23.10.2018

Posted at 22:17h in Yleinen by
0 Likes

 

Syksyn ja elämän myrskyissä pientä turvallisuuden ja lämmön tunnetta tuovat pehmeät ja mukavat vaatteet. On ihana pukea päälle ihoa hyväilevä neule ja lämmittää varpaat läheisen rakkaudella neulomilla villasukilla. Peiton alle ei voi jäädä, mutta ulkona puhaltava viima on helpompi kohdata miellyttäviin materiaaleihin kääriytyneenä.

Uusin lohdullinen arkivaatehankintani on tämä I Love Me -messuilta löytämäni kotimaisen Design Pylsyn merinovillapusero. 100% mulesing vapaasta merinovillasta kokonaan Suomessa valmistetussa puserossa on rento malli, 3/4 hihat ja kuminauha helmassa. Sopii loistavasti niin farkkujen kuin näköjään hameenkin pariksi. 

Design Pylsyltä löytyy myös mm. merinovillaisia ponchoja, viittoja, pipoja ja huiveja. Omaan ostoskassiini sujahti puseron lisäksi vielä vaaleanpunainen tuubihuivi, jonka voi myös nostaa hupuksi. En tötterökampauksieni kanssa oikein voi pitää pipoja, joten pannat ja löysät huivi-/huppuviritelmät toimivat paremmin.

Tätä rentoa neuletta löytyy harmaan lisäksi mustana ja vaaleanpunaisena. (Ja täytyy myöntää, että himoitsen kaikkia värejä) Koot ovat 1,2 ja 3, itselläni 48-50 kokoisena koko 2. 

Oman väripaletin vaihduttua kesästä syksyyn on tämä viime keväinen kirppislöytökin päässyt vihdoin ahkerampaan käyttöön. Ted Bakerin veskan kuosi ja väri olivat niin minua, että en voinut kävellä sen ohi Relovessa. Siitä tulikin sitten kallein kirpparihankintani vaatteiden ja asusteiden osalta, mutta huikea löytö silti. Toimii kokonsa ja olkahihnansa vuoksi loistavasti reissukäsilaukkuna, se tuli taas viime viikolla matkaillessa todettua.

pusero – Design Pylsy / hame – Ellos / takki – KappAhl XLNT (saatu) / huivi – Becksöndergaard / kengät – Betty London / laukku – Ted Baker (2nd hand) / korvikset – Aarikka (saatu)

Sain hetki sitten instassa paljon kommentteja, että minun tulisi pitää hiuksiani useammin auki. No, heti seuraavana päivänä jouduin tekemään niin pakon edessä, kun matkalaukusta puuttui niin hiuslenkit kuin oikeat muotoilutuotteetkin. Ja ai hitto, mikä katastrofi! Ton reuhkan auki pitäminen tuntuu ihan karmealta, etenkin ulkona. En vaan osaa, enkä tunne peilikuvaani. Bussiin päästyä oli sitten jo pakko ihan vaan solmia hiukset edes jotenkin auttavasti pään päälle sykeröksi, jotta pystyin elämään. 

Että jos tuntuikin eilen pusero todella miellyttävältä, niin tukka loikin sitten vastapainoksi epämiellyttäviä tuntemuksia. You win some, you lose some! 


15.10.2018

Posted at 22:26h in Yleinen by
0 Likes

 

En ole ollut viime aikoina normaalia laiskempi blogin päivittäjä siksi, että olisin luopumassa blogista tai, ettei minulla olisi mielessä montakin asiaa josta haluaisin kirjoittaa. Mutta päässä on pyörinyt Elämä. Todellakin isolla kirjaimella.

Kun iso pyörä oikein huolella pyörii, on hankala keskittyä mihinkään muuhun kuin aivan pakolliseen. Sitä aivan pakollista on ollut viime kuukausina ne työt, jotka tuovat pääasiassa leivän pöytään. 

Aika on mennyt viime kuukausina siis lähinnä töihin ja sen ulkopuolella oman sisuksen kaiveluun. Niin herkullisia aiheita kuin tuolta pääkopan perältä irtoaisikin, niin niistä asioista kirjoittamiselle on kuitenkin oma aikansa vasta myöhemmin. Kun se aika tulee, niin mulla on sata asiaa joista haluan täällä blogissa taas kirjoittaa. 

Mutta life is good. Olo on hurjan paljon paremmin kuin kesällä, kun tuli uitua pelottavan syvissä ja mustissa vesissä. 

farkut – Ellos / kashmirneule – H&M / nilkkurit – Vagabond / takki – kirppislöytö

Kuvissa yhden todella myrksyisän (siis ihan säätilasta puhun, en pääni sisällöstä :D) työpäivän ankean värinen asu. Elloksen pillifarkut ja Zadaasta edullisesti löydetyt Vagabondin kiiltonahkanilkkurit ovat olleet tämän syksyn parhaita hankintoja ainakin jos käyttöajalla mittaa. Ne etsiytyvät päälle niinä päivinä, kun pukeutumista ei jaksa juurikaan miettiä. Eli kiireisinä ja aikaisin alkavina työpäivinä siis todella usein. 

Tän postauksen ydin oli siis sanoa, että pysykää edelleen kyydissä vaikka blogin konduktööri on ollut vähän hiljainen. Olen palaamassa melko pian. 

Uutta postausta luvassa itse asiassa jo huomenna, kun pistän pystyyn arvonnan, jossa jaetaan lippuja tulevan viikonlopun I Love Me -messuille. Pysy siis kuulolla, jos liput syksyn kivoimmille messuille kiinnostaa!


10.10.2018

Posted at 14:04h in Yleinen by
0 Likes

Mielenterveyskuntoutuja. Onpa kyllä jotenkin ankea sanahirviö. Mutta sellainen minäkin kuitenkin olen. Ihminen, jolla on ollut mielenterveysongelmia ja on kuntoutumassa niistä (taas vaihteeksi).

Etenkin julkisuudessa nostetaan usein esille tarinoita ihmisistä, jotka ovat jossain vaiheessa elämäänsä kärsineet mielenterveysongelmista, esimerkiksi masennuksesta, ja sen jälkeen Fenix-linnun lailla nousseet tuhkasta ja selättäneet sairautensa. Parantuneensa. On syöty pahimman hetken aikaa lääkkeitä ja käyty ehkä terapiassa. Sairauden ja siitä parantumisen myötä elämään on tullut ihan uusi asenne ja voimavarat. Mieli on jälleen terve.

Se on hienoa. Olen vilpittömästi iloinen joka ikisen ihmisen puolesta, joka on parantunut masennuksesta. Ja mitä suoraviivaisemmin ja nopeammin sen prosessin on onnistunut läpikäymään, niin sitä parempi. En toivo sitä mustaa pohjalleen väkivaltaisesti imevää kuoppaa kenellekään. 

Nuo parantumistarinat ovat kuitenkin hyvin samanlaisia mediassa usein nähtyjen laihdutustarinoiden kanssa. Kertomisen arvoista on vain sankarillinen onnistuminen. Entisen huonon ja sairaan minän ja ongelmien jääminen menneisyyteen. ”Ja vihdoin kaikki on hyvin”, kuten Unelmahäissäkin tavataan sanoa. 

Itse toivoisin, että puhuttaisiin enemmän myös niistä tarinoista, joissa sieltä kuopan pohjalta koitetaan kiivetä ylös kerta toisensa jälkeen. Toki masennus voi iskeä elämässä ihan kertarysäyksenä vaikka jonkin raskaan elämäntilanteen yhteydessä ja se jää siihen yhteen kertaan.

Mutta paljon on myös meitä, joiden olkapäälle musta korppi ilmestyy kerta toisensa jälkeen. Kutsumatta ja yllättäen se lehahtaa takavasemmalta ja lyöttäytyy matkaan vaikka olit jo luullut sen menneen. Mitä useammin tuttu kuokkavieras saapuu, sitä vähemmäksi käy usko siihen, että masennuksesta pääsisi koskaan lopullisesti eroon.

Ja ei kaikki meistä pääsekään. Masennus voi olla toistuvaa ja se voi myös kroonistua. Silloin ei ole sankarillisia parantumistarinoita kerrottavana. Käytettävissä ei ole ehkä edes sairastamiseen usein liitetty verbi ’taistella’. On mieli, jonka terveyden kanssa joutuu tasapainoilemaan kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Joskus on helpompia jaksoja ja elämässä värejä. Toisinaan tunnelin päässä ei tunnu pilkahtavan valoa. 

Mutta sekin on elämää. Ja siihen elämään mahtuu myös onnistumisia ja oman elämän sankaruutta. Mielenterveys ei ole kenelläkään staattisen varma ja pysyvä asia, kuten ei fyysinen terveyskään. Toiset pysyvät paremmin terveinä, toisiin iskee sairaus ja useampikin. Joku paranee, toinen elää oireilun kanssa koko elämänsä.

Kuulostaa ehkä surulliselta. Mutta sitä se on, että aina sairaudet eivät ole voitettavissa ja selätettävissä. Joskus niiden kanssa on vain opittava elämään. Mutta se ei tarkoita, että kannattaisi luovuttaa. Vaikka masennus on itsellenikin toistuva seuralainen, niin tiedän yleensä kaiken mustan keskelläkin kokemukseni ansiosta, että välillä on myös helpompien aikojen vuoro.

Olitpa sitten ensikertalainen tai jo mielenterveysongelmien kanssa aiemmin paininut, niin muista aina, että pahan olon kanssa ei pidä jäädä yksin. Avaa suu, pyydä apua. Tai jos huomaat jonkun toisen voivan huonosti, kysy miten hän voi ja voisitko jotenkin auttaa.

Tänään 10.10. vietetään maailmanlaajuista mielenterveyspäivää. Tietoa mielenterveydestä ja ohjeita avun hakemiseen löydät mm. Mielenterveysseuran sivuilta.

Ps. Oma terapiani jatkuu. Samoin lääkitys. Venlafaxin 150 mg/pv on ystäväni.