saattavat hieman vaihdella esimerkiksi vuodenaikojen saatavilla olevien materiaalien mukaan. MGR yrittää hyödyntää akryyliosissaa mahdollisimman paljon jämäpaloja ja sen vuoksi tarjolla voi olla joskus hyvinkin pieniä eriä jotain tiettyä väriä. Jos en ihan väärin muista, niin ainakin Jazzeilla oli esimerkiksi jonkin verran läpikuultavia keltaisia korviksia esim. palmun mallisena ja ainakin niiden kohdalla taisi olla nimenomaan kyseessä pieni jämäpalasta valmistettu erä. Nämä korut eivät siis todellakaan toistu satoja tai edes kymmeniä kertoja täysin samanlaisina.

15

Itselleni siis lähti loppujen lopuksi mukaan ne jo aiemmin mainitsemani pääkallokorvikset ja -rintaneula, molemmat valkoisina + musta sulkasormus, josta ei nyt kuvaa tähän hätään löytynyt. Mutta voin kertoa, että suunnattoman kaunis se on. Korujen hinnat eivät päätä huimanneet korvakoruparini maksaessa 10 € ja sormuksen ja rintaneulan ollessa festaritarjouksessa 5 €/kpl. Kaulakorujen hinnat liikkuivat jossain 15 € tienoilla, jos en ihan värin muista ja nuo Gûntherin nahkapöksyistä materiaaliaan lainanneet upeat ketjut olisivat nekin irronneet alle kolmellakympillä.

Mikäli ihastuit koruihin yhtä palavasti kuin minäkin ja olet huomenna tai sunnuntaina Helsingissä, niin kannattaa ehdottomasti piipahtaa Kaapelitehtaalla, missä MGR on Design Market tapahtumassamyymässä tuotteitaan molempina päiviä klo 11-17!

Henna myös lupaili Merry Go roundin verkkokaupan aukeavan vielä tämän syksyn aikana. Kun tuo aika koittaa, lupaan infota siitä täällä blogissa, sillä ainakin tämä tyttö aikoo laittaa uuden pääkallon lisäksi laittaa jonkun muunkin ihanuuden tilaukseen. Verkkokauppaa odotellessa voi tuotteita tiedustella sähköpostilla design.merrygoround(ät)gmail.com, tai tsekata jälleenmyyjät MGR:n Facebook-sivuilta.


Hitsi mä meinasin ihan unohtaa vinkata yhdestä jutusta.. Nimittäin Koruharakan valokuvauskilpailusta! Tiedän, että siellä ruudun takana on paljon ihmisiä, jotka tykkäävät valokuvata, joten pistäkää ihmeessä sulkimet laulamaan!

Kilpailun aiheena on mikäs muukaan kuin koruharakka ja 1. palkintona 50 € lahjakortti heidän nettipuotiinsa. Kuvissa voiitse esiintyä Koruharakan koruissa, tai missä tahansa muissa koruissa tai tulkita aihetta ihan miten itse lystäätkin. Kukin osallistuja voi lähettää kisaan yhden kuvan ja osallistumisaikaa on syyskuun loppuun eli 30.9. saakka. Tarkemmat ohjeet osalistumiseen löydät TÄÄLTÄ.

Kuvia ovat tuomaroimassa Koruharakan kauppiaat sekä Minä! Osallistukaa ihmeesä runsain joukoin!

Alla vielä muutamia tuoreimpia Koruharakkaan saapuneita koru-uutuuksia.

koruharakka moukari

koruharakka hepburn

koruharakka suomut

koruharakka kirsikat

Tuo suomuinen rannerengas kolahti ainakin tähän rannekoruriippuvaiseen. Jostain syystä tunnen vetoa myös noihin söpöihin kirsikoihin, vaikka tiedän, etteivät ne sopisi synkkään tyyliini sitten lainkaan. Mut niin mä vaan rakastan mun helmiäisvaaleanpunaista Hello Kitty laukkuakin, vaikkei se nyt ihan ehkä parhaiten rimmaa mun nahkarotsieni kanssa. 😀 Mikähän siinä on, että sitä ei tunnu pääsevän lainkaan yli kaiken värikkään, tyttömäisen ja söpön ihastelusta vaikka ei sellaisia juttuja vois enää päällensä pukeakaan?

Kamppeisiini voisi puolestaan sopia suomurannerenkaan lisäksit tuo ylimmän kuvan moukarimainen kaulakoru. Juuri sen näköinen, että keinusta hypätessä se kolauttaisi mahtavan kuhmun otsaan. Ai miten niin ei aikuiset muka enää hypi keinuista? Kyllä muuten hyppii! (mut huonosti siinä kyllä yleensä on käynyt.. 😀 )

Mut siis, osallistukaa valokuvauskilpailuun kaikki te siellä! 🙂