14.05.2012

Posted at 09:43h in Yleinen by
0 Likes

Aaaaaaaah!!!! Ihanaa, mahtavaa, sekoan onnesta! Kuola valuu näppikselle ja päässä soi! Jaa että mikä mahtoi saada tän ämmän näin sekaisin?

No se, että jumalainen rokkenroll-kuningas, Lenny Kravitz saapuu Suomeen Hartwall Areenalle konsertoimaan 17.9.! Se on huutomerkin arvoinen asia. Minä pääsen sinne keikalle!!!!!!! Se oli sitten näköjään seitsemän huutomerkin arvoinen asia. Onneni kohottaa potenssiin Indiedaysin ja Livenationin yhteistyökampanja jonka myötä nappasin itselleni pari keikkalippua itselleni ja toiset kaksi teille arvottavaksi.

Lennyn levyt ovat pyörineet soittimissani jo teiniajoista saakka ja 2005 vuoden Hartwall areenan keikalla kävin miestä ihmettelemässä myös livenä. Siinä kuulkas pylly pyöri, onnen kyyneleet ja kuola valui ja kiikarien kotiin jääminen harmitti melkoisesti. (oma paikka kun oli lavaan nähden just jossain toisessa päässä areenaa) Tuolta keikalta ostamani upea Lenny juliste on kaunistanut kotiani jo vuosien ajan. Ensin eteisessä laukkujani varjellen ja nykyisin keittiössä päivällishetkiämme katsellen.

Niin hyvin kuin herra Kravitzilla onkin persettä hetkuttavat rock- ja funkrytmit hallussa, niin Itselleni Lennyn tuotannosta kolisee erityisen hyvin kaikki hitaampitempoiset hempeilybiisit kuten I belong to you, Stillness of Heart, It ain’t over til it’s over, I’ll be waiting, Can’t get you off my mind ja tietenkin 2000-luvun alun hitti Again, joka upposi minun teinisydämeeni kuin kuuma veitsi voihin. (Eikä se alastoman Lennyn pikainen vilahtaminenkaan varsinaisesti huonontanut biisiä ja sen videota. :D)  Kymmenestä julkaistusta albumista suosikkejani ovat selkeästi uran alkupään tuotanto oikeastaan aina viidenteen 5 nimiseen levyyn saakka.

Ja kuten ehkä jo postauksen kuvituksesta arvasitte, niin musiikillisten ansioiden lisäksi mä en myöskään varsinaisesti halveksu rockstara Kravitzin ulkomusiikillisia ansioita. Saatoin ehkä hieman huokaista ihastuksesta ja helpotuksesta, kun tyyppi 2005 vuoden Hartwall-keikallaan repäisi encoren aikana t-paitansa kahtia.

Kuvien alkuperät löydät kun googletat kuvahaussa seuraavilla hakusanoilla: Lenny Kravitz without shirt, Lenny Kravitz shirtless ja Lenny Kravitz naked. 😀

Tukan mitalla ei ole tämän miehe kohdalla mitään väliä vaan tyyppi näyttää vuodesta toiseen yhtä hengästyttävältä niin rastoissa kuin lyhyemmälläkin karvoituksella. Ja miettikää, mies täyttää parin vuoden päästä jo viisikymmentä!! Huhhuh. Yhtään ei oo vuosien saatossa komistus eltaantunut! Mutta niin hyvältä kuin tämä rock-jumala näyttää paidatta, niin on miehen pukeutumistyylikin aina ollut varsin tyylikästä ja särmikästä ja meikäläisen mieleen.

Oli muuten ihan miellyttävä yllätys Nälkäpeli-elokuvaa katsoessa, kun Lenny käveli valkokankaalle. Minä kun tosiaan olin katsomassa tuota leffaa ilman mitään ennakkotietoja kyseisestä rainasta, joten en osannut asiaa mitenkään odottaa. Reaktioni herran ilmestymiseen taisikin olla jotain välittömän hengästymisen tapaista. 😀

Mutta niin.. eipä nyt ihan täysin livetä sivuraiteille.. olihan tällä kuumalla miehellä ilmeisesti jotain taitojakin.. niin joo se osaa laulaa ja soittaa hirveätä läjää erilaisia soittimia. Ja siitä loistavaa musiikkiahan se herra tosiaan tulee tänne Suomeenkin esittämään. (mutta toivon silti, että se repii myös sen paitansa!)

Ja niitä groovaavia säveliä ja peppuun käyviä rytmejä pääsee kuuntelemaan, kun klikkailee itsensä Livenationin lippukauppaan ja hankkii Black and White tour-tiketin. Hinnallakaan ei lippuja ole pilattu sillä sisäänpääsyyn oikeuttava kuponki irtoaa alle kuudella kympillä. Lippujen hinnat 55/58 €. Liput ovat tulleet myyntiin tänä aamuna (14.5.) klo 9. Liput tulevat myyntiin 21.5 klo. 9.00.

Kuten aiemmin tässä postauksessa jo mainitsin, niin omien kahden lippujeni lisäksi tähän kamppikseen kuuluu sellainen ihana asia, että saan arpoa kaksi Lenny-lippua myös teidän kesken!

Jos siis haluat koittaa onneasi ja saada keikkaliput itsellesi ja ystävällesi, niin kerro tämän postauksen kommenttiboksissa mikä on sinun lemppari Lenny Kravitz -biisisi! Muista merkitä kommenttiin nimimerkkisi ja sähköpostiosoitteesi. Aikaa osallistumiseen on sunnuntai-iltaan 20.5. klo 23.59 saakka.


13.05.2012

Posted at 23:53h in Yleinen by
0 Likes

-mainosyhteistyö-

Himotus. Pakkomielle. Noiden kahden tilan välinen raja on vain hiuksen hieno ja ylittyy niin helposti. Ensin sitä vaan huomaa kiinnittävänsä vähä vähältä enemmän huomiota joihinkin tietyntyyppisiin asioihin. Sitten alkaa olla vakaasti sitä mieltä, että tahtoo omistaa jotain  huomion alati kiinnittävällä ominaisuudella varustettua. Eikä aikaakaan, kun himotus on jo muuttunut piinaavaksi pakkomielteeksi.

Minun tämän hetkinen pakkomielteeni on tainnut käydä täällä blogissa jo aika selväksi. Onko mitään vetoavampaa kaunis oranssi eri vivahteissaan? No on. Nimittäin hurmaavaan oranssit kengät! 

Niin kuin tämän oranssinhimoni, niin tiedätte myös kuinka paljon rakastan kenkiä ja miten  tärkeää minulle on, että ne näkyvät. Kenkiä ei missään nimessä saa haudata jonnekin punttien alle piiloon! Nyt olenkin siis saanut päähäni, että mitkäs ne näkyisivätkään paremmin kirkolta kotio asti kuin jotkut aurinkoisen oranssit popot. Yhdet balleriinat itse asiassa ehdin jo hankkiakin, mutta niin kuin pakkomielteeseen kuuluu, niin eihän ne yhdet tunnu lainkaan riittävän. On saatava lisää ja erilaista.

Olen uuden blogiyhteistyöni innoittamana parin viime viikon aikana viettänyt tuntitolkulla aikaa ihailemalla nettikenkäkauppa Spartoon ihanuuksia. Putiikista kun löytyy vaivaiset  n. 15 000 erilaiset naisten kengät. Ihan oon saattanut muutamat "tahtoo tahtoo"-sätkyt saada.

Mun oranssihimotukseen oli suurena apuna se, että valikoimaa saattoi selata myös värin perusteella, niin löysin helposti eniten kuolaneritystä aiheuttavat yksilöt. Just nyt kiinnostaisi erityisesti nämä kahdet kaunottaret.

United Nuden kiinnostavilla koroilla varustettuja kenkiä ihailin ensimmäisen kerran jo toissasyksyisellä Amsterdamin reissulla. Itse kenkien lisäksi ihastusta herätti myös liikkeen näyttävä esillepano.

Noissa kesäisen värisissä Block Pump -nimisissä korkkareissa mua kiehtoo erityisesti tuo mahtava graafinen ja näyttävä tolppakorko. Muuten melko klassisen mallinen perusavokas saa erikoisesta korosta rutkasti persoonallisuutta ja koron jatkuminen kengän takaosan ulkopuolelle tuo kokonaisuuteen mukavan nyrjähtänyttä fiilistä.

Pistän peukut pystyyn, että nämä nähtäisiin joskus jossain superalessa, niin voisin raskia ne kenties hankkiakin. 😀

Jo ennalta tuttujen merkkien lisäksi olen löytänyt tuolta Spartoolta kymmenittäin uusia kiinnostavia kenkämerkkejä. Esimerkiksi Tanskalainen vuonna 2009 päivänvalon nähnyt Emma Go on itselleni ihan uusi tuttavuus, mutta näyttää kovasti siltä, että kyseistä merkkiä pitänee seurata tulevaisuudessakin.

Emma Go:n suloiset Sally -sandaalit (vai onko ne sandaalit jos varpaat ei näy? onko ne ennemmin ballerinat? en tiiä, apua!) sai mut lähes hyppimään ihastuksesta sohvalla. Siis oranssia! Ja kimallusta! Ja ihana malli! Vähän niinkuin sellaiset nillkkuri herrainkengät mut ei sitten kuitenkaan yhtään.

Ja tyttömäiset ja söpöt! Muttei kuitenkaan liian sirot eikä makeilevat. Miten ihanasti nuo upeat Sallyt kohottaisivatkaan tylsät mustat kesämekkoni ja rönttöiset farkkushortsiasuni uusiin kimaltaviin ulottuvuuksiin! En tiedä kestänkö kesää ilman näitä.

Kuten tuolla jo aiemmin tekstissä mainitsin, niin aloitan tämän postauksen myötä blogiyhteistyön Spartoon kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että muiden samantyyppisten kenkäpostausten ohella nostan tänne muutaman kerran kuussa eniten itseäni ihastuttaneita jalkineita myös Spartoon laajasta valikoimasta.


12.05.2012

Posted at 14:20h in Yleinen by
0 Likes

Voi ei.. mä sorruin tuohon otsikkoon!! 😀 No mut oli oikeesti pienet häät eilen. Vain vihkipari, bestman, kaksi todistajaa ja toisen todistajan mies.

Hämmensin Facebookissa kavereitani laittamalla statukseksi ennen kolmea, että ”Matkalla maistraattiin”, mutta homman oikea laita selvisi kyllä pian toimituksen jälkeen.  Eli minä ja muru oltiin kyllä molemmat paikalla, mutta vain todistajan ja vieraan roolissa. Tällä kertaa rouva-säätyyn saateltiin ihananinen isosiskoni.

Vaikka oli toki sulhanenkin komeana, niin väittäisin silti, että sormuksista huolehtinut bestman oli päivän tyylikkäin ja upein mies. Vai mitä sanotte Hiiripupun lookista? Jätkä on ihan kuin englantilaiseen sisäoppilaitokseen menossa. 😀

En ole koskaan ennen ollut maistraattivihkimisessä ja siskoni sanat toimituksen jälkeen kiteyttivätkin kaiken. ”Siis oliko se nyt tässä?” 😀 Kohtuullisen nopea operaatio oli siis kyseessä. Tahdotko ja julistan ja siinäpä se. ”En ehtinyt edes itkeä”, jatkoi siskoni johon henkikirjoittaja lohdutti, että ”kyllä sinä vielä ehdit itkeä”. Mahtoiko tarkoittaa hääpäivää vai avioliittoa yleensä…

Hääpäivällistä siirryttiin sitten sitten nauttimaan aivan mahtavaan Tampereen Rautatienkadulla sijaitsevaan pieneen ravintolaan nimeltä Ravinteli Bertha.  

Berthan konsepti on mahtava, menu vaihtuu raaka-aineiden saatavuuden mukaan joten lista muuttuu lähes tulkoon viikkottain. Tarjolla on aina kolme alkuruokavaihtoehtoa, kolme pääruokaa ja kolme jälkkäriä. Valitsetpa minkä tahansa kustakin kategoriasta on kolmen ruokalajin menun hinta aina 39 €. Käsittämättömän halpa hinta niin laadukkaasta illallisesta.

Itse söin alkuun parsaa ja kananmunaa bearnaisekastikkeen ja Pecorino-krutonkien kera. Pääruoaksi possua kahdella tapaa (possun poski oli niiiiin mureaa!) kera ohran, herneiden ja bataattipyreen ja jälkkäriksi appelsiinia, kermavaahtoa ja mustaherukkaa. Oih ja voih. Melkoisia nautintoja kaikki. Jo se aluksi pöytään tuotu uunituore luomuleipä sai kaikilla silmät pyörimään päässä silkasta onnesta.

Voin suositella Berthaa todella lämpimästi!

Syöminkien jälkeen oli hetki aikaa nappailla asukuvia ennen taksin tuloa. Minä sain kuviini vauhdikasta seuraa.

Minun ja murun lähtö Porista Tampereelle oli taas töiden jälkeen melko viimetinkaista. Vihkiminen oli klo 15 ja vielä kaksi tuntia aiemmin muruseni ajeli tukkaansa ja minä säntäilin kämppää ympäri repien vaatteita kassiin.

Laittautumiseen ei ollut kummemmin aikaa, joten tuuppasin päähän höyhenkoristeisen mustan pannan ja kiskoin päälleni varman valinnan eli Nanson tiilenpunaisen mekon joka sai kaverikseen Guessin leopardikorot. Yksinkertaista ja nopeaa. Meikki hoitui naamaan autossa matkalla Tampereelle.

Maistraatin parkkihalliin kurvattiin tasan 14.46 eli minuuttia miehekkeen arviota myöhemmin. Eli ei mennyt edes tiukalle. 😀

Morsian oli kauniina ja keväisenä omenanvihreässä silkkileningissä ja pinkeissä koroissaan. Kaulassa oli isoimmalta siskolta lainatut helmet jotka siskojeni isä on aikoinaan ostanut äidillemme ensimmäisen lapsen syntymisen kunniaksi. Eli helmet olivat asun ”jotain vanhaa”.

Mekon alla piilossa olleen ”jonkun sinisen” sulhanen nakkasi kotiin päästyämme seurueen ainoalle naimattomalle miehelle eli minun murulleni. Hiiripupua ei vielä otettu mukaan sukkanauhasta taistelemaan. 😀

Naimiasten (hiiripupun sana) juhliminen jatkui valkoviinin ja Suomi-Kanada matsin parissa kotosalla. Tai no minä en kyllä katsonut matsia vaan Hiiripupun kanssa jännää elokuvaa nimeltä Pikku Kananen. Melkoista avaruusrytinää oli se. Ja leffaseurani osasi laulaa kaikki elokuvan biisit mukana ja taisipa olla vuorosanatkin tuttuja.

Kaikin puolin kiva päivä siis. Ei niitten naimiasten tosiaan tarvitse aina olla mahdoton spektaakkeli.