Tehokas vartin treeni

Mun piti tänään raportoida teille ryhmätunnista nimeltä Sh’Bam. (mä en haluu kirjoittaa tota enää, pakko keksiä joku muu nimi sille!) Mutta sen sijaan saattekin lukea kuvauksen yksin kotona suoritetusta treenistä, joka vaikuttaa niin kroppaan kuin mieleenkin. Tänään tekemäni vartin treenin nimi on ’Salikortin metsästys kaaoksessa olevasta kämpästä’ ja se on yksilötunti, jossa harjoitetaan etenkin mielenhallintaa ja ketteryyttä.

Treeni alkaa pukemalla päälle treenivaatteet ja lisäämällä päälle sitten vielä sopiva ulkoiluvarustus pakkasessa ulkoilua ajatellen. Kun kaikki vaatteet on päällä ja kengät jalassa, napataan eteisestä kassi, josta löytyy salikengät ja sitten hamuillaan kassin sisätaskut ihan vain huomatakseen, että salikortti ei olekaan siellä kuten ollaan kuviteltu. Tämä on vasta rauhallista alkulämmittelyä, sillä kelloon vilkaistessa huomaa, että vielä ei ole ihan hullu kiire ja suunnataan eteisen laatikolle, jossa säilötään monenlaisia kortteja. Laatikon kaivelu ja tavaroiden läpikäynti on hyvää treeniä etenkin käsien ja sormien pikkulihaksille. Tasaisin väliajoin käännellään päätä kohti seinäkelloa ja viisareiden edetessä alkaa myös työskentelyn nopeus kasvaa.

Tässä vaiheessa vitutus alkaa pikku hiljaa nousta pintaan samoin kuin hiki toppavaatteiden alla. Seuraavaksi otetaan pari jäntevää loikkaa keittiöön, tongitaan rahapussi, sitten juostaan olohuoneeseen ja kurotetaan kirjahyllyssä olevalle kipolle. Ai että venyttää hyvin kyljestä! Toppatakki kahisee ja selkärankaa pitkin valuu hikeä, joka kertoo treenin tehoavan. Olohuoneesta loikitaan vaatehuoneen kautta tavarakasojen yli jälleen eteiseen kuikuilemaan kelloa, jolloin mukaan tulee paniikki. Pitäis olla menossa, jo jos haluisin sinne säpämiin ehtiä!!

Tongitaan salikassi vielä kerran, käännetään se ehkä ylösaalaisin. Kurotetaan vielä sinne ja tänne ja yritetään olla päästämättä savua korvista. Heitellään vielä hieman keittiönpöydällä lojuvia papereita ja tavaroita. Juostaan vielä kierros olohuoneessa, työhuoneessa, makuuhuoneessa ja vaatehuoneessa. Tullaan hikisenä takaisin eteiseen, nostetaan katse kelloon ja tajutaan, että tsäänssit Säpäm-tuntiin meni jo. Korttia ei tietenkään oo vielä löytynyt.

Sitten aletaankin jo kevyesti palauttelemaan riisumalla kuumottavat ulkokamppeet pienen kiroilun säestämänä. Pyyhitään villapipon alla valunut hiki otsalta ja mennään keittiöön katsomaan, että mitä söis. Muuta ei oo, niin lämmitetään purkkihernekeittoa. Halutessaan tässä kohtaa voi heittää jotkut statuspäivitykset Facebookkiin ja sitten mennään pitkäkseen sohvalle ja avataan töllö. Treeni oli intensiivinen ja rankka ja vaatii vastapainokseen hyvän levon.

 

Uusi yritys huomenna. Alkulämmöt tuleekin kätevästi siitä, kun alan aamusta siivoamaan kämppää, jotta kortti löytyis..


Tags:
29 Comments
  • Tiina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hahhahhaa!! :DD

  • Sevivas
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Reps!!!

  • Vinkee
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tää on nykyään mun lempiblogi 😀

    • rapakunnossa
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      ooo, olipas ihanasti sanottu! Mun parin viikon ikäinen rapakunnosa-tekeleeni kiittää. 🙂

  • maakariakka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihanaa realismia 🙂

    • rapakunnossa
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      joo, ei täällä kauheen pilvilinnoissa elellä. 😀

  • Verna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täällä myötäelää yksi kanssasisar, rapakunnossa minäkin! Olen yrittänyt blogisi myötä repiä itseäni sohvan syleilystä kohti liikunnan iloja. Toistaiseksi olen saanut aikaan vain hyviä suunnitelmia ja aikomuksia. Mutta eräänä päivänä ponnahdan lenkille ja aloitan aktiivisen elämän. Lähiaikoina varmaankin.

    Kirjoitat, Veera, kyllä niin hauskasti ja rehellisesti, että tulee hyvä mieli! Onnea projektillesi! Mielenkiinnolla odotan, miten se Säpäm lopulta sujuu, ja mistä se kortti lopulta löytyy…

    • rapakunnossa
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      kato petaat nyt eka kunno suunnitelmat ja siirryt sitten toteutusvaiheeseen kun oot riittävästi muhitellut. 🙂

  • pauliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    :)) sä oot vaan niin mahtava! näin niin sieluni silmillä ton treenin! toivottavasti huomenna pääset sinne tunnille asti.

    • rapakunnossa
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      se oli kuule melkoista estejuoksua! 😀

  • Sevivas
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Noista vaatekerroista tuli mieleeni, että olisi kiva lukea jatkossa kokemuksia treenivaatteista ja etenkin plus koon urheilurintsikoista. Siis lähinnä, että onko niitä muitakin kuin Shock Absorberit, jotka toki pelastavat maailman.

    • rapakunnossa
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      joo, voin mä kuteistakin kirjoittaa. Itellä ei kyllä oo toi urheilurintsikkatilanne ihan parhaalla tolalla. Muutamat on jotka on ihan jees, mut ei täydellisiä

  • suski
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oli varmasti lähestulkoon yhtä tehokasta ku se Tsädääm-tuntiki… Oot kyllä ihana, väkisinki pukkas hymyn naamalle tämä kirjotuksesi 🙂

    • rapakunnossa
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      no kyllä siinä ainakin hiki tuli!! 😀 Tsädääm on aika hyvä nimi. 🙂

  • Merja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Siis niin tuttua 🙂
    Ihan huippu sun kirjotustyyli ja asenne, mä löysin tän nyt täysikuun tuottamana unettomana yönä, ja suosikkeihin meni 🙂
    En tiä millä salilla käyt, mutta omalla ladylinellani pääsee jäsenenä tunnille/ salille ihan vaan omalla nimellä 🙂
    Itse olin rapakunnossa vuosi sitten, mutta sitkeydellä ja mahtavan personaltrainerin avulla kunto on jo hieman noussut, paino ei kauheasti laskenut. Pt-ohjauksen ”kilohinta” on vaan työssäkäyvällekin jäätävä…
    Mutta valkkaamalla ne ohjaajista ihanimmat, pirteimmät ja parhaat treenit vetävät saat huomaamattasi viikkoon pari vakkarituntia treeniä, kun kuvittelet meneväsi tapaamaan kaveria salille 🙂
    Ja nauru on hyvä vatsalihasliike 🙂

    • rapakunnossa
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      jospa mullekin pikku hiljaa löytyy kivoja tunteja kun jaksaa vaan käydä erilaisia kokeilemassa. Meillä on täällä Porissa silleen kiva tilanne, että Lady Linen kortilla pääsee myös toiselle salille, joten tuntivalikoima on siten hyvin laaja.

  • Aila
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä en nyt edes tiedä mistä aloittaa… Oon lukenut sun tyyliä metsästämässä blogia iät ja ajat ja mä rakastan sun rempseyttä, tyyliä ja olemusta. No nyt kuitenkin kävi niin että tää Rapakunnossa nosti mun fanituksen aivan uusiin sfääreihin. Oon täällä nauranut (hyväntahtoisesti ja rakkaudella) sun kirjoituksille. Sää oot aivan mahtimimmi keep it going! Mä tuun tänne aina välillä kannustaan! Tulipa nyt melko imelä fanituskommentti, mutta antaa mennä!

    • rapakunnossa
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      hahaa, kiitti kivasta kommentista! Olen iloinen, jos mun jutut tuovat hyvää mieltä jollekin. 🙂

  • janikahaha
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Katoitko sieltä toppatakin taskusta?

    • rapakunnossa
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      jep. takkien taskut tarkastettu myös. 😛

  • Heidi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Heh heh hee, nauroin erityisesti tolle kohdalle: … hyvää treeniä sormien pikkulihaksille!! Tää oli ihanan hulvaton, oot kyllä hyvä kirjoittamaan 😀

    • rapakunnossa
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      no onhan nekin tärkeä lihasryhmä! 😀

  • Nora Patjas
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kandee laittaa ne reenikuteet ja toppareleet päälle kun alat aamulla siivota 😀

    • rapakunnossa
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      no tällä hetkellä kämpässä on niin kylmä, että ehkä tosiaan kannattais!

  • Nora Patjas
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ja nyt mä vasta huomasi et reenit on jo vedetty!!!!

  • IMAGE
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sä olet ihana ja sun tyyli kirjottaa on vain niin tajuton! 😀
    Tsemppii tulevaan tsäbäämiin!

    • rapakunnossa
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Tsempit oli mukana, koska mä selvisin hengissä!!

  • tampu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En myöskään kestä tuon kyseisen tunnin nimeä (vaikka ihan mielettömän hauska tunti onkin!!) ja kutsun sitä tuttavallisesti spämmiksi.

    • rapakunnossa
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Spämmi on kyllä aika jees nimitys!

Post A Comment