Korkoa kannan alle

No voi nyt hemmetti. Just muutama päivä sitten kirjoittelin tuolla Tyyliä metsästämässä -tontillani tämän hetkisen rahatilanteen tuomista muutoksista kuluttamisessa ja ajatuksissa. Totesin siinä sitten myös, että onneksi mä en tällä hetkellä tarvitse juurikaan mitään uutta, sillä kaapit pullistelevat kaikkea tarvittavaa niin vaatteiden, kenkien kuin harrastuskamojenkin osalta. Mutta nopeastikos se mieli sitten muuttuu ja jonkin tarpeen sitä itselleen kehittää.

Mulla on nyt ollut sisäliikuntatouhuissa käytössä muuten Reebokin Real Flexit, mutta sitten punttikoulussa yhdet vanhat Asicsin lentopallokengät, sillä niissä on sentään huomattavasti kovemmat pohjat kuin joka suuntaan taipuvissa Real Flexeissä. Ihan hyvinhän sitä aluksi jotain harrastusta kokeillessaan ja aloitellessaan pärjää vaikka ei olisikaan just kyseiseen lajiin spesifioidut jalkineet, näin mä olen ajatellut. Ja juu, olen toki pärjännytkin, mutta kyllä nyt on alkanut kovasti himottaa hankkia ihan painonnostokengät.

Aluksi se oli vaan sellaista ”olispa kyllä kiva hankkia” -ajattelua. Nyt tänään tehtyäni takakyykkyjä niin, että kantapäiden alla oli pieni korotuslevy, niin alkoi kyllä ne uudet kengät tuntua pelkkää halua perustellummalta hankinnalta. Ne olis ihan oikeasti niiiiin hyödyksi! Olenkin tässä illan aikana sitten googlaillut painonostotöppösiä ja katsokaa mitkä nättimykset löysin Fitnesstukusta!

Kuvankaappaus 2014-3-22 kello 0.00.39

Sekä salilla tehdyn tarkkailun, että nettitutkailun perusteella Adidas tuntuu olevan The ainoa oikea merkki. Addun tohveleita diilaa jäsenilleen niin seurat kuin painonnostoliittokin ja ihan vaan kaikkien painonnosto- tai Crossfit -harrastajien jalasta tuntuu löytyvän joko Power Perfectit tai Powerliftit. Ja mä haaveilen nyt noista kirkuvan keltaisista Powerlift 2.0 -upeuksista.

Ei mulla toistaiseksi ole kyllä todellakaan varaa niitä hankkia. Mutta saahan sitä aina haaveilla. Siltä varalta, että jostain putoaisi syliin 120 € ja seteleissä lukisi, että ei saa käyttää laskuihin eikä ruokaan, niin mua kiinnostaisi noiden kenkien kokopolitiikka. Paremmin asiaa tuntevat voisivat siis ehkä valaista minua. Fitnestukun ja jonkun muunkin paikan asiakaspalautteista sai hieman sellaista kuvaa, että olisivat ehkä hieman naftia kokoa. Olen itse useimmiten kokoa 37 ja näistä löytyisi koko UK 4,5 eli 37 1/3, mutta jos oikeasti ovat enemmin pientä kuin isoa kokoa, niin olisiko 38 ehkä todennäköisempi koko?

No tämä asiahan selviää toki sillä, että käy sovittelemassa kenkiä jossain, mutta ajattelinpa nyt heti kärkeen kysäistä jos jollain on asiasta jotain tietoa/mielipidettä. Mutta jos nyt sovittamalla selviäisi, että tämä malli olisi itselle passeli, niin mua kyllä houkuttelisi nimenomaan nuo keltaiset (jotka on Fitnesstukun tietojen mukaan Suomessa myynnissä vain heillä) ennemmin kuin mustat, valkoiset tai siniset. Niin kuin on aiemminkin jo ollut puhetta, niin urheilukamojen ulkonäöllä ja värillä on mulle ihan yllättävän paljon väliä, kun alkaa miettimään, että jaksaisko lähteä treenaamaan vaiko ei. 😀

Mut kertokaa hei ihmeessä kokemuksianne painonnostokengistä!  Mitä mun pitää tietää? Mitkä kengät on hyvät? Onko jotkut osoittautuneet pettymyksiksi?


Tags:
8 Comments
  • sannukkavaan
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla on Powerlift 2-kengät ja tykkään! Jalka on kokoa 39 mut noista mulla on 38 2/3. Mun mielestä ei oo pientä kokoa ja noi kengät saakin olla aika jämäkät. Voin kertoa kokemuksistani lisää kun nähdään 😀

    • rapakunnossa
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      eli saiskin olla vähän pienemmät? Hmm.. saat tosiaan kertoa kokemuksia kun nähdään!

  • Saari
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itsellä juurikin ne power perfectit kokoa 38, joka on myös normaali kengänkokoni. Mulla kävi niin että ostin ensin 38 2/3, joka käytössä kuitenkin alkoi tuntua liian väljältä (kantapää nousi kengässä), eli suosittelisin sellaista napakkaa kokoa.

    Tukevat kengät tuo kyllä paljon lisää harjoitteluun, enkä itse enää nostaisi tavallisilla tossuilla. Kengät saa jämäkästi iskettyä lattiaan, niiden päällä tasapaino pysyy paremmin ja lisäksi tietty voima siirtyy suoraan jalasta lattiaan kun ei ole joustavia kumipohjia viemässä tehoja välistä.

    Oma amatöörin mielipide kuitenkin on että ilman painonnostokenkiä pärjää hyvin niin kauan kuin harjoittelu on pitkälti keppijumppaa ja perustekniikan opettelua, eikä niinkään omien voimien koettelemista itselle raskailla painoilla. Vaikka hyvähän se tietenkin on olla oikeat välineet alusta alkaen, etenkin kun kyseessä on noin hienot yksilöt 😉

    • rapakunnossa
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      juu, kyllähän sitä toistaiseksi vielä pärjää ilman noita, mutta ainahan sitä haaveilla saa. 🙂

  • Elina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    http://www.painonnosto.fi/portal/fi/liitto/verkkokauppa/painonnostokenga
    Mulla on tuollaiset Adipowerit koossa 38 2/3, normaali kengänkokoni on yleensä 39. Suosittelen, että jos vaan mitenkään mahdollista niin sovitat jonkun treenikaverisi kenkiä ennen omien tilaamista. Painonnostokenkä ei saisi olla yhtään liian iso, mutta liian pienikin on epämukava koska kengät ei jousta yhtään.

    Aluksi kengät ei tunnu kovin mukavilta, ainakin itsellä jalka puutui ekoilla käyttökerroilla samaan tapaan kuin esim. luistimissa puutuu. Kyllä siihen kuitenkin tottuu ja kenkä myös käytössä vähän pehmenee ja muotoutuu omaan jalkaan.

    Suosittelen kuitenkin pn-kenkien hankintaa jos laji tuntuu siltä, että sitä haluaa harrastaa pidemmänkin aikaa. Kyllä ne tukevoittaa ja helpottaa oikeiden asentojen pitämistä.

    • rapakunnossa
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      juu, kyllä mä haluan jossain päästä sovittamaan ettei joudu sokkona tilaamaan. Ja kyllä tuo nyt kovasti tuntuis lajilta jota haluaisin pidempäänkin harrastaa, mutta en mä noita kenkiä ihan heti vielä syöksy ostamaan.

  • ihmettelen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mikset sä nyt vaan pyydä niitä kenkiä tuolta fitnestukusta, joku yhteistyökuvio tai jotain..tää vähän haiskahtaa kalastelulta jo valmiiksi : D….Alussa kyllä pärjää ilman painonnostokenkiäkin, oppii hallitsemaan kehonsa ilman kenkien antamaa tukea. ei niihin ihan heti kannata sijoittaa. Paksupohjaiset lenkkarit on pahimmat, mieluummin vaikka sellaisilla ”kerhotossuilla”

    • rapakunnossa
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      miksi se on aina muka jotain kalastelua, jos kirjoittaa jostain tuotteesta jonka hankkimista harkitsee? Mä en tiedä mikä käsitys sulla oikein on bloggaamisesta ja yhteistöistä jne, mutta ei sitä nyt muutamilla sadoilla lukijoilla kannata vielä hirveästi lähteä yrityksiä kontaktoimaan. 😀
      Ihan omilla rahoilla ajattelin kengät hankkia, jahka rahaa jostain saan.

Post A Comment