Minä, kenkäfriikki, olen tänä vuonna ollut ihan ihmeen maltillinen jalkineshoppailija. Syitä on ollut sekä heikentynyt ostovoima, mutta myös se, että multa oikeasti löytyy niin järjettömän ihania ja korvaamattomia kenkiä kaapista, että pitää sinne ei enää ihan helpolla kiilata mun ja lemppareiden väliin. Toukokuussa ostin ne sydämeni vieneet Vagabondin kultaiset paljettitossut, joista uskalsin jo ostohetkellä povata kesän suosikkijalkineita, mutta muuten en ole kenkähankintoja viime kuukausina tehnyt. Paitsi nyt.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minä olisin halunnut nämä Vagabondin kiilakorkoleopardit jo keväällä heti, kun ne ekaa kertaa bongasin, mutta 89 € oli yli budjettini, joten en kiusannut itseäni edes niiden sovittamisella. Heinäkuussa kengät olisi irronnut aleista jo -30% hinnalla, mutta vastustelin vieläkin. Ostan hirveän harvoin mitään normihintaisena ja monen himotuksen kohdalla olen sitkeästi odotellut hyviä aleprosentteja ajatellen, että mikäli tuote menee nenäni edestä, ei sitä ollut minulle tarkoitettu ja jos taas se oma koko killuu hyllyssä sitten vielä superaleprosentein varustettuna, niin sitten it’s meant to be.

Elloksen alennuksen alennus on ollut monesti ennenkin antoisa ja niin se oli nytkin. Alekoodilla puolet pois alehinnasta ja oma koko jäljellä! Postikuluineen nämä koko kesän himottaneet kissat tulivat maksamaan n. 35 € ja tanssin ilosta, kun paketti saapui ja ne olivat aivan passelit, niin kuin Vagabondin kengät minulle yleensäkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihanat uudet kengät tänään ekaa kertaa jalassa. Hieman on onnellisen näköinen tyttö. Jos ei rahalla voi ostaa onnea, niin ainakin sillä voi ostaa hymyn huulille nostattavat kengät!

Raidat leventää ja nilkkaremmit lyhentää optisesti sääriä ja plaaplaa. Pitkään minäkin uskoin näihin mantroihin ja jätin raitapaidat ja nilkkaremmit kauppaan. Nykyään raitapaitoja löytyy kaapista useampia ja viimeksi tänään itseäni peilaillessa tuumasin, että kylläpäs nuo nilkkaremmit ssavat jalkani näyttämään siroilta. Että ihan sama joku optinen lyhennys, pyh.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

mekko-HM+/rotsi-Guess/laukku-Global Accessories/kengät-Vagabond

Käytiin äsken thaikkuravintolassa syömässä ja pian jatketaan murun kans meidän treffi-iltaa suuntaamalla End Of Augustin keikalle. Tällä samalla asulla jatketaan, kun on kerran hyväksi havaittu!

Kivaa lauantaita!


Se on aina ilahduttavaa, kun koneelta tai joltain muistikortilta löytyy blogiin tarkoitettuja kuvia, jotka oli jo hetkeksi ehtinyt unohtaa. Nämä kuvat napattiin muutama viikko sitten, kun olin käymässä kaverini luona ja kiskoimme aurinkoisella pihalla siideriä kitusiimme. Viime päivien sateiden jälkeen on ihana palata tällaisiin kesäisiin tunnelmiin ja pukeutumiseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

mekko-BikBok/laukku-Benetton/silkkihuivi-Bally, 2nd hand/sandaalit-Timberland (saatu)

Benettonin paljettikassi on jo monta monta vuotta vanha, mutta edelleen ihan ehdoton kesäveska värikkäine paljetteineen. Ostin sen joskus opiskeluaikana ja se oli silloisessa elämäntilanteessa kallis kassi, mutta en vaan voinut vastustaa. Vaikka vuodet ovat vierineet, niin joka ikinen kesä minä jossain kohtaa kaivan sen taas naftaliinista halutessani hieman kimaltaa. Törmäsin viime talvena samaan veskaan kirpputorilla ja mulle toli sellainen fiilis, että mun olis kuulunut pelastaa se kotiin jossa tuota kassivanhusta arvostetaan. Mutta ehkä mä nyt kuitenkin yhdellä pärjään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uudempaa kesämeininkiä asussa puolestaan edustaa nuo tänä kesänä saamani Timberlandin sandaalit. Bongasin nuo sirot gladiaattorihenkiset nahkasandaalit pr-toimiston hyllystä ja aloin kyselemään niiden merkkiä. Yllätys oli melkoinen, kun kuulin niiden olevan Timberlandin mallistoa. Siis häh? Mun päässä Timberland tarkoitti tuohon saakka tasan niitä Yellow Boot -nimellä tunnettuja keltaisenruskeita talvinilkkureita ja ehkä jotain miehekkäitä vaelluskenkiä. Mutta vielä mitä, valikoimistahan löytyy paljon muutakin, mm. tuollaisia yksinkertaisen tyylikkäitä ja keveitä sandaaleja.

Sattui sitten niin hyvä tuuri, että pr-toimistolla esillä ollut näytepari oli omaa kokoani ja sain sandaalit itselleni en jälkeen, kun olivat työnsä showroomilla tehneet. Ajoitus oli sinänsä aika loistava, että olinkin ehtinyt joskus toukokuussa hieman huolestuneena katsella edellisiä mustia nahkasandaalejani, jotka ehtivät palvella muistaakseni viisi kesää, mutta eivät enää olleet oikein iskussa, mutta en ollut vielä keksinyt mistä löytyisi uudet passelit tilalle. Itselleni nimittäin tuollaiset mustat perussandaalit kuuluvat ehdottomasti kenkien ”pakko omistaa” -listalle. Sille samalle listalle, josta löytyy myös mm. mustat ballerinat, punaiset korkokengät ja punaiset maiharit. (En muuten varmaan ikinä pystyisi tekemään alle 10 parin pakko omistaa -listaa kengistä!)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tykkään ihan hirveästi siitä miten hyvin nuo mekko ja huivi passaavat yhteen! Pitää ehdottomasti muistaa tuo vähälle käytölle jäänyt huivi nyt syksylläkin, sillä sen sävyt oikein huutavat ruska-aikaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lueskelin jo muutama päivä sitten fb:sta miten jotkut kaverini olivat kaivelleet villasukat esille ja muutenkin viime päivine säät ovat saaneet ihmiset siirtymään mm syksyisempiin jalkineisiin. Minä kuitenkin jatkan tänäkin vuonna, kuten jo monena aiemmin, kesäkengillä niin pitkään kuin se vain suinkin on mahdollista. Niitä syys- ja talvikenkiä ehtii kyllä pitämään ihan taas tylsistymiseen saakka, joten minä en suostu sukkia jalkaani kiskomaan vielä hetkeen. Tänäänkin otin kaiken irti auringon paisteesta ja tassuttelin näillä samaisilla sandaaleilla menemään. Niin paljon kuin Mambaa vihaankin, niin yhdyn silti heidän hirveään renkutukseensa, vielä on kesää jäljellä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt, kun minulle on selvinnyt, että Timberland on tosiaan muutakin kuin ne ainakin ysärillä todella tutuksi käyneet puunhakkaaja-buutsit, niin minähän olenkin ehtinyt bongaamaan niiden sivuilta jo useammankin kenkäparin jonka kelpuuttaisin omaan kaappiini. Klassikko Yello Boot ei itseäni säväytä, mutta jostain kumman syystä mä ihastuin noihin showroomilla bongaamiini hennon vaaleanpunaisiin buutseihin. Minä ja hattaranvaaleanpunainen! Ei kyllä lainkaan normaalia itseäni tällainen ihastus, mutta jokin tuossa jykevän ja miehekkään kenkämallin ja hennon värin yhdistelmässä viehättää.

Näyttökuva 2014-8-22 kello 23.51.00

Mutta ei, en halua vielä ajatella talvikenkiä! Vielä ei ole rankaiden vaihdon aika! Minä tallustan sandaaleissa kunnes varpaani muuuttuvat sinisiksi! En aio antaa vielä periksi syksylle. Viime syksyn kenkähaaste opetti mm. sen, että kesäkengillä voi hyvin vetää vielä vaikka lokakuussa!

Missä kohtaa kenkäkalenteria te menette nyt? Vieläkö pääsee sandaalit käyttöön, vai joko haettu syyskengät vintiltä?


Hei porilaiset ja täällä tai lähiseuduilla muuten täällä oleilevat musiikin ystävät, minulla olisi teille menovinkki huomisillalle (eli lauantaille)! Loistava tunteisiin vetoavaa indie folkia soittava porilaisorkesteri End Of August julkaisi eilen toisen albuminsa nimeltä Life Noire ja tätä juhlistetaan tietenkin levynjulkkarikeikalla. Itse tilasin levyn jo ennakkoon ja se kolahti postiluukusta viime viikolla. Kaunista, niin kaunista, kuten edellinen levykin.

EOA2

La 23.8. siis End Of August levyjulkkarikeikalla Porin Kulttuurikulmassa! Ovet aukeavat klo 20.00, EOA soittaa klo 21. Samana iltana musisoi myös itselleni ennalta tuntematon orkesteri nimeltä Tundramatiks. 

EOA

Olen suuntaamassa seuraavaksi Tampereelle, jossa minulla on mm. huomenna yksi kuvauskeikka, mutta tsekkailin juna-aikataulut ja ne ovat onneksi sillä tavalla kohdallaan, että olen huomenna takaisin Porissa kasin aikaan, joten ehdin kuin ehdinkin End Of Augustin sävelien tahdissa nyyhkimään, mikäli vaan VR hoitaa hommansa kunnialla. Lippu on jo hankittu ja uuden levyn biisejä veivattu ees ja taas, että voi sitten keikalla määkyä tunteella mukana.

Edellisellä EOA:n keikkallahan mulla ratkesi housut oikein huolella, toivotaan, että huomenna säilytään vahingoitta. 😀

Tästä vielä uuden levyn matskua, Wish Upon A Star. Varautukaa kylmiin väreisiin. Ainakin mulla nousee aina karvat pystyyn Petterin laulaessa.